Hyppää pääsisältöön

UMK-palkinnon suunnittelija on Minna Viitalähde

Uuden Musiikin Kilpailun kiertopalkinnon suunnittelukilpailun toinen ehdokas.
Uuden Musiikin Kilpailun kiertopalkinnon suunnittelukilpailun toinen ehdokas. Kuva: Minna Viitalähde Uuden Musiikin Kilpailu,palkinto,kilpailu

Uuden Musiikin Kilpailu järjestetään vuonna 2021 kymmenennen kerran. Juhlan kunniaksi kesäkuussa julkistettiin UMK-palkinnon suunnittelukilpailu, johon saapui 24 ehdotusta niin Suomesta kuin ulkomailta.

Suunnittelukilpailun raati kavensi ehdokkaiden määrän kahteen, joiden väliltä suomalaiset saavat nyt äänestää suosikkinsa. Äänestys on päättynyt ja äänestyksen on voittanut Minna Viitalähteen suunnitelma Before the Party Starts.

– Suunnitelmat olivat kiinnostavia ja niissä oli hyvin saavutettu UMK-henkeä: kepeyttä, musiikin iloa ja uutta luovuutta. Esityksistä huokui se, että UMK oli tekijöille tuttu, jopa intohimon kohde, raati kuvaa suunnittelukilpailun ehdokkaita.

Palkinto tulee jatkossa kiertämään UMK-voittajalta toiselle. Kestävyyden lisäksi jatkoon päässeiden ehdokkaiden tuli täyttää muitakin ehtoja.

– Alkukarsinnan jälkeen pöydällä oli vielä joukko kiinnostavia ehdotuksia, joista kävimme vilkasta keskustelua. Keskustelimme tarkemmin palkinnon merkityksestä, näyttävyydestä sekä käytännön seikoista kuten valmistettavuudesta ja kestävyydestä. Kilpailun taso oli korkea, joka teki raadin työn haastavaksi, mutta entistä mielenkiintoisemmaksi.

Lopullisiin valintoihin päädyttiin pitkän pohdinnan jälkeen.

– Kahdessa loppukilpailuun valitussa ehdotuksessa kirkastui UMK-henki parhaiten ja raati koki, että niiden ulkoinen olomuoto on arvokas, vakuuttava mutta ei liian vakava. Kummatkin kestävät aikaa ja palvelevat tarkoitustaan. Toisessa ehdotuksessa on monumentaalista otetta, kun toinen on leikkisän juhlava. Kummatkin ehdotukset olivat valmiin ja harkitun oloisia ja vaikuttivat realistisille toteuttaa, suunnittelukilpailun raati kertoo.

Raadin jäseninä toimivat tuotesuunnittelija Saara Renvall, Design Forumin toiminnanjohtaja Petteri Kolinen, UMKn tuottaja Anssi Autio ja verkkotuottaja Sandra Saulo.

VOITTAJA: Before the Party Starts

Pöydällä levätessään se muistuttaa jykevää mikrofonia eikä palkinto ole mikä tahansa eloton murikka. Pallo toimii samalla tavalla kuin lumisadepallot, joita jokainen meistä on ainakin kerran elämässään pitänyt käsissään. Pallossa valuva glitteri on kuin kaunis muistutus voittajan päälle tippuvista konfeteista. – Minna Viitalähde

Minna Viitalähteen palkintoehdotus
Minna Viitalähteen palkintoehdotus Kuva: Minna Viitalähde Uuden Musiikin Kilpailu,palkinto,ehdokas
Minna Viitalähteen palkintoehdotus
Minna Viitalähteen palkintoehdotus Kuva: Minna Viitalähde Uuden Musiikin Kilpailu,palkinto,ehdotus

HH20


Suomalaisen Uuden Musiikin Kilpailun palkinnon tulee edustaa suomalaisia arvoja, olla tyylikäs, vastuullinen ja ennen kaikkea vaikuttava. Tämän johdosta HH20-palkinnon ideana on puhdas ja selkeä, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava uuden musiikin kulkua juhlistava muotokieli.
– Heikki Herranen

Heikki Herrasen UMK-palkintoehdotus
Heikki Herrasen UMK-palkintoehdotus Kuva: Heikki Herranen Uuden Musiikin Kilpailu,palkinto,ehdotus
Heikki Herrasen UMK-palkintoehdotus
Heikki Herrasen UMK-palkintoehdotus Kuva: Heikki Herranen Uuden Musiikin Kilpailu,palkinto,ehdotus

Voittajapalkinto esitellään pressitilaisuudessa tammikuussa, jossa paljastetaan myös UMK-finalistit.

  • UMK-chatissa Suomen suurin kisakatsomo sekä kansainvälinen raati villiintyivät Blind Channelista – "Vaikuttavin UMK ikinä!"

    Näin UMK-chat lauloi ja raati arvioi.

    Jännittävä UMK-finaali huipentui Blind Channelin ylivoimaiseen voittoon 20. helmikuuta. Finaalin aikana UMK-chatissa keskustelu kävi kuumana koko illan, ja tässä artikkelissa nostetaan keskustelun parhaita paloja sekä kerrotaan, minkälaiset asiat kilpailubiiseistä tekivät vaikutuksen UMK:n kansainväliseen tuomaristoon.

  • Kaikki UMK21-finaalista – Näin seuraat, äänestät ja chattailet mukana!

    UMK-finaali lähetetään lauantaita 20.2. klo 21.

    20. helmikuuta luvassa on Suomen viihdyttävin musiikkishow, kun Uuden Musiikin Kilpailun finaali valtaa ruudut ja radioaallot. Suomen euroviisuedustajan valinnan lisäksi finaalissa nähdään viime vuoden UMK:ssa valloittanut Erika Vikman yhdessä tähtijuontaja Antti Tuiskun kanssa sekä tauolta palaava Haloo Helsinki! Tässä artikkelissa on kaikki, mitä sinun pitää tulevasta UMK-finaalista tietää.

  • How to watch the UMK21 Final in English or Russian

    The finale is held on February 20.

    Finland’s representative for the Eurovision Song Contest 2021 will be chosen on Saturday, 20 February, in a live broadcast. The finale of the Contest for New Music UMK will be streamed live worldwide in four different languages on Yle Areena, Yle’s online streaming service. Here’s how you can watch it live.