Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Flinkkilä & Kellomäki pääkuva

Isät, pojat ja kohtaavan kosketuksen kaipuu – Voisiko matkan aikuisuuteen jotenkin kasvaa yhdessä?

Ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen ja teatteriohjaaja Eino Saari.
Ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen ja teatteriohjaaja Eino Saari. Kuva: Harri Hinkka, Yle Flinkkilä & Kellomäki,Hannes Hyvönen (jääkiekkoilija),Eino Saari (teatteriohjaaja)

Miten ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen ja teatteriohjaaja Eino Saari kasvoivat pojista miehiksi ja millaisia isiä heistä tuli?

Entinen jääkiekkoammattilainen Hannes Hyvönen ja ohjaaja Eino Saari kasvoivat kumpainenkin nuoruutensa joukkuelajien parissa.

Eino harrasti jalkapalloa lukioikäiseksi asti, mutta etsiytyi sitten teatterin pariin. Hanneksesta tuli kansainvälisen uran tehnyt huippujääkiekkoilija.

Molemmat viihtyivät pelin tuoksinassa, mutta poimivat evääkseen erilaiset miehen mallit. Hannes omaksui kaukalossa rajuotteisen machomiehen pelityylin.

Eino puolestaan karttoi testosteronin tuoksuista uhoa ja tympääntyi pukukoppipuheisiin. Se sai hänet lopulta lähtemään lajin parista taiteen tekoon.

Nyt nelikymppisinä miehinä he miettivät, kuinka omaksi itseksi kasvamiseen kului pitkä aika. Molemmat yrittivät täyttää ulkopuolelta tulevia odotuksia ja miehen mittaa.

Hannes Hyvönen pelaa kiekkoa sisällä pikkupoikana.
Hannes Hyvönen pelaa kiekkoa sisällä pikkupoikana. Kuva: Hannes Hyvösen kotialbumi. Hannes Hyvönen (jääkiekkoilija),Flinkkilä & Kellomäki
Eino Saari pikkupoikana pyörän kanssa kadulla.
Eino Saari pikkupoikana pyörän kanssa kadulla. Kuva: Eino Saaren kotialbumi. Eino Saari (teatteriohjaaja),Flinkkilä & Kellomäki

Hannes ihaili voimakkaiden kiekkoilijoiden fyysistä pelityyliä ja liehuvaa takatukkaa sekä isänsä työteliäisyyttä. Vaikka nuori kiekkoilija solahti runttaajan rooliin, hän kertoo pohjimmiltaan olevansa ihan erilainen tyyppi, hyvin herkkä mies.

– Tunteet ovat olleet pinnassa. Olisin halunnut olla taitopelaaja, mutta ajauduin fyysisen pelaajan rooliin. Monesti itku tuli treenien jälkeen autossa matkalla kotiin, ja seuraavana päivänä aloitin sitten kaiken taas uudelleen, Hannes miettii.

Vasta paljon myöhemmin Hannes ymmärsi, ettei halua olla sen haarniskan vankina.

– Uskalsin vasta kolmikymppisenä todeta, että en ole sellainen. Aloin tulla oikeasti omaksi itsekseni. Nykyisin olen juuri sellainen mies kuin olen aina halunnutkin olla.

Eino otti nuorena mallia miehenä elämiseen esimerkiksi Gandhin rauhanomaisuudesta, opettajansa kyvystä heittäytyä tanssiin kesken paineistavan kokeen ja sukulaismiehen kyvystä kohdata lapset.

Lopullinen kasvaminen omiin nahkoihin tapahtui isäksi tulon myötä kolmenkympin kieppeillä.

– Hirmu kauan on kestänyt antaa itselleni lupa olla tällainen ihminen kuin olen. Oman paikan etsiminen kesti monta vuotta. Vielä pidempi matka on ollut etsiä sellaista kohtaa, jossa olisi helppo hengittää myös miehenä suhteessa kanssaeläjiin. Jollain tavalla se prosessi on vieläkin kesken.

Lapset parhaina opettajina

Isyys on ollut Einolle ja Hannekselle käänteentekevä kokemus. Hanneksella on neljä lasta, joista kaksi vanhinta asuu Suomessa ja kaksi nuorinta äitinsä kanssa Ruotsissa. Yhteyttä pidetään tiiviisti.

– Aikuisten tytärten kanssa vaihdamme kuulumiset viikoittain ja poikien kanssa syömme aamu- ja iltapalaa videoyhteydellä tai katselen, miten nuorin poika pelaa videopelejä. He ovat kaikki minulle todella tärkeitä, jo 23-vuotiaana ensimmäistä kertaa isäksi tullut Hannes juttelee.

Eino on isä kolmelle kouluikäiselle tyttärelle. Perhekeskeinen ja rauhallinen arki tuntuu hyvältä ja oma isyys muovautuu hyvällä tapaa koko ajan.

– Halusin olla lehmänhermoinen ja pullantuoksuinen isä, jolle on helppo puhua kaikista asioista. Käytäntö on opettanut, että nämä taidot vaativat harjoittelua. Mietin esikoiseni lapsuutta helposti omien virheiden arkistona, mutta nyt 10-vuotiaana isänä olen paljon kärsivällisempi ja rauhallisempi. Viihdyn isän roolissa todella hyvin.

Hannes Hyvönen pienenä isän sylissä.
Hannes Hyvönen pienenä isän sylissä. Kuva: Hannes Hyvösen kotialbumi. Flinkkilä & Kellomäki,Hannes Hyvönen (jääkiekkoilija)
Eino Saari taaperona isän sylissä.
Eino Saari taaperona isän sylissä. Kuva: Eino Saaren kotialbumi. Eino Saari (teatteriohjaaja),Flinkkilä & Kellomäki

Vanhemmuus on saanut miettimään myös omia isäsuhteita. Molemmilla on vahva muisto isästä, joka näytti välittämistään enemmän teoilla kuin sanoilla.

Yhdistävänä tekijänä toimi etenkin urheilu. Kumpikin muistaa jo pikkupojasta pelikentän laidalla harrastusta seuranneet silmät.

Hannes muistaa joskus toivoneensa, että isä olisi ollut vähän vähemmän kiinnostunut hänen pelaamisestaan.

– Olisi ollut kivaa olla välillä rennommin ilman isän katsetta katsomossa. Samalla olen kuitenkin tosi kiitollinen siitä, miten isä panosti uraani. Hän teki ylitöitä ja sai aina jostain hankittua minulle tarvittavat välineet.

Myös Eino tunnistaa latautuneet tunnelmat treenien jälkeen.

– Onnistumiset oli helppo jakaa, mutta jos joskus törttöilin harjoituksissa, vallitsi autossa matkalla kotiin aika painostava hiljaisuus.

Tunteiden jakamisessa miehet arvelevat oman sukupolvensa olevan edeltävää taitavampi. Mietteitä vaikkapa epäonnistuneiden treenien jälkeen ei omien isien kanssa juuri puitu, eikä rakkautta sanoilla maalailtu.

– Meillä perheen työnjako oli pitkälti sellainen, että tunnepuolen jutut jaettiin äidin kanssa, Eino muistelee.

– Olen omien lasteni kohdalla halunnut panostaa tunnepuoleen. Kyselen heiltä aina, mitä mielessä liikkuu, Hannes toteaa.

Moni mies kaipaa edelleen isän läheisyyttä

Kumpikin mies on pohtinut isiä, poikia ja miesten sukupolvia myös oman työnsä näkökulmasta.

Hannes toimii tällä hetkellä nuorten joukkueen valmentajana. Eino on käsitellyt miesteemaa taiteen keinoin. Hän kirjoitti ja ohjasi vuonna 2017 teatteriesityksen Miehen kosketus. Elokuussa 2020 ilmestyi samanniminen kirja.

Miehen kosketus on täynnä Einon haastattelemalla keräämiä tarinoita, joissa eri-ikäiset miehet pohtivat kosketusmuistojaan. Työ muutti Einon käsityksen miehistä.

– Voisimme perustellusti kysyä, mihin myyttiä puhumattomasta ja pussaamattomasta suomalaisesta miehestä enää tarvitaan. Haastattelemani miehet puhuivat mielellään ja kykenivät sanoittamaan omia elämänkokemuksiaan hirmu ihanasti.

Kaikkein voimakkaimmin miesten puheissa nousi esiin isän kaipuu. Toistuvin tarina oli se, etteivät miehet muistaneet koskaan lapsena istuneensa isänsä sylissä. Ne hetket, jolloin läheisyyttä saatiin, kulkivat muistoissa hautaan asti.

– Isän kosketusta samaan aikaan vierastettiin, inhottiin, kaivattiin ja pelättiin. Vaikka omalta isältä olisi tullut turpaan, kohtaavan kosketuksen kaipuu iti sukupolvesta toiseen. Niitä hetkiä, kun isä vastoin kaikkia odotuksia tulikin lastenhuoneeseen ja silitti otsalta tai sanoi jonkun kauniin sanana, vaalittiin kuin aarteita.

Kaipuu yhteyteen oman isän kanssa ei jäänyt lapsuuden vuosiin. Moni Einon haastattelemista miehistä toivoi vielä aikuisenakin pääsevänsä isän kanssa yhteyteen, vaikka kalaan, metsälle tai saunaan.

– Sellaisissa hetkissä isät olivat omalla tavallaan yrittäneet osoittaa välittämistään niillä keinoilla, joita heillä oli ollut.

Pitääkö itsenäistyä liian varhain?

Hannes kohtaa uusia sukupolvia omasta lapsuudestaan tutussa pukukopin tunnelmassa. Hän näkee paljon hyvää muutosta.

Nuorten kiekkoilijoiden henkiseen hyvinvointiin panostetaan aivan eri tavalla kuin miehen oman aktiiviuran aikaan. Kopissa, jäällä ja pelireissuilla puhutaan ja pohditaan paljon aiempaa enemmän.

– Valmentajat ovat sosiaalisempia ja asioita käydään pelaajien kanssa puhumalla läpi.

Hannes toivoo enemmän puhetta erityisesti arjen taidoista ja elämänhallinnan kysymyksistä.

– Nuorten masennus ja itsetuhoisuus ovat nyt paljon esillä. Elämä on kamalan kiireistä ja kaikkien pitäisi päästä nopeasti joka paikkaan, mutta se kaikkien tärkein, arki ja sen elämän oppiminen, unohdetaan helposti täysin. Sitä arvostusta pitäisi saada takaisin.

Omalla urallaan Hannes muistaa kiirehtineensä jatkuvasti seuraavaa tavoitetta kohti niin vauhdilla, että arjen tärkeät taidot jäivät oppimatta.

– Lähdin liian aikaisin Oulusta jääkiekon perässä, enkä ollut vielä valmis yksin elämiseen. Olisin toivonut, että isäni olisi silloin tajunnut sen, mutta hän näki lähdön vain urani kannalta järkevänä. Uskon, että urani alkuvaiheen ongelmat, kuten äkkipikaisuus, johtuivat siitä, etten ollut vielä ehtinyt kasvaa kunnolla.

Eino Saari, profiilikuva studