Hyppää pääsisältöön

Naiset vaikuttivat suomen kielen kehittymiseen hellan ja koulun välissä

N-kirjain, ympärillä vanhoja valokuvia.
N-kirjain, ympärillä vanhoja valokuvia. Kuva: Yle / Mikko Lehtola äidinkieli (oppiaineet),kirjaimet

Suomen kielen kehittäjät ovat olleet varsin miesvaltaista joukkoa. Kielellä on kuitenkin paitsi isänsä, myös äitinsä. Naiset vaikuttivat suomen kielen kehitykseen muun muassa kirjailijoina, kääntäjinä, oppikirjojen laatijoina ja sanaston kehittäjinä. Keitä nuo naiset olivat?

Kirjoittaja Petri Lauerma työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa erityisasiantuntijana.

Theodolinda Hahnsson - ensimmäinen suomalainen naiskirjailija

Ensimmäiset suomenkielisiä teoksia julkaisseet naiset pääsivät esille vasta 1800-luvun lopulla. Nuorena kuollut Isa Asp jätti jälkeensä vain muutaman runon. Minna Canth on siksi jäänyt aikakirjoihin ensimmäisenä suomenkielisenä naiskirjailijana. Canth pääsi parrasvaloihin näytelmällään Murtovarkaus 1882, mutta ensimmäiset novellinsa hän oli julkaissut jo 1878. Kuopiossa eläneen Canthin panos tuolloisen kirjakielen itämurteistumisessa oli merkittävä.

Jo Canthia ennen kirjailijana debytoi kuitenkin Theodolinda Hahnsson pienoisromaanillaan Haapakallio (1869). Hahnssonin on kerrottu kirjoittaneen luontevaa länsisuomalaista kieltä, jota hauskan kuuloiset murresanat piristivät. Mutta siinä missä Canthin realistisia näytelmiä ja kertomuksia luetaan ja esitetään yhä, Hahnssonin tuotanto on jo aikaa sitten unohdettu.

Varhaiset suomentajat ja oppikirjantekijät

Kirjojen suomentajina naiset olivat toimineet jo aiemmin. Taiteellisesti lahjakas Edla Soldan opetti Minna Canthia tämän lapsuudessa. Seminaarin piirustuksenopettajana työskennellyt Soldan julkaisi vuonna 1867 käännöksen Gustav Adolph Hippiuksen piirtämisen oppikirjasta Piirustusopin alkeet. Myöhemmin Soldan julkaisi myös perspektiivi-oppia käsittelevän suomennoksen.

Soldania voi pitää ensimmäisenä kokonaisen kirjan julkaisseena naiskääntäjänä. 1870-luvulla tällaisia oli jo muitakin, useimmat tosin hengellisiä tai kaunokirjallisia suomennoksia laatineita. Seuraavina vuosikymmeninä monet naiset suomensivat myös englannin, ranskan ja saksan oppikirjoja.

Naiset julkaisivat lopulta myös oppikirjoja. Alexandra Hynén ja Mathilda Tammelander laativat teokset kudontataidosta ja kankaiden käytöstä.

Kotitalouden sanasto oli naisten aluetta

Saarijärvellä syntynyt Lilli Lilius kehotti sanomalehdessä vuonna 1886 naisia kiinnittämään enemmän huomiota myös kodinhoidossa käytettyyn suomen kieleen. Lilius kannusti naisia myös lähettämään omia sanakeräelmiään suomen kieltä kehittäneelle Kotikielen Seuralle. Työhön liittyi pian mukaan toinen pappisperheen tytär, Ilmi Bergroth (myöhemmin Hallstén), joka oli taustaltaan ruotsinkielinen. Kumpikin oli opiskellut suomen kieltä yliopistossa.

Työn tulos, vuonna 1896 ilmestynyt Kodin sanasto sisältää 8000 aakkostettua kodin hoitoon liittyvää sanaa. Pääaihepiirejä ovat ruuanvalmistus ja leivonta, kodinsisustus ja taloustavarat, käsityöt ja vaatetus sekä puutarhanhoito ja maatalous, mutta mukana on muutakin sanastoa.

Kirja sai Kotikielen Seuran Virittäjä-lehdessä varsin hyvän vastaanoton. Arvostelussa kiiteltiin monia työn sisältämiä uudissanoja, joita ovat esim. harsia ja kirjailla, kyljys ja mureke sekä jäätelö ja hyytelö. Eino Sakari Yrjö-Koskinen tosin epäili sivistyneistön naisten halua olla ylipäätään mukana suomen kielen kehittämisessä, niin kirjailija Theodolinda Hahnssonin poikapuoli kuin olikin.

Kodin sanaston ilmestyttyä Hallstén jatkoi uraansa opettajana ja nousi lopulta kansanedustajaksi. Kansanperinteen kerääjänä ja julkaisijana ansioitunut Lilius löysi sen sijaan vain ajoittaisia töitä opettajana, sihteerinä ja suomentajana ja päätyi pitkiksi ajoiksi lähisukulaistensa taloudenhoitajaksi.

Naiset ja sanakirjat

Opettajan ja kääntäjän toimia näkyvämpiä töitä ei useimmille naisille ollut vielä pitkiin aikoihin tarjolla ja naisten vaikutus kielen kehitykseen jäi siksi näkymättömiin. Keskeiset kielenhuoltajat olivat kaikki miehiä, tutkijanuraa eivät naiset taas voineet luoda vielä vuosikymmeniin.

Sanakirjojakin toimittivat pitkään miehet. Nykysuomen sanakirjan (1951–1961) toimituksessa oli vain yksi nainen, hänkin puhtaaksikirjoittajana. Myöhemmissä sanakirjoissa miesten ja naisten osuus muuttui päinvastaiseksi.

Vuonna 1994 valmistuneessa Suomen kielen perussanakirjassa oli lopulta enää yksi mies, tosin päätoimittajana. Kirjan kritisoijat kaipasivatkin lisää esimerkiksi tekniikkaan ja metsästykseen liittyviä sanoja - mutta vähemmän ruokasanastoa. Aina ajantasaisessa Kielitoimiston sanakirjassa molempia on paljon.

Aiheesta enemmän:
Laitinen, Lea (toim.) 1988: Isosuinen nainen. Kirjoituksia naisesta ja kielestä. Yliopistopaino: Helsinki.
Tuulio, Tyyni 1979: Fredrikan Suomi. Esseitä viime vuosisadan naisista. WSOY: Porvoo.

Kielitoimiston perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta. Juhlavuoden kolumnisarjassa Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuollon, nimistönhuollon ja sanaston asiantuntijat kertovat kieltä koskevista näkemyksistään, kokemuksistaan ja oivalluksistaan.

Kommentit