Hyppää pääsisältöön

Hengitä-novellissa Hannu kohtaa urbaanilegendan kotimatkalla – Seitsemän aavetta -podcastin jakso luettavassa muodossa

Kuvassa piirros aaveesta.
Kuvassa piirros aaveesta. Kuva: Piirros: Karstein Volle podcast,kauhu,piirustus,7aavetta

Seitsemän aavetta -podcast tehtiin Anu Kaajan ja Ilja Rautsin kauhunovellien pohjalta. Anu Kaajan Hengitä-novellissa Hannu kohtaa urbaanilegendan kotimatkalla. Novellin pohjalta tehty Hengitä-jakso kuunneltavissa Areenassa.

Hengitä

"Yleensä en usko mihinkään urbaanilegendoihin tai kummitusjuttuihin, mut oon miettinyt noita juttuja tosi eri tavalla sen jälkeen kun sain tietää mitä mun kaverille tapahtu.
Me tutustuttiin yhdellä luennolla ja kävi ilmi et Hannu asu mun tapaan Ylioppilaskylässä. Mä asuin ite silloin itsemurhayksiössä. Tiedätte ne: pienet ankeet kopit, mut tosi halpa vuokra. Hannu asu melkein vieressä, sellasen opiskelijoiden luhtitalon alakerroksen kämpässä.

Kävi ilmi et Hannulla ei ollu oikeestaan ketään muita ystäviä ja mekin nähtiin vaan ennen luentoja tai lounaalla niiden välillä, tai joskus kun käveltiin yhtä matkaa kotiin. Hannun tavoite oli hankkia maisterin paperit jo ekan kolmen vuoden aikana. Se oli tehnyt itselleen minuuttiaikataulun, jolla se optimoi sen päivät. Kun koetin ehdottaa, että se hidastais tahtia, niin se sano et se kyllä käyttää kaikkia meditaatioappeja ja väitti ettei sen pienet rytmihäiriöt tai satunnaiset paniikkikohtaukset mitään haittaa.

Hannu ei myöskään seurustellut, ja kun kysyin miks (se oli siis ihan hyvännäkönen) niin se sanoi ettei se halua et mikään häiritsee sen keskittymistä. Jos se halus harrastaa seksiä niin se latas Tinderin ja kävi panemassa jotain tyyppiä, mut vaan kerran per ihminen. Sanoin et onneks Turku on kohtuullisen kokonen kaupunki niin ei lopu tyypit kesken.

Kerran mä sain Hannun houkuteltua ulos yksiin bileisiin, vaikka sen mielestä kaikki sellanen oli pelkkää ajanhukkaa. Mut kun mä sanoin et sen pitäis opetella verkostoitumaan, niin se suostu, vaikka sanokin et se aikoo lähteä ajoissa kotiin. Siellä Iidan bileissä keskusteltiin kummitusjutuista.

- Tiedättekste sen itkevän huoneen? Mun kämppä on ehkä se.
- Ai se rituaalimurhajuttu? Tollanen saatananpalvontapelko on kyl tosi ysäriä. - Hei tiesittekö et toi hautausmaa tässä talon takana, niin siellä on kuulemma yks sellanen aave–

Tässä kohtaa Hannu päätti käydä vessassa. Ja myöhemmin mä mietin, että oisko mitään tästä tapahtunu, jos se ois jääny kuunteleen. Et jos se ois juonu sen oluensa vähän hitaammin tai sit paljon nopeemmin tai pidätelly hetken. Mut ei se enää auta.

- Niin siis tuolla hautausmaalla liikkuu kuulemma aave, sellanen tyttö, joka kysyy tietä. Mut sille ei saa puhua, koska jos sitä neuvoo, niin se ilmestyy illalla ovelle ”kiittämään”.
- Mitä sit tapahtuu?
- Kukaan ei oo jääny henkiin kertoakseen…

Sit Hannu tuli sanoon, et se on lähdössä ja nyt jälkeenpäin mä toivon, että mäkin oisin lähteny enkä jääny sinne.

Sieltä Iidan luota nopein reitti palata meidän alueelle on oikeasti just sen pienen hautausmaan läpi. Siellä on sellanen keskiaikainen kivikirkko, pari kappelia, puita ja hautakiviä, ilta-aikaan ei ole valoja paitsi haudoille jätetyt kynttilät. Hannu siis päätti oikasta siitä. Äkkiä sitä vastaan käveli joku tyttö, ehkä 14-15 -vuotias, joka kysy, että miten täältä pääsee pois. Hannu aatteli et se on varmaan vetäny jotain ja sano sille että tuolta portista ja se sano kiitos.

Hannu ei miettinyt sitä sen kummemmin. Se käveli kotiin ja päätti kuunnella Youtubesta jonkun meditaation et sais paremmin unta.

Just kun se oli alottamassa, niin joku koputti ovelle. Hannu ajatteli, et se on vaan joku joka on erehtynyt asunnosta eikä reagoinu, vaan laittoi vastamelukuulokkeet päähän. Hannun oma meditaatiolista oli jostain syystä kadonnut, joten se alkoi vaan kuunnella jotain mikä siinä ekana tuli hakuun. Se nauhote alko ihan normaalisti, sit siinä yllättäen käskettiin kuvitella olevansa työläinen 1800-luvulla:

Olet töissä tehtaassa, suuressa kutomossa, istut ja katselet edessäsi olevia lankarivejä. Sinä hengität sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Koneen rytmi on luotettava. Langat liikkuvat ylös ja alas. Ylös ja alas. Liike on rauhoittava ja kaunis, tunnet syvää tyytyväisyyttä kun näet tasaisen, hallitun jäljen…

Yhtäkkiä Hannu tunsi et joku kosketti sen jalkaa. Hannu pomppas ylös, mut ei siellä yksiössä ollu ketään. Sen sijaan ikkunasta kuulu koputus. Hannu nousi ja katso verhon raosta. Siellä ikkunan edessä seisoi se hautausmaan tyttö ja tuijotti sisään. Hannu veti äkkiä verhon siihen niiden väliin.

Hannu viestitti mulle tästä, että todella creepyä, mut siellä bileissä oli niin kova melu et mä en kuullu mitään. Sit Hannu laittoi kuulokkeet päähän ja mietti, että vaihtaako meditaatiota koska toi oli niin outo, mutta päätti kuitenkin kuunnella, koska se oli ainakin vaihtelua niille kukkaniityille ja meren aalloille ja tehdas jotenkin vetos sen järjestelmällisyyteen:

Kun lanka liikkuu, mielesi rauhoittuu, tunnet olevasi tarpeellinen, hyvä tekijä, osanen jotain suurta, itseäsi suurempaa. Sitten kauempaa kuuluu huuto: tuli on irti. Sinä nouset, jätät työsi ja lähdet juoksemaan pitkin hallia. Käännyt salin perältä johtajien osaston suuntaan, kohti portaita, joita et ole koskaan käyttänyt.

Vastaasi juoksee toinen työntekijä, hän kantaa vesisankoa, joka on täysin riittämätön vastus kauempana humiseville liekeille. Sinä kysyt: miten täältä pääsee pois ja hän osoittaa vasemmanpuoleista käytävää. Juokset sinne, mutta huomaat että käytävä päättyy oveen. Tartut kahvaan, mutta ovi on lukittu. Samassa katosta putoaa palkki jalkasi päälle ja kaadut maahan. Olet jumissa. Liekit lähestyvät sinua. Keuhkosi täyttyvät savusta. Hakkaat ovea, mutta liekit tarttuvat seiniin ja vaatteisiisi.

(Ja huom! Tää kaikki siis kerrottiin sellasella rauhallisella meditaatioäänellä…) Hengität sisään – savua, hengität ulos – savua. Keuhkosi täyttyvät kuumasta ilmasta ja tuli osuu ihollesi viiltävänä kipuna. Et menetä tajuntaasi, vaan tunnet kuinka liekit kärventävät lihasi, kuinka silmämunasi sulavat kuopissaan, ihosi muuttuu halkeilevaksi hiileksi, lihakset korventuvat eikä kukaan kuule huutoasi. Kärsit sietämättömiä tuskia ja kuollessasi ajattelet vielä hetken ihmistä, joka ohjasi sinut tähän umpikujaan.

Tässä kohtaa Hannu laittoi mulle viestiä et olipa todella fucked up meditaatio ja laittoi linkin. Sit se äkkiä se tunsi kylmän viiman ja huomas, että ulko-ovi oli raollaan. Se nousi ylös ja laittoi oven kiinni, ja turvalukon. Se katsoi taas paikat läpi, jopa sängynalusen ja vaatekaapin – ainoot paikat, joissa joku ois voinu piileksiä. Ei ketään.

Pian se myös soitti mulle, mut kun en heti vastannu niin se alko nauhottaa ääniviestiä, jossa se kertoi siitä tytöstä, joka oli seurannut sitä. Just kun Hannu oli jatkamassa niin se henkäs jotenkin oudosti, ihan kuin se ei ois saanut happea. Se yski ja sano jollekin muulle ”mitä sä haluat?”.

Sit kuulu tukahtunutta huutoa, joku rysäys ja nauhotus katkes, pelkkää kohinaa ja hiljaisuus. Heti kun mä kuuntelin viestin niin mä soitin hätänumeroon, mut sillon oli jo liian myöhäistä.

Hannu löyty sen asunnosta kuolleena. Kaikki ovet ja ikkunat oli suljettuina, turvalukko oli kiinni sisältä. Virallinen kuolinsyy oli sydänkohtaus, mutta sen kehossa oli tosi paljon selittämättömiä palovammoja, vaikka mitään jälkiä tulesta ei näkyny."

Anu Kaaja, kirjailija

Kuuntele tarina Seitsemän aavetta -podcastin jaksossa Hengitä.

Anu Kaaja on suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänen suosikkiaaveensa on Matthew G. Lewisin Munkki-kirjan verinen nunna, joka ilmestyy joka yö lausumaan samaa runoa ja koskettelemaan uhriaan mätänevillä sormillaan.

Hengitä on yksi neljästä Kaajan Seitsemän aavetta -podcastia varten kirjoittamasta novellista. Elli Salo ja Suvi Tuuli Kataja dramatisoivat podcastin käsikirjoituksen näiden novellien pohjalta.

Keskustele