Hyppää pääsisältöön

Henkilökohtaisuus kannattelee Isserlisin Tavener-levyä

Vuonna 2013 kuollut brittisäveltäjä John Tavener edusti mystisen minimalismin makeinta laitaa. Hänen teoksensa ovat synkretistis-uskonnollisilta aiheiltaan korkealentoisia mutta musiikillisilta keinoiltaan matalamielisiä. Duurisointupylväiden päällä valuvia ekstaattisia melodioita tursuaa myös sellisti Steven Isserlisin uusi Tavener-levy, mutta levyn konkreettinen henkilökohtaisuus auttaa musiikkiin sisään myös sellaisen kuulijan, joka muuten olisi saanut mystisestä minimalismista kyllikseen.

Steven Isserlis / John Tavener / No longer mourn for me
Steven Isserlis / John Tavener / No longer mourn for me Uudet levyt

Levyn teoksista The Death of Ivan Ilyich baritonille ja yhtyeelle on yllättävän tumma ja dramaattinen monodraama Tolstoin novellin pohjalta. Sen sijaan Mahamatar ja Popule meus ovat liiankin tyypillistä Taveneria: edellisessä jousimaton yllä herkuttelevat suufi-laulaja ja sello, jälkimmäisessä sello ja patarummut. Levyä kehystää kaksi valoisaa pikkuteosta, jotka Isserlis on sovittanut kahdeksalle sellolle.

Philharmonia-orkesteri, Steven Isserlis ja muut laatusolistit takaavat, että Tavener soi juuri niin kirkasta valoa kuin kuuluu, mutta mitään uutta levy ei säveltäjäkuvaan tuo - ennen kuin alkaa lukea Steven Isserlisin teosesittelyjä.

Isserlis oli Tavenerin ystävä ja luottosolisti Tavenerin läpimurtolevystä Protecting veil asti. Usein tällainen suhde jää kuulijalle etäiseksi maininnaksi, mutta Isserlis kirjoittaa sen kauniisti ja konkreettisesti auki. Kohtaamiset takahuoneissa, sairaaloissa ja harjoituksissa piirtävät selvän kuvan siitä, mitä teokset merkitsivät säveltäjälleen ja esittäjälleen ja miksi. Levyn suurin arvo onkin siinä, kuinka nämä merkitykset välittyvät tekstien myötä kuulijalle.

Kun häikäilemättömään melodiaherutukseen liittyy putkikellojen kilkatus tai poikakuoron ujellus, se ei enää tartukaan kurkkuun vaan tuntuu luonnolliselta. Ja kun hidasta diatonista huljuttelua kuunnellessa aika käy pitkäksi, tekstien lukeminen saa sen kulumaan rattoisammin.

Valitettavasti levy on pilattu sietämättömällä kansikuvalla. Aurinkolasit pitkätukkakaljulle nostettuna John Tavenerin naama kauhistuttaa paitsi graafikkoja myös maallikkoja, ja kertoo musiikin sisällöstä vain viittaamalla Jeesukseen, joka nauttii ilmeisen runsasta eläkettä.

John Tavener: Preces and Responses; The death of Ivan Ilyich; Mahamatar; Popule meus; No longer mourn for me. - Steven Isserlis, sello, sekä Matthew Rose, basso, Abi Sampa, sufi-laulu, Trinity-poikakuoro ja Philharmonia-ork./Omer Meir Wellber. (Hyperion, CDA68246)

Kuuntele Uudet levyt 3.11.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua