Populaarikulttuurin kameleontti tekee sitä, mikä kiinnostaa ja esiintyy bändin kanssa lavalla ilman soitto- tai laulutaitoa

Kun Seppo Pietikäiseltä kysytään ammattia, hänen vastauksensa kuuluu: populaarikulttuurin monitoimimies. Moniosaaja hän onkin, sillä titteleitä voisivat olla myös valokuvaaja, rocktoimittaja, näyttelijä, kirjailija, runoilija, sanoittaja tai dokumenttiohjaaja.

Kuusi kuvaa Seppo Pietikäisen elämästä

– Mulla ei ollut kauheesti suunnitelmaa, mikä musta isona tulee. Mun elämää on määrännyt sattuma tai onni, joskus hyvä, joskus huono onni. Mä oon mennyt ajopuuteorian mukaan. Olen aina pyrkinyt tekemään sitä, mistä olen kiinnostunut.

Lapsena Seppo Pietikäinen antautui täysillä mukaan lukemiinsa intiaani- ja cowboytarinoihin. Mielikuvitusta ja luovuutta ruokki myös isän valokuvausharrastus ja taidemaalaritädin luona vietetty aika. Seppo menetti äitinsä pitkäaikaiselle sairaudelle jo varhain, ja Svante-isä kasvatti Sepon ja Eija-isosiskon yksin ja niin hyvin kuin työkiireiltään kykeni.

Mustavalkoisessa kuvassa 1950-luvulta nuori poika ja mies kaislikossa ilman paitaa Kuva: Seppo Pietikäisen kotialbumi Kuusi kuvaa,Seppo Pietikäinen

Rockmusiikki ja maailma houkutteli

1960-luvulla sukset isän kanssa menivät kuitenkin pahasti ristiin.

– Meidän hyvä isä-poikasuhde mureni täysin, kun täytin 17 vuotta ja muutin pois kotoa. Ei sodan käynyt sukupolvi voinut ymmärtää, miten rokki tuli ja valtasi sekä maailman että nuorison mielen.

Kun isosisko Eija lähti au pairiksi Lontooseen vuonna 1966, Seppo lähti mukaan. Pitkänhuiskea nuorimies pääsi alaikäisenä siskonsa siivellä maistamaan metropolin kukoistavaa nuorisokulttuuria.

– Swinging London tapahtui juuri silloin! Britteinsaaret koki lähes totaalisen yhteiskunnallisen muutoksen. Tuli minihameet, Mary Quant, musiikkiklubit, Beatles ja Rolling Stones.

Yksi muisto saa Pietikäisen musiikkia rakastavat kaverit vihreiksi kateudesta: nuori Seppo näki The Who -yhtyeen livenä vain kahden metrin etäisyydeltä The Marquee -klubilla!

Kun Seppo kaksitoista vuotta myöhemmin opiskeli Lontoossa elokuvakoulussa, hän oli jälleen keskellä muutosta ja näki aivan toisenlaisen Englannin. Ilmapiiri oli harmaampi ja alakuloisempi, thatcherismi oli tuloillaan ja punkrock voimissaan.

Lontoossa ja myöhemmin Tukholmassa vietetty aika jätti Seppoon annoksen kansainvälisyyttä ja vahvan eurooppalaisen identiteetin.

Parikymppinen Seppo Pietikäinen näytteli ja ohjasi nuorisoteattereissa ympäri Suomea. Hän meni myös naimisiin ja sai tyttären.

Samoihin aikoihin alkoi niin sanottu rokkiura, kun Seppo alkoi kirjoittaa levyarvosteluja pieniin sanomalehtiin saadakseen himoitsemiaan levyjä ilmaiseksi.

Avioliitto ei kestänyt, mutta ura eteni ensin bändipromoottorin hommiin ja siitä edelleen Soundi-lehden toimittajaksi Tampereelle. Seppo toimitti, valokuvasi, taittoi ja myi ilmoituksia. Välillä meno oli vauhdikastakin, sillä Soundi-lehden toimitus Puutarhakadulla oli 80-luvulla manserokkareiden suosima kokoontumispaikka.

Päivätyönsä lisäksi Seppo alkoi myös kirjoittaa ja julkaisi pari runoteosta. Inspiraatio tekstiin tuli sekin musiikista.

– Sen aiheutti Bob Dylan! Olen kuunnellut Dylania 60-luvulta saakka. Bobin tyyli ja äänenpainot tekivät vaikutuksen, vaikka englannin kielen osaamiseni oli tuolloin vielä heikkoa.

Laulujen lyriikoiden kirjoittaminen on sen sijaan Pietikäisen mukaan huomattavan paljon vaikeampaa, etenkin kun hän ei ole erityisen musikaalinen.

– Kuin shakin peluuta, mutta onnistuessaan erittäin antoisaa, hän kuvailee.

Pietikäisen tv-ura alkoi sattumalta tapaamisesta ohjaaja Heidi Köngäksen kanssa. Seppo juonsi muun muassa kirjailijoiden tietovisaa Kirjan kannet kiinni ja viihteellistä keskusteluohjelmaa erotiikasta Cosi fan tutti, jota hän toimitti yhdessä ystävänsä Kari Lempisen eli Walter de Campin kanssa. Seppo muistelee, että ideoita riitti ja niiden läpisaaminen tv-pomoille oli siihen aikaan helppoa ja nopeaa.

– Kerran meidät kuitenkin tyrmättiin täysin, kun ehdotimme ohjelmaa talosta, kommuunista, jossa olisi useita ihmisiä ja sitten vain kuvattaisiin heidän elämäänsä siellä. Olimme ideamme kanssa liikkeellä liian aikaisin, mutta se on se avantgardistin osa.

Musiikin pariin Pietikäinen palasi tehdessään tv-musiikkiohjelmia Soundcheck ja Linnunradan pianobaari yhdessä Maria Guzeninan kanssa.

Pitkä ystävyys hollantilaisen muusikko Henk Hofsteden kanssa on vienyt Pietikäisen takaisin esiintymislavalle. He tekivät yhdessä taiteellisen dokumentin matkastaan kanadalaisen muusikon Leonard Cohenin lomatalolle Kreikan saaristoon, ja siitä syntyi myös Nits-yhtyeen laulu The Night Owl, Yöpöllö, jonka esittämiseen Seppo on monesti osallistunut.

– En osaa laulaa, mutta se on semmosta spoken word -juttua, puhelaulua, enempi puheen puolella.

Elämän pitää olla suuri seikkailu

Pietikäisen levoton mieli ja monivaiheinen elämä eurooppalaisen kulttuurin parissa on pakottanut hänet pakkaamaan ja muuttamaan useita kymmeniä kertoja. Koti on kuitenkin tärkeä turvapaikka, olipa se sitten missä tahansa. Viimeinen muutto vei hänet Helsingin Kalasatamaan vasta valmistuneeseen taitelijatalo Ars Longaan, joka on suunniteltu senioritaloksi eri alojen taiteilijoille. Rakennuksesta osa on pyhitetty myös nuorille.

– Joskus olen miettinyt, olisiko pitänyt keskittyä enemmän vain yhteen taiteen alaan, sillä raja-aitojen yli hyppimistä ei ole aina katsottu hyvällä. Näin on kuitenkin mulle tapahtunut ilman sen suurempaa pyrkimystä. Elämän pitää olla suuri seikkailu!