Hyppää pääsisältöön

Kasvot lauluille

Esikoisalbuminsa julkaissut Rita Behm puhui YleX:lle julkisuudesta, kurjasta lapsuudesta ja häpeästä. Hän päättää joka haastattelun jälkeen, ettei anna enää yhtäkään. Niin tämänkin.

Rita Behm seisoo Tavastian lavalla kokomustassa asussa, hattu viistosti päähän aseteltuna, ja laulaa. Taustakankaassa on pilviä, maasta nousee usva. Laulajaa säestää kolmepoikainen orkesteri.

Esiintymisessä on draamaa, mikä sopii Behmille hyvin. Syyskuussa ilmestyneen esikoisalbumin nimi on Draaman kaari viehättää ja sen lauluissa käydään läpi isoja tunteita. Rakastumista, eroa, pettymystä ja häpeää.

Behm on hirveän suosittu artisti. Pikku G:n kanssa esitetty Solmussa (2017) ja soolosingle Hei rakas (2019) ovat sukupolvihittejä. Albumin kaikki kappaleet nousivat julkaisun yhteydessä Spotifyn Suomen neljäntoista kuunnelluimman joukkoon.

Syyt suosioon ovat musiikillisia: Sanoittajana Behm käyttää suomen kieltä oivaltavasti ja uskaltaa taituroida imelyyden rajamailla. Säveltäjänä hän ymmärtää kauniiden popmelodioiden päälle. Sovitukset ja tuotanto, johon myös Sakke Aalto ja Kalle Mäkipelto vaikuttavat, kunnioittavat “oikeita” instrumentteja.

Kaikki lavalla tuntuu harkitulta. Aikaa harkitsemiseen on ollut, koska valtaosa Behmin tämän vuoden keikoista peruttiin koronan vuoksi. Tämä on hänen neljäs oma keikkansa ja ensimmäinen klubilla.

Vaan kas!

Unia-kappaletta laulaessaan Behm unohtaa yhtäkkiä osan ensimmäisen säkeistön sanoista. Kasvoilla välähtää pakokauhu, ja vaikka loput kappaleesta tulee selkäytimestä, moka jää kalvamaan.

Seuraavassa välispiikissään Behm voihkaisee, että tätä hän häpeää sitten illalla sängyssä.

Seuraavan kappaleen nimi on sopivasti Apokalyptinen häpeä.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Häpeä on monen tunteen alla.― Rita Behm

Häpeän tunne on ollut Rita Behmin elämässä läsnä lapsesta saakka, hän selittää levy-yhtiön sohvalla kaksi viikkoa ennen Tavastian-keikkaa. Hän kirjoitti Apokalyptisen häpeän itselleen.

– Jos sanon jollekin vaikka kivan asian, niin myöhemmin mietin, että apua, miksi mä sanoin noin. Ja se ei todennäköisesti edes muista koko tilannetta. Omassa päässä nää kaikki saa niin valtavat mittasuhteet.

Valssista lähteneestä kappaleesta täytyi tietenkin tehdä mahdollisimman dramaattinen, koska sellaista morkkistelu on. Taustalla mouruavat jouset, lopussa soi surumielinen kitarasoolo. Kertosäkeessä lauletaan:

“Onnistumisien määrä näin vuositasolla / on muistaakseni pyöreät nolla / Ja siihen se jää, se on ikävää / mut oot ainoo joka välittää / Mut ei toisen häpeää nää, siis rauhassa hävetkää.”

Häpeän vuoksi haastattelut ovat Behmille vaikeita paikkoja. Hän selittää puhuvansa mielellään musiikista ja urastaan, mutta kaikki muu tuntuu vaikealta.

Hän kertoo pettyneensä naistenlehteen antamaansa haastatteluun, jonka otsikossa viitattiin ihmissuhteisiin, vaikka Behm yritti puhua itsestään työn kautta.

– Päätin, etten tee enää ikinä mitään.

Oikeastaan Behm sanoo päättävänsä jokaisen haastattelun jälkeen, että tämä sai jäädä viimeiseksi (niin tämänkin). Hän ei haluaisi puhua itsestään, mutta koska hän on luonteeltaan “hirveä hölösuu”, juttuihin päätyy aina jotakin mitä katua.

– Häpeä on monen tunteen alla. Siitä ei kukaan tule pääsemään eroon, eikä tarvitsekaan, mutta sen kanssa oppii elämään. Aiemmin en osannut ja se oli ihan hirveää. Se ajoi siihen, etten sano enää mitään missään.

Jännä sinänsä, koska tähän asti Behm on puhunut itsestään hyvin vähän. YleX yritti saada häneltä haastattelua keväällä useampaan otteeseen, mutta oikeaa hetkeä ei löytynyt. Siinä yhdessä haastattelussa, jonka Behm Helsingin Sanomille antoi, tuskailtiin, että jopa artistin ikä on vaikea selvittää.

– Perkele! Sanoin toimittajalle, etten halua, että mun iästä tehdään mitään numeroa. Siitä tehtiin mysteeri, vaikka pyysin vaan, ettei ikää laitettaisi juttuun.

Ikäänsä Behm ei kerro vieläkään. Hän sanoo suunnitelleensa kepposta, jossa hän järjestäisi 30-vuotisjuhlansa viitenä vuotena peräkkäin.

Mystisyys ei tunnu haittaavan, vaikka nykypäivän mantra on, että artistin täytyy jakaa kaikki. Behm kertoo haastatteluissa vähän ja jakaa Instagramiin vain työasioita. Julkaistuja kuvia on 19.

Tällaisia artisteja ei kovin usein synny.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Solmussa-biisiin ei olisi tullut mun nimeä, ellen olisi siitä kysynyt.― Rita Behm

Behm on ison levy-yhtiön uudeksi artistiksi aivan ainutlaatuisessa asemassa.

Tyypillisesti artistilla on A&R (artists and repertoire), jonka tehtävänä on auttaa artistia työssään muun muassa valitsemalla yhteistyökumppanit sekä ideoimalla tulevaa. Behmillä ei ole vuoteen ollut A&R:ää. Hän tekee uraansa ja taiteeseensa liittyvät ratkaisut joko yksin tai Warnerin promotion managerin Noora Kärjen kanssa.

– Mulla on selkeät visiot kaikesta. Miksi mä tarvitsen sen kolmannen ihmisen kertomaan mielipiteensä?

Behmillä on oma yritys (Behmin Bisnekset Oy, tietenkin) ja hän haluaa pysyä perillä kaikesta artistiuteensa liittyvästä. Hän haluaa tietää tuotantobudjetit ja huolehtia saamistaan tekijänoikeuskorvauksista.

– Ymmärrän, että kaikilla ei ole sama tilanne, ja moni saattaa luottaa siihen, että työskentelee ammattilaisten kanssa, hän sanoo viitaten Pyhimyksen ja Salla-Marja Hätisen väliseen sopimusselkkaukseen.

– Faktana semmoinen, että Solmussa-biisiin ei olisi tullut mun nimeä, ellen olisi siitä kysynyt. En ole katkera, koska siinä se on, mutta mähän olisin voinut olla vaan joku anonyymi ääni.

Esikoisalbuminsa Behm soitti levy-yhtiölle vasta kun kappaleet oli masteroitu, ja muutosehdotuksia hän ei suostu ottamaan vastaan.

Behm on juuri kuvailemassa tilannetta, jossa Warnerin kotimaisen musiikin tuotantopäällikkö Asko Kallonen kuuli Hei rakas -kappaleen ensimmäistä kertaa eikä näyttänyt juuri innostuvan, kun Kallonen astuu ovesta sisään – istumme näet hänen työhuoneessaan.

Behm repeää nauruun, halaa Kallosta ja jatkaa kertomustaan.

– Myöhemmin muistelin Askolle, kuinka hän ei oikein päässyt Hei rakas -kappaleeseen ensikuulemalla kiinni. Asko vastasi: “Mutta mieti, sä sait graniitin hikoilemaan.”

Kallonen puuttuu:

– Sano se mitä mä sanoin sun äänestä. Se… ASMR! Hänen äänellään on sama efekti. Siinä on joku täysin maaginen juttu, joka menee musiikinkin yli.

Kallonen poistuu ja Behm kertoo, että levynkuuntelutilaisuudessa Kallonen alkoi näkyvästi haukotella Lupaan-biisin kohdalla.

– Se sanoi, että se on kappale, jota hän voisi kuunnella nukkumaan mennessään. Kappale, jonka koko keho tuntee, ja jossa kiteytyy behmiys tosi hyvin. Olin itse asiassa samaa mieltä.

Behmin erityisasema Warnerilla perustuu tietenkin osin siihen, että hän on kovin suosittu.

Esikoissingle Hei rakas on kuluneen vuoden soitetuimpia radiobiisejä ja sitä on kuunneltu Spotifysta yli 15 miljoonaa kertaa. Sitä seuranneet Tivolit ja Frida menestyivät myös hyvin. Kirjoitushetkellä Behmillä on viisi kappaletta Spotifyn Suomen top 10:ssä.

Kun otamme kuvia tähän juttuun Warnerin kattoterassilla, Behm bongaa itsensä kauppakeskuksen valtavalta jättiruudulta, jossa mainostetaan suoratoistopalvelun hittisoittolistoja.

Aika muutos ihmiselle, joka ei vielä muutama vuosi sitten halunnut artistiksi.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Jos mietin lapsuuttani, niin mulla tulee lähinnä surullinen olo.― Rita Behm

Behm varttui Lahdessa äidin ja kolmen sisaruksen kanssa. Äiti laittoi Iskelmäradion päälle heti herättyään, ja siksi Behm on nyt voittamaton Iskelmä-lautapelissä. (Hän lurauttaa näytteeksi pätkän Yölinnun Preussinpunaista-kappaleesta.)

Myös Leevi and the Leavings, Juice Leskinen ja “muut klassikot” soivat kotona. 2000-luvun alussa Behm löysi hip hopin, Eminemin ja Ruudolfin. Sitten tulivat Rammstein ja Guns N’ Roses (jälkimmäisen logo on tatuoitu Behmin selkään), niitä seurasivat “ihanat falsetilla laulavat kitaramiehet” eli indiefolk.

– Uskon, että näistä jokaisesta tulee jotain mun musaan.

Lapsuuden lämpimimmät muistot liittyvät musiikkiin. Yhdessä äiti soitti ostamallaan Rolandin syntikalla lastensa kanssa Mustan kissan tangon, toisessa pianolla Cherbourgin sateenvarjot.

– En tiedä halusiko äiti, että oppisin pianon, koska se ei itse osannut kuin sen yhden biisin.

Behmin veli on multi-instrumentalisti, toinen sisko kirjoitti jo lapsena paljon näytelmiä. Sisarukset ovat hänelle edelleen läheisiä ja tukevat muusikon uraa.

– Näistä muistoista tulee lämmin fiilis, mutta oikeasti mulla on ollut kurja lapsuus. En halua tilittää, mutta voin tiivistää yhteen lauseeseen: jos mietin lapsuuttani, niin mulla tulee lähinnä surullinen olo. Siitä on jäänyt muhun varmaan asumaan sellainen haikeus.

Enempää Behm ei halua lapsuudestaan sanoa.

Mutta kun kysyn biisien kirjoittamisesta, Behm kertoo vielä, kuinka hän on teininä säveltänyt ensimmäisen kappaleensa pianolla ja odottanut innoissaan, että äiti tulisi kotiin ja hän pääsisi esittämään teoksensa.

– Kai ajattelin, että se olisi ylpeä ja pitäisi mua nerona, en tiedä. Äiti tuli ja sanoin, että olen tehnyt sävellyksen, haluatko kuulla? “En mä nyt ehdi”, se vastasi. Ja mä lopetin siihen. Ajattelin, että ei musta ole mihinkään.

Mieleen tulee yhtäkkiä toinen samanlainen muisto muutaman vuoden takaa.

– Ei hitto, mullahan on käynyt tää kahdesti! Vuosia sitten olen sanonut puolisolleni, että hei, mulla tuli tämmöinen melodia mieleen kun mietin sua. Aloin soittaa sitä, ja se laittoi kuulokkeet korvilleen, Behm kertoo.

– Me erottiin hyvin pian sen jälkeen. Ja mä aloin tekemään musaa.

– Voi eiiii! Ritaaaaa!, Behm parahtaa korostetun teatraalisesti.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Mua vitutti ihan sikana erään kriitikon kirjoitus siitä, että naisartistilla on aina miestyöpari. Totesin, että watch me.― Rita Behm

Päästä varpaisiin on herkkä ja kertosäkeetön kappale, jota Behm kuvailee “virreksi, jopa rukoukseksi”. Tavastialla hän laulaa sen spottivalossa, joka laskeutuu niin, että laulajasta erottuvat vain ääriviivat. Muu on pimeää.

Ratkaisu on popkeikalle aika tyypillinen – laulaja aloittaa varjoista, astuu sitten valoon – mutta tuntuu tämän kappaleen kohdalla merkittävältä. Kuin Behm hakisi suojaa näkyvimmästä mahdollisesta paikasta.

Tämä on popartistin dilemma. Olla samaan aikaan esillä ja piilossa, tuoda henkilökohtainen lavalle ja mennä sen taakse suojaan.

Vielä muutama vuosi sitten Behm ei halunnut esiintyjäksi lainkaan. Joulukuussa 2016 hän osallistui Apulannan järjestämälle biisileirille ja ajatteli, että tekisi työkseen musiikkia muille. Silloin ei tarvitsisi olla koko ajan esillä ja äänessä.

Kun hänen säveltämänsä kappale haluttiin Pikku G:n paluusinglen pohjaksi, Lahdessa baristana työskennellyt Behm huomasi kuitenkin miettivänsä vähän kateellisena sitä, kuka laulaisi kertosäkeen.

– Alitajuisesti varmaan toivoin, että [Henri Lanzin levy-yhtiöllä M-Eazy Musicilla] tulisi niin hullu idea, että pitäisivätkin tän nobody-laulajamuijan mukana. Ja sittenhän sieltä tuli viesti, että hei, haluaisitko sä jäädä tähän, Behm sanoo.

Pikku G:n ja Behmin Solmussa oli menestys. Behm teki levytyssopimuksen Warnerin kanssa ja alkoi kirjoittaa musiikkia itselleen. Esikoissingle Hei rakas ilmestyi syyskuussa 2019.

Musiikkialaan tutustuessaan Behm alkoi tajuta, ettei hänen tarvitse olla julkkis, vaikka hän tekeekin julkista työtä. Eikä hänen tarvitse lähteä kaikkiin mahdollisiin tv-ohjelmiin tai kertoa naistenlehdissä parisuhteistaan.

– Henkilöbrändäys on vähän…

Behmin katse harhailee huoneen seinälle, jossa on siistissä rivissä hänen tähän mennessä julkaistut sinkkunsa Hei rakas, Tivolit ja Frida. Jokaisen kannessa on lähikuva Rita Behmin kasvoista.

Behm ratkeaa nauruun ja lyö käsiään yhteen.

– Hitto sentään, mulla on muuten naama noissa kaikissa. Nyt kun rupesin miettimään, niin jos haluaisin olla täysin näkymätön, niin sitähän olisi voinut laittaa niihin vaikka kukkapuskan.

Hän miettii hetken.

– Ehkä sitä on halunnut antaa kasvot niille lauluille. Siitä tulee se henkilökohtaisuus. Kuuntelet biisin ja ajattelet, että nää tulee tästä ihmisestä, tää ajattelee näin.

Tavastian-keikan ja albumin avaava Päästä varpaisiin on läheinen kahdesta syystä. Ensinnäkin se on ensimmäinen Behmin kokonaan itse tuottama kappale, ja hän on lopputuloksesta ylpeä.

– Mua vitutti ihan sikana erään kriitikon kirjoitus siitä, että naisartistilla on aina miestyöpari. Totesin, että watch me. Halusin tehdä biisin, jonka tekijöissä on pelkästään mun nimi.

Toiseksi kappaleen kirjoittaminen tuntui terapeuttiselta. Erityisesti tämä kohta:

“Ei kukaan kysy koskaan miten mä voin / Enemmän kiinnostaa miten mun laulut soi”

Behm sanoo, että tunteista puhuminen on kamalaa, koska kotona niistä ei ikinä puhuttu. Häpeä on vahva, eikä toisia halua vaivata.

– Se, mitä sitten teen, on että kivasti liruttelen lauluja.

Terapiaa hän suosittelee kaikille.

– Menkää! Te tarviitte sitä!

Lopuksi käymme tietenkin keskustelun siitä, voiko juttuun laittaa, että Behm käy terapiassa.

Voi laittaa.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Tavastialla on jäljellä enää yksi kappale. Se, jota on soitettu suomalaisilla radiokanavilla vuoden sisään yli kymmenen tuhatta kertaa.

Behm on selvästi jännittänyt ensimmäistä klubikeikkaansa, mutta illan lähestyessä loppuaan hän ei haluaisikaan poistua lavalta. Näin kävi Aura Festissäkin elokuun alussa. Ensin jännitti, sitten itketti ja pian teki mieli vetää sama setti perään uudestaan.

Iltaan on tietenkin purkautunut paljon. Sinkkujen nousu kansansuosikeiksi; pettymys kesän perutuista keikoista (ja toisaalta helpotus, sillä perumiset antoivat rauhan tehdä levyn loppuun); ilo siitä, että poikkeusjärjestelyin on mahdollista taas mennä Tavastialle kuuntelemaan musiikkia.

Hei rakas on tauonnut ja bändi kaikonnut, mutta Behm pitää yhä mikrofonista kiinni. Hän kiittelee yhä yleisöä, ei malta lakata puhumasta.

– Tuntuu, että oisin voinut tehdä vähän pidemmän levyn.