Hyppää pääsisältöön

Kampaamoyrittäjän painajainen: Iida Ketola, 30, oli juuri selviämässä elämänsä kriisistä, kun korona tuli ja sekoitti kaiken – intiimit videopäiväkirjat paljastavat kahdeksan naisen tunteiden vuoristoradan keväällä 2020

Iida Ketola poseeraa kameralle, alhaalla Tilipäivä-logo
Iida Ketola poseeraa kameralle, alhaalla Tilipäivä-logo Kuva: Ilmari Fabritius Iida Ketola

Iida Ketola on yksi Ylen Tilipäiväkirjat-uutuussarjan kahdeksasta naisesta, jotka tallensivat kevään 2020 ajan elämäänsä harvinaisen avoimesti videopäiväkirjoihin.

Kampaamo-kahvilayrittäjä Iida Ketolan liikkeessä Helsingin Töölössä käy syyskuisena päivänä huiske. Kahvikone surisee säännöllisesti ja asiakkaita riittää värjäyksiin ja leikkauksiin. Vielä muutama kuukausi sitten tunnelmat olivat aivan toiset: Ketola murehti firmansa raha-asioita päivittäin eikä ollut lainkaan varma, että selviää koronakriisistä kuivin jaloin.

Kun koronarajoitukset iskivät Suomeen toden teolla maaliskuussa, tippui monen elämältä pohja pois. Työkalenterit tyhjenivät käytännössä yhdessä yössä, ystäviä ja perheenjäseniä ei saanut enää tavata, lapset jäivät kotikouluun, eikä kukaan osannut sanoa, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ketolan, kuten monen muunkin pienyrittäjän, asiakkaat kaikkosivat. Tilalle astui mielen käytännössä kokonaan täyttänyt huoli omasta toimeentulosta.

Tuntui, että minulta vietiin kerralla kaikki.― Iida Ketola

Vaikka kevään tapahtumat tuntuvat Ketolan mielestä jo kaukaisilta, nostaa ajanjakson muisteleminen edelleen tunteet pintaan. Kyyneleet puskevat silmänurkista ulos väistämättä.

– Silloin tuntui, että minulta vietiin kerralla kaikki, ystävänikin jäivät Uudenmaan ulkopuolelle. Tietämättömyys tulevasta tuntui todella ahdistavalta.

Nyt pahimmat rajoitukset ovat ainakin toistaiseksi takanapäin ja iso osa asiakkaista palannut takaisin kampaamoon. Ketolan keväällä kokema suunnaton ahdistus näyttäytyy erilaisena.

– Jos olisin tiennyt etukäteen, että pahin tilanne tähän mennessä on ohi kolmessa kuukaudessa, olisin ehkä osannut suhtautua koronakriisiin aivan eri tavalla. Olisin jäänyt suosiolla lomalle ja tuijotellut rauhassa kodin seiniä.

Pian koronarajoitusten voimaantulon jälkeen Ketola alkoi seitsemän muun naisen kanssa pitää kokemuksistaan videopäiväkirjaa Ylelle. Videopäiväkirjoista syntyi Tilipäiväkirjat-realitysarja, jossa naiset kuvaavat poikkeuksellisen läheltä työelämänsä ja elämänsä mullistumista erikoiskeväänä.

Nyt tuntuu ehkä vähän tyhmältä, että rahasta tuli stressattua niin paljon.― Iida Ketola

Sarjassa Ketola antaa kasvot monille pienyrittäjien ongelmille. Millaista on anella vuokranalennusta liiketilalle – ja pelätä, ettei saa sitä? Miten ristiriitaista on, kun hallitus lupaa yrittäjille tukea, mutta samaan aikaan postilaatikosta puskee verolappuja ja yrityslainalaskuja?

– Isot pettymykset jättivät kyllä jälkensä ja olon hieman katkeraksi, kertaa Ketola kevään koettelemuksia oman yrityksensä selviämistaistelussa.

Ketolan keväästä teki erityisen rankan se, että hänellä oli vielä pahasti kesken aiemmista vakavista vastoinkäymisistä toipuminen. Kriisiaika oli alkanut jo edellisen vuoden lopulla, kun rakas lapsuudenkaveri oli yllättäen kuollut. Samaan aikaan elämässä tapahtui muitakin järkyttäviä asioita, joista hän sarjassa avautuu.

Pahasti uupunut yrittäjä olikin alkuvuodesta keskittynyt henkisen pääoman hellimiseen puskurirahaston kerryttämisen sijaan. Kun koronarajoitteet sitten maaliskuussa astuivat voimaan, ei Ketola ollut pystynyt varautumaan tilanteeseen taloudellisesti millään tavalla.

– Koronakriisi sekoitti lähestulkoon hetkessä liiketoimintani. Ja oma valmistautumiseni tähän oli ollut se, että olin tehnyt niin vähän töitä kuin mahdollista.

Koko kevät kului kevyessä sumussa, jossa paniikinomainen pelko yrityksen selviämisestä nousi päärooliin.

– Toisaalta voi ajatella, että kerrankin oli aikaa tehdä keskellä päivää mieltä rauhoittavia asioita. Nyt tuntuu ehkä vähän tyhmältä, että rahasta tuli stressattua niin paljon, Ketola miettii.

Iida Ketolan kevään käänteitä voi seurata Tilipäiväkirjat-realityssa Yle Areenassa. Sarjassa nähdään Ketolan lisäksi myös seitsemän muun naisen tarina.

Tilipäiväkirjoissa omaa elämäänsä dramaattisena keväänä päästävät seuraamaan myös:

Ravintolatyöntekijä Elina Heletoja, Kotka

Elina Heletoja, Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilö katsoo kameraan.
Elina Heletoja, Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilö katsoo kameraan. Kuva: Ilmari Fabritius tosi-tv

Viiden lapsen äiti Elina on unelmatyössään baarissa. Kun ravintolat suljetaan, loppuvat sekä Elinan että hänen ravintola-alalla työskentelevän miehensä työt kuin seinään. Elinan työnantaja tarjoaa kuitenkin korvaavia töitä ja niin iltatöihin tottunut nainen ottaa haltuun mm. kaupan kassan ja ruuan kotiinkuljettajan hommat. Jokainen uusi työ on tehtävä täysillä, koska tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa.

Luokanopettaja Miina Enjala, Helsinki

Miina Enjala, Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilö katsoo kameraan.
Miina Enjala, Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilö katsoo kameraan. Kuva: Ilmari Fabritius tosi-tv

It-alalta takaisin luokanopettajan töihin palannut Miina alkaa poikkeusajan alettua opettaa etänä luokkaa, jonka oppilaita hän ei ole koskaan tavannut livenä. Ensimmäinen haaste on saada kaikkiin oppilaisiin yhteys jotakin kautta. Etätyö on Miinalle raskasta, koska hän asuu yksin ja seinät kaatuvat päälle. Yksin on vaikea kestää vastoinkäymisiä, kuten ottaa vastaan oppilaan vanhempien antamat haukut.

Kosmetiikkamyyjä Eija Heikkilä, Oulu

Eija Heikkilä, Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilö katsoo kameraan.
Eija Heikkilä, Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilö katsoo kameraan. Kuva: Ilmari Fabritius tosi-tv

Eija on lomamatkan jälkeen karanteenissa, kun korona sulkee Suomen. Pelko työpaikan puolesta alkaa heti ja neljän seinän sisällä on liikaakin aikaa ajatella. Eijan kevään pelastaa rakkaus käsillä tekemiseen ja kotona puuhasteluun. Samalla mielessä alkaa kuplia ajatus pitkäaikaisen unelman toteuttamisesta.

Stand-up -koomikko Ursula Herlin, Lohja

Ursula Herlin, Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilö istuu portailla ja katsoo kameraan.
Ursula Herlin, Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilö istuu portailla ja katsoo kameraan. Kuva: Ilmari Fabritius tosi-tv

Ursula on vasta pari vuotta sitten löytänyt unelma-ammattinsa vuosien etsimisen jälkeen. Työ käsikirjoittajana on antoisaa ja kesäksi on tiedossa paljon stand up -keikkoja - kunnes ne kaikki perutaan. Lasten etäkoulun pyörittäminen vie kaikki voimat, omiin töihin on vaikea tarttua. Toisaalta samaan aikaan Ursula kyseenalaistaa normaalin, turboahdetun arkensa. Onko jatkuvassa juoksemisessa mitään järkeä?

Fysioterapeutti Stina Hiltunen, Helsinki

Stina Hiltunen, yksi Tilipäiväkirjojen päähenkilöistä katsoo suoraan kameraan.
Stina Hiltunen, yksi Tilipäiväkirjojen päähenkilöistä katsoo suoraan kameraan. Kuva: Ilmari Fabritius tosi-tv

Fysioterapeutti ja tuleva joogaohjaaja Stina on intohimoihminen, jolla on aina sata rautaa tulessa. Korona vie Stinan asiakkaat, mutta se ei ole hänen mielestään edes pahinta kriisissä. Kamalinta on eristäytymisen aiheuttama yksinäisyys. Ystäviä ei voi nähdä entiseen malliin ja deittailukin on pantava jäihin. Stinaa ahdistaa se, että ihmiset kyttäävät ja paheksuvat toistensa tekemisiä. Erityisen loukkaavalta sinkusta tuntuvat perheellisten valitukset arjestaan.

Sairaanhoitaja Jaana Varonen, Helsinki

Jaana Varonen, yksi Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilöistä katsoo kameraan.
Jaana Varonen, yksi Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilöistä katsoo kameraan. Kuva: Ilmari Fabritius tosi-tv

Jaana työskentelee leikkaussalihoitajana yksityisessä sairaalassa. Hän rakastaa työtään, mutta tuntee syyllisyyttä ja riittämättömyyttä koronahoitajien rinnalla. Rajoitusten myötä läheisiä ei pysty tapaamaan: Jaanan mummo asuu kaukana Siperiassa, vanhemmat ja poikaystävä Virossa. Jaana yrittää pitää tunnelmaa yllä etätreffien ja viini-iltojen voimin, mutta viikko viikolta ikävä alkaa käydä raskaammaksi. Pahinta on epävarmuus siitä kauanko tilanne jatkuu ja kestääkö tuore parisuhde välimatkan.

Ravintolayrittäjä Carita Reinikainen, Espoo

Carita Reinikainen, yksi Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilöistä katsoo kameraan.
Carita Reinikainen, yksi Tilipäiväkirjat-sarjan päähenkilöistä katsoo kameraan. Kuva: Ilmari Fabritius tosi-tv

Carita on reissannut koko nuoruutensa ja asunut pitkään Thaimaassa, mutta elää nyt rauhallista perhe-elämää Espoossa ja pyörittää ravintolaa Helsingissä. Carita yhtiökumppaneineen panostaa heti koronan alussa ruuan ulosmyyntiin ja he saavatkin bisneksen pyörimään hyvin. Oma menestys aiheuttaa Caritalle kuitenkin huonoa omaatuntoa, koska samaan aikaan ystävien yritykset ovat vaikeuksissa. Lisäksi töissä joutuu tapaamaan kymmeniä ihmisiä päivässä. Mitä jos oma tytär sairastuu?
Tilipäivä - kun pelkkä palkka ei riitä - logo
Tilipäivä - kun pelkkä palkka ei riitä - logo logot

Luit juuri jutun, joka on osa työelämän tabuja ja tunteita käsittelevää Tilipäivä-kokonaisuutta. Lue myös seuraava juttu, jos haluat jatkaa samojen teemojen parissa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua