Hyppää pääsisältöön
Otsikkokuva: YleX Kommentti
Otsikkokuva: YleX Kommentti

Keskustelu Tinzestä ja twerkistä paljastaa, että juuri tanssin parissa on erityisen vaikeaa huomata antirasismin tarve

Mustasta kulttuurista tulevan tanssin harrastamista pidetään helposti kulttuurin “arvostamisena”. Automaattisesti asia ei ole näin, kirjoittaa tanssija, DJ ja kulttuurisensitiivisen ja antirasistisen nuorisotyön asiantuntija Sophia Wekesa.

YleX:n artikkeli on käynnistänyt keskustelun Tinzestä ja twerkistä. Miksi Tinzen videoilla on näkynyt pitkään lähinnä vain valkoisia tanssijoita? Miksi on ongelmallista, jos valkoinen nainen julistautuu “twerkin kuningattareksi”? Miksi Suomi-twerkissä tanssin afrikkalaiset juuret eivät ole juuri näkyneet?

Tämä on tärkeä keskustelu, mutta tästä se vasta alkaa.

Kysymys ei lopulta ole Tinzestä, kenestäkään yksittäisestä henkilöstä tai edes twerkistä. Samaa keskustelua olisi voinut käydä melkein mistä vain lajista Suomessa, sillä ongelma ei ole kukaan yksittäinen yksilö vaan yhteiskunta ja sen normit, jotka ylläpitävät rakenteita.

Voi tuntua vaikealta ajatukselta, että tanssista ja antirasismista pitäisi edes keskustella. Tanssihan on vain iloista hikoilua ja kehon liikuttamista musiikin tahtiin! Miten ihonväri liittyy tähän? Miksi vakavat kysymykset rasismista pitää kytkeä tanssiin?

Rasismi ei ole vain solvauksia, huutelua ja konflikteja yksittäisten ihmisten välillä vaan systeemi, jossa valta on jakautunut epätasaisesti ihmisten välillä heidän ihonvärinsä mukaan.

Usein tanssi ei ole vain tanssia. En halua vähätellä sitä, kun suomalainen tanssii yksin kotona pimeässä Antti Tuiskun Peto on irti -biisin tahtiin. Se on upeaa ja tärkeää, musiikista ja tanssista saa iloita. Mutta sellaisen tanssin tarkoitus on hyvin erilainen kuin kokonaisen tanssikulttuurin. Kaikki tanssi ei ole suinkaan olemassa vain hauskanpidon ja huvittelun takia. Joskus tanssiin kytkeytyy kokonainen kulttuuri.

Monet mustien ja ruskeiden ihmisten tanssikulttuurit ovat syntyneet sorrettujen yhteisöjen tarpeesta tulla yhteen. Oleellista on ollut vapaus määritellä itseään ja tulla nähdyksi maailmassa, joka on syrjinyt ja sortanut yhteisön jäseniä. Tanssi on ollut ja on yhä hoitomenetelmä, joka parantaa sorron traumasta. Tilat, joissa tanssitaan, ovat turvapaikkoja.

Hyviä esimerkkejä tällaisista tanssikulttureista ovat dancehall ja ballroom-kulttuuri, josta tulee suomalaisille tuttu vogue-tanssilaji. Esimerkiksi jamaikalaisessa dancehall-kulttuurissa tanssijoiden kokemusta määrittävät rajut luokkaerot. Tähän pohjautuu kulttuurille ominainen ajatus siitä, miten ensin pitää arvostaa itseään ja lopettaa itsensä pienentäminen, jotta saa arvostusta myös muilta.

Tanssin avulla haetaan tilaa ja kunnioitusta omassa yhteisössä, kun ympäröivä maailma ei näitä asioita lähtökohtaisesti anna. Tällaisella tanssilla on aika erilaiset lähtökohdat kuin hauskalla biletyksellä.

On houkuttelevaa ajatella, että harrastamalla ja rakastamalla mustaa kulttuuria olisimme automaattisesti sen kunnioittajia.

Rasismi ymmärretään usein väärin. Se ei ole vain solvauksia, huutelua ja konflikteja yksittäisten ihmisten välillä vaan systeemi, jossa valta on jakautunut epätasaisesti ihmisten välillä heidän ihonvärinsä mukaan.

On siis oleellista puhua ihonväristä, ja siksi tässä tekstissä kirjoitan mustuudesta, ruskeudesta ja valkoisuudesta. Vaikka ihmisrotuja on vain yksi, olemme ihan itse ihmisinä onnistuneet luomaan nämä kategoriat, joilla jaottelemme itseämme ja toisiamme.

Kaikki tämä näkyy myös tanssissa, vaikka se voi olla vaikea ajatus. Tanssihan on usein “monikulttuurista toimintaa” ja harrastajat ovat tekemisissä “vieraan kulttuurin” kanssa. Siinähän sitä tanssia ja kulttuuria nimenomaan arvostetaan!

On kuitenkin yleinen harhaluulo, että mitä lähempänä olemme mustuutta tai ruskeutta, sitä vähemmän olemme rasisteja. Klassinen esimerkki tästä ajatusvirheestä kuuluu näin: “Mulla on musta kaveri, joten en voi olla rasisti!” Sama pätee tanssiin. On houkuttelevaa ajatella, että harrastamalla ja rakastamalla mustaa kulttuuria olisimme automaattisesti sen kunnioittajia.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Antirasismille kiinnostavaa ei ole se, kuka on rasisti, vaan se, kuka on valmis purkamaan omia opittuja rasistisia ajattelumalleja, tunnustamaan etuoikeutensa ja muuttamaan yhteiskuntaa reilummaksi.― Sophia Wekesa

Monet tanssilajit, joiden alkuperä on ruskeiden tai mustien ihmisten maassa ja kulttuurissa ja joita Suomessa harrastetaan, sisältävät huomaamattaan ongelmallisia toimintatapoja. Esimerkiksi valkoisuuden arvostus voi olla sisäänkirjoitettuna harrastustoimintaan.

Tanssissa onkin tärkeää miettiä, kenen tanssia arvostetaan ja miksi. Kun musta nainen twerkkaa, hänet voidaan nähdä “liian ghettona” tai hyperseksuaalisena. Kun valkoinen nainen tekee saman, valkoinen suomalainen yleisö voikin todeta, että “vau miten sun kroppa liikkuu ihan kuin niillä, oot varmasti treenannut paljon”.

Vastuu ilmiön purkamisesta kuuluu valkoiselle tanssijalle, joka tässä tapauksessa hyötyy etuoikeudestaan ja sitä kautta saadusta ihailusta. Tanssija ei ole välttämättä aktiivisesti päättänyt hyötyä tästä, mutta se ei muuta asiaa. Ei musta nainenkaan ole saanut valita, miten hänet nähdään.

On myös tärkeää kysyä, millaista tanssia pidetään “hyvänä” tanssina. Millaiset liikkeet ajatellaan hyviksi ja ammattimaisiksi, mitä on hyvä tekniikka? Jos on kasvanut Suomessa, on todennäköistä, että on oppinut hyvän ja hienon tanssin olevan yhteydessä suoriin linjoihin, esimerkiksi nilkkojen ojennukseen. Suorat linjat eivät kuitenkaan ole mikään absoluuttisuus eivätkä kuulu esimerkiksi dancehalliin.

Kärjistäen: baletti on hienoa, mutta kaikkea tanssia ei pidä peilata baletin ihanteisiin.

On aivan luonnollista haluta kieltää, että meillä edes olisi mitään etuoikeuksia. Ne pitää kuitenkin hyväksyä, koska vasta silloin pääsemme oikeiden antirasististen tekojen kimppuun.

Usein sanotaan, että kulttuuri on vaihtoa. Jos näin tosiaan on, mitä muistimme antaa takaisin tanssilajien kotimaihin ja yhteisöille, joihin itse päätimme tulla kyläilemään ilman kutsua?

Yleinen kaava on se, että valkoisuus tulee, tarkkailee ja ottaa omakseen tanssin ja matkustaa sitten takaisin rikkaaseen valtioonsa – jonne mustuudella ei ole noin vain pääsyä. Siellä maksukykyiset ihmiset sitten ostavat tanssin palveluna valkoiselta, sivistyneeltä ja maailmaa nähneeltä ihmiseltä.

Moni ruskea nuori voi tunnistaa tilanteen, jossa herää halu oppia omasta kulttuurista tulevaa tanssia Suomessa. Tanssituntia opettaa valkoinen suomalainen, tunnille osallistuu suurimmaksi osaksi valkoisia ihmisiä. Idean tasolla tässä ei ole vielä mitään haastavaa – asummehan maassa, jossa suurin osa ihmisistä on valkoisia.

Ruskea nuori on kuitenkin voinut pienestä pitäen oppia, että oma kulttuuri on jotenkin rumaa tai noloa. Kivuliaaksi tilanteet tanssitunnilla kääntyvät, kun tunnilla ihmetellään, arvotetaan ja hämmästellään tätä valkoisille vierasta kulttuuria. Tärkeät ydinasiat saatetaan ohittaa, ja kulttuurista valitaan vain ne osat, jotka hyödyttävät ja voimaannuttavat valkoisia Suomessa.

Niiden ohittaminen on helppoa toisen harhaluulon takia. Se kuuluu näin: Hyvät tarkoitusperät ovat yhtä kuin hyvät teot. Jos tarkoitan hyvää, teen hyvää. En pidä rasismista, olen siis antirasismin asialla. One love!

Rakkaus ja hyvä tahto ovat toki tärkeitä ja hyvä alku. One love -asenne tekee kuitenkin rasismista puhumisen vaikeaksi, koska rasismi ajatellaan synonyymiksi pahan kanssa. Kenenkään ei pidä haluta olla paha tai rasisti, mutta väistely vie keskustelut epäolennaisuuksiin: kuka oli rasisti, kuka ei; kenen tulisi hävetä; kuka saa tuomita.

Antirasismille kiinnostavaa ei kuitenkaan ole se, kuka on rasisti, vaan se, kuka on valmis purkamaan omia opittuja rasistisia ajattelumalleja, tunnustamaan etuoikeutensa ja muuttamaan yhteiskuntaa reilummaksi. Vain silloin maailmassa tapahtuu muutosta.

Vaikka lähtökohtaisesti ongelma ei ole kukaan yksittäinen yksilö vaan yhteisö, joka ylläpitää rakenteita, saavumme nyt kysymykseen yksilön vastuusta. Tämä voi olla tosi epämukavaa. On aivan luonnollista haluta kieltää, että meillä edes olisi mitään etuoikeuksia. Ne pitää kuitenkin hyväksyä, koska vasta silloin pääsemme oikeiden antirasististen tekojen kimppuun.

Tässä pari vinkkiä alkuun:

  • Kun opiskelet mustaa tanssilajia, sitoudu myös kulttuurin opiskeluun. Jos et jaksa ottaa selvää, miten osallistut lajiin kunnioittavasti ja arvostavasti, ei ehkä kannata osallistua kulttuuriin.
  • Dancehall, reggaeton, twerk, afrohouse, azonto, kuduro, sabar ja niin edelleen ovat kaikki eri lajeja, joissa jokaisessa on oma arvokas historiansa ja liikkeillä merkitykset. Näitä ei pidä sekoittaa, ellei tiedä tarkkaan, mitä tekee. Muuten niiden sekoittaminen on kuin sotkisi suomalaisia kansantansseja balettiin.
  • Jos olet valkoinen, mieti, ketkä kuuntelevat helpommin sinua kuin mustaa tai ruskeaa henkilöä puhumassa samasta asiasta. Tee näistä henkilöistä pääyleisösi ja kerro, miten he voivat arvostaa paremmin ruskeita ja mustia ihmisistä.

Kannattaa myös muistaa, että tiedonhankkinan lisäksi kyse on tunnetyöstä. Helpoin tapa tunnistaa, että muutosta tapahtuu, on tunne siitä, että nyt on epämukava olo ja hikoiluttaa.

Ei pidä säikähtää. Parasta on se, että sinulla on elämässäsi itellesi rakas laji, joka on tuonut sinut tärkeän muutoksen äärelle. Laji, sen alkuperä ja sinä olette kaikki sen muutoksen arvoisia.