Hyppää pääsisältöön

Hindemith jyrää myös kevytversiona

Ondine julkaisi viime keväänä ensimmäisen osan Paul Hindemithin Kammermusik-teosten kokonaislevytyksestä. Silloin iloitsin värikkäästä keveydestä, jolla Christoph Eschenbachin luotsaamat nuoret muusikot tarjoilivat Hindemithin romuluista uusklassismia. Nyt ilmaantunut sarjan toinen osa tarjoaa lisää sitä samaa, mikä on toisaalta hyvä asia, toisaalta palauttaa harmaasävyt taas esiin.

Hindemith: Kammermusik IV - V - VI - VII
Hindemith: Kammermusik IV - V - VI - VII Uudet levyt

Hindemithin Kammermusik-teokset eivät oikeastaan ole kamarimusiikkia vaan konsertoivia teoksia kamariorkesterille. Uudella levyllä kuullaan sarjan neljän viimeistä konserttoa: viululle, alttoviululle, viola d'amorelle ja uruille. Muun yhtyeen kokoonpano vaihtelee Hindemithin päähänpistojen mukaan, mutta painottuu mataliin jousiin ja puupuhaltimiin.

Nyt kun Ondinen ansiosta olen kuullut sarjan kokonaisuudessaan, mieleen tulee että Hindemith ymmärsi säveltävänsä romuluisesti ja siksi kokeili, tekisikö kevennetty kokoonpano enemmän oikeutta hänen ilmaisutavoitteilleen - ja kyllähän se tekee, etenkin kun asialla ovat Saksan nuoret huippumuusikot Kronberg-akatemiasta ja Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilta. Hindemithin tiukka kontrapunkti soi ilmavasti ja soitinten värierottelu on kirkasta.

Nuorten muusikoiden hyveet eli reaktiokyky ja energisyys periytyvät ykköslevyllä, kuten pahekin eli puupuhallinten intonaatio. Solisteina alttoviulisti Timothy Ridout ja viola d'amorea soittava Ziyu Shen prässäävät enemmän kuin yhtyeen yli tarvitsee, mikä syö Hindemithin kamarimusiikillisen idean kantavuutta.

Sarjan aloituslevyä kehuin helposti sulavaksi, mutta jatkolevyn neljä konserttoa alkavat jo painaa massussa. Oma mielikuvani Hindemithistä ei siis jatkolevyn myötä kevene, mutta entistäkin selvemmäksi tulee, että ÿksittäin tarjoiltuina Kammermusik-konsertot ovat riemukasta soitettavaa nuorten taitureiden yhtyeille.

Paul Hindemith: Kamarimusiikit nrot 4 "Viulukonsertto", 5 "Alttoviulukonsertto, 6 "Konsertto viola d'amorelle" ja 7 "Urkukonsertto". - Kronberg-akatemian solistit ja Schleswig-Holsteinin festivaaliork./Christoph Eschenbach sekä Stephen Waarts, viulu, Timothy Ridout, alttoviulu, Ziyu Shen, viola d’amore, ja Christian Schmitt, urut. (Ondine, ODE 1357-2)

Kuuntele Uudet levyt 6.10.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Krishna Nagarajan nyky(kansan)musiikki hurmaa rytmisellä eloisuudella

    Levyarvio

    Italialais-intialainen, Suomeen kotiutunut Krishna Nagaraja tunnetaan viulistina ja alttoviulistina etenkin periodi- ja kansanmusiikkipiireissä. Viime vuodet hän on laatinut Sibelius-Akatemiaan taiteellista väitöskirjaa laveasta polska-aiheesta. Projektin tuloksia on nyt kuultavissa Challenge Classicsin uutuuslevyllä, joka todistaa Nagarajan taidot säveltäjänä. Tales of Norway sisältää norjalaiseen perinteeseen linkittyvää, nykykansanmusiikista ponnistavaa, läpisävellettyä musiikkia, jonka rytminen leikkisyys ja eloisa fantasia tekevät vaikutuksen.

  • Tuplalevyllinen perusteellista klarinetti- ja elektroniikkatutkimusta

    Levyarvio

    Amerikkalainen klarinetisti Lucy Abrams-Husso on kotiutunut Suomeen jo vuosia sitten ja tekee nyt Sibelius-Akatemiassa väitöskirjatutkimusta aikamme amerikkalaisesta ja suomalaisesta klarinettimusiikista. Tutkimusprojektin tuloksia kuullaan SibaRecordsin julkaisemalla tuplalevyllä, joka sisältää seitsemän laajaa teosta klarinetille ja elektroniikalle. Musiikinkuluttajalle tällainen kerta-annos on vähintäänkin riittävä, mutta teosten soinnillinen ja dramaattinen moninaisuus pitää kuulijan mielenkiintoa yllä ja haastaa sopivasti myös perusteellista tutkija-muusikkoa.

  • Lisää sävyjä Vasksin mystiikkapaatokseen

    Levyarvio

    Latvialainen Peteris Vasks on viime vuosina noussut maailmanmaineeseen hempeyttä ja paatosta sekoittavalla versiollaan mystisestä minimalismista. Vasksin luottopianisti Reinis Zarins onneksi tarjoaa päivitystä Vasksin säveltäjäkuvaan Ondinen julkaisemalla uutuuslevyllä, jonka ohjelmistoon sisältyy myös säveltäjän kapinallista ja särmikästä varhaistuotantoa.

  • Kuherruskuukausi Sibeliuksen parissa

    Levyarvio

    Viime syyskuussa Nicholas Collon aloitti Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina, ja lähes saman tien suhde laitettiin koetukselle suomalaisittain vaativalla levytyksellä. Sibeliuksen seitsemäs sinfonia sekä näyttämömusiikkisarjat Kuningas Kristian II ja Pelleas ja Melisande tietysti sujuvat RSO:lta kuin vettä valaen, mutta Collonin tulkinnallinen näkemys joutuu kestämään vertailun pitkään perinteeseen. Onneksi Ondinen julkaisema levytys hehkuu kapellimestarin ja orkesterin kuherruskuukauden auvoa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua