Miksi iskelmätähden elämän merkittävin biisi on tuutulaulu, ja mitä tekemistä punkilla on kirjailijanuran kanssa? Elämäni Biisissä viisi tuttua suomalaista kertoo tarinan elämänsä tärkeimmän kappaleen taustalla.
Kesä on jo kääntynyt vahvasti syksyn puolelle, ja mikä olisikaan parempi tapa viettää syysiltaa kuin hyvän musiikin ja mielenkiintoisten tarinoiden parissa! Tällä kertaa Elämäni Biisissä syvennytään erityisesti kappaleisiin, joilla on ollut suuri merkitys tähtivieraiden uravalintoihin.
Toisen kauden neljännessä jaksossa elämänsä vaikuttavimmat kappaleet paljastavat iskelmälaulaja Arja Koriseva, muusikot Tero Vesterinen ja Costello Hautamäki, dekkaristi Max Seeck sekä kirjailija Katja Kettu. Kalle Torniaisen johtama Elämäni Biisi -livebändi soittaa jokaisen vieraan valitseman kappaleen, minkä jälkeen kilpailijat sekä kotiyleisö voivat arvuutella, mikä biisi kuuluu kellekin.

Kohtalo teki 1800-luvun tuutulaulusta Arja Korisevalle tärkeimmän kappaleen
Kuka olisi arvannut, että Arja Korisevan elämän tärkein biisi on Johannes Brahmsin vuonna 1868 säveltämä kehtolaulu Levon hetki nyt lyö? Koriseva itse ei ainakaan.
Lukioikäisenä innokas laulaja keikkaili ja esiintyi erinäisissä juhlissa, ja häntä säestäneen pianistin suosituksesta hän päätti hakea opiskelemaan klassista laulua Keski-Suomen konservatorioon. Koriseva valmistautui pääsykokeeseen käymällä laulutunneilla, ja hänen laulunopettajansa ehdotti tälle kokeessa esitettäväksi kappaleeksi Brahmsin kehtolaulun saksankielistä alkuperäisversiota Wiegenlied: Guten Abend, gute Nacht.
– Mua jännitti ihan hirveästi, enkä päässyt pääsykokeessa kappaletta loppuun asti kun joku valitsijalautakunnasta huusi, että riittää!
Kun myös pianokokeen soitto päättyi riittää-huutoon, oli Koriseva varma, ettei pääsyä kouluun heruisi. Iloiseksi yllätyksekseen hän oli kuitenkin yksi seitsemästä kouluun valitusta – vieläpä nuorimpana koko joukosta. Korisevalle selvisi, että musiikkiesitysten keston rajaamiset johtuivat suuresta hakijamäärästä, ei siitä, että hänen esityksessään olisi ollut jotakin vikaa.
Sittemmin Korisevasta tuli tangokuningatar ja kevyt musiikki vei aiemmin oopperalaulajan uraa tavoitelleen artistin mennessään. Ensimmäiset 13 vuotta urastaan hän eli täysillä uralleen ja ajatteli, että se on hänen elämänsä tärkein asia.
Sitten hän sai ensimmäisen lapsensa, jolle hän alkoi laulaa unilauluna Levon hetki nyt lyö.
Myös kahdelle seuraavalle lapselleen hän lauloi samaista kehtolaulua. Jossakin vaiheessa Korisevalle valkeni, että sama kappale on seurannut häntä hänen ammattimaisen laulajanuransa käynnistymisestä äitiyteen, mistä tulikin hänen elämänsä tärkein asia.
– Se oli yhtäkkiä se sama laulu!
Kehtolaulussa yhdistyivät ne kaksi asiaa, joita Koriseva pitää elämässään tärkeänä.
Myös Tero Vesterinen ja Katja Kettu toivat Elämäni Biisiin kappaleet, joilla on ollut merkitystä heidän uransa käynnistymiseen. Vesterinen kertoo soittaneensa viidennellä luokalla koulun pikkujouluissa ensimmäisellä sähkökitarallaan Topi Sorsakosken ja Agentsin Salattu suru -kappaletta.
Vaikka esiintyminen jännitti kovasti eikä soitosta ollut alkuun tulla mitään, ensijännityksen jälkeen se alkoi sujua ja nuori Vesterinen tajusi, että tätä hän haluaa elämässään tehdä. Samaa tunnelatausta ja soittamisen riemua hän tuntee musiikista edelleen.

Kettu puolestaan yhdistää Sielun Veljien Säkenöivä voima -kappaleen hänen nuoruuteensa erilaisena punk-nuorena Rovaniemellä. Biisi opetti hänelle, että pitäisi elää, ja että ehkä muutkin pohtivat elämisen suuria kysymyksiä – sen ansiosta hän uskaltautui kirjoittamaan ja näyttämään tekstejään äidinkielenopettajalleen.
Uran käynnistyminen sai kuitenkin odottaa kymmenen vuoden päähän, jolloin hänen kirjoituksiaan lähetettiin ensimmäistä kertaa kustantajan luettavaksi. Vaikka ne tekstit eivät vielä tuoneet kustannussopimusta, Kettu koki, että väylä oli nyt auki, eikä hänen auttanut kuin alkaa kirjoittaa tosissaan.
Dekkaristi Max Seeckin valinta, Eminemin ja Rihannan Love the Way You Lie, on biisi, joka kertoo hänelle nuoruuden huumasta ja kaikkien aikojen suhdetestistä eli matkustamisesta tuoreen tyttöystävän kanssa Euroopan halki koko omaisuus auton takakontissa.
Costello Hautamäki puolestaan löysi musiikin elämäänsä saatuaan 10-vuotiaana Sammy Babitzinin fanikortin vanhemmiltaan tuliaisena firman pikkujouluista. Vaikka nuori Hautamäki ei silloin Babitzinin musiikkia vielä tuntenut, fanikorttiin painettu levynkansikuva teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Babitzinin Kuin tuhka tuuleen on Hautamäelle kappale, jonka soundi kuuluu hänen musiikissaan tänäkin päivänä.

Elämäni Biisi -potpurissa kuullaan katsojien tärkeitä biisejä
Kauden neljännessä jaksossa vieraiden kappaleita tulkitsevat vakiotähtiartistien eli Diandran, Irinan, Kasmirin ja Pepe Willbergin lisäksi myös räppäri Redrama, jota kuullaan Diandran vastaparina Love the Way You Lie -kappaleessa.

Suorana lähetettävän Elämäni Biisin juontaa pitkän linjan toimittaja ja musiikkialan konkari Katja Ståhl.
Jakson päätteeksi kuullaan tuttuun tapaan suomalaisten elämän biiseistä koottu potpuri. Jaa sinulle tärkeä biisi Instagramissa tai Facebookissa käyttäen tunnistetta #elämänibiisi, ja sinun valitsemasi kappale saattaa päästä osaksi tulevien Elämäni Biisi -jaksojen loppupotpuria.
Pelaa mukana Elämäni Biisissä!
Myös katsojat pääsevät osallistumaan lauantai-illan hauskimpaan musiikkipeliin omalla älypuhelimella.
Elämäni Biisi -jaksopeliä voi pelata studiovieraita vastaan ohjelman aikana, kaveripeliä taas milloin vain omilla elämän biiseillä.
Pelit löytyvät maksuttomasta yle.fi-sovelluksesta – lataa täältä kännykkääsi sopiva sovellusversio. Jos sinulla on jo yle.fi-sovellus asennettuna puhelimeesi, varmista että se on päivitetty uusimpaan versioon.
Yle.fi-sovelluksesta pääset tarkastamaan myös kauden kotipelaajien top 10 -kärjen sekä omat pisteesi.
Kauden paras kotikatsomopelaaja pääsee Elämäni Biisi -kauden viimeisen jakson yleisöksi sekä voittaa illallisen sekä hotelliyön itselleen ja ystävälleen. Lisäksi oman Elämäni Biisi -tulosrivinsä somessa tunnisteella #elämänibiisi jakaneet osallistuvat viikoittain studioyleisölippujen arvontaan.
Musiikkiviihdeohjelma Elämäni Biisi lauantaisin klo 21.05 TV1 ja uusintana sunnuntaisin. Katsottavissa myös Yle Areenassa.
Lisää ohjelmasta
- Elämäni Biisin jouluspesiaalissa tähtiartistit päätyvät arvuuttelusohvalle – yllätysesiintyjänä Vesa-Matti Loiri
- Mikä on Vexi Salmen rakastetuin kappale? Elämäni Biisi -erikoisjaksossa sukelletaan sanoittajamestarin laajaan tuotantoon
- Ray Charlesin klassikkobiisi teki Erja Lyytisestä blues-kitaristin – Diandran hieno tulkinta auttaa ymmärtämään miksi