Hyppää pääsisältöön

Šostakovitšia riuskanpuoleisella otteella

Aiemmin Kölnin radion sinfoniaorkesterin kanssa lähinnä saksalaista romantiikkaa taltioinut Jukka-Pekka Saraste johdattelee esittäjistön nyt Dmitri Šostakovitšin sellokonserttojen äärelle. Sarasteen ylikapellimestariaikana taltioiduissa konsertoissa selloa rouhii Alban Gerhardt.

dmitri sostakovits äänitteen kansi
dmitri sostakovits äänitteen kansi Jukka-Pekka Saraste

Molemmat konsertot saavat vahvan tulkinnan. Ensimmäisessä Es-duuri konsertossa vastakohtaisuuksista rakentuu hyvää draamaa. Ensiosa Allegretto esittelee löriseviä fagotteja, pisteliäitä pikkoloita ja kovia vaskivalleja. Ne kääntyilevät toisen osan Moderatossa pehmeäksi jousimassaksi. Kadenssi soi koruttomasti. Finaali on niin ikään karu ja koreilematon. Toinen sellokonserton tulkinnassa ei uusia piirteitä tulkinnassaan kuulla. Largo jäärää eteenpäin tummana, Schertzo ilakoi ja Finaali runnoo vahvasti.

Alban Gerhardt ei liikoja tulkinnoissaan herkistele, vaan raivaa tiensä konserttojen läpi suoraviivaisesti. Joskus vähän liiankin suoraviivaisesti. Kölnin radion sinfoniaorkesteri marssii Sarasteen johdolla tomerasti ja määrätietoisesti.

Dmitri Šostakovitš: Sellokonsertot nro 1 ja 2. Alban Gerhardt, sello, Kölnin radion sinfoniaorkesteri/Jukka-Pekka Saraste. (Hyperion, CDA68340)

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.