100 vuotta julkista palvelua: “Puolueettomuus, tasapuolisuus, riippumattomuus”

Journalistisen riippumattomuuden merkitykset muuttuvat vuosikymmenten aikana. Laadukkaan journalismin on syytä arvioida itseään säännöllisesti, jotta se toteuttaisi hyvin tiedonvälitystehtäväänsä omassa ajassaan.

Yle auditoi jälleen journalisminsa riippumattomuutta. Edellisen arvioinnin teki professori Olli Mäenpää keväällä 2017. Nyt Ylen vastaavien toimittajien ja yhtiön hallituksen tilauksesta auditoijat Hannele Pokka ja Juhani Pekkala tarkastelevat, toimiiko Ylen journalismi itselleen asettaman eettisen ohjeen mukaisesti. “Ylen tulee olla ohjelmanteossa ja sisältöjulkaisussa riippumaton ulkopuolisista vaikuttajatahoista”, sanotaan Ylen ohjelmatoiminnan eettisessä ohjeessa no: 4. Auditointi on omaehtoista laaduntarkkailua.

Sadan vuoden perspektiivistä katsoen riippumattomuus on varsin tuore arvokäsite Ylen journalismissa. Oikeastaan 2000-luvun keksintö. Toki samansuuntaista päämäärää on sanoitettu muilla arvoilla, kuten objektiivisuudella, puolueettomuudella ja tasapuolisuudella.

Yksittäiset arvot ja periaatesanat ovat tässä kohden enemmän kuin pelkkää semantiikka. Ne värittävät ja kyllästävät yhtiö- ja toimituskulttuuria yllättävän paljon. Niistä tulee helposti aikakautensa eetoksia ja paatoksia, jotka leimaavat myös yhtiömielikuvaa.

“Ylen ohjelmien tulee olla puolueettomia”

Ylen toimintaa ylimpänä säädöksenä ohjasi toimilupa yhtiön alkuvuosista aina vuoteen 1994, jolloin voimaan ensimmäinen Yleisradiosta annettu laki. Toimilupa oli niukka tekstiltään, ja sisällöltään pääasiallisesti teknillis-hallinnollinen. Toiminnallisesti sen tärkein kappale määritteli Ylen ohjelmatoiminnan tavoitteet ja arvot. Se oli ikään kuin nykyinen Yle-laki ja yhtiön strategian arvot yhdessä asiakirjassa.

“Yleisradio-ohjelmien tulee olla vaihtelevia, päteviä, asiallisia ja puolueettomia, sekä sopivaa ajanvietettä tarjoavia”, ensimmäisessä toimiluvassa muotoiltiin.

20-luvulta aina 60-luvulle asti Ylen toimilupa edellytti yhtiöltä journalistisena ohjenuorana nimenomaan puolueettomuutta. Sen tulkittiin tarkoittavan erityisesti sitä, ettei Ylen tulisi käsitellä poliittisesti ajankohtaisia aiheita. Tietysti niitäkin ohjelmistossa oli, painostusta tuli, ja silloiset pääjohtajat ja pääkuuluttajat uhkasivat erota, jos ulkopuoliset puuttuvat ohjelmatoimintaan.

Mutta takasiko puolueettomuus riippumattomuuden? Ei. Valtion edustajat istuivat päättävissä hallintoelimissä ja toimilupa antoi valtioneuvostolle mahdollisuuden puuttua lähetystoimintaan. Toimilupa mahdollisti jopa ennakkosensuurin.

Ulkopuolinen vaikuttaminen istui myös Ylen päättävissä kokoushuoneissa. Hella Wuolijoki oli yhtaikaa sekä eduskunnassa istuva kansanedustaja että Ylen pääjohtaja, samoin hänen varamiehensä Onni Toivonen yhtaikaa sekä Fagerholmin hallituksissa istuva ministeri että Ylen johtaja. Pääministeri Johannes Virolainen oli samanaikaisesti myös hallintoneuvoston puheenjohtaja 1960-luvun alussa.

Tasapuolisesti eri aatteita

1960-luvulle tultaessa oli selvää, että Ylen ohjelmatoiminta puolueettomuudessaan edusti aika lailla pidättyväistä ja riskitöntä herraskulttuuria. Puolueettomuus johti pysähtyneisyyteen, vältettiin poliittisia aiheita, ja etäisyys nopeasti muuttuvaan yhteiskuntaan kasvoi.

Vuosikymmenen alussa eduskunnan perustuslakivaliokunta ehdotti, että Ylen toimiluvan puolueettomuus ohjelmatoimintaa ohjaavana periaatteena vaihdetaan tasapuolisuuteen. Se tulikin vuonna 1969 uusittuun toimilupaan. Riippumattomuutta ei vielä pitkään tultaisi mainitsemaan tavoitteena, eikä sitä mainittu ensimmäisissä Lehtimiehen ohjeissakaan vuodelta 1968.

Tasapuolisuus ohjeistavana arvona hallitsi Ylen journalistiikan ja sisällönteon eetoksena 60-, 70- ja 80-luvuilla. OTS:ssä siitä oli oma pitkä kappaleensa, tasapuolisuutta valvomaan perustettiin ohjelmaneuvostot, ja ohjelmien tasapuolisuudesta keskusteltiin muissa medioissa sekä kansalaisten kesken turuilla ja toreilla. Tasapuolisuudesta kiistely johti tunnettuun kalabaliikkiin Ylestä kumouksellisena reporadiona.

Tasapuolisuuden ei ajateltukaan tarkoittavan riippumattomuutta, vaan ohjelmiston monipuolista ja edustuksellista suhdetta aikakauden erilaisiin maailmankatsomuksiin ja intressitahoihin. Tai kuten julkisoikeuden professori Antero Jyränki asian tuolloin ilmaisi kirjassaan Yleisradio ja sananvapaus (1969): “Tasapuolisuus on tendenssipitoisuuden tasapuolista jakoa eri tendenssien kesken”.

Näin Yleen rakentui pitkäksi aikaa päätöksenteon himmeli, johon eri tasoille yhtiön journalistiseen valvonta- ja päätöksentekoprosessiin ripustettiin aatteiden punnuksia toisiaan tasapainottamaan. Eikä ulkopuolinen painostus ollut vähäistä.

Riippumattomuus: riippuvuus yleisöistä ja asiakkaista?

Tasapuolisuus häipyi 1990-luvulla vähitellen arvokäsitteistä. Toimiluvissa ollut tasapuolisuus korvattiin Yle-laissakin tietojen ja mielipiteiden monipuolisuudella. Tasapainoilu journalistisena ohjeena oli turhauttanut niin toimittajat kuin heidän pomonsakin.

Sanana riippumattomuus ilmaantuu ujosti Ylen OTS-tekstiin 2005, ja ponnekkaammin eettisten ohjeiden 2012 versioon. Tuolloin se sai ensimmäistä kertaa oman lukunsa, ja nousee selkeästi journalismin johtavaksi arvoksi totuudenmukaisuuden rinnalle. Myöhemmin, erityisesti vuonna 2017 Sipilä–Yle-tapauksen jälkeen, riippumattomuuden painoarvoa OTS:ssä korostettiin entisestään. Kaikissa 2010-luvun Yle-lain ja yhtiön rahoitusmallin uudistuksissa poliittiset päättäjät ovat korostaneet tavoitteena nimenomaan Ylen riippumattomuuden turvaamista. Riippumattomuutta on omissa linjauksissaan korostanut myös hallintoneuvosto.

On kiinnostavaa, että samaan aikaan 2000-luvun alussa, kun riippumattomuus nousee keskeiseksi arvokäsitteeksi, aletaan journalistisessa kulttuurissa korostaa toimittajan vastuuta yleisöilleen ja käyttäjilleen. Journalistin ohjeisiin ilmaantuu tästä maininta 1990-luvulla, ja se nostetaan ykkösohjeeksi 2000-luvulla. “Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoillen, kuuntelijoilleen ja katselijoilleen” (Journalistin ohje no 1).

Menneiden vuosikymmenten puolueettomuuden ja tasapuolisuuden aikakausina ei vastuusta yleisöille tai asiakkaille mainita ohjeistuksissa mitään. Tänään journalismin riippumattomuus liitetään yleisöjen tiedon-, elämysten ja viihtymisen tarpeiden palvelemiseen. Tämä on 2000-luvun journalistinen eetos..

Riippumattomuuden jatkuva arviointi

Riippumattomuus on nyt ja tulevina vuosina ehdoton avainarvo julkisen palvelun ohjelmatyölle, sen arvostukselle ja hyväksyttävyydelle, ja sillä tulee olemaan semanttisia sävyjä. Riippumattomuutta pitää sen vuoksi kaiken aikaa pohtia ja miettiä.

Riippumattomuus ei ole itseriittoista irrallaan olemista kaikista vaikutteista ja ulkopuolisesta. Sillä on riippuvuussuhdetta moneen suuntaan: tosiasioihin ja totuudellisuuteen, aikamme aatteisiin ja arvostuksiin, yleisöjemme ja asiakkaidemme tarpeisiin.

Jos riippumattomuus on vain hokema tai vakiosana ohjeissa ja periaatejulistuksissa, tulee ylevästä eetoksesta puuduttava paatos. Ja lopputulos on, että julkisen palvelun ohjelmat ja sisällöt etääntyvät ajastaan ja ympäristöstään. Tästäkin historiamme kertoo.

Sisällön tekemisen ja julkaisemisen riippumattomuutta pitää kaiken aikaa arvioida. Itse kunkin tykönään, toimituksissa, Ylen organisaationa ja avoimesti muun yhteiskunnan kanssa. Vain siten Yle voi elävästi ja laadukkaasti toteuttaa sille annettua suurta tehtäväänsä kulloisenakin aikakautena.

Mutta laadukasta journalismia vahvistavaan arviointiinkin pätee vanha armoton totuus: se on itse tehtävä kaikessa kriittisyydessään.

Ismo Silvo
Ylen julkisen palvelun johtaja