“Jos oot hyvännäköinen mimmi, ne näkee sut mieluummin yhden yön juttuna kuin vakavasti otettavana artistina” – suomirap on usein häijy naisille ja sukupuolivähemmistöille

Musiikkikustantamo HMC Publishingin sohvalla istuu kolme naispuolista räppäriä. Viisi minuuttia on kulunut, kun jo keskustellaan traumaattisista studiokokemuksista. Miehistä, jotka ovat tuoneet aloittelevan naispuolisen artistin studioon ja yrittäneet sitten hyötyä tilanteesta suutelemalla tai ehdottamalla seksiä.

Ikäviä studiokokemuksia on useammalla.

Monsp Recordsin ja HMC:n rap bootcamp on hiphopista kiinnostuneille naisille ja trans- sekä muunsukupuolisille henkilöille suunnattu intensiivisessio, jossa aloittelevat artistit pääsevät tekemään musiikkia huipputuottajien ja biisinkirjoittajien kanssa. Mukana on myös artistimentori, joka auttaa ja tukee osallistujia läpi päivän.

Bootcampeja järjestetään kolmena päivänä. YleX on paikalla tiistaina, kun mukana ovat Miina “MC MP” Palomaa, Erika “Rehtori” Forsberg ja Eden Valtanen sekä mentorina toimiva Fanni “F” Sjöholm.

Ennen studioon menemistä ryhmä istuu yhdessä aamiaisella ja keskustelee suomirapistä.

Sjöholm kertoo itsestään: epävarmuuksista ja riittämättömyyden tunteesta, Dreamgirls-ryhmän löytymisestä ja siitä, miltä tuntui lopulta esiintyä tuhatpäiselle yleisölle Flow-festivaalilla.

Jyväskyläläinen Forsberg sanoo lyöneensä pitkään päätään seinään ja liikuttuu kyyneliin. Helsingin Kontulasta tuleva Palomaa selittää haluavansa kantaa kroppaansa lavalla ylpeästi ilman, että häneen suhtaudutaan seksileluna. Tamperelainen Valtanen kokee, etteivät miehet näe oman seksuaalisen halunsa läpi.

Koko kolmikko sanoo miettineensä, olisivatko he riittävän hyviä edes hakemaan bootcampille mukaan.

Keskustelu osoittaa, että tällaisia tilaisuuksia tarvitaan alalla kipeästi. Suomirap on pahimmillaan yhä häijy naispuolisille artisteille.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Testi: nimeä viisi suomalaista räppäriä.

Ja nyt: kuinka moni heistä on jotain muuta kuin mies?

Rap on suositumpaa kuin koskaan, mutta menestyneimmät artistit ovat melkein poikkeuksetta miehiä. Vuoden 2019 kuunnelluimpien suomalaisartistien kärjessä oli siististi peräkkäin neljä miespuolista räppäriä: JVG, Cheek ja Pyhimys.

Maailmalla Post Malonen, Bad Bunnyn, Draken, Juice Wrldin ja Travis Scottin muassa ovat sentään Cardi B ja Nicki Minaj.

Monspin A&R:stä Ida Karimaasta tuntuu, ettei räppipiireissä varsinaisesti anneta kaikkien kukkien kukkia. Hän huomauttaa myös, että naispuolisilta räppäreiltä odotetaan kohtuuttoman paljon. Kun odotukset eivät täyty, petytään.

Tämän tunnistan toimittajana itsekin. Toivon jokaisen suomalaisen naispuolisen räppärin olevan niin hyvä, ettei kukaan voisi tulla mussuttamaan taitojen puutteesta ja että antiikkisesta mimmi-etuliitteestä päästäisiin viimein eroon.

Ja jos hän ei ole, petyn.

– Mimmien pitää saada myös olla paskoja. Me tarvitaan vaan paljon enemmän volyymia. Odotukset ovat ihan tähtitieteelliset, koska tekijöitä on niin paljon vähemmän, Karimaa kiteyttää Suomen tilanteen.

Suomessa Sini Sabotage ja Dreamgirls-porukka (Yeboyah, Sofa, F ja muut) ovat keikkailleet ja antaneet haastatteluja, mutta radio- ja levylistoilla naisten tekemä rap ei juuri juhli. Se johtuu siitä, että pohjatyö on vielä kesken. Ongelmat ovat rakenteissa, ja rakenteet muuttuvat hitaasti.

Rakenteilla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, tuntevatko naiset tuottajia, pääsevätkö he tuottajien kanssa studioon ja kohtelevatko tuottajat heitä studiossa tasa-arvoisesti. Tai sitä, arvostetaanko naisten tekemää taidetta skenessä, joka on perinteisesti ollut aikamoinen poikakerho.

Ja tietenkin sitä, näkevätkö tytöt tai naiset uran räppärinä ylipäätään mahdollisena.

(Sukupuolivähemmistöt ovat ihan oma lukunsa. Monspin bootcamp oli suunnattu myös trans- ja muunsukupuolisille, mutta ainakin tiistain osallistujat olivat cis-naisia.)

Suomirapin valtasuhteet ovat sukupuolittuneet. Ei ole sattumaa, että osallistujia ja mentoria lukuunottamatta kaikki tiistain bootcampin tekijät ovat niin ikään miehiä.

Bootcampille osallistuneen Eden Valtasen mielestä monien miespuolisten räppärien on vaikea sietää sitä, että nainen tulee samalle tontille haastamaan. Taustalla on pelko oman reviirin kapenemisesta ja aseman menettämisestä.

– Koska räppi on sitä, että mä tulin vittu tänne ottamaan paikkani, what’s good.

Toivon, että nää tyypit pääsevät kokemaan studiotyöskentelyä, missä ei ole taustalla epämääräisiä tausta-ajatuksia.― Fanni "F" Sjöholm

Ida Karimaa siirtyi YleX:stä Monspille keväällä 2020. Nyt entisen toimittajan työtä on kuunnella artistinalkujen lähettämiä demoja ja miettiä, voisiko hän auttaa heitä urallaan eteenpäin.

Monsp on selvästi luomassa nahkaansa uusiksi. Legendaarinen levy-yhtiö on julkaissut männävuosina muun muassa JVG:n, Pyhimyksen, Ruudolfin, Eevil Stöön, DJPP:n ja Flegmaatikkojen musiikkia, mutta nyt artistirosteriin kuuluu vain muutama artisti.

He ovat kaikki miehiä, ja tämän Karimaa toivoisi muuttuvan.

Hän muistuttaa, ettei riitä, että alalla “hyväksytään mimmiräppärit”. Tarvitaan tahoja, jotka aktiivisesti tekevät työtä monimuotoisemman tulevaisuuden eteen.

Aktiivinen työ tarkoittaa sitä, että promoottorit ja festarijärjestäjät lisäävät ohjelmistoihinsa artisteja laajemmalla skaalalla. Tai että levy-yhtiöt etsivät tekijöitä aliedustetuista ihmisryhmistä, rohkaisevat heitä ja tarjoavat heille tilaisuuksia.

Taustalla voi ja saa olla myös kaupallisia intressejä. Kaikki alalla etsivät “sitä mimmiräppäriä, joka breikkaa isosti”, koska kyseessä voi olla seuraava JVG.

Monspillakin tiedetään tämä.

– Ymmärrän, että joku voi nähdä tän mediatemppuna, mutta tarkoitusperät olivat kyllä ihan muuta. Ja kyllä tämä tehtiin myös siksi, että voisin tehdä niitä helvetin hyviä signauksia Monspille, Karimaa sanoo.

Tulevien tähtien luomisesta ollaan kuitenkin vielä kaukana. Tärkeintä bootcampilla on tekijöiden tuominen yhteen.

– Suurimmalla osalla miespuolisista, jotka ovat mulle lähettäneet demoja, on oma tiimi. Ja mimmeillä se menee useimmiten niin, että “mä sain jossain nutalla siltä yhdeltä tuottajalta nää biitit, mutta ei mulla oikein ole ketään”, Karimaa sanoo.

