Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Ylen kanavat näkyvät antennissa koko 2020-luvun

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastineita ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Maaseudun tulevaisuudelle, Iltalehdelle ja Ilta-Sanomiin 28.9.2020.

Maaseudun tulevaisuudessa (28.9.) väitetään, että Yle ehdottaa siirtymistä antennitelevisioista langattoman laajakaistaverkon kautta tapahtuvaan television katseluun mahdollisimman nopeasti 2020-luvulla. Väite on virheellinen.

Yle on hiljattain tehnyt 10 vuoden sopimuksen Digitan kanssa antenniverkon käytöstä. Ylen tv-kanavien jakelu antenniverkossa on siis turvattu vuosiksi eteen päin. Yle on myös ainoa toimija, joka tarjoaa tällä hetkellä tv-kanavien HD-jakelua koko maassa.

Iso osa televisiosisältöjen kulutuksesta on siirtynyt jo nyt laajakaistaverkkoihin ja siirtyy niihin tulevina vuosina yhä enemmän. Siksi Yle on lähettänyt liikenne- ja viestintäministeriölle (LVM) kirjelmän ja ehdottanut, että se tekisi mediapoliittisen päätöksen Ylen sisältöjen saatavuuden turvaamiseksi laajakaistaverkoissa koko yleisölle. Ehdotuksen taustalla on huoli laajakaistaverkkojen saatavuudesta koko Suomessa. Lisäksi ehdotuksessa toivotaan UHF-taajuuksien tehokasta käyttöä, jotta taajuuksia voitaisiin siirtää laajakaistakäyttöön sitä mukaa kun laajakaistaverkot ja tv-yleisö ovat muutokseen valmiita.

Yle on koko kansan palvelu, ja julkisen palvelun ohjelmiston tulee tavoittaa 100-prosenttisesti kaikki suomalaiset nyt ja tulevaisuudessa. Laajakaistaliittymien merkitys korostuu tulevaisuudessa entisestään kaikissa muissakin julkisissa peruspalveluissa, ja yhteiskunnan pitää varmistaa, että palvelut ovat saatavilla kaikille tasavertaisesti. Jos tätä näkökulmaa ei huomioida viestintäpolitiikassa, ovat suomalaiset 2020-luvun lopulla hyvin eriarvoisessa asemassa. Parempi laajakaista tarvitaan koko maassa eikä vain kaupungeissa.

Ylen lakisääteisenä tehtävänä on tuoda julkisen palvelun ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Kaikilla suomalaisilla on oltava teknisesti toimiva ja lisämaksuton pääsy Ylen kaikkiin sisältöihin televisiossa, radiossa sekä internetissä mobiili- ja muilla laitteilla.

Janne Yli-Äyhö
johtaja, Teknologia ja kehitys, Yle