Hyppää pääsisältöön

Psykologi Jussi Tukiainen: “Jokaisen tulee saada elää rohkeasti itsensä näköistä elämää”

Psykologi, Egyptin tuntija, matkaopas Jussi Tukiainen lähti pian lukion jälkeen kesätöihin Tukholmaan, jossa syttyi kipinä psykologin ammattiin. Sieltä elämä heitti hänet Bulgarian kautta Egyptiin, josta kehittyi psykologian rinnalla toinen läpi elämän jatkuva intohimo. Jussi Tukiainen kannustaa jokaista elämään rohkeasti itsensä näköistä elämää ja uskoo, että järkkynyttä mieltä ja itsetuntoa voidaan parantaa ihan kuolemaan asti.

Lukion opettajalta potku uralle

Jussi Tukiainen oli hyvä koulussa. Arvosanojen ja ylioppilastodistuksen perusteella mikä tahansa ura olisi voinut olla mahdollinen, mutta psykologia vei voiton. Tästä kuuluu kiitos asialleen vihkiytyneelle ja innostavalle, “maailman parhaalle lukion psykologian opettajalle”, Anni Ahavalle Oulun normaalilyseosta, tuumaa Jussi.

– Hän loi rakkauden psykologiaan tieteenä!

Kun valkolakki oli kourassa, Jussi pääsi kesätöihin Oulun mielisairaalaan mielisairaanhoitajan sijaiseksi ja laboratorioavustajaksi.

– Tällaista se oli silloin 70-luvulla! Riitti kun oli ylioppilas!

Koko lukioajan Jussi oli kuitenkin suunnitellut lähtevänsä koulun jälkeen ulkomaille. Kesän päätteeksi nuori mies marssikin kansainvälisen työnvälityksen luukulle kotikaupungissaan Oulussa, jossa – taas taitava, asiansa osaava – virkailija järjesti hänelle työpaikan tukholmalaisesta mielisairaalasta. Siellä Jussi pääsi kouluttautumaan lasten psykiatriseen työhön.

Sairaalasta tuli työpaikka vuosiksi eteenpäin, vaikka Jussi pääsikin Suomessa yliopistoon jo seuraavana keväänä. Hän ramppasi töissä Tukholmassa kaikkina lominaan usean vuoden ajan ja kandintutkintonsa suoritettuaan jäi sinne asumaan kolmeksi vuodeksi.

– Se oli villiä, mielenkiintoista ja antoisaa aikaa!

“Etsitään matkaoppaita!”

Jussi näki eräänä aamuna sanomalehti Dagens Nyheterissä ilmoituksen: “Etsitään oppaita Suomen kiertomatkoille”. Pian hän veti ruotsalaisille bussimatkoja kotimaassaan. Työtä edeltänyt kahden viikon koulutus Hollannissa poiki opaskeikkoja myös Ruotsista tulppaanien maahan.

Jussi palasi Suomeen suorittamaan siviilipalvelusta Järvenpään lastenkotiin, ja vapaa-ajallaan hän samalla tienasi myymällä taidetta Brondalla, arvostetussa taidegalleriassa Helsingissä.

– Moni luuli, että suoritan siviilipalvelusta siellä taidegalleriassa.

Jussi oli ajatellut jäädä Suomeen, mutta suunnitelmat muuttuivat jälleen, kun Lomamatkat etsi uusia oppaita Bulgariaan. Elämä heitti pariksi vuodeksi sinne ja sieltä eteenpäin Egyptiin risteilyoppaaksi Niilille.

– Egypti jysähti heti täysillä! Se oli kuin olisin saapunut kotiin.

Jussi vietti kaikkiaan neljä vuotta putkeen Kairossa, Luxorissa, Assuanissa, Niilillä ja Punaisellamerellä.

– Niilin risteilyt olivat upeaa aikaa. Ne maisemat, hajut, äänet, historia, monikerroksisen ja ristiriitainen yhteiskunta kontrasteineen oli kuin tuhannen ja yhden sadusta. Ei sellaista ole missään muualla.

Jussi epäilee, että Egyptin-opaskausi olisi jatkunut varmaan pitempäänkin, jos ei olisi tullut Irakin sotaa, joka lopetti koko Punaisenmeren matkailun kertaiskusta.

Bulgarian ja Egyptin lisäksi hän on vetänyt kulttuurimatkoja Karibialla ja Armeniassa sekä Välimeren risteilyjä.

Perheen perustaminen vei lopulta psykologin ammattiin

Elämänkumppani löytyi jo opintoaikoina Oulusta, tuolloin lääkäriksi opiskelevasta, sittemmin psykiatriksi erikoistuneesta Anna-Liisa Hannulasta. Nämä kaksi itsenäistä ihmistä tunsivat toisensa nuoresta saakka ja asuivat pitkiäkin aikoja eri maissa, erillään toisistaan, mutta solmivat lopulta avioliiton. Vanhempia heistä tuli vasta varttuneemmalla iällä.

Heidän poikansa Timsah eli Tim, joka käy parhaillaan lukiota, syntyi kun molemmat olivat reilusti yli nelikymppisiä. Egypti insipiroi vanhempia myös pojan nimenannossa, sillä Timsah tarkoittaa krokotiilia.

Ranta-asuinen Jussi Tukiaisen perhe hiekkarannalla, meren äärellä. Vasemmalla Jussi Tukiainen, keskellä Tim-poika ja oikealla vaimo Anna-Liisa.
Jussi, Tim ja Anna-Liisa yhdellä monista ulkomaanmatkoistaan. Ranta-asuinen Jussi Tukiaisen perhe hiekkarannalla, meren äärellä. Vasemmalla Jussi Tukiainen, keskellä Tim-poika ja oikealla vaimo Anna-Liisa. Kuva: Jussi Tukiaisen kotialbumi Kuusi kuvaa,Jussi Tukiainen
Jussi Tukiaisen poika Tim pienenä luxorilaisen Mina-nimisen miehen seurassa.
Tim ja perheen läheinen, nyt jo edesmennyt luxorilaisystävä, Mina. Jussi Tukiaisen poika Tim pienenä luxorilaisen Mina-nimisen miehen seurassa. Kuva: Jussi Tukiaisen kotialbumi Kuusi kuvaa,Jussi Tukiainen

Koska Egypti on tärkeä sekä Jussille että Anna-Liisalle, perhe eli pitkiä jaksoja Kairossa ennen kuin Tim meni kouluun. Kun he lopulta muuttivat Egyptistä Suomeen, kodinhoitaja ja lastenhoitaja seurasivat mukana au paireina!

Egyptiläisten jälkeen Tukiaisille tuli useampia au paireja eri puolilta Eurooppaa. Kaikkiin heihin pidetään edelleen yhteyttä. Tästä todisteena on kutsu Espanjaan au pairina olleen Jasonin häihin viime vuonna – jonne myös mentiin!

Suomeen asettumisen jälkeen Jussi on työskennellyt erilaisissa psykologin tehtävissä: HR-konsulttina, psykologian opettajana, pakolaiskeskuksen johtajana, kouluttanut ulkoministeriön komennuksille lähteviä eri alojen asiantuntijoita ja suunnitellut Suomen ja Egyptin välisen kehitysyhteistyön mielenterveysohjelmaa.

Suurimman osan urastaan Jussi on tehnyt perheneuvola- ja lastenpsykologina. Sen hän tuntee omimmakseen.

Mielenterveyttä, taidetta, matkustamista, juhlia

Jussi on energiapakkaus, joka on kova paiskimaan töitä, mutta tilaisuuden tullen hän osaa rentoutua ja nauttia elämästään!

Jussi on kerännyt kuvataidetta koko ikänsä ja on siinä melkoinen asiantuntija. Kodin seinillä roikkuu lattiasta kattoon maalauksia ja grafiikka sekä egyptiläisiä gobeliineja eli kuvakudoksia –anonyymiä kansantaidetta, joita tehtiin jo faaraoiden aikaan.

Kudottu seinävaate, jossa ihmishahmo seisoo oviaukolla kohti katsojaa laskeutuvien portaiden yläpäässä.
Kudottu seinävaate, jossa ihmishahmo seisoo oviaukolla kohti katsojaa laskeutuvien portaiden yläpäässä. Kuva: Jussi Tukiaisen kotialbumi Kuusi kuvaa,Jussi Tukiainen

Gobeliinit ovat pitkän uran psykiatrina ja hallinnollisena lääkärinä tehneen Anna-Liisankin suuri intohimo. Pariskunta on tuonut ja tuottanut useamman gobeliininäyttelyn Egyptistä Suomeen.

Avioparia yhdistävät taiteen ja mielenterveystyön lisäksi klassinen musiikki, kulinaristiset nautinnot – ja kaikkein eniten matkustaminen!

He ovat järjestäneet työelämänsä niin, että ovat voineet matkustaa koko perheen voimin pitkiäkin aikoja eri puolilla maailmaa. Missä Anna-Liisa ja Jussi ovat milloinkin asuneet, heidät tunnetaan siellä suurien ohjelmallisten juhlien järjestäjänä.

Tukiaisilla on ollut vuosia toinen pysyvä koti Egyptin Hurgadassa Punaisellamerellä. Siellä he käyvät niin paljon kuin pystyvät ja sen ovet ovat auki ystäville.

Autoja ja luonnonsuojelua

Vaikka luonto ja ympäristöasiat ovat olleet aina tärkeitä Jussille, hän on ollut myös koko ikänsä autohullu. Mersut, Bemarit, Jaguaarit ja Jeepit ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin autotallissa.

Nykyisin niitä ostaessaan hän kiinnittää huomiota kulutukseen ja ekologisuuteen. Viime vuosina huoli ympäristöasioista ja luonnontilan heikkenemisestä on tehnyt hänestä suorastaan aktivistin, joka seuraa ja kommentoi paikallislehtien palstoilla asiaan liittyvää politiikkaa niin Suomen kuin koko maapallon vinkkelistä ja osallistuu ihan konkreettisesti ympäristötalkoisiin.

– Ihmisen moniulotteisuus on osa luontoa, mutta meillä on vastuu, kuinka elämme.

Vuorovaikutusta ja itsetunnon kohotusta läpi elämän

Jussi on vannoutunut mielenterveystyön puolestapuhuja. Kuinka sitten ketäkin kuntoutetaan tai hoidetaan, se riippuu tapauksesta. Usein mielenterveystyö on tiimityötä sosiaalihuollon, psykiatrian ja psykologien välillä, ja lapsien kuntoutuksessa mukana ovat tarvittaessa myös kuraattorit ja opettajat. Joskus päästään loistaviin tuloksiin lyhyessäkin ajassa.

Oli sitten kyse psykiatrisesta hoidosta, terapiasta tai työyhteisön toiminnasta, avainsana on aina vuorovaikutus. Ilman luotettavaa vuorovaikutusta ei synny tulosta. Jussi on oman työnsä kautta nähnyt, että järkkynyttä mieltä ja huonoa itsetuntoa voidaan parantaa niin kauan kuin ihminen ylipäätään elää, ihan kuolemaan saakka.

Suurimmaksi ongelmaksi ajassamme Jussi nimeää yksinäisyyden.

– Yksinäisyydestä kumpuaa ongelmat. Ihminen on laumaeläin ja luotu elämään vuorovaikutuksessa.

teksti: Vesa Kytöoja