Hyppää pääsisältöön

Henkilökohtaisuus kannattelee Isserlisin Tavener-levyä

Vuonna 2013 kuollut brittisäveltäjä John Tavener edusti mystisen minimalismin makeinta laitaa. Hänen teoksensa ovat synkretistis-uskonnollisilta aiheiltaan korkealentoisia mutta musiikillisilta keinoiltaan matalamielisiä. Duurisointupylväiden päällä valuvia ekstaattisia melodioita tursuaa myös sellisti Steven Isserlisin uusi Tavener-levy, mutta levyn konkreettinen henkilökohtaisuus auttaa musiikkiin sisään myös sellaisen kuulijan, joka muuten olisi saanut mystisestä minimalismista kyllikseen.

Steven Isserlis / John Tavener / No longer mourn for me
Steven Isserlis / John Tavener / No longer mourn for me Uudet levyt

Levyn teoksista The Death of Ivan Ilyich baritonille ja yhtyeelle on yllättävän tumma ja dramaattinen monodraama Tolstoin novellin pohjalta. Sen sijaan Mahamatar ja Popule meus ovat liiankin tyypillistä Taveneria: edellisessä jousimaton yllä herkuttelevat suufi-laulaja ja sello, jälkimmäisessä sello ja patarummut. Levyä kehystää kaksi valoisaa pikkuteosta, jotka Isserlis on sovittanut kahdeksalle sellolle.

Philharmonia-orkesteri, Steven Isserlis ja muut laatusolistit takaavat, että Tavener soi juuri niin kirkasta valoa kuin kuuluu, mutta mitään uutta levy ei säveltäjäkuvaan tuo - ennen kuin alkaa lukea Steven Isserlisin teosesittelyjä.

Isserlis oli Tavenerin ystävä ja luottosolisti Tavenerin läpimurtolevystä Protecting veil asti. Usein tällainen suhde jää kuulijalle etäiseksi maininnaksi, mutta Isserlis kirjoittaa sen kauniisti ja konkreettisesti auki. Kohtaamiset takahuoneissa, sairaaloissa ja harjoituksissa piirtävät selvän kuvan siitä, mitä teokset merkitsivät säveltäjälleen ja esittäjälleen ja miksi. Levyn suurin arvo onkin siinä, kuinka nämä merkitykset välittyvät tekstien myötä kuulijalle.

Kun häikäilemättömään melodiaherutukseen liittyy putkikellojen kilkatus tai poikakuoron ujellus, se ei enää tartukaan kurkkuun vaan tuntuu luonnolliselta. Ja kun hidasta diatonista huljuttelua kuunnellessa aika käy pitkäksi, tekstien lukeminen saa sen kulumaan rattoisammin.

Valitettavasti levy on pilattu sietämättömällä kansikuvalla. Aurinkolasit pitkätukkakaljulle nostettuna John Tavenerin naama kauhistuttaa paitsi graafikkoja myös maallikkoja, ja kertoo musiikin sisällöstä vain viittaamalla Jeesukseen, joka nauttii ilmeisen runsasta eläkettä.

John Tavener: Preces and Responses; The death of Ivan Ilyich; Mahamatar; Popule meus; No longer mourn for me. - Steven Isserlis, sello, sekä Matthew Rose, basso, Abi Sampa, sufi-laulu, Trinity-poikakuoro ja Philharmonia-ork./Omer Meir Wellber. (Hyperion, CDA68246)

Kuuntele Uudet levyt 3.11.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Maa oli Pietari Brahen luutunsoittoon sangen tyytyväinen

    Levyarvostelu

    1600-luvulla elänyt Pietari Brahe tunnetaan Suomen kuvernöörinä, joka laittoi hallintoa, kulttuuria ja arkielämää kuntoon sivistyneellä otteella ja siksi päätyi kansallisuusaatteen monumentiksi. Nykyajan musiikki-ihmisenä haluan ajatella, että Pietari Brahen suosio poliitikkona johtui siitä, että hän harrasti musiikkia. Brahen taidoista luutunsoittajana on jäänyt todisteeksi nuottikirja, johon hän kopioi suosikkikappaleensa opiskeluaikanaan Saksassa, ja Mikko Ikäheimon uutuuslevyn myötä pääsemme eläytymään nuoren Brahen musiikkimakuun.

  • Valoisa perusvigilia Latvian-tehtaalta

    Levyarvostelu

    Kaikki tietävät että Latvian radiokuoro on taitava, ja kaikki tietävät, että silloin tällöin se levyttää ortodoksista kirkkomusiikkia, jota Ondine innolla julkaisee. Siksi uusien levyjen tulvasta voisi perustellusti poimia jotain aivan muuta. Mutta toisaalta Latvian kuorotehtaan uusin valmiste, Aleksandr Gretshaninovin vigilia, on valonhohtoista, täyteläistä ja yksinkertaista kuoroherkkua, joka mainiosti sopii marraskuun lohtumusiikiksi.

  • Sibeliuksen pientä pianomusiikkia niin hyvin kuin se antaa myöten

    Levyarvostelu

    Suomalaisen kansallisromantiikan pienistä pianokappaleista on joskus vaikea ammentaa musiikkia, mutta pianisti Janne Mertanen on siinä onnistunut. Esimerkiksi Mertasen hiljattainen suursaavutus, viiden levyn Sibelius-boksi, on tyylikkäin, tasapainoisin ja musikaalisin katsaus Sibeliuksen opusnumeroituun eli varsinaiseen pianomusiikkiin. Nyt Mertanen on jatkanut projektia kaapimalla laarinpohjalta mukaan myös Sibeliuksen opusnumeroimattomia pianokappaleita. Mokomaa silppua ei Mertasen taikakosketuskaan muuta kullaksi, mutta musiikkia hän kaivaa esiin niin paljon kuin se on mahdollista.

  • Pehmeän luutun syleilyyn

    Levyarvostelu

    Ruotsalaissyntyinen luuttuguru Jakob Lindberg on saanut käsiinsä harvinaisen, ikivanhan luutun, jonka pehmeää, henkevää sointia olen aiemminkin ylistänyt Uudet levyt -ohjelmassa. Nyt Lindberg luuttuineen on tarttunut Bachin musiikkiin, mikä vaatii näkemyksellistä sovitustyötä. Lindbergin kokemus ja hänen luuttunsa erityinen sointi kuuluvat BISin julkaisemalla levyllä, mutta omassa levyhyllyssäni kilpailu on kovaa tälläkin erikoisalalla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua