Hyppää pääsisältöön

Rikoksesta epäillyn kasvot esiin pelkästä DNA-näytteestä - Uusi tekniikka voi mullistaa rikostutkinnan

Vapaaehtoisen henkilön DNA-näytteestä mallinnettu kasvokuva ja henkilöstä otettu valokuva.
Vapaaehtoisen henkilön DNA-näytteestä mallinnettu kasvokuva ja henkilöstä otettu valokuva. Vapaaehtoisen henkilön DNA-näytteestä mallinnettu kasvokuva ja henkilöstä otettu valokuva. Kuva: Parabon Nanolabs DNA,fenotyypitys (toiminta),tutkimus,tekninen rikostutkinta

Tulevaisuudessa poliisin tutkijat pystyvät mahdollisesti jo rikospaikalla analysoimaan DNA-näytteitä ja mallintamaan epäillyn ulkonäön laboratoriossa. Näin tuntomerkit saadaan välitettyä nopeasti eteenpäin. Nykylainsäädäntöä kuitenkin tulkitaan Suomessa niin, ettei poliisi saa tutkia DNA:sta henkilökohtaisia ominaisuuksia.

DNA-tutkimus ottaa jatkuvasti kehitysaskeleita eteenpäin ja mahdollisuudet hyödyntää ihmisen geeniperimästä eli genomista saatavaa tietoa kasvavat. Uudet menetelmät ovat auttaneet rikostutkijoita eri puolilla maailmaa ratkaisemaan vanhoja merkittäviä rikoksia.

Yhdysvalloissa poliisi nappasi kiinni vuonna 2018 Golden State Killer -nimellä kutsutun sarjamurhaajan ja -raiskaajan 40 vuoden etsinnän jälkeen. Kauhua kylvänyt murhaaja piinasi Kaliforniaa 1970- ja -80 -luvuilla.

Rikospaikalta kerätyt DNA-näytteet eivät antaneet tuloksia poliisin omissa rekistereissä. Tutkijat pääsivät viimein entisen poliisin jäljille internetissä toimivan sukututkimuspalvelun kautta. Palveluun ladattu rikospaikoilta kerätty DNA-profiili sai osuman epäillyn sukulaisiin ja johdatti tutkijat oikean henkilön kannoille.

Samaa menetelmää käytettiin ensi kertaa länsinaapurissamme, kun poliisi selvitti vuonna 2004 tehdyn Linköpingin kaksoismurhan. Ruotsin poliisilla oli rikospaikalta saatu tekijän DNA, jota massiivisten tutkimusten aikana verrattiin 5000 henkilöltä otettuihin näytteisiin ilman osumia.

Pilottihankkeessa poliisi hyödynsi sukututkimuspalveluita, joista osuma löytyi syyllisen lähisukulaiselta. Näin murhaajan jäljille päästiin ja pidätys tehtiin vuoden 2020 kesäkuussa.

Tämän salli Ruotsissa vuonna 2019 voimaan tullut laki, joka mahdollistaa poliisille luvan etsiä epäillyn vanhempia tai sisaruksia DNA-näytteen avulla.

Rikospaikalta rekisteriin

Kun Suomessa poliisin rikospaikkatutkijat tekevät rikospaikalla tutkintaa, kerätään sieltä muiden todisteiden ohella myös näytteitä DNA-tutkimusta varten. Näyte voidaan ottaa esimerkiksi verestä, hiuksista, syljestä, siemennesteestä tai mistä tahansa esineestä tai pinnasta.

Näyte kerätään yleensä talteen hipaisemalla sitä tarkoitukseen suunnitellulla pumpulipuikolla.

Kerätty näyte laitetaan niin sanottuun puskuriliuokseen, jotta sen solumateriaali saadaan eristettyä ja fragmentoitua eli hajotettua. Sen jälkeen näytteestä monistetaan niin kutsutulla PCR-menetelmällä valitut osat, jotta näytettä olisi riittävästi analysaattorilla mitattavaksi.

DNA:n matka rikospaikalta rekisteriin (Docventures)

– DNA-fragmenttianalyysin tuloksena näyte saa oman yksilöllisen numerosarjan eli DNA-tunnisteen. Rikospaikalta taltioidun näytteen DNA-tunniste saadaan yksilöityä vertaamalla sitä rekisterissä oleviin DNA-tunnisteisiin, kertoo Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippola.

Näyte päätyy poliisin rekisteriin, jonne on nykyään tallennettu noin 200 000 henkilön näytteet. Rikollisten ja rikoksesta epäiltyjen lisäksi ratkaisemattomien tapausten rikospaikkanäytteet jäävät sinne talteen.

Rikoksesta epäillyn henkilön tiedot poistetaan rekisteristä, jos hänet todetaan syyttömäksi.

Tässä rekisterissä oleviin tietoihin rikospaikalta löydettyjä näytteitä siis verrataan.

Mikä DNA?

DNA-molekyyli (deoksiribonukleiinihappo) sisältää elävän olion perimän kemiallisesti koodattuna. Ihmisellä DNA jakautuu solun tumassa 23 kromosomipariin, joista toinen vastinkromosomi tulee isältä ja toinen äidiltä.

Solutyypistä riippumatta DNA on ihmisellä sama. Kahden ihmisen DNA on aina erilainen.

Identtiset kaksoset ovat poikkeus. Heillä se on täysin samanlainen.

Poliisi vertaa vain todennäköisyyksiä

Vuonna 1997 voimaan tullut lisäys pakkokeinolakiin mahdollisti poliisin hyödyntää DNA-tutkimusta rikosten selvittämisessä.

1990-luvun lopulla rikosteknisen laboratorion DNA-tutkimus oli vielä hidasta käsityötä. Veriryhmäanalyysi oli tuolloin yleisesti käytössä ollut menetelmä sormenjälkitutkimuksen rinnalla henkilön identifioimisessa.

– Vielä silloin ei osattu arvata kuinka suuri juttu DNA-tutkimus tulee olemaan. Tutkimuslaitteiston herkkyys on parantunut huimasti alkuvuosista. Nyt yksittäisistä soluistakin voidaan saada eristettyä riittävän laadukkaat näytteet tutkimusta varten, pitkän uran rikosteknisessä laboratoriossa tehnyt Sippola toteaa.

DNA-tunniste voidaan kerätä epäilyltä henkilöltä, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta.― Pakkokeinolaki 10. luku 4. pykälä

Nykyinen lainsäädäntö ei anna poliisin analysoida DNA-näytteestä sukupuolen lisäksi muita henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten perinnöllisiä sairauksia tai silmien väriä.

Tutkimus tehdään niin sanotun ei-koodaavan DNA:n osasta, geenien väliseltä alueelta, jota myös kutsutaan nimillä roska-DNA ja tilke-DNA. Menetelmässä haetaan näytteestä siis pieneltä alueelta kohtia, joissa on paljon vaihtelua henkilöiden välillä.

Kahdelle samanlaiselle DNA-tunnisteelle voidaan väestötutkimuksen perusteella laskea todennäköisyys, jolla DNA:t ovat peräisin samasta henkilöstä.

Rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippola.
KRP:n teknisen rikoslaboratorion johtaja Erkki Sippola. Rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippola. Kuva: Jorge Gonzalez Keskusrikospoliisi (KRP),tekninen rikostutkinta,rikostutkimus,poliisi,poliisilaitokset,tekniset johtajat,DNA-testit,Murhatutkinta,Rikoslaboratorio,Erkki Sippola

Uusi tekniikka - vanha laki

Lainsäädäntö ja eettiset kysymykset sitovat Suomessa poliisin mahdollisuuksia hyödyntää uusinta tekniikkaa. Siviilipuolen tutkijoilla liikkumavara on sen sijaan hieman suurempi.

KRP:n rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippolan mielestä geneettisen sukututkimustiedon käyttämisestä rikostutkinnassa olisi tieteellisesti ajateltuna hyötyä.

– Suomessa lainsäädännölliset ja eettiset kysymykset ovat kuitenkin vielä suurempia, etenkin kun kyseessä ovat yksityiset palveluntarjoajat, Sippola sanoo.

Palveluntarjoajat ovatkin alkaneet lyömään kapuloita rattaisiin pyytämällä etukäteen ihmisiltä suostumusta tietojen luovuttamiseen viranomaisille. Tämä voi tyrehdyttää poliisin pääsyn sukututkimustietoihin.

DNA-näytteestä luotu kasvokuva rikoksesta epäillystä.
DNA-näytteestä luotu kasvokuva Göteborgin murhasta epäillystä. DNA-näytteestä luotu kasvokuva rikoksesta epäillystä. Kuva: Ruotsi poliisi DNA,tekninen rikostutkinta,fenotyypitys (toiminta),mallintaminen

Vielä mullistavammalta tekniikalta vaikuttaa fenotyypin määritys (eng. DNA phenotyping), jonka avulla pystytään luomaan kasvokuvamalli DNA-näytteen perusteella.

Muutama vuosi sitten Ruotsin poliisi julkaisi DNA-analyysin perusteella luodun kasvokuvan Göteborgin kangaskaupan puukotusmurhasta epäillystä. Vuonna 2005 tapahtuneesta murhasta epäilty on tummahiuksinen nainen, joka on noin 160 senttimetriä pitkä.

Tämä oli ensimmäinen kerta länsinaapurissa, jolloin poliisi käytti kyseistä menetelmää. Itse kasvokuvan tuottaa amerikkalainen yritys.

Myös Hollanti on yksi harvoista maista, joissa laki sallii niin sanotun fenotyyppityksen eli henkilön henkilökohtaisten ja yksilöivien tietojen analysoinnin rikostutkinnassa.

– Fenotyypitys on hyvin luotettava ja hämmästyttävän tarkka menetelmä. Henkilöstä saadaan yllättävän yksityiskohtaista tietoa, kuten pituus, joka voidaan määritellä ehkä 10 senttimetrin tarkkuudella, toteaa Sippola.

Menetelmän avulla voidaan arvioida myös henkilön geneettinen perimä, perinnölliset sairaudet, silmien väri, hiusten rakenne ja väri, kasvojen pisamaisuus, ihon väri sekä kasvojen muoto ja jopa mahdollinen kaljuuntuminen.

Luotettavimpiin tuloksiin päästään silmien-, hiusten- ja ihonvärissä. Pituuteen vaikuttaa useamman geenin lisäksi ympäristötekijät, joten vaihtelu on suurempaa.

Sippola korostaa itse edustavansa hyvin varovaista kantaa uusiin tutkimusmenetelmiin.

– Joskus laintulkinnat ovat hankalia ja tässä tapauksessa tämä on sitä. Meidän käsityksemme on se, ettei nykyinen lainsäädäntö salli niitä. Juristit ovat perehtyneet lainvalmistelun materiaaliin ja siinä puhutaan ei-koodaavasta alueesta ja se ollut keskeisessä osassa nykyistä lakia.

Jos lainsäädäntö mahdollistaisi laajemman DNA-alueen tutkimisen, kyseisiä menetelmiä ei Sippolan mukaan käytettäisi kovin suurissa määrin. Ne edellyttäisivät myös investointeja uusiin työprosesseihin, laitteisiin ja koulutukseen.

– Puhutaan henki- tai terroristirikoksista, jos nykyinen DNA- ja sormenjälkitutkimus ei tuottaisi tulosta. Toinen puoli minusta sanoo kyllä tekniikan mahdollisuuksille ja toinen puoli ei, etiikan ja muun kannalta. Pitää tasapainoilla. Suomi on ollut varovainen sivustaseuraaja. Meidän ei tarvitse olla ihan ensimmäisen joukossa. Annetaan aloittaneiden kerätä kokemusta ja seurataan tuloksia, korostaa Sippola.

DNA-näytteen käsittelyä laboratoriossa.
DNA-näytteen käsittelyä laboratoriossa. DNA-näytteen käsittelyä laboratoriossa. Kuva: Yle / Hannu Kettunen DNA,molekyylibiologia,tekninen rikostutkinta,Jari Louhelainen,Murhan DNA

Tyytyväiset asiakkaat

Nykyistä, käytössä olevaa tutkimusmenetelmää voi myös hyödyntää jatkossa itse rikospaikalla.

– Tulevaisuudessa osa tutkimuksista tullaan tekemään jo kentällä, jolloin voidaan tehdä nopeita seulontoja heti rikospaikalla. Se auttaa saamaan tietoa kentällä toimivien tutkijoiden avuksi, Sippola visioi.

Robotiikka ja massatuotanto ovatkin tehneet DNA-näytteiden analysoinneista tehokasta. Rikostekninen laboratorio pystyy siis tuottamaan analyysitietoa yhä nopeammin yhä suuremmasta määrästä näytteitä. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion johtaja Erkki Sippola on hyvin tyytyväinen tämänhetkiseen malliin.

– Nykyinen systeemi tuo virka-aikana osuman DNA-tietokantaamme joka 45. minuutti. Sillä saadaan jo paljon aikaiseksi, Sippola toteaa.

DNA-tutkimuksen käyttö rikosoikeusprosessissa on kasvanut ja kasvaa edelleen. Nykyään kovan näytön merkitys kasvaa, jolloin tieteellisin perustein hankittua tietoa tarvitaan.

