Hyppää pääsisältöön

”Perintö tuntui kipurahoilta isän menetyksestä” – periminen herättää ristiriitaisia tunteita

Silmä, josta valuu kyynel.
Silmä, josta valuu kyynel. Kuva: Yle, Aliyah Jamous/ Unsplash Kyynelneste,suru

Läheisen jättämä perintö pakottaa ihmisen hoitamaan paljon käytännön asioita surun keskellä. ”Kun tärkein on otettu pois, sitä ei mikään omaisuus korvaa”, psykologi Soili Poijula sanoo. Suhde perintöön kuitenkin muuttuu surun muuttumisen myötä, ja jonain päivänä siitä pystyy luultavasti jo nauttimaan.

Kokemukset kerätty Melkein kaikki rahasta -podcastin juontaja Julia Thurénin Instagram-kommenteista.

Suomessa kuolee vuosittain 55 000 ihmistä, ja heistä 45 000 on yli 65-vuotiaita. Suurin osa kuolemista on luonnonmukaisia, vanhojen ihmisten kuolemia. Jäljelle jäävässä 10 000 kuolemassa on mukana lapset, nuoret ja nuoret aikuiset.

– Nuorten kuolema ei ole luonnonjärjestyksen mukaista ja omaisten suru on raskas, sanoo traumapsykoterapiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.

Tuntuu ristiriitaiselta selvitellä käytännön asioita, kuten perunkirjoitusta tai perintöasioita tietyssä aikataulussa, sillä perintö tuntuu toissijaiselta verrattuna läheisen menettämiseen.― Soili Poijula

Luonnonmukaisissa kuolemissa omaiset pystyvät valmistautumaan kuolemaan. Puhutaan ennakoitavasta suremisesta. Suuri osa ihmisistä sopeutuu ja kestää menetyksen.

– Aika moni omainen kärsii surureaktiosta kuukausia, yleensä puhutaan suruvuodesta. Jos surun reaktiot eivät lievenny ja elämä jatku vuoden tai kahden sisällä, voi kysymyksessä olla pitkittyneen surun häiriö, ihminen on sairastunut surusta ylivoimaiseksi kokemansa menetyksen vuoksi.

Näin saattaa käydä esimerkiksi silloin, kun läheisen kuolemantapa on ollut traumaattinen, kuten itsemurha, henkirikos tai nopea syöpäkuolema. Tällöin olisi hyvä saada omaan suruun keskusteluapua.

Byrokratia perintöasioissa on raskas


Äitini kuoli maaliskuussa. Perintöveroasia järkytti. Joudun ottamaan lainan perintöveroa varten, vaikka saan omaisuutta vasta vuosien päästä. Omaisuus on asunto, johon isäni jää ymmärrettävästi asumaan. Koska äidillä oli tämä oma osuus, joudumme maksamaan läheisinä myös hänen velkojaan. Äidin kuolema on järkyttävän raskas asia, ja taloudelliset rasitteet eivät sitä ainakaan helpota.

Kun läheinen kuolee, suureen suruun auttaisi vain läheisen takaisin saaminen. Koska tämä ei ole mahdollista, menetys on kohdattava tosiasiana ja sopeuduttava elämään ilman kuollutta läheistä.

– Suru on hidas prosessi. Tuntuu ristiriitaiselta selvitellä käytännön asioita, kuten perunkirjoitusta tai perintöasioita tietyssä aikataulussa, sillä perintö tuntuu toissijaiselta verrattuna läheisen menettämiseen.

Perintö tuntuu kompensaatiolta

Isäni kuoli leukemiaan 33-vuotiaana, kun olin täyttämässä viisi vuotta. Olen ainoa lapsi, ja kun hänen isänsä kuoli, olin suora perijä. Perin asunnon ja jonkin verran rahaa. Nyt minulla on mukava asunto ilman velkaa. Ilman isän kuolemaa en asuisi ja eläisi näin mukavasti. Todella ristiriitainen tunne.

Sain muutaman kymppitonnin, kun isäni kuoli muutama vuosi sitten. Olin niin vihainen ja katkera kuolemasta, että rahan vastaanottaminen raivostutti ja oksetti. Tunsin, että isän kuolemaa yritettiin korvata ja ostaa rahalla. Isä tietysti oli ollut viisas ottaessaan suurehkon henkivakuutuksen, sillä maksoin sekä perintöveroa että omaa asuntoa. Nyt jälkikäteen olen summasta tosi iloinen, mutta kun haavat olivat auki, tunnepuolella oli selviämistä.

Vanhemman kuolema on menetys, jota ei mikään raha korvaa.

– Tärkein on otettu pois ja ihminen saa ikään kuin kompensaatioksi jonkun rahasumman. Se tuntuu ristiriitaiselta, sillä ihminen ei ole itse saanut valita tilannetta.

Yleensä suru on yhteydessä siihen, minkälainen kiintymyssuhde surevalla on läheiseen, joka kuoli: kuinka läheinen, etäinen, ristiriitainen tai hyvä tuo tunne on ollut.

– Jos kiintymyssuhde on ollut hyvä, ihminen yleensä kestää ja pystyy sopeutumaan menetykseen paremmin. Jos taas suhde on ollut ristiriitainen, surukin voi olla vaikeampi.

Peritty omaisuus voi olla surussa konkreettinen yhteys kuolleeseen ihmiseen.

Suru ja viha ovat Poijulan mukaan primääritunteita. Kun ihminen uskaltaa kokea nämä, hän pärjää. Sen sijaan syyllisyys ja häpeä ovat sekundääritunteita. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihminen rakentaa nämä tunteet mielessään, ne ovat ikään kuin jälkiviisautta tilanteessa. Sekundääritunteista selviää yleensä keskustelemalla.

Poijula sanoo, että suru muuttaa ajan kanssa muotoaan, jolloin myös suhde perintöön muuttuu.

– Jos perinnöstä on apua, rahasummalla on merkitys, joka asettuu ajan myötä paikalleen omassa elämässä.

Perintö tulee liian aikaisin

Äitini kuoli, kun olin 15-vuotias, ja häneltä saatu perintö mahdollisti sen, että sain ostettua 20-vuotiaana asunnon. Tämä hävetti nuorempana, sillä on tuntunut, että omaa etuoikeutettua asemaa pitää pyydellä anteeksi. Olen välttänyt kertomasta ihmisille. Nyt kolmekymppisenä ei ole enää ihmeellistä, että asuu omistusasunnossa. Peritty raha on vaikea aihe, ihmiset ajattelevat helposti, että olen ”rikkaan perheen pentu”, vaikka olen ihan tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä. Nuorempana aiheeseen liittyi paljon kipuilua, mutta nykyään ajattelen, että se on vain rahaa ja vain asunto, ei sitä tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi.

Ihmiset ovat tottuneet siihen, että elämä menee tietyssä järjestyksessä: yleensä emme peri vanhempiamme nuorena. Tämä ikään kuin rikkoo sosiaalisen normin.

– Erilaisuus on eristävä tunne. Ihminen haluaa kuulua joukkoon. Hän saattaa kokea häpeää ja syyllisyyttä erilaisuudestaan, Poijula sanoo.

Perintö muistuttaa poismenneestä

Minulle on ajateltu jäävän isovanhempien hirsitalo järvenrannalta. Asumme toisella paikkakunnalla, ja pelkään, että siitä tulee henkinen taakka, vaikka voin talon varmaan myydäkin. Pelottaa että syyllisyys nostaa päätään myymishetkellä, kun kyseessä on kuitenkin itselle ja läheisille tärkeä paikka.

Perin puolet isäni osakesalkusta. Tästä on kuusi vuotta aikaa, ja ehkä vasta viimeisen vuoden ajan olen aktiivisesti ajatellut näitä omistamiani osakkeita. Ensimmäiset vuodet olivat todella vahvasti läsnä tunne, että nämä eivät ole minun, minä vain säilytän niitä. Nyt pikkuhiljaa tunne on vaihtunut ja ajattelen, että halutessani voisin myydä tai vaihtaa niitä. Uskon, että tunne siitä, etten omista osakkeita johtuu siitä, että niissä näkyi vahvasti isäni kädenjälki. Yhtiöt oli tarkasti valittu, enkä olisi itse sellaista salkkua osannut rakentaa. Kuuden vuoden aikajänteellä täytyy myös sanoa, että ihan hemmetin hyvän salkun isä olikin rakentanut. Hyvä faija!

Peritty omaisuus voi olla surussa konkreettinen yhteys kuolleeseen ihmiseen. Vaikkapa mökillä käyminen voi herättää muistoja poismenneestä ihmisestä.

Kun hyvin tärkeä ihminen kuolee, hänen omaisuutensa kunnioittaminen voi olla osa tapaa osoittaa arvostusta tätä ihmistä kohtaan.

– Jos perijä tietää, että jokin asia, kuten mökki, vene tai talo on ollut tärkeä edesmenneelle, niin ei se hetkessä muutu. Vasta vähitellen siitä tulee tunnetasolla seuraavan omistajan.

Maallisen omaisuuden myyminen voi myös olla tapa käsitellä surua.

Epäreilu jako voi rikkoa välejä

Sain mökin ennakkoperintönä. Se kiukutti, että sisko, joka ei halunnut mökkiä, kipuili kuitenkin sen kanssa, että minä sain sen. Toisaalta lopulta iloitsin, sillä nyt minulla on kiintopiste elämässä: asunnot vaihtuvat, mökki pysyy.

Poijula sanoo, että perintöä jaettaessa ilmassa on usein draaman aineksia, mikäli joku kokee, ettei perintö ole oikeudenmukaisesti jaettu.

– Joissakin perheissä menee välit loppuiäksi, ja jopa seuraavalta sukupolvelta kielletään, ettei saa olla tekemisissä keskenään.

Tällaiseen auttaa usein se, että perinnöstä keskustellaan jo silloin, kun perinnön jättäjät ovat elossa ja he voivat perustella ratkaisuja.

Perheoikeuteen erikoistunut asianajaja Sanna Svahn kehottaa usein testamentin tekijöitä keskustelemaan perillisten kanssa heidän toiveistaan. Tämä vähentää usein perillisten välisiä ristiriitoja ja auttaa siinä, ettei kukaan joudu perimään jotain, mitä ei oikeasti haluaisi – vaikkapa kesämökkiä.

– Kannustan ihmisiä myös kirjoittamaan testamentin oheen kirjeen, jolla selitetään, miksi kukakin sai mitä.

Kuuntele podcast perinnön lakiasioista

Toimittaja Julia Thurén juttelee perheoikeuteen erikoistuneen asianajaja Sanna Svahnin kanssa kuulijoiden lähettämistä perintökysymyksistä, kuten siitä voiko perinnöstä kieltäytyä tai voiko velkaa periä. Entä miten ottaa puheeksi tuleva perintö omien vanhempien kanssa tai kannattaako ihmisen verokikkailla ja testamentata mökki suoraan lastenlapsille?

Ylen rahaan keskittyvä podcast Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta ruotii tuloja ja menoja, rahan jakamista parisuhteessa ja ystävien kesken, säästämistä ja sijoittamista sekä tarjoaa aiheisiin uusia, kiinnostavia näkökulmia. Podcastia voit kuunnella Areenasta tai tilata sen Spotifysta.