Turvallisen tilan eli safe spacen käsitteestä on puhuttu viime vuosina paljon. Lähtökohtana on luoda tila, joka on mahdollisimman turvallinen kaikille osallistujille. Turvallisuuden kriteerit vaihtelevat jonkin verran, mutta keskeisiä arvoja ovat ainakin toisten kunnioittaminen, tilan antaminen ja se, että ei on ei.

Bootcampilla käydyn keskustelun perusteella on selvää, ettei suomirap aina tarjoa kaikille turvallisia tiloja.

Kysyn mentorina toimivalta Fanni Sjöholmilta, mitä hän toivoo tältä päivältä.

– Toivon, että nää tyypit pääsevät kokemaan studiotyöskentelyä, missä ei ole taustalla epämääräisiä tausta-ajatuksia tai missä joku kohtelisi sua eri tavalla, koska sä olet mimmi tai jonkun mielestä hyvännäköinen.

Aika matala rima.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Fanni Sjöholm tietää, millainen merkitys on sillä, että ympärilleen saa naispuolisia tekijöitä. Osana Dreamgirls-rapshow’ta hän on päässyt jakamaan kokemuksia myös muiden kuin miesten kanssa.

Ja vaikka Dreamgirls on nyt tauolla, Sjöholm pitää sen jäseniin yhteyttä. Yeboyah ja Sofa ovat samalla keikkamyyjällä, ja Sjöholm näkee heitä siksi yhteisissä illanvietoissa sekä keikkapaikkojen bäkkäreillä.

– Se on läppä, kun vertaa, mimmoinen on bäkkäri yhteisillassa jäbien kanssa, joilla tulee se valtava entourage mukana. Se on pukukoppipuhetta. Ero on kuin yöllä ja päivällä, kun siellä on vain naisia.

Sjöholm sanoo, että miesporukassa hän päätyy usein ulkoistamaan itsensä keskustelusta.

– Jos eka kuulemani asia on naista halventava juttu, niin valitsen olla hiljaa. Mulla ei ole itseluottamusta eikä voimia puuttua kuulemaani, jos mulla ei ole rinnalla ketään. Jos olet ainoa nainen, sen sanominen on ihan helvetin vaikeaa.

Se, että keskustelu meni bootcampilla heti vakaviin aiheisiin, ei tullut Sjöholmille yllätyksenä. Hän sanoo kokeneensa tilanteita, joissa on käyttäydytty asiattomasti, ja poteneensa samaa riittämättömyyden tunnetta, josta biisileiriläiset puhuvat.

Keskustelu osoittaa sen, että bootcampille on onnistuttu luomaan turvallinen tila, johon jokainen voi tulla omana itsenään.

Kontulassa asuva Miina “MC MP” Palomaa kertoo jälkikäteen puhelimessa löytäneensä tiistain bootcampilta uuden innon tekemiseen. Se, että ympärillä oli naispuolisia tekijöitä, tuntui poikkeukselliselta. Tuntui myös helpottavalta kuulla, ettei Palomaa ollut ainut syrjintää kokenut.

– Räppi on miesvaltainen ala, eikä meihin naisiin aina uskota. Aina on joku sanomassa, että ei naiset voi tehdä tolleen.

JVG ja muut menee lavalle kymmenen äijän kesken. Ei mimmeillä ole tollasta. Meille annetaan mielikuva, että te ootte vitun yksin. Se on psykologiaa.
― Eden Valtanen

Eden Valtanen kuvailee biisileirikokemusta “aivan sairaan upeeksi”. Studiossa syntyi kappale nimeltä Omal taval, jota hän kuvailee “älyttömäksi bängeriksi”.

Valtanen kertoo miespuolisen kollegan sanoneen viimeksi pari päivää sitten, ettei studio ole naisten paikka.

– Ei siinä puhuttu siitä, onko mulla skillsejä. Sukupuoli oli ase, jota hän käytti mua vastaan.

Tällaista puhetta Valtanen on kuullut siitä asti, kun hän alkoi 18-vuotiaana kiertää klubeja tutustuakseen musiikkialan toimijoihin.

