Miten tullaan taiteilijaksi? Miten tullaan hyväksi johtajaksi? Orkesterin johtaminen on kaikkea muuta kuin vain tahdin lyömistä.
Orkesterin edessä on dokumentti, joka seuraa kolmen vuoden ajan kapellimestarikoulutusta Sibelius-Akatemiassa. Keskiössä on kolme nuorta opiskelijaa: Emilia Hoving, I-Han Fu ja James Kahane.
Heitä opettavat muiden muassa kapellimestarit Susanna Mälkki ja Hannu lintu sekä tuolloin professorina toiminut Atso Almila.
Opiskelijoiden saamat ohjeet ovat perusteellisia ja täsmällisiä. Ottavatko he katsekontaktia muusikoihin? Miten he näyttävät tahtia, onko työ riittävän tarkkaa ja selkeää?
Ja ennen muuta: millainen on heidän oma tulkintansa teoksesta ja miten he välittävät sen orkesterille?
– Tämä oli hyppy tuntemattomaan, sanoo ohjaaja Anna-Karin Grönroos ja nauraa, kun kysyn häneltä, miten dokumentin idea syntyi.
Tuottaja Venla Hellstedtiä kiehtoi kapellimestarikoulutus, ja koska hän oli ennenkin työskennellyt Grönroosin kanssa, yhteistyön jatkaminen tuntui luonnolliselta.
– Olen enimmäkseen käsitellyt ympäristöasioita ja arkkitehtuuria, mutta tietysti minua kiinnosti oppia lisää klassisesta musiikista. Ja se onkin valtavan kiehtova maailma, josta voisi tehdä vaikka kuinka monta elokuvaa.
Mikä on kapellimestarikoulutuksen salaisuus?
Dokumentti on ainutlaatuisen kurkistus siihen, miten kapellimestareita koulutetaan, eikä kukaan ole aiemmin seurannut prosessia näin pitkää aikaa. Miten Grönroos pääsi laitokselle sisään?
– Ilmeisesti kukaan ei ollut keksinyt kysyä, sanoo Grönroos hymyillen. Kun soitin kysyäkseni, voisinko seurata koulutusta muutaman vuoden ajan, tuntui kuin he olisivat odottaneet soittoa.
Tämä on jälleen yksi esimerkki Suomen uskomattomasta koulutusjärjestelmästä. Sanoisin jopa sen kruununjalokivi.
– Heidän asenteensa oli suunnilleen se, että koska tämä on valtion rahoittama koulu, niin tietenkin toimintamme on avointa. Näytämme mielellämme, mitä teemme saamillamme varoilla.
Sibelius-Akatemian kapellimestarikoulutus on maailmankuulu ja paljon puhuttu. Mikä on sen salaisuus?
– Eräs aivan ainutlaatuinen tekijä on se, että kapellimestarioppilailla on aivan oma iso orkesteri, joka koostuu Sibelius-Akatemian opiskelijoista. Useimmilla maailman kouluista ei ole käytössään sellaista resurssia, vaan on harjoiteltava johtamalla kenties kolmea muusikkoa.
– Toinen koulu, jossa käytetään tätä menetelmää samassa mitassa, on The Juilliard School New Yorkissa, sanoo Grönroos, ja se on kallis yksityinen oppilaitos. Joten tämä on jälleen yksi esimerkki Suomen uskomattomasta koulutusjärjestelmästä. Sanoisin jopa sen kruununjalokivi, ja lisäksi tähän koulutukseen voi hakea kuka tahansa.
Suoraa palautetta arvostetaan
Kolmen vuoden aikana kuvausryhmä seurasi erityisesti kolmea oppilasta. Ja Grönroos on kiitollinen heidän luottamuksestaan, sillä monet kuvatuista opetustilanteista ovat aika henkilökohtaisia.
– Oma haasteeni oli ymmärtää itse, mitä tapahtuu. Vähitellen ymmärsin, että keskustelut, joissa analysoidaan harjoituksen kulkua, ovat koko elokuvan avaintekijä.
Opetuksessa oppilaat käyttävät videokameraa, joka kuvaa heitä, heidän liikkeitään, eleitään ja kasvonilmeitään.
Jälkeenpäin he istuutuvat opettajansa kanssa analysoimaan yksityiskohtaisesti, miten harjoitus sujui, mikä onnistui, olivatko he kyllin selkeitä.
"No comments" voi olla myös kehu.
Orkesteriharjoituksissa oppilaat saavat myös suoraa palautetta johtamisestaan. Ja kommentit voivat toisinaan tuntua lähes brutaaleilta: "Ei, ei, nyt sinä läiskit kärpäsiä tahtipuikolla. Näyttää mattojen tamppaamiselta."
– Joka opettajalla on oma lähestymistapansa, ja kaikkein ankarin on ehkä Hannu Lintu, mutta huomasin myös, että juuri häntä oppilaat arvostivat eniten. Tämä on tuttua muista taidekouluista. Suoraa palautetta arvostetaan paljon, eikä silloin haittaa, jos se on kovaakin. "No comments" voi myös olla kehu, huomauttaa Grönroos.
Orkesteria ei voi johtaa kuin diktaattori
Kapellimestarikoulutuksessa on paljon kyse kommunikoinnista ja omaan musiikintulkintaan uskomisesta. Inspiroimisesta ja innostamisesta, herkkyydestä ja samalla itsevarmuudesta.
Mutta ennen kaikkea kyse on johtamisesta. On asetuttava sadan muusikon eteen ja luotava taidetta yhdessä heidän kanssaan.
Anna-Karin Grönroos näkee siinä samaa kuin elokuvaohjaajan työssä.
– Kyse on inspiraatiosta, oman bändin tai orkesterin pitämisestä inspiroituneena. Kapellimestari tai ohjaaja ei voi olla käskyjä jakeleva diktaattori, vaan pitää luoda tunnelma, jossa kaikki tuntevat itsensä sopivasti haastetuiksi.
– Olen tullut tietoiseksi siitä, mitä oma työni ohjaajana on, erityisesti ryhmän johtajana. Elokuvan tekeminen on ryhmätyötä, jossa eri ammattilaiset osaavat eri asioita.
Olla haavoittuvainen ja kasvaa taiteilijaksi
Dokumentti Orkesterin edessä kuvaa myös sitä, miten kasvetaan taiteilijana ja johtajana. Grönroos toteaa, että kokonaisuus on pienoinen paradoksi: parikymppisellä opiskelijalla pitäisi olla auktoriteettia johtaa yli sataa ihmistä.
– Oikeastaan se on mahdotonta, ja siksi harjoittelu on aloitettava nuorena.
Toinen Grönroosin mielestä kiehtova aspekti on haavoittuvuus, joka on välttämätön ominaisuus esiintyvälle muusikolle tai kapellimestarille. Konsertti tapahtuu tässä ja nyt ja elää hetkessä.
– Vaikka elokuva ei ole suora lähetys vaan vuosien työn lopputulos, niin juuri sen tunteen haluan välittää – miten haavoittuvainen on oltava jos haluaa kasvaa taiteilijaksi.
- Orkesterin edessä. Dokumenttielokuva, Suomi 2020. Ohjaus Anna-Karin Grönroos.
Elokuva nähdään Yle Teemalla tiistaina 15.9.2020 klo 21.00. Areenassa se on 90 päivän ajan.
Suomennos: Lauri Itäkannas. Alkuperäinen artikkeli: Svenska Yle
