Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Äkkilähtöjä menneisyyteen pääkuva

Itsepalvelu yleistyi rytinällä – kauppaan ei enää menty rupattelemaan myyjän kanssa

Kvinnor i livsmedelsaffär, 1951
Uudenlaisessa kaupassa oli, mistä valita. Kvinnor i livsmedelsaffär, 1951 Kuva: Kalle Kultala Hämeentie (Helsinki),naiset,elintarvikekauppa,elintarvikkeet,mat,Kalle Kultala

Itsepalveluko uusi keksintö? Ehei! Ensimmäinen itsepalvelumyymälä avautui Oulussa jo vuonna 1948.

Idea itsepalvelusta, kuten myös moni muukin asia, lähti leviämään maailmalle Amerikan maalta.

Suomen ensimmäisenä itsepalvelumyymälänä pidetään Oulun Kauppa-osakeyhtiön vuonna 1948 avaamaa myymälää. Myös Helsingissä avattiin itsepalvelumyymälöitä 1950-luvun vaihteessa.

Vertailun vuoksi: Ruotsissa oli jopa 200 itsepalvelumyymälää vuonna 1950. Siellä Konsumin myymälöitä kutsuttiin nimellä snabbköp. Kun Kesko aloitti vastaavan toiminnan vuonna 1957, käytti se nimitystä valintamyymälä.

Kuva valintamyymälästä.
Pieni perhe ostoksilla Osuusliike Elannon itsepalvelumyymälässä Helsingissä. Kuva valintamyymälästä. Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto itsepalvelu

Kaikki kaupat eivät suinkaan heti muuttuneet itsepalvelumyymälöiksi. Mutta miksi itsepalveluun siirryttiin?

Alun perin myyjän oli kaupassa kuunneltava asiakkaan toivomukset, noutaa tuote, punnita ja paketoida se, laskea hinta ja lopulta, kun kaikki oli valmista, vastaanottaa maksu.

Kun kuluttajan oli toimittava itse, nopeutui kaupassa asiointi kertaheitolla.

Kaupassa asiointi nopeutui kertaheitolla.

Elannon pikamyymälöissä oli vuonna 1955 taiteilija Pertti Pohjolan piirtämät kilvet, jotka neuvoivat, miten kuluttajan tuli toimia uudessa tilanteessa.

Kuvassa Aino ja Tauno Virran elintarvikeliike Porissa.
Kuvassa on Aino ja Tauno Virran elintarvikeliike, K-kauppa A.Virta Porissa. Myymälässä oli myös asiakaspalvelua itsepalvelun rinnalla. Kuvassa Aino ja Tauno Virran elintarvikeliike Porissa. Kuva: Satakunnan Museo itsepalvelu

Eipä siis ihme, että itsepalvelumymälä todettiin tehokkaammaksi – jopa tutkimuksissa. Sekä palkkakulut että myynti lisääntyivät.

Asiakkaalla oli nyt enemmän mahdollisuuksia tehdä heräteostoksia.

Itsepalvelumyymälöiden takia nousivat kuitenkin pakkauskustannukset. Tuotteet piti pakata hygieenisesti, sillä ne olivat nyt kaikkien kansalaisten ulottuvilla.

Samaan aikaan yleistyi myös einesten käyttö, ja valmisruoka yleistyi tuotteena, joka saatettiin poimia kaupan hyllyltä ostoskoriin helpottamaan arjen ruoanlaittoa.

Itsepalvelumyymälät muuttivat myös kaupassa asioinnin anonyymimmäksi: ostoksilla ei enää rupateltu myyjän kanssa samalla lailla kuin ennen.

Itsepalvelumyymälät muuttivat kaupassa asioinnin anonyymimmäksi.

Mutta kyllä itsepalvelu ulottui muuallekin kuin vain myymälöihin.

Päivälehti mainosti jo vuonna 1901 itsepalveluravintolaa eli automaattiravintolaa, joista pystyi ostamaan kolikoilla esimerkiksi keittoa, voileipiä, piirakoita tai olutta.

Mustavalkoinen kuva valintamyymälästä.
Kuvassa on Osuusliike Onnin itsepalveluluiike Lappeenrannassa. Myymälä notkui jouluista ostettavaa. Mustavalkoinen kuva valintamyymälästä. Kuva: Kuvapaja, Lappeenrannan museot valintamyymälät
Alangon itsepalvelumyymälä.
Imatralaisessa Alangon itsepalvelumyymälässä juhlittiin avajaisia vuonna 1967. Alangon itsepalvelumyymälä. Kuva: Kosken kuvaamo, Lappeenrannan museot itsepalvelu

Kansatieteilijä Jussi Lehtonen kertoi neljä vuotta sitten Yle Uutisille arvelevansa, että itsepalvelun yleistymisen syynä on pohjoismainen tasavertaisuusajattelu: toista ihmistä ei haluta vaivata, vaikka hän saisi siitä palkkaa.

Samassa uutisartikkelissa Lehtonen kertoi myös uskovansa, että lähitulevaisuudessa henkiläkohtainen palvelu nousee vielä uuteen – vai pitäisikö sanoa vanhaan – kukoistukseensa: huoltoasemilla palattaisiin takaisin asiakkaiden autojen tankkaamiseen ja kahvilan työntekijät keräisivät astiat.

Mutta osoittautuivatko itsepalvelumyymälät niin kannattaviksi, kuin kuviteltiin? Ja miksi HOK avasi pikamyymälänsä lähiöihin eikä kantakaupunkiin? Kuuntele Virtasen taloushistorian jakso, niin tiedät!