– Jos oot hyvännäköinen mimmi, ne näkee sut mieluummin yhden yön juttuna kuin vakavasti otettavana artistina.

Valtanen kokee, että naisille luodaan alalla yksinäinen olo.

– JVG ja muut menee lavalle kymmenen äijän kesken. Ei mimmeillä ole tollasta. Meille annetaan mielikuva, että te ootte vitun yksin. Se on psykologiaa.

Erika “Rehtori” Forsberg sai HMC:n studioilla valmiiksi kappaleen nimeltä Matti. Teksti syntyi Jyväskylässä Laajavuoren hyppyrimäen kupeessa ja kertoo suurista suomalaisista sankareista sekä alkoholista.

Studiossa Forsberg tiesi tismalleen mitä tarvitsi. Topliner-apua kertosäkeeseen (topliner tarkoittaa kappaleen päämelodian kirjoittajaa) ja ammattilaisen vahvistamaan, että hänen räppinsä ovat “saatanan kovat”.

Forsbergille tuli yllätyksenä se, millaisia kokemuksia Palomaalla ja Valtasella oli. Hän on itse ryhtynyt räppäämään kolmekymppisenä ja arvelee siksi säästyneensä paljolta.

– En oo herkässä iässä näiden juttujen kanssa. Nuorempiin mimmeihin verrattuna oon in the safe zone, ei mulle kukaan ala ryttyilemään.

Forsberg sanoo myös elävänsä “kuplassa” Jyväskylässä, missä naispuolisiin räppäreihin suhtaudutaan hänen kokemuksensa mukaan kannustavammin. Hän tiputtaa pitkän listan kannustavia kollegoita (Soul Valpio, Joosu J, Are, Joniveli, Rekami, Ruuben, Bege ja Gettomasa).

– Humaanius on hyvä sana kuvaamaan Jyväskylän henkeä.

Alkuun riimittely oli yksinäistä, mutta kulttuuriyhdistys Tuffin räppityöpajoissa hän tutustui Joosu J:n sekä Soul Valpion kaltaisiin konkareihin. Piirit alkoivat kasvaa. Ja niissähän oli mukana myös naisia.

– Kun aloin hengata porukoissa ja käydä keikoilla, niin tajusin, että näitä mimmejä onkin ihan helvetisti! Ne on vaan piilossa, Forsberg sanoo.

– Eri kysymys on se, löytääkö oman musan ympärille tekijätiimiä. En tiedä onko se lasikatto, mutta siinä kohtaa on uusi este. Pitäisi varmaan vaan tunkeutua uusiin ympyröihin, että pääsisi tekemään sitä musaa. Eihän sitä kukaan kotoa tule hakemaan.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Tulevaisuus on tasa-arvoisempi. Siihen uskovat kaikki haastatellut.

– Samat äijät, ketkä on mua kattoneet alaspäin... Kunhan mä saan tukijoukot ja platformin taakse, niillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kunnioittaa, Eden Valtanen sanoo.

Kolmisen vuotta sitten räppäämään ryhtynyt Miina Palomaa, 19, uskoo muutokseen, mutta sanoo polun olevan “tosi pitkä”.

– Mun mutsi oli kirjamessuilla, ja siellä oli räppäri jakamassa nimmareita. Mutsi sanoi, että mun skidi on myös räppäri, jolloin siltä kysyttiin, että minkä ikäinen sun poika on.

Tiistain bootcamp jännitti alkuun paljon. Palomaa mietti, odotetaanko häneltä ammattistudiolla liikaa. Jännitys hälveni kuitenkin nopeasti, ja studiossa syntyi kappale nimeltä Miina. Se toimii jatkossa keikoilla hyvänä esittelykappaleena.

– Toi on sellainen biisi, että jos sen jälkeen ei tiedä mikä mun nimi on, niin...

Fanni Sjöholm sanoo iloitsevansa siitä, että uriensa alkuvaiheissa olevat räppärit on saatu törmäytettyä ammattitekijöiden kanssa. Bootcampin tavoite on selvä.

– Normalisoidaan, että näissä tiloissa on naispuolisia hiphopin tekijöitä.