Omena on hedelmien peruna. Syksyn perusaines, jonka voi säilöä monella tavalla. Tähän suolaisenmakeaan liemeen omena saa seurakseen parhaan ystävänsä kanelin.
Ainekset 4:lle:
- 4 omenaa
- 1 dl etikkaa tai omenasiiderietikkaa
- 1 dl sokeria
- 1 kanelitanko
- 2 laakerinlehteä
- 2,5 dl omenamehua
- 0,5 sitruunan mehu
- suolaa noin 1 tl
Tee näin:
Valmistusaika 30 minuuttia.
- Kiehauta etikka tai omenasiiderietikka, sokeri, omenamehu, murskattu kaneli, laakerinlehdet ja suola.
- Viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi ja lado ne ilmatiiviiseen säilykepurkkiin.
- Kaada liemi päälle. Painele kaikki omenanviipaleet liemen alle esimerkiksi pienellä painolla ja anna tekeytyä vähintään 24 tuntia ennen tarjoilua.
Säilyy jääkaapissa pitkään, ellei tunge sormiaan purkkiin.
Tarjoa muhevien pataruokien kanssa tai lisäkkeeksi muille aromikkaille ruokalajeille.