Anu Heikkinen
Yle
Ärsyttää ja väsyttää. Lapsen Wilma pukkaa työpäivän aikana ikävää viestiä yksi toisensa perään. Eikö lapsi tee koskaan mitään oikein, vanhempi kysyy. Vaikka vanhemmat toisin luulevat, suurin osa opettajien tekemistä Wilma-merkinnöistä on kuitenkin positiivisia ja kannustavia.
Yle Oppiminen kysyi verkossa vanhempien kokemuksia kodin ja koulun välisestä Wilma-viestinnästä. Eräs vanhempi ihmetteli, eikö lapsi tee koskaan mitään positiivisen palautteen arvoista, kun pojalle tuli vain negatiivisia merkintöjä.
Totta, näin voi käydä, toteaa Sanna Oinas. Hän tutki väitöskirjassaan oppilaiden saamia Wilma-merkintöjä. Huolestuttavaa oli, että kielteiset merkinnät kasaantuivat joillekin oppilaille. Sellaisessa tilanteessa on hyvin ymmärrettävää, että vanhempi kokee Wilman lapsen rikosrekisterinä.
Oppilaat sen sijaan toivoivat merkintöjä jopa enemmän. Heidän mielestään ei haittaa, vaikka palaute olisi kielteistäkin. Näin siitä huolimatta, että kielteiset merkinnät saattoivat aiheuttaa heissä voimakkaita kielteisiä tunteita, esimerkiksi häpeää ja pettymystä.
– Toistuvien kielteisten merkintöjen ongelma on siinä, etteivät ne pitkän päälle kannusta oppimaan lisää, vaan kääntyvät herkästi itseään vastaan ja menettävät merkityksensä.
Pojalle tuli aikanaan vain negatiivisia viestejä ja merkintöjä. Jotenkin tuntui kummalta ettei hän kolmen vuoden aikana olisi koskaan tehnyt mitään onnistunutta, taitavaa tai muutoin positiivisen palautteen arvoista.
Yksi syy kielteisten merkintöjen kasautumiseen voi Oinaan mukaan olla siinä, etteivät opettajat ole ymmärtäneet, kuinka paljon palautteella on merkitystä. Digitaalinen kanssakäyminen on vieläkin varsin tuore asia, eikä siinä esimerkiksi näe oppilaan reaktioita samalla tavalla kuin kasvokkain palautetta annettaessa.
Opettajilla on myös ollut paine käyttää Wilmaa, koska aiemmin laki velvoitti dokumentoimaan formatiivista eli oppimisen aikana annettavaa palautetta. Syksyllä 2020 laki kuitenkin muuttuu ja se toivottavasti vähentää painetta merkintöjen antamiseen, Sanna Oinas sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että on luonnollista, että erilaiset oppilaat saavat erilaista palautetta, koska opettajilla on edelleen lain mukaan velvollisuus kertoa kodeille käytöshäiriöistä ja unohduksista.
Vaikka ikävät merkinnät ärsyttävät vanhempia, niin Sanna Oinaan mukaan kaiken kaikkiaan 70 % Wilma-merkinnöistä on positiivisia.
– Opettajat siis ihan oikeasti yrittävät kannustaa oppilaita.
Kannustavat viestit ja kiitokset ovat jääneet mieleen.
Opettajan ja Wilmaa tutkineen Anne-Mari Kuusimäen mukaan Wilma-viestinnässä on paljon hyvää ja toimivaa. Sekä vanhemmat että opettajat ovat oppineet vuosien varrella viestimään paremmin sähköisesti. Yksi selkeä parannuksen kohde kuitenkin on: vanhemmat toivovat enemmän kannustavaa palautetta. Kuusimäen mukaan hyvät asiat ja onnistumiset pitää myös kertoa. Se vaatii opettajilta asenteiden muutosta.
– Opettajien kasvanut työmäärä vaikuttaa myös viestinnässä. Itselleni tämä on arvovalinta, olen itse opettajana valmis jättämään jotain muuta tekemättä, jotta voin välittää myönteistä kuvaa lapsesta koteihin päin. Opettajan tehtävä on rakentaa siltaa koteihin päin, kutsua vanhemmat mukaan vuorovaikutukseen, sanoo Kuusimäki.
Anne-Mari Kuusimäen mielestä Wilman päätehtävä on tiedonvälitys kodin ja koulun välillä. Silloin kun puhutaan oppilaan vahvistamista vaativista taidoista, olisi hyvä istua kasvokkain saman pöydän ääreen. Siten rakennetaan luottamusta ja väärinymmärrysten määrä vähenee.
– Oppilaan kasvamiseen kuuluu myös harjoittelua. Olisi kriittisesti pohdittava, millaisista asioista vanhemmille viestitään, Kuusimäki sanoo.
Opettajan kannattaa myös miettiä, mistä kaikesta Wilmaan kirjoittaa.
– Oppilaan kasvamiseen kuuluu myös harjoittelua, ihan joka asiasta ei tarvitse laittaa kotiin viestiä, Kuusimäki sanoo.
Oman lapsen kohdalla turhat negatiiviset viestit, kuten "kääntyi tuolissa" eli pyysi terotinta lainaan ja "puhui vieruskaverille" eli neuvoi matematiikassa, ovat harmittaneet. Kivoimpia ovat olleet kannustavat ja positiiviset viestit plussamerkintöjen mukana.
Kuusimäki ymmärtää hyvin, että Wilma voi hämmentää vanhempia. Hän kouluttaa opettajia käyttämään järjestelmää ja on yllättänyt siitä, miten harvalla kouluilla on yhteisesti sovittu Wilman käyttötavoista.
Opettajat voisivat esimerkiksi vanhempainillassa kertoa, millainen tapa heillä on olla yhteydessä koteihin ja miten he käyttävät Wilmaa. Näin voitaisiin välttyä monilta tunteita kuumentavilta väärinkäsityksiltä.
– Vaikka vanhempi olisi opettajan kanssa eri mieltä, niin aikuisen pitäisi pysyä rauhallisena eikä lähteä esimerkiksi haukkumaan opettajaa lapselle. Aikuinen näyttää mallia lapselle ja nuorelle viestinnän pelisäännöistä.
Huoltajien syyttävät viestit harmittavat. Monesti on käynyt tilanteita, joissa olen asiallisesti laittanut kotiin viestiä lapsen käytöksestä, kun en ole huoltajaa puhelimella tavoittanut ja minulle on vastattu caps lockilla kirjoittaen, huutomerkkejä ja kirosanoja käyttäen. Moni huoltaja ei ota vastuuta lapsensa käytöksestä, vaan pyrkii syyttämään joko koulua tai yksittäistä opettajaa jopa väkivaltaisesta tai hävyttömästä käytöksestä.
Sanna Oinaan mukaan osalle vanhemmista on myös epäselvää, mikä yhteys Wilma-merkinnöillä on arvosanoihin. Oinaan mukaan avoin tiedotus hälventäisi epätietoisuutta ja vanhemmat tietäisivät paremmin, miten vakavasti merkintöihin pitää suhtautua.
Anne-Mari Kuusimäki tutki väitöskirjassaan Lotta Uusitalon ja Kirsi Tirrin kanssa sitä, miten hyvin digitaalinen viestintä tukee kasvatuskumppanuttta ja luottamuksen syntymistä. Väitöskirjaan liittyvät artikkelit löytyvät tästä ja tästä.
Sanna Oinas puolestaan perehtyi 2020 julkaistavassa väitöskirjassaan Wilman tuntimerkintöihin ja digitaalisen palautteen vaikutukseen oppimiseen.
Sitaatit on poimittu Yle Oppimisen kyselyn vastauksista.
Kuuntele Kuuleeko koulu! -podcast
Wilma-viestintä on taitolaji, joka osataan monissa kouluissa jo varsin hyvin. Mutta aina ei mene putkeen: kielteistä merkintää pukkaa eikä kehuja tunnu koskaan kuuluvan. Toimittaja Anu Heikkinen ja rehtori Pia Rauha käyvät läpi vanhemmilta tulleita kommentteja Wilmasta ja rehtori Rauha kertoo, miksi kielsi koulussaan perjantaiviestit.
Kuuleeko koulu! -podcast ruotii koulumaailman polttavia kysymyksiä
Pitäisikö koulussa olla tasoryhmiä? Mitä tehdä, jos tuntuu, että omalle lapselle tuli "paska" ope? Tarvitaanko koulussa uskonnonopetusta? Kuuleeko koulu! -podcastissa käydään läpi rohkealla ja rakentavalla tavalla vanhemmilta tulleita kysymyksiä. Podcastia luotsaavat toimittaja Anu Heikkinen ja rehtori Pia Rauha. Näillä naisilla on tärkeä missio: rakentaa siltaa vanhempien ja koulun välille.
Kerro oma kokemuksesi nykykoulusta tai lähetä kysymyksesi anu.heikkinen@yle.fi. Me selvitämme, kuuleeko koulu sinua!
Kuuntele podcast-jaksoja:
Tutustu myös:
Opetushallitus on rahoittanut peruskoululaisten vanhemmille suunnatun maksuttoman verkkokurssin, jonka tavoitteena on syventää tietoja nykypäivän peruskoulusta. Kurssi löytyy osoitteesta koulukoulu.fi