Ei poliisi ole sentään hyljännyt vanhaa hyvää sormenjälkien käyttöä tutkinnassa. Se kulkee yhä DNA-tutkimuksen rinnalla kustannustehokkaana keinona tunnistaa henkilöitä rikospaikalla.

Rikospaikan hellasta löytyneestä savukkeen tumpista saatiin talteen yhden epäillyn DNA:ta.

Sippola pitää vuonna 2001 tapahtuneen Ilmajoen Nopankylän niin kutsutun erakkosurman selvittämistä yhtenä teknisen rikostutkinnan merkittävänä voittona. Rikospaikan hellasta löytyneestä savukkeen tumpista saatiin talteen yhden epäillyn DNA:ta, johon ei löytynyt osumaa poliisin rekisteristä.

Vuosia myöhemmin yksi tekijöistä syyllistyi maksuvälinepetokseen ja tuli sen takia rekisteröityä rikoksesta epäiltynä. Tässä yhteydessä otettu DNA-rekisterinäyte avasi myös henkirikosvyyhdin.

Tapauksen DNA-tutkimus johti tekijöiden jäljille siis vasta vuosia itse teon jälkeen.

Kansainvälisen yhteistyön seurauksena rikostekninen laboratorio pääsee myös vertaamaan tarvittaessa näytteitä muiden maiden viranomaisten ylläpitämien DNA-rekisterien kanssa. Lisääntyneen yhteistyön myötä on saatu luotua yhtenäiset käytännöt ja sama laatujärjestelmä.

Sippolan mukaan Suomi on DNA-tutkimuksen laatutason osalta johtavia maita Euroopassa. Myös palaute kotimaan asiakkailta eli tutkintaa suorittavilta poliiseilta on ollut palkitsevaa.

– Olemme saaneet tosi hyvää palautetta. Kun analyysien toimitusaika lyhenee, parannuksia toivotaan vielä lisää. Se on parasta palautetta meille. Meidän työllä on merkitystä, Sippola kehuu.

Henkilöstötutkimusten mukaan rikosteknisen laboratorion henkilöstö on äärettömän sitoutunutta työhönsä. Monialaisessa laboratoriossa ollaan ylpeitä omista erikoistumisaloista ja osaaminen on korkeatasoista ulkomaisiin kollegoihin verrattuna.

Yksityisellä puolella enemmän vapauksia kokeilla

DNA-tutkija ja molekyylibiologi Jari Louhelainen nousi maailmanlaajuiseen julkisuuden valokeilaan vuonna 2014 onnistuessaan paljastamaan Viiltäjä-Jackin todennäköisen henkilöllisyyden.

Sarjamurhaajan uhrin päältä löytyneestä huivista onnistuttiin eristämään reilusti yli 120 vuotta vanhoja DNA-näytteitä Louhelaisen itse kehittämillä menetelmillä, kuten DNA:n “imuroimisella” vaatekuidun sisältä. Todennäköistä on, että murhaaja toi erittäin kalliin huivin rikospaikalle. Rutiköyhä, kadulla asunut uhri ei olisi sellaista kyennyt itse hankkimaan. Huivin sininen väri paljastui vesiliukoiseksi, joten voitiin myös päätellä, ettei väri olisi kestänyt uhrin käytössä.

Tämän jälkeen kyselijöitä on riittänyt.

– Ihmiset ovat hirveän kiinnostuneita rikoksista ja niiden selvittämisestä.

DNA-tutkija ja molekyylibiologi Jari Louhelainen tutkii näytettä laboratoriossa.
DNA-tutkija ja molekyylibiologi Jari Louhelainen laboratoriossa. DNA-tutkija ja molekyylibiologi Jari Louhelainen tutkii näytettä laboratoriossa. Kuva: Yle / Hannu Kettunen DNA,molekyylibiologia,rikostutkimus,Jari Louhelainen,Murhan DNA

Louhelainen työskentelee tutkijana ja opettaja John Moores -yliopistossa Liverpoolissa. Vaikka rikostutkimus vie paljon aikaa, ei hän halua silti lopettaa lääketieteellistä tutkimustyötä.

Aikoinaan koulussa kirjoitustehtäväksi annettu biologian aine silkkiperhosista ja silkkiproteiinin rakenteesta imaisi nuoren Jari Louhelaisen molekyylibiologian maailmaan.

– Silkkiproteiinin rakenne oli niin jännän järjestäytynyttä, muistelee Louhelainen.

Lukion jälkeen seurasi Helsingin yliopiston biokemian opinnot. Tämän jälkeen tie vei useampaan paikkaan syöpätutkimuksen pariin ja lopulta Liverpooliin. Siellä Louhelainen ajautui niin kutsutun forensiikkatutkimuksen eli tiedettä hyödyntävä rikospaikkatutkimuksen pariin.

– Syöpägenetiikassa pienimmät kasvaimet ovat nuppineulanpään kokoisia. Rikosmaailmassa on hieman sama idea, sillä rikospaikan jäljet ovat hyvin pieniä ja DNA taas niin pientä, ettei sitä voi nähdä mikroskoopilla. Tieteenalat eivät ole siis hirveän kaukana toisistaan, sanoo Louhelainen.

Viiltäjä-Jackin aiheuttaman näkyvyyden myötä ihmiset, museot ja viranomaiset ottavat yhteyttä Louhelaiseen. Koulutusta ja esityksiä hän on antanut viranomaisille ainakin Briteissä, Suomessa ja Espanjassa.

Muutamassa vaikeassa rikostapauksessa hän on auttanut poliisia Britanniassa. Tapaukset ovat vaatineet todella kovaa tiettyjen molekyylibiologian osa-alueiden asiantuntemusta ja ovat olleet ongelmallisia tavalliselle rikoslaboratoriolle.

– Olen katsonut aika pitkälle näitä ihmisten ehdottamia juttuja ja useimmat ovat olleet sellaisia, joissa on tullut seinä vastaan. Viime aikoina tullut on kyselyjä kadonneista vanhemmista ja sukulaisista, kertoo Louhelainen.

Kadonneiden sukulaisten etsijät Louhelainen on avustanut geneettistä sukututkimusta hyödyntäviin palveluihin, joista saadut tulokset ovat olleet hyviä.

Viranomaisten mahdollisuudet toimia vaikuttavat “aika jäykiltä”

Tutkimuksissa on aina omat ongelmansa, kun ratkotaan rikoksia ja pitäisi pystyä huolehtimaan teknisistä asioista, kuten todisteketjun säilymisestä ja näytteiden puhtaudesta.

– Toisaalta voi kokeilla erilaisia teknisiä asioita, venyttää rajoja ja kokeilla. Tutkijalla on kuitenkin vastuu eli pitää olla varmalla pohjalla, kun jotain väittää, sanoo Louhelainen.

Tutkijan näkökulmasta viranomaisten mahdollisuudet toimia ja hyödyntää uusinta tekniikka lain puitteissa vaikuttavat “aika jäykiltä”.

– Tämän hetkinen genetiikan tutkimuksen taso on sellainen, että voitaisiin saada selville ulkoiset tuntomerkit, toteaa Louhelainen. Näistä olisi hyötyä tapauksissa, joissa epäillyn tuntomerkkejä tai muuta tietoa ei ole saatavissa.

Jari Louhelainen uskoo DNA-tutkimuksen kokevan muutoksen vääjäämättä, kun ulkoisten ominaisuuksien analysointi ja seuraavan sukupolven segmentointi tulevat osaksi DNA:n perusanalyysiä.

Myös tutkijat joutuvat pohtimaan keskenään tähän liittyviä eettisiä kysymyksiä ja kuinka paljon tietoa tutkittavasta henkilöstä voi kerätä esimerkiksi sairauksien osalta.

Golden State Killer -sarjamurhaajan nappaamista Yhdysvalloissa Louhelainen pitää merkittävänä saavutuksena, koska tutkimuksissa hyödynnettiin uudenlaista lähestymistapaa geneettistä sukututkimuspankkia käyttäen.

Suuri harppaus on otettu Louhelaisen mielestä myös Ruotsissa, jossa poliisi voi tarvittaessa teettää niin sanotun “passikuvan” DNA-näytteestä.

– Aikaisemmin ei saanut edes kertoa epäillyn sukupuolta, Louhelainen sanoo.

Toiveita ja vihjeitä yksityishenkilöiltä on tullut Jari Louhelaisella Suomesta myös kaikkein mysteerisimpien rikostapausten osalta.

Bodomin kolmoismurhasta Louhelainen kiinnostui, sillä kaikista uhreista on olemassa DNA-profiilit sekä tyynyliinasta eristetty näyte. Lisäksi yksityishenkilö on toimittanut hänelle materiaalia tapaukseen liittyen.

Aika näyttää, ratkeavatko suomalaiset myyttisiin mittasuhteisiin kasvaneet rikostarinat uuden tunnistustekniikan myötä.