Hyppää pääsisältöön

Kaikki synnit ja Singaporen kosketus tuovat draamaa viikolle 38 - myös Noin viikon studio ja Isä Matteon tutkimuksia jatkuvat

Johannes Holopaisen esittämä rikostutkija seisoo ulkona koivujen keskellä, taustalla Maria Sidin esittämä rikostutkija.
Kaikki synnit alkaa Yle TV1:llä 16.9., jolloin koko 1. kausi julkaistaan Areenassa. Kuvassa Johannes Holopainen. Johannes Holopaisen esittämä rikostutkija seisoo ulkona koivujen keskellä, taustalla Maria Sidin esittämä rikostutkija. Kuva: Hannele Majaniemi / MRP Matila Röhr Productions Oy Kaikki synnit

Ylen ohjelmavinkit ajalle 14.-20.9.2020.

Kaksi uutta laatudraamaa alkaa tällä viikolla: kotimainen rikosdraama Kaikki synnit sekä brittiläinen, toisen maailmansodan ajalle sijoittuva satiirinen draama Singaporen kosketus. Noin viikon studio ja kestosuosikki Isä Matteon tutkimuksia jatkuvat, ja tiistaina avataan Tilipäiväkirjat, joka kuvaa koronakeväästä selviytymistä kahdeksan naisen näkökulmasta. Käännämme katseet myös taaksepäin: tutustumme Maria Petterssonin uudessa podcastissa merkittäviin, mutta unohdettuihin historian naisiin ja maanantain historiadokkarissa tarkastellaan niitä monia syitä, jotka vaikuttivat Titanicin uppoamiseen. Viikon laatuleffoihin kuuluvat Pride-kokonaisuuden kruunaava, Oscar-palkittu Call Me by Your Name sekä Kourallinen dollareita, jossa nähdään Clint Eastwood ensimmäisessä pääroolissaan. Teemalauantai ja lauantain musadokkari katselaan Depeche Moden ja PJ Harveyn tahdeissa.

MAANANTAI 14.9.

Historia: Titanicin tarina

Yle TV1 klo 19.00, Areenassa nyt
(10 Mistakes That Sunk The Titanic, Britannia 2019) Titanic oli aikansa suurin laiva ja sitä luultiin uppoamattomaksi. Miksi se jatkoi täyttä vauhtia varoituksista huolimatta, ja miksi se upposi niin nopeasti? Todisteet kertovat, että turma oli monien syiden summa. Yle Areena 10.4.2022 saakka

RMS Titanic lähdössä neitsymatkalleen huhtikuun 12. päivä Southamptonista New Yorkiin.
RMS Titanic lähdössä neitsymatkalleen huhtikuun 12. päivä Southamptonista New Yorkiin. Kuva: Chronicle / Alamy Stock Photo Blink Films/Channel Yle TV1,RMS Titanic,Historia: Titanicin tarina

TIISTAI 15.9.

Tilipäiväkirjat - uusi sarja

Yle Areena
Kun korona iski Suomeen, monilla alkoi kamppailu omasta toimeentulosta ja jaksamisesta. Tilipäiväkirjat-sarjassa kahdeksan naista - Miina, Eija, Iida, Jaana, Stina, Ursula, Elina ja Carita - kuvaavat poikkeuksellisen läheltä hetkiä, joissa heidän elämänsä yhtäkkiä muuttuu kokonaan. Vaikka päällimmäisenä on huoli työstä, mullistaa koronakevät ajatuksia myös rakkaudesta, rohkeudesta ja omasta hyvinvoinnista. Sarja on osa Ina Mikkolan vetämää Tilipäivä-kokonaisuutta. 8 jaksoa. Yle Areena toistaiseksi.

Singaporen kosketus (12) - uusi sarja

Yle TV1 klo 19.00, kaikki jaksot Areenassa
(The Singapore Grip, Britannia 2020) 1/6. Toisen maailmansodan ajalle sijoittuva Singaporen kosketus kertoo brittiperheestä, joka asuu Singaporessa Japanin invaasion aikaan. Kauppias Walter Blackett, hänen vaimonsa Sylvia, heidän häikäilemätön tyttärensä Joan sekä pilalle hemmoteltu poikansa Monty nauttivat makeasta elämästä, autuaan piittaamattomina Euroopan tapahtumista.

Heidän elämäänsä tulee muutos, kun Walter Blackettin liikekumppani Herra Webbin terveys alkaa reistailla. Walter päättää turvata liiketoimintansa naittamalla tyttärensä Joanin Webbin pojalle Matthew'lle. Matthew on nuori idealisti, jonka pään Singapore kuitenkin saa pyörälle. Ja aivan erityisesti sen tekee Kiinasta paennut, mystinen kaunotar Vera Chiang. Voimakastahtoinen Walter ei luovuta helpolla, mutta nuorilla sydämillä on oma tahtonsa - ja pian sota onkin jo ovella.

Sarja perustuu J. G. Farrellin vuonna 1978 julkaistuun samannimiseen kirjaan ja sen adaptoinnista tv-sarjaksi vastaa Oscar-palkittu käsikirjoittaja Christopher Hampton (Sovitus, Valheet ja viettelijät). Pääosissa nähdään mm. David Morrissey, Luke Treadaway, Georgia Blizzard, Colm Meaney sekä Charles Dance (Game of Thrones). 6 jaksoa. Yle Areena 30.4.2021 saakka Lue lisää »

Pelinappulan näköiset henkilöhahmot seisovat kartan päällä.
Singaporen kosketus. Pelinappulan näköiset henkilöhahmot seisovat kartan päällä. Kuva: ITV / Yle The Singapore Grip,Singaporen kosketus

Orkesterin edessä

Yle Teema klo 21.00, Areenassa nyt
(Suomi 2019) Dokumentti nuorista muusikoista, jotka ovat valinneet itselleen instrumenteista kaikkein vaativimman, sinfoniaorkesterin. Emilia Hoving, I-Han Fu ja James Kahane opiskelevat orkesterin johtamista maailmankuululla Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla. Kuinka näille uraansa aloitteleville nuorille käy, kun he astuvat orkesterin eteen? Ohjaus: Anna-Karin Grönroos. Tuotanto: Tuffi Films. Yle Areena 12.12.2020 saakka

Docventures: Bleed Out

Yle TV2 klo 21.15, Areenassa nyt
(Yhdysvallat 2018) Hollywoodilaisen komediaohjaaja Stephen Burrowsin äidin rutiininomainen lonkkaleikkaus aiheutti äidille pysyvät aivovauriot - ja mullisti perheen elämän. Dokumenttielokuva alkaa pojan videopäiväkirjana, mutta muuttuu lääketieteelliseksi trilleriksi ja kamppailuksi loputtomien lääkelaskujen, kyseenalaisten hoitomenetelmien ja vakuutusyhtiöiden kanssa.

Kymmenen vuoden ajan kuvatut seuranta- ja salamateriaalit, tuomioistuimen todistusaineistot ja haastattelut porautuvat Yhdysvaltain Kafkamaiseen terveydenhuoltojärjestelmään. Yhdysvaltojen terveydenhuollon lakeja muutettiin tämän vaikuttavan dokumenttielokuvan johdosta. Yle Areena 30.6.2022 saakka

Mies istuu sairaalavuoteen äärellä. Nainen makaa sängyssä.
Mies istuu sairaalavuoteen äärellä. Nainen makaa sängyssä. Docventures,Bleed Out

KESKIVIIKKO 16.9.

Maria Pettersson ja historian naiset - uusi podcast

Yle Areena
Mitä yhteistä on Ranskan vallankumouksen sankarilla, kolumbialaisella huumepomolla, maailman ensimmäisen yhä toimivan yliopiston perustajalla ja kiinalaisella merirosvokapteenilla? He olivat kaikki naisia. Maria Pettersson ja historian naiset -podcast-sarjassa tutustutaan kymmeniin naisiin, jotka muuttivat maailmaa: sotasankareihin, rikollispomoihin, seikkailijattariin, tieteentekijöihin, taiteilijoihin, hallitsijoihin ja huimapäihin. Naisia yhdistää uskomaton elämäntarina ja se, ettemme ole koskaan kuulleet heistä – vaikka olisi pitänyt.

Toimittaja, Journalisti-lehden päätoimittaja ja historiaharrastaja Maria Pettersson aloitti vuoden 2019 kesällä Twitter-sarjan #historianjännätnaiset, jossa hän nosti esiin unohdettuja, jännittäviä naisia. Sosiaalisessa mediassa kiitosta kerännyt sarja laajeni kirjaksi ja nyt myös podcastiksi. 13-osaisessa sarjassa Marian kanssa studiossa on aina myös vaihtuva vieras, jolla on oma henkilökohtainen kulmansa jakson teemaan.

Graafinen kuva, jonka keskellä Maria Pettersson sivulta kuvattuna. Kuvan värikkäällä taustalla lukee historian naisten nimiä.
Maria Pettersson. Graafinen kuva, jonka keskellä Maria Pettersson sivulta kuvattuna. Kuvan värikkäällä taustalla lukee historian naisten nimiä. Kuva: Yle Kuvapalvelu Maria Pettersson,podcast,Historian jännät naiset

Isä Matteon tutkimuksia - 12. kausi

Yle Teema ja Areena ti-pe klo 20.00
(Don Matteo, Italia 2020) Isä Matteo on täällä jälleen, nyt jo 12. kauden uusissa jaksoissa. Kaikkien spoletolaisten ja lukuisten katsojien rakastama humaani ja nöyrä hengenmies ehtii kaikkialle, erityisesti arkoihin paikkoihin. Don Matteo ja vanha polkupyörä ovat yhtä erottamattomat kuin isä Matteo itse ja hänen palvelemansa näkymätön Jumala, eikä hänen laumansa jäsenillä ole niin suurta tai pientä huolta, ettei isä Matteo sitä näkisi ja ottaisi kantaakseen.

Uudella kaudella jaksot ovat kaksiosaisia ja ne keskittyvät Kymmeneen käskyyn, tuoden ikiaikaisia ja suuria ajatuksia lihaksi ja nykyaikaan. Uusia jaksoja on siis 20, ja Italiassa vuonna 2000 alkanutta sarjaa on valmistunut kaikkiaan 266 jaksoa, vuoden 2020 aikana valmistuneet uudet jaksot mukaan lukien. Pääosissa: Terence Hill. Tuotanto: Rai, Lux Vide. Italia 2020. 20 jaksoa. Suomen- ja ruotsinkielinen tekstitys. Kukin jakso 90 päivää Yle Areenassa.

Kaikki synnit (12) - uusi sarja

Yle TV2 klo 21.00, Areenassa kaikki jaksot
(Suomi 2020) Murhien sarja ravistelee uskonnollista yhteisöä Pohjois-Pohjanmaalla. Tapausta saapuvat selvittämään KRP:n rikostutkijat Sanna Tervo ja Lauri Räihä. Sannalle komennus on työtehtävä muiden joukossa, kun taas Lauri joutuu kohtaamaan entisen yhteisönsä. Työmatka tarjoaa Laurille tilaisuuden vältellä omia parisuhdeongelmia. Kotikylässään Lauri joutuu kuitenkin vastakkain vielä vaikeampien asioiden kanssa. Hän on jättänyt lestadiolaisyhteisön homoseksuaalisuutensa vuoksi eikä ole tavannut vanhempiaan vuosiin. Törmäys menneeseen on väistämätöntä. Laurin työpari on Sanna Tervo, elämästään ja vapaudestaan nauttiva keski-ikäinen, joka ei halua sitoutua muuhun kuin työhönsä. He jatkavat murhatutkimuksia, kunnes lopulta joutuvat ratkaisemaan, onko ihmisellä valta antaa kaikki synnit anteeksi.

Elisa Viihteen alkuperäissarja Kaikki synnit sai tammikuussa 2019 Göteborgin elokuvajuhlien tv-draamakilpailussa parhaan käsikirjoituksen Nordisk Film & TV Fond -palkinnon. Sarjasta on tehty myös kakkoskausi, joka esitetään Elisa Aitiossa syksyllä 2020.

Rooleissa: Johannes Holopainen ja Maria Sid. Kkäsikirjoitus: Merja Aakko ja Mika Ronkainen. Ohjaaja: Mika Ronkainen. Tuottaja: Ilkka Matila, MRP Matila Röhr Productions Oy. Yle Areena 16.3.2021 saakka

Maria Sidin esittämä KRP:n rikostutkija seisoo nurmella, jolla makaa kuolleita lehmiä.
Kaikki synnit. Kuvassa Maria Sid. Maria Sidin esittämä KRP:n rikostutkija seisoo nurmella, jolla makaa kuolleita lehmiä. Kuva: MRP Matila Röhr Productions Oy Kaikki synnit

Kiehtova maailma: Lähde kun vielä voit - uusia jaksoja

Yle Teema klo 21.00 ja Yle Areena
(Indian Dream Hotel On Tour, Britannia 2019) Tunnetut brittiseniorit Miriam Margolyes, Wayne Sleep, Bobby George ja Rosemary Shrager matkustavat jälleen. Tämän tuotantokauden matkailun he aloittavat kulttuurikaupunki Pietarista. Armeijateemainen kunto-ohjelma saa Miriamin varuilleen ja miehet vahvistavat ystävyyttään vodkan äärellä. Maaseudun hulppea retriitti tarjoaa ryhmälle erikoisia hoitoja. 4 jaksoa. Yle Areena 28.2.2022 saakka

Call Me by Your Name

Yle Teema ja Areena klo 22.00 Pride 2020
(Italia, Ranska 2017) Italiaan ja vuoteen 1983 sijoitettu Luca Guadagninon hienovarainen draama ensirakkauden hurmoksesta. Elio viettää suruttomia päivä perheensä villassa. Hänen antiikin professorina toimiva isänsä palkkaa amerikkalaisen assitentin, Oliverin, joka pian kääntää kaikkien päät. James Ivoryn Oscar-palkittu käsikirjoitus perustuu André Acimanin romaaniin. Ohjaus: Luca Guadagnino. Pääosissa: Armie Hammer, Timothée Chalamet, Michael Stuhlbarg. Yle Areena 29.9.2020 saakka.

Oliver (Armie Hammer) och Elio (Timothée Chalamet) sitter vid en utomhusservering och pratar.
Timothée Chalametin (oik.) roolisuoritus huomioitiin Oscar-ehdokkuudella. Oliver (Armie Hammer) och Elio (Timothée Chalamet) sitter vid en utomhusservering och pratar. Kuva: The Walt Disney Company Nordic Call Me by Your Name,Timothée Chalamet,Armie Hammer

TORSTAI 17.9.

Toivotut: Kohtaamiset ja erot

Yle Areena
Koko Suomi on täynnä draamaa ja kertomisen arvoisia tarinoita. Syyskuun Toivotut tarjoaa kahdeksan uutta kolkkaa tarinakartalta.

Kohtaamiset ja erot -sarja vie rajan pinnalle, Etelä-Karjalaan. Yhtä hyvin se voisi olla missä vain Suomessa. Ihmissuhdevyyhdit, kyttäämiset ja juorut ovat kaikille pienille yhteisöille tuttuja. Onnenmaa se kuitenkin on "toin perrään", kuten sarjan roolihahmo Herkko sen sanoisi. Areenassa 1 vuosi.

Noin viikon studio - 6. kausi

Yle TV1 ja Areena klo 20.00

Noin viikon studio palaa syöttämään viikon kiinnostavimmat uutiset ja ajankohtaiset puheenaiheet satiirikoneistoon jälleen syyskuun puolivälissä. Show’ta vetävät tuttuun tapaan ammattinaurattajat Eeva Vekki ja Anders Helenius. Mukana ovat myös Noin viikon studion muut suosikkikasvot, kuten räävitön Yasir Gaily ja ohjelman sketseissä seikkaileva monitaituri Antti Haapala. Tomi Haustolan sisäinen insinööri päästetään taas ulos Noin viikon ilmiö -osiossa ja Ursula Herlin saapuu studioon tarjoilemaan vinksahtaneita näkökulmia viikon aiheisiin.

Ratkaisuja sekä yhteiskunnan suuriin että mitättömän pieniin ongelmiin etsitään tälläkin kaudella myös vierasvoimin. Eeva Vekin ja Anders Heleniuksen vieraina nähdään syksyn aikana joukko Suomen eturivin koomikoita ja mediapersoonia. Ilmoittaudu yleisöksi » Yle Areena 16.10.2020 saakka

Eeva Vekki ja Anders Helenius
Eeva Vekki ja Anders Helenius Kuva: Jukka Lintinen / Yle Noin viikon studio,Eeva Vekki,Anders Helenius

Take us home: Leeds United - uusi sarja

Yle TV2 klo 21.00, Areenassa aamulla
(Britannia 2019) Leeds Unitedin uudella omistajalla Andrea Radrizzanilla on missio: Nostaa Leeds United takaisin Valioliigaan. Ensin hänen on kuitenkin löydettävä uusi päävalmentaja, joka kykenee täyttämään seuran kannattajien unelmat. Yle Areena 31.7.2022 asti.

Kino Klassikko: Kourallinen dollareita

Yle Teema klo 21.05, Areenassa aamulla
(A Fistful of Dollars, Italia 1964) Clint Eastwoodin läpimurtoelokuva käynnistää kuukauden westerneinä esitettävän Sergio Leonen ohjaaman dollaritrilogian. Lännenelokuva kertoo asesankarista, joka pysähtyy ahneuden ja väkivallan riivaamaan pikkukaupunkiin ja löytää omat keinonsa sen rauhoittamiseksi. Muissa pääosissa Gian Maria Volonte ja Maria Koch. Uusinta. Yle Areena 24.9. saakka

Cowboyn näköinen Clint Eastwood punasävyisessä piirroksessa.
Cowboyn näköinen Clint Eastwood punasävyisessä piirroksessa. Kuva: Yle Kuvapalvelu Clint Eastwood,Kourallinen dollareita

Turkin MM-ralli

Yle TV2 ja Areena klo 21.45
MM-sarjan rallit jatkuvat Turkin sorateillä, jossa kisataan kauden viides osakilpailu. Ylen kanavilla viikonloppua seurataan tiiviisti. Torstaina on vuorossa kisaennakko, ja viikonlopun edetessä kanavilla on lähetyksiä sekä suorien erikoiskokeiden että kisakoosteiden merkeissä. Yle Areena 16.10.2020 saakka

Ulkolinja: Kenen asialla on WHO?

Yle TV1 klo 22.00, Areenassa nyt
(Who...Is In Control?, Ranska 2020) YK:n terveysjärjestö, WHO, perustettiin takaamaan terveyttä koko maailmalle. Nyt sen toiminta on koronaepidemian myötä uhattuna - WHO:sta on tullut Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen taistelutanner. Miten tähän päädyttiin? Vastaamassa mm YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki Moon, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja monet WHO:n vastuuhenkilöistä. Yle Areena 31.8.2022 saakka

PERJANTAI 18.9.

Son of the Day

Yle Areena
Islantilaisen stand up -koomikon Hugleikur Dagssonin (mm. Saako tälle edes nauraa?) keikkataltiointi Helsingistä. Koomikko esiintyi Q-teatterissa toukokuussa 2019. Yle Areena 16.3.2021 asti

Hugleikur Dagsson seisoo lavalla mikrofoni kädessään ja hymyilee.
Hugleikur Dagsson seisoo lavalla mikrofoni kädessään ja hymyilee. Kuva: Yle Kuvapalvelu Hugleikur Dagsson

Kesäkonsertti Schönbrunnista 2020

Yle Teema ja Yle Areena klo 21.15
Koronapandemian viivästyttämä Wienin filharmonikkojen perinteinen kesäkonsertti saadaan sittenkin järjestettyä myös tänä vuonna. Konsertin teemana on "Rakkaus". Orkesteria johtaa Valeri Gergijev ja laulusolistina on tenoritähti Jonas Kaufmann. Wienin Schönbrunnin linnan edustalta suorana nähtävän konsertin selostaa Lauri Itäkannas. Yle Areena 17.10.2020

Yle Live: PJ Harvey

Yle Teema klo 22.55, Areenassa aamulla
PJ eli Polly Jean Harvey on brittiläinen laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti, mutta myös kuvanveistäjä, kuvataiteilija, runoilija ja näyttelijä, joka omien sanojensa mukaan ei koskaan pyri toistamaan vanhaa. Tämä konsertti on taltioitu Rock en Seine -festivaalilla Ranskassa 2017. Yle Areena 17.10.2020 saakka

LAUANTAI 19.9.

A Dog Called Money - PJ Harvey

Yle Teema klo 20.00, Areenassa nyt
(A Dog Called Money, Irlanti 2019) Laulaja-lauluntekijä PJ Harvey matkustaa Afganistaniin, Kosovoon ja Washingtoniin ja muuntaa kokemuksensa musiikiksi. Yleisö saa seurata näistä kokemuksista syntyneen The Hope Six Demolition Project -levyn tekoa, ja intiimi dokumenttielokuva seuraa kaikkea tätä. Ohjaus Seamus Murphy. Yle Areena 31.5.2022 saakka

PJ Harvey mietteliäänä lähikuvassa, yläpuolella mikrofoni. Kuva dokumenttielokuvasta A Dog Called Money.
PJ Harvey. PJ Harvey mietteliäänä lähikuvassa, yläpuolella mikrofoni. Kuva dokumenttielokuvasta A Dog Called Money. Kuva: Seamus Murphy PJ Harvey,rock,Rocklaulajat,muusikot,Teemalauantai,teeman rockdokumentit

Teemalauantai: Depeche Mode 40 vuotta

Yle Teema klo 21.30
Juhlistamme Depeche Moden 40-vuotista taivalta bändistä ja sen uskollisista faneista kertovalla uudella dokumenttielokuvalla Spirits in the Forest sekä upealla konserttitaltiolla vuoden 1993 Devotional-maailmankiertueelta. Molemmat on ohjannut yhtyeen luottomies, visualistivelho Anton Corbijn.

Dave Gahan lavalla, takana iso lähikuva hänestä. Kuva Depeche Moden Devotional-kiertueelta 1993.
Depeche Mode. Dave Gahan lavalla, takana iso lähikuva hänestä. Kuva Depeche Moden Devotional-kiertueelta 1993. Depeche Mode,David Gahan,rock,Rocklaulajat,rockyhtyeet,Teemalauantai,Anton Corbijn,konsertit,konserttikiertue,Devotional,Depeche Mode: Devotional

Depeche Mode: Spirits in the Forest

Yle Teema klo 21.31, Areenassa nyt
(Britannia 2019) Uusi dokumenttielokuva seuraa 40 vuotta toimineen Depeche Moden Global Spirit Tour -maailmankiertuetta sekä erityisesti yhtyeen kuuden uskollisen fanin elämää. Ohjaus Anton Corbijn. Yle Areena 1.9.2020-29.3.2021

Depeche Mode: Devotional

Yle Teema klo 22.50, Areenassa nyt
(Devotional. A Performance Filmed by Anton Corbijn, Britannia 1993) Konserttielokuva vuodelta 1993, Depeche Moden legendaariselta Devotional-maailmankiertueelta. Taltion ohjasi yhtyeen luottomies ja koko kiertueen visuaalisen ilmeen luonut Anton Corbijn. Yle Areena 14.9.-12.11.2020

SUNNUNTAI 20.9.

Pianisti Lucas Debargue

Yle Teema klo 16.00, Areenassa aamulla
(Lucas Debargue - To The Music, Ranska 2017) Ranskalainen Lucas Debargue (s.1990) aloitti pianonsoiton 11-vuotiaana, vaihtoi pianon kirjallisuuteen 15 vuoden iässä ja palasi vasta viisi vuotta myöhemmin pianon ääreen. Hän valmistui pariisilaisesta musiikkikoulusta 26-vuotiaana ja on nyt maailman huippuorkesterien ja kapellimestarien suosima solisti. Martin Mirabelin dokumentti seurasi Debarguen kiireistä elämää vuoden ajan. Yle Areena 19.10.2020 saakka

Radio Variaatio: Takaisinkytkentä

Yle Radio 1 klo 18.00 ja Yle Areena
Takaisinkytkennässä (engl. feedback) lähtösignaali ohjataan takaisin alkuun tulosignaaliksi. Takaisinkytkentä on silmukka, jonka kautta aiemmin tuotettu informaatio vaikuttaa sen myöhemmin tuottamaan informaatioon. Analogisia syntetisaattoreita ei voi täysin hallita. Sama pätee elämään. Äänitaiteilija Juhani Liimatainen ja kirjailija Marjo Niemi lähtevät liikkeelle tyhjästä. Ensin tyhjään tuodaan ääntä, sitten sanoja. Katsotaan, mitä alkaa syntyä. Elämä tekee oman osansa ahkerasti. Kokeillaan, kuinka kauan uskalletaan olla päättämättä. Niemi on ankaran surun vallassa, eikä meinaa millään kestää hallitsemattomuutta. Liimataiselle sattuma on analogisten syntetisaattoreiden kanssa työskennellessä aivan normaali ja kiinnostava asia. Syntyy ääniessee kaikkea elävää koskevan sattuman sietämättömyydestä, kauneudesta ja ilosta. Työryhmä: Juhani Liimatainen ja Marjo Niemi. Ääninäyttelijä: Laura Rämä. Kuratointi: Niklas Nybom.

Elokuva: Hurmaava petturi

Yle TV2 klo 21.00, Areenassa aamulla
(Our Kind of Traitor, Iso-Britannia 2016) John le Carrén romaaniin perustuva jännityselokuva pariskunnasta, joka lomaillessaan Marokossa sotkeutuu vakoilun, kansainvälisen rikollisuuden ja korruption vaaralliseen maailmaan. Pääosissa Ewan MacGregor, Naomie Harris, Stellan Skarsgård ja Damian Lewis. Ohjaus: Susanna White. Yle Areena 4.10.2020 saakka

Ewan McGregor katsoo huolestuneen näköisenä vasemmalle.
Ewan MacGregor. Ewan McGregor katsoo huolestuneen näköisenä vasemmalle. Kuva: Yle Kuvapalvelu Ewan McGregor,Our Kind of Traitor

Lue myös - yle.fi:stä poimittua