Olen ajatellut, että koska kannatan tasa-arvoa ja olen luonteeltani avoin ja hyväntahtoinen, en voi liittyä rasismiin millään tavalla, kirjoittaa Janette ja Etelä-Afrikan monet kasvot -podcastin tehnyt Janette Leino.
”It’s not about age, it’s about safety.”
Seison Etelä-Afrikan Kapkaupungissa sijaitsevan ravintolan sisäänkäynnillä ja yritän ymmärtää, mitä juuri kuulin. Ovimies olisi päästänyt minut sisälle ilman henkilöllisyystodistusta, mutta tummaihoista ystävääni ei. Tilanne tuntuu kummalliselta, sillä ovimies on itsekin tummaihoinen. Päätämme etsiä toisen ravintolan.
Johannesburgista Cape Towniin lomalle tullut ystäväni kertoo, ettei juuri tapahtunut tilanne ollut hänelle suinkaan ensimmäinen. Kokemusmaailmani valkoisena turistina alkaa avartua – ero kohtelussamme on hyvin erottelevaa ja epätasa-arvoista. Ovimiehen sanat jäävät pyörimään mieleeni.
Silti kestää vielä valitettavan pitkään, ennen kuin ymmärrän katsoa peiliin ja kysyä itseltäni, mistä rasismissa todella on kyse.
Valkoisen turistin kupla alkaa rikkoutua
Matkani Etelä-Afrikkaan alkoi kuin kenellä tahansa uteliaalla turistilla; halusin tutustua tuntemattomaan maahan ja oppia uutta.
Kuunnellessani paikallisten kokemuksia Kapkaupungissa asumisesta ja Etelä-Afrikassa kasvamisesta tunsin oloni hyvin pian naiiviksi. Ympärilläni oleva matkakohde alkoi näyttäytyä aivan uudenlaisena. Valkoisen turistin kuplani alkoi pikkuhiljaa rikkoutua.
Ymmärsin pian, että matkalla lentokentältä kohti majapaikkaa näkemäni townshipin eli laitakaupungin puusta ja aaltopellistä rakennetut, lohduttoman näköiset asuinalueet olivat yksi elävä osa apartheidin eli rotusorron perintöä. En ollut osannut yhdistää niitä historiaan.
Matkalla lentokentältä kohti majapaikkaa näkemäni townshipin eli laitakaupungin puusta ja aaltopellistä rakennetut, lohduttoman näköiset asuinalueet olivat yksi elävä osa apartheidin eli rotusorron perintöä.
Olo tuntui ristiriitaiselta – meren ja luonnon syleilemästä, upeasta Cape Townista vaikuttikin löytyvän myös toinen puoli, joka oli jännitteinen ja epäoikeudenmukainen.
Kolonialistiset ajatusmallit vaikuttavat myös Suomessa
Vaikka apartheid-politiikan aika onkin ohi, on Etelä-Afrikka edelleen yksi maailman eriarvoisimmista maista. Rajat esimerkiksi naapurustojen välillä mukailevat edelleen voimakkaasti apartheidin aikaan päätettyjä rajanvetoja.
Köyhyys ja työttömyys ovat merkittäviä ongelmia Etelä-Afrikassa, etenkin mustan enemmistön ja coloured-väestön keskuudessa. Etelä-Afrikassa coloured-termillä viitataan henkilöön, jolla on sekä eurooppalaista että afrikkalaista ja/tai aasialaista perimää sekaisin.
Valkoinen väestö sen sijaan omistaa edelleen suurimman osan yksityisesti omistetusta maasta ja pitelee hyppysissään taloudellista valtaa.
Matkani Etelä-Afrikkaan vaikutti minuun syvästi. Matkan aikana syntyneiden ajatusten ja oivallusten tallentaminen podcast-sarjaksi tarjosi minulle paitsi mahdollisuuden tutustua paikallisten ihmisten kokemuksiin, myös tilaisuuden tutkia omaa ajatteluani ja toimintamallejani kriittisesti.
Sain tilaisuuden tutkia omaa ajatteluani ja toimintamallejani kriittisesti.
Vaikka Suomella ei ole ollut siirtomaita, määrittelevät kolonialistiset ajatusmallit ja hyötysuhteet silti edelleen arkeamme.
Ja vaikka Suomi ei olekaan käynyt läpi samanlaista apartheid-historiaa kuin vaikkapa Etelä-Afrikka, on myös meillä on harjoitettu esimerkiksi assimilaatiopolitiikkaa, josta romanit ja saamelaiset ovat kärsineet.
Voin ylläpitää rasistisia rakenteita – jopa tahtomattani
Etelä-Afrikasta lähtiessäni ymmärsin, että minuakin on elämässäni ohjannut eräs hassu ajatus. Olen ajatellut, että koska arvoihini kuuluu tasa-arvon kannattaminen ja olen luonteeltani avoin ja hyväntahtoinen, en voi liittyä rasismiin millään tavalla.
Olen kuitenkin ollut väärässä. Minäkin nimittäin voin käytökselläni tahtomattani vahvistaa haitallisia, rasismia ylläpitäviä rakenteita. Omasta toiminnasta, ajatusmaailmasta ja rasismin eri ilmenemismuodoista on tärkeä tulla tietoiseksi, jotta rasismia vastaan voi taistella.
Myös käyttämäni termi “ei-valkoinen” sisältää jo itsessään ajatuksen, että valkoisuus on standardi, josta poikkeavat ovat toisia.
Valkoisuuteen liittyvien etuoikeuksien ja vallan tiedostaminen on tärkeää, jotta niitä ei tiedostamattaan käytä väärin valkoisuudesta ei-hyötyvien kustannuksella.
Valkoisuuden normia voi olla hankala tunnistaa
Suomessa on totuttu ajattelemaan, ettei rasismi koske valkoisia kantasuomalaisia. On totta, että valkoinen kantaväestö on harvemmin rasismin kohteena, mutta se ei tarkoita, etteikö myös valkoisilla suomalaisilla olisi vastuuta rasismin purkamisessa.
Kaltaisillani valkoisen väestön edustajilla on kuitenkin mitä suurin vastuu rasismin purkamisessa, koska valkoiset usein ylläpitävät epätasa-arvoa tietoisesti tai tiedostamattaan.
Kaltaisillani valkoisen väestön edustajilla on kuitenkin mitä suurin vastuu rasismin purkamisessa.
Matkani aikana sain aineksia pohtia omaa asemaani valkoihoisena, jota en ollut – hälyttävää kyllä – koskaan aiemmin joutunut miettimään sen syvemmin. Aloin pohtia ensimmäistä kertaa, mitä valkoisuus oikeastaan merkitsee ja millä tavoin se liittyy rasismiin.
Valkoisuus on Suomessa normi. Se tulee esiin esimerkiksi tilanteissa, joissa suomalaisia ei-valkoisen väestön edustajia ei mielletä ulkonäön perusteella suomalaisiksi ja heitä saatetaan lähestyä englanniksi. Valkoihoiset ihmiset ovat myös laajasti edustettuina tv-sarjoissa ja elokuvissa.
Valkoiseen väestöön kuuluvien voi olla hankala tunnistaa valkoisuuden normia ja valkoisuuden valtarakenteita, koska valkoiset ihmiset hyötyvät niistä ja istuvat syntymästään lähtien valkoisen normin muottiin.
Minuun ei esimerkiksi liity ihonvärini, uskontoni tai kulttuurini takia ennakkoluuloja, jotka voisivat hankaloittaa työ- tai koulupaikan saantia, eikä minua myöskään muistuteta valkoisuudesta arjessani.
Rasismin eri ilmenemismuodot on tärkeä osata tunnistaa
Yhdysvalloissa sattunut tapaus, jossa George Floyd kuoli valkoisen poliisin käyttämän törkeän väkivallan seurauksena, nosti esiin mustien amerikkalaisten kokeman rakenteellisen rasismin. Myös Suomessa keskustelu rasismista aktivoitui tasolle, jolla en ole sitä aiemmin nähnyt etenkään valkoisen väestön edustajien keskuudessa.
Yksilötason rasismi ja rakenteellinen rasismi eivät ole vain Yhdysvaltojen ja Etelä-Afrikan kaltaisten maiden ongelma, vaan myös Suomen ongelma.
Suomi on vuonna 2018 julkaistun EU-raportin mukaan Euroopan rasistisin maa, jossa afrikkalaistaustaiset ihmiset kokevat muihin maihin verrattuna eniten syrjintää.
Myös aiemmin tänä vuonna julkaistun yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys tukee tämän tutkimuksen tuloksia.
Nämä tulokset kertovat siitä, että meillä on vielä valtavasti töitä tehtävänä. Rasismin eri ilmenemismuodoista on tärkeä tulla tietoiseksi, jotta rasismia vastaan voi ylipäätään taistella. Onneksi Suomessa on havaittavissa jo toiminnan merkkejä rasismin aktiivisen kitkemisen suhteen.
Meillä on valtavasti töitä tehtävänä.
Yle uutisoi kesäkuussa, että tämän syksyn ja ensi vuoden aikana Helsingin kouluissa järjestetään yhteensä 165 työpajaa, jossa kaikkien koulutusasteiden henkilöstöä koulutetaan tunnistamaan rasismin ilmenemismuotoja.
Myös kansalaisaloite antirasististen strategioiden lisäämisestä opetussuunnitelmiin on kerännyt jo yli 21 000 kannatusilmoitusta.
Vuonna 2018 tehty Etelä-Afrikan matka antoi minulle paljon eväitä tutustua omaan ajatteluuni kriittisemmin, ja olen jälkeenpäin oppinut valtavasti rasismista ja etuoikeuksistani. Aiheen opiskelu jatkuu kuitenkin edelleen.
Suomessa rasismia näkyväksi ovat tehneet viime vuosina enimmäkseen rodullistamiselle alttiit suomalaiset.
Toivon, että myös kaltaiseni valkoisen väestön edustajat ottaisivat aiheesta kopin ja alkavat aktiivisesti tekemään töitä rasismin ja valkoisuuden normin purkamisessa.
Tehdään antirasistisesta ajattelusta ja toiminnasta uusi normi.
Teksti: Janette Leino
