Hyppää pääsisältöön

Suruprosessi tuli osaksi teosta – Takaisinkytkentä-radioesseen työstöä määritti sattuma

Syntetisaattori, josta tuskin erottaa hymynaamaa ja surunaamaa
”Se vaan niinku toimii omilla ehdoillaan." Syntetisaattori, josta tuskin erottaa hymynaamaa ja surunaamaa Kuva: Anna Kokki Yle Radio 1,radio-ohjelmat,Marjo Niemi,Niklas Nybom,äänitaide,äänisuunnittelu,suru,surutyö,John Cage,theremin,Léon Theremin,Theremin Center,Theremin: An Electronic Odyssey,Clara Rockmore,sattuma,Satunnaisuus,satunnaisuus,Satunnaisuus,Soili Poijula,Serge Tšerepnin,Buchla,François Bayle,Robert Moog,Roger Linn,Lydia Kavina,Laura Rämä,radioessee

Mutta alun perin Takaisinkytkentä-radioesseen piti olla aivan toisenlainen! Meitä kiinnosti sattuma, leikki ja yllätys. Sitten isäni kuoli. Sattuman toinen puoli on armottomuus, jonka huolimattomissa kourissa me kaikki elävät killumme. Meidän, eli tämän teoksen tekijöiden erilainen sattumankestokyky kulkee läpi Takaisinkytkennän: äänitaiteilija Juhani Liimatainen kestää paremmin kuin minä, kirjailija Marjo Niemi.

Sattuma on nimittäin Juhani Liimataiselle keskeinen työväline. Hän luottaa siihen äänen ja rakenteiden tuottamisessa. ”Nautin yllätyksistä ja ideoista, joita itse en tulisi keksineeksi tai osaisi tuottaa. Yritän reagoida kuulemaani ja ohjata sitä johonkin haluamaani suuntaan siinä epämääräisesti onnistuen.” Minä olisin normaalisti tekijänä samoilla linjoilla, mutta vien teidät nyt teoksen tekovaiheeseen, jossa olen niin ankaran surun vallassa, että kaipaan hallintaa ja vaikka valheellistakin turvallisuuden tunnetta. Jossa en kestä kaaosta ja se on kaikkialla. Vien teidät siihen prosessin vaiheeseen, jossa asioita ei voi vielä päättää.

Mutta olemme me jo jotain päättäneet: käyttää analogisia syntetisaattoreita. Ne ovat sitä paitsi Juhanin instrumentti. ”Haluan rakentaa systeemejä, joissa pidän itselläni jossain määrin merkittäviä kontrolloivia parametreja, ja samalla koostaa kokonaisuutta, joka myös ratkoo yksityiskohtia itse. Tähän esim. analogiset, modulaariset syntetisaattorit ovat loistavia instrumentteja.” Ajattelen, että Juhani Liimatainen soittaa siis soitinta, jonka yksi aines on puhdas sattuma. Sattumaa voi siis soittaa! ”Minulta puuttuu perinteinen, virtuoottinen soittimen hallinta ja soittotraditio”, sanoo hän, mutta kun katselen häntä soittamassa, niin virtuoottiselta se vaikuttaa. Kyseisen soittimen ominaisuuksiin ei vain kuulu täydellisen hallinnan mahdollisuus. Analogiset syntetisaattorit alkavat muodostua minulle metaforaksi itse elämästä, jota ei voi hallita.

Sattumaa voi siis soittaa!

Minulla on toive: että joku järjestelisi kaiken. Suru eristää lasikuvun alle, olen etäällä tästä yhteisestä todellisuudesta, mutta lähellä tunteita, muistoja ja unta. Päätyöni on neuvottelu surun kanssa, pystyn muuhun työskentelyyn muutaman tunnin päivässä. Juhani soittaa minulle luomiaan äänimateriaaleja, joita kutsumme kalvoiksi. Niiden lähtöpisteenä on hänen mökillä äänittämänsä luonto. Todellisuus vääntyy, todellisuus muuttuu muuksi. ”Tuottamani äänet syntyvät usein mielikuvieni, halujeni ja tekohetken kiinnostuksen kohteiden sekä myyttisen satunnaisuuden ohjaamina. Tämä kaikki tuntuu kiehtovalta ja monin tavoin palkitsevalta. Takaisinkytkentä-teosta tehtäessä aloin miettiä asiaa hieman eri kulmasta. Jos satunnaisuus on meidän elämämme merkittävä ohjaaja, nousee sen armottomuus selkeästi esille. Satunnaisuus on siis enemmän tilastollinen ja matemaattinen lähestymistapa. Meidän elämämme ja kokemusmaailmamme on monin tavoin riippuvainen tunteista, aiemmista kokemuksista ja yhteisöllisyydestä.

Juhanille sopii, että työskentelemme jaksamiseni mukaan, ei hänellä kai ole muuta vaihtoehtoakaan. Aloitamme työpäivän juomalla vihreää teetä, kuuntelemalla ääntä ja juttelemalla. Juhani antaa tilaa ja aikaa. Surusta seuraa yhtäkkiä aikaa, jota tavallisesti kiirehtisin eteenpäin kuin vauhko aasi. Se, että saan olla tällainen, kun en muutakaan voi, tuntuu lahjalta. ”Tarjosin paljon erilaisia syntetisaattoreilla tuotettuja materiaaleja myös leikkimielessä ja tarkoituksena tuoda iloa ja helpotusta. Lohdutin siis Marjoa surussaan tarjoamalla jotain, minkä toisena tuottavana osapuolena oli armoton ja välinpitämätön valinta. Tämä armottomuus tulee paljaana esiin, esimerkiksi kun ystävä kuolee yllättäen täysin sattumanvaraisen tapahtuman seurauksena.

Mietin, miten tärkeää on, että voin jatkaa työtä ja tekemistä niillä voimilla mitä liikenee. Mietin meidän pienen työryhmämme ulkopuolista työelämää, paljonko työpaikat kestävät tunnetta? Mitenköhän sisarukseni pärjäävät työssään? Saavatko he siellä olla hauraita? Pystyisinkö minä toisenlaisessa työryhmässä olemaan näin? Tuskin. Olen terapiasukupolvea, joka ymmärtää muiden heikkouden, mutta vaatii itseltään suorittamista kaikissa tilanteissa. Se, että hörpin teetä, kuuntelen ääntä, enkä osaa sanoa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, voi olla edistysaskel. Ehkä surussa onkin piilotettuna tällainenkin lahja. Mutta ahdistaahan se, tämä hitaus ja epätuottavuus.

Marjo Niemi ja Juhani liimatainen studiolla mustavalkoisessa kuvassa
Takaisinkytkentää etsimässä Marjo Niemi ja Juhani liimatainen studiolla mustavalkoisessa kuvassa Kuva: Marjo Niemi Yle Radio 1,Marjo Niemi,theremin,Léon Theremin,Theremin Center,Theremin: An Electronic Odyssey,Radio Variaatio

Juhani kirjoittaa: ”Mitä muuta sitten on kuin sattuma? Onko kaikki sen kontrolloimaa? Voimmeko hallita sattumaa kuorruttamalla sen tuotoksia luomillamme pintarakenteilla? Teoksia luodessani en pyri ohjaamaan koko maailmaa, vaan etsin ehkä itselleni kiehtovaa luomisen maailmaa. Mutta onko valitsemani avustaja/johtaja arveluttava, pelottava, armoton ja huijaako se minua? En tiedä. Ehkä sattuma on ainoa, mitä jää jäljelle, kun lopullinen päätöksen hetki tulee?

Opin Juhanilta epäsuorittamista prosessin alusta loppuun saakka. Kaksi viikkoa ennen alun perin sovittua deadlinea olen yrittänyt ryhdistäytyä tehokkaaksi dramaturgiksi. Tämä on nyt vain runtattava läjään, ajattelen. Olen suorittanut erilaisia rakennekaavioita teoksemme vaiheesta. En ehdi edes rullata papereita auki teekupposen äärellä, kun Juhani ilmeisesti aistii lähestyvän tehokas työntekijä -kohtauksen ja sanoo, että hei, hänelläpä on vielä eräs neukkusyna, että eiköhän mennä sitä katsastamaan. Siinä kohtaa olen hetken lähellä romahdusta. Tämä ei järjesty! Vieläkö lisää! Pitäisi jo karsia! Raahustan studioon, kuuntelen, kun Juhani soittaa sitä pirun neukkusynaa. Sessiosta syntyy keskeistä ja tärkeää materiaalia. Kirjoitan lennosta lisää tekstiä, äänitämme Juhanin soittoa. Kaikki kääntyy hyvin. Asioiden järjestämiselle on aikansa. Mutta kunnollisuus ja oikein tekemisen vaade vaivaa Juhaniakin: ”Miten muuttuisin kunnolliseksi, vastuuntuntoiseksi taiteilijaksi, joka arvostaa yleisesti hyväksyttyjä työskentelymetodeja ja hallitsee tradition mukanaan tuomat materiaalien järjestelymallit sekä kokonaisuuden koostamisen? Mikä on minun traditioni, ja ketkä olisivat esikuviani ja opettajiani? Entä mitkä ovat oikeat ammattityövälineet, äänentuottamistaidot, työtoverit ja oikea media työlleni? Minulla ei ole yksiselitteisiä vastauksia näihin kysymyksiin. Olen jatkuvassa ihmetyksen tilassa, jossa kaikki parametrit ja olosuhteet ovat joko liukuvassa tai jyrkässä muutoksen tilassa; minulla on koko ympäristöön jonkinlainen amebamainen suhde. Saan nautintoa tästä huojuvan risumajan keskellä toimimisesta. Joskus pelottaa ja tuntuu mahdottomalta edetä, mutta toisaalta vastaan tulee paljon uutta ja ihmeellistä, eikä puutumus ja kyllästyminen rasita pahasti. Ehkä sattuma ei olekaan niin julma ja armoton työtoverina, kuin se meidän elämäämme ohjatessa voi olla. Ehkä se onkin työssäni luovuuden pirskahteleva lisävoima, jonka avulla maailma on koko ajan kiehtova ja kutsuu uusiin seikkailuihin.

Takaisinkytkentä on ollut valmis jo pitkään, ja pian se saa ensisoittonsa. Menetyksestäni on nyt vuosi. Merenlahdella hanhet taas kalkattavat muuttoaan. Ääni tuo vuoden takaa mieleen surun terävintä kärkeä. Tunnen kuitenkin myös iloa. Suru eristää, mutta taide yhdistää. Kun kuuntelet Takaisinkytkentää, toivomme, että sellainen armollisuus siitä välittyy.

Teksti: Marjo Niemi ja Juhani Liimatainen

Tekijätiedot

Käsikirjoitus, ohjaus, äänisuunnittelu: Juhani Liimatainen ja Marjo Niemi
Ääninäyttelijä: Laura Rämä
Sitaatit: Soili Poijula, Sami Sarhamaa, Ari Viitanen
Kuratointi: Niklas Nybom
Julkaisutuottaja: Tehilah Auramo/Skog Studio
Tilaaja: Juha-Pekka Hotinen/Radiogalleria

  • Jumalanpalvelukset joulukuussa

    Yle Radio 1:n jumalanpalvelukset joulukuussa 2020

    Sunnuntaisin klo 10.00 luterilainen jumalanpalvelus. Sunnuntaisin klo 11.00 vuorottelevat ortodoksisen liturgian kanssa vapaiden kirkkojen ja seurakuntien sekä katolisen kirkon jumalanpalvelukset.

  • Hartauspuhujat joulukuussa

    Yle Radio 1:n hartauspuhujat joulukuussa 2020

    Aamuhartaus ma-la klo 6.15 ja 7.15 (uusinta). Iltahartaus ma-pe klo 18.50, ehtookellot ja iltahartaus la klo 18.00. Iltahartauden uusinta ma-la klo 23.00.

  • Hengellisen ja kirkkomusiikin Sävel on vapaa la 31.10. - toivoa voi jo nyt

    Toivo musiikkia lähetykseen.

    Pyhäinpäivän iltana rauhoitutaan kuuntelemaan hieman hartaampaa musiikkia, sellaista joka kutsuu hengähtämään ja miettimään elämän suuria kysymyksiä - tai sitten vapautumaan ajatuksista ja heittäytymään musiikin hoidettavaksi. Ilta koostuu kuuntelijoiden musiikkitoiveista, joten voit soittaa lähetykseen ja toivoa hengellistä, harrasta, tai kirkollista musiikkia lauantaina klo 18:sta alk

  • Keskustele tässä: Mitä öljyn hinnalle tapahtuu?

    Öljyn hinta on maailmantalouden kuumemittari.

    Öljyn hinta on tänä vuonna vaihdellut jyrkästi ja monet uskovat, että hinta ei enää nouse aiempien vuosien huippulukemiin. Mikä maksaa? -ohjelmassa pohditaan, mitä tästä seuraa maailmantaloudessa? Ketkä voittavat ja ketkä häviävät? Juho-Pekka Rantalan vieraina energiayhtiö ST1:n pääomistaja Mika Anttonen ja Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen vanhempi neuvonantaja Laura Solanko.