Hyppää pääsisältöön

I Wanna Be Somebody! Elokuvia musiikista Teemalla

Miles Teller soittaa rumpuja ja J. K. Simmons seuraa elokuvassa Whiplash
Whiplash: Miles Teller ja J. K. Simmons Miles Teller soittaa rumpuja ja J. K. Simmons seuraa elokuvassa Whiplash Kuva: Daniel McFadden / Sony Pictures Whiplash,teeman elokuvat

Mikä on kunnianhimon hinta? Miten ihminen löytää vapauden? Onko rakkautta ensi silmäyksellä? Whiplash, Song to Song ja Once nähdään Teemalla perjantaisin 25.9. – 9.10.2020.

Teeman perjantain Kino esittää kolme keskenään hyvin erilaista elokuvaa muusikoista ja musiikista. Yhteistä on, että ne ovat elokuvia ihmisistä, jotka etsivät, yrittävät, haluavat. Ja löytävät ehkä jotain aivan muuta kuin piti.

Whiplash: "Haluan olla yksi suurista"

Perjantaina 25.9. klo 21.00, Areenassa 14 päivää

Sarjan aloittaa Damien Chazellen kolmella Oscarilla palkittu Whiplash (2014). Elokuva nuoresta muusikosta, jolle ei riitä olla hyvä, ei edes todella hyvä. Andrew (Miles Teller) on 19-vuotias jazzrumpali, joka on päässyt newyorkilaiseen huippukonservatorioon. Mutta niin on moni muukin, ja useimmat heistä eivät jää historiaan.

"Haluan olla yksi suurista", Andrew summaa kunnianhimonsa tehdessään bänksit lyhytaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Ja kaikkien pelkäämä ja kunnioittama opettaja Fletcher (Oscar-voittaja J. K. Simmons) haluaa nähdä, kuinka joku kasvaa yhdeksi suurista. Ja hän karsii jyviä akanoista armottomasti.

"Minä sentään yritin. En koskaan tule pyytämään anteeksi sitä, miten sen tein", Fletcher sanoo myöhemmin. Jos uusi Charlie Parker on tulossa, häntä ei simputus pysäytä.

Fletcher (J. K. Simmons) huutaa soittajaoppilaalle elokuvassa Whiplash
Whiplash: J. K. Simmons simputtaa Fletcher (J. K. Simmons) huutaa soittajaoppilaalle elokuvassa Whiplash Kuva: Daniel McFadden / Sony Pictures Whiplash,teeman elokuvat

Ei ihme, että moni kriitikko kaivoi tämän elokuvan kohdalla esiin vertauksen huippu-urheiluun. Onnistumisen kriteerit ovat tässäkin ehdottoman annetut, tuomarit ja mittamiehet lahjomattomia. Edustusjoukkueeseen päästään tai ei, lohdutuspalkintoja ei jaeta.

Whiplash on myös lähes sataprosenttisen maskuliininen elokuva. Voisi sanoa, että välttämättömyyden pakosta: jos ihmishirviö Fletcher esitettäisiin toden teolla kohdistamassa henkistä väkivaltaansa naispuoliseen (tai alaikäiseen) oppilaaseen, elokuvaa ei ehkä olisi sulatettu ensinkään. Yhden naisopiskelijan hän toki stumppaa ohimennen, ulkonäköön viittaavalla kuitilla, kuinkas muuten.

Whiplash olisi ehkä varustettava sisältövaroituksella. Fletcherin otteet ovat kouluesimerkkejä väkivaltaisesta manipulaatiosta, joka pelaa mielivallalla, suhteettomilla rangaistuksilla ja kitsaasti annostellulla hyväksynnällä. Hänen entinen tähtioppilaansa päätyy itsemurhaan, mistä Fletcher valehtelee nykyisille oppilailleen kyynelet silmissään. Ei kevyttä katseltavaa. (SV myös: läskikammo, homofobia, rasismi/antisemitismi.)

Kaikki taiteen nimissä ja keskinkertaisuutta vastaan? Vai onko kyse kahden miehen, nuoren ja vanhan, voimienkoetuksesta? Lopputulema on monitulkintainen.

Song to Song

Perjantaina 2.10. klo 21.15, Areenassa 14 päivää

Sarjan toisen elokuvan on ohjannut Terrence Malick – teitä on varoitettu! Harvoin edes Malick ottaa näin paljon vapauksia sovinnaisesta elokuvantekemisestä, niin kollegoidensa kuin yleisön näkökulmasta. Tämä elokuva ei palkitse ainakaan passiivista katsojaa.

Elokuvaa kuvattiin siellä täällä vuoden ajan ja leikattiin kokoon toinen mokoma: ensimmäiset kuvat ovat tiettävästi vuodelta 2012, ja ensi-ilta oli vuonna 2017. Erinäisiä mukana olleita nimekkäitä näyttelijöitä leikattiin kokonaan pois lopputuloksesta, mm. Christian Bale ja Benicio del Toro. No, joka Malickin leikkiin lähtee, tietää mitä voi odottaa.

Nainen (Rooney Mara) ja mies (Ryan Gosling) pianon ääressä. Kuva elokuvasta Song to Song
Song to Song: Rooney Mara ja Ryan Gosling Nainen (Rooney Mara) ja mies (Ryan Gosling) pianon ääressä. Kuva elokuvasta Song to Song Song to Song,teeman elokuvat

Song to Song on elokuva musiikista, tai sen päähenkilöt ovat musiikin tekijöitä. BV (Ryan Gosling) ja Faye (Rooney Mara) ovat muusikoita, Cook (Michael Fassbender) on vaikutusvaltainen tuottaja, jolla selvästi on ainakin rahaa; monet olettavat, että hänellä on myös avaimet taikapiiriin, sinne, missä asiat tapahtuvat.

Mutta soittoa ja laulua elokuvassa on vähän, sekin paljolti muiden artistien esittämää. Kuuluisia muusikoita esiintyy omana itsenään, näkyvimmin Patti Smith ja Iggy Pop, lyhyempinä välähdyksinä mm. John Lydon ja Red Hot Chili Peppersin jäseniä.

Ainakaan suoranaisesti tämä ei todella ole elokuva musiikista taiteena ja sen tekemisestä. Se on elokuva irrallisesta elämästä "biisistä biisiin" ja jonkin tunnistamattoman tavoittelusta.

"Haluan olla vapaa", "Halusin lentää korkeammalle", "Halusin päästä aidan toiselle puolelle" – ja ajattelin, että tämä ihminen voisi tehdä sen mahdolliseksi. Toisin kävi.

Ajoittain Song to Song tuntuu kubrickmaisen etäännytetyltä kuvaukselta maailmallisen statuksen onttoudesta ja ihmisten välisen kontaktin mahdottomuudesta. Kaikenlaisia asioita – luksusasuntoja, luonnonnähtävyyksiä, festivaaleja, kuumailmapalloja, julkkiksia, seksityöläisiä, rantaravintoloita, kokonaisia maita – on ikään kuin olemassa ja vain odottamassa, että joku kyllin rikas saapuu käyttämään niitä huvikseen.

Lopulta jotain sentään löytyy, mutta ei sitä, mitä alussa etsittiin.

Once

Perjantaina 9.10. klo 21.00, Areenassa 7 päivää

Lyhyen sarjan päättää vastustamaton romanttinen musikaali, joka tuotettiin elokuvaksi vain noin sadalla tuhannella eurolla, irlantilaisen John Carneyn ohjaama Once (2007).

Joskus improvisaatio kuvauksissa tuottaa helmiä, tai suorastaan elokuvahistoriaan jääviä hetkiä. Sellaiseksi ansaitsisi tulla Markéta Irglován tšekinkielinen repliikki, jonka hän kuulemma veti hatustaan ja joka nostaa jo valmiiksi koskettavan tarinan sydäntäsärkevään luokkaan.

Mies (Glen Hansard) soittaa kitaraa naiselle (Markéta Irglová) bussin penkillä. Kuva elokuvasta Once.
Once: Markéta Irglová ja Glen Hansard Mies (Glen Hansard) soittaa kitaraa naiselle (Markéta Irglová) bussin penkillä. Kuva elokuvasta Once. Kuva: Lions Gate Once,teeman elokuvat

Enemmän kuin edelliset kaksi, Once on elokuva musiikin tekemisestä, soittamisesta, laulamisesta sosiaalisena tapahtumana. Onhan se musikaali, ja sen laulut ovat vaikuttavia ja luontevasti osa tarinaa.

Mutta hienointa siinä on yhtä kaikki romanssi. Tarina katusoittajasta, joka (kenties) breikkaa levyttäväksi artistiksi, antaa kauniit puitteet kahden ihmisen kohtaamiselle, joka tuntuu juuri oikealla tavalla aidolta: rakkautta ensi silmäyksellä, mutta sittenkin tässä todellisuudessa.

Ei suotta Oncea ole verrattu elokuvaan Rakkautta ennen aamua.

Pääosissa (roolihenkilöillä ei ole nimiä) Glen Hansardin ja Markéta Irglován välillä on hienoa, varautunutta kemiaa, ja heistä välittyy orastavan suhteen hapuilevuus. Mikään ei ole liian täydellistä. Ja kummallakin heistä on myös menneisyys ja arpia. Vaikka kyseessä on tavallaan kaavamainen romanssi, tässä maailmassa elämän pettymykset ja valheet tekevät oikeasti kipeää.

Aitoutta ei vähennä se, että molemmat pääroolien esittäjät ovat todellisuudessakin ammattimuusikoita (he esiintyivät pitkään elokuvan jälkeen duona). Niukka budjetti ja koruttomat tuotantoarvot sopivat hyvin tarinalle katusoittajasta ja kukkaistytöstä.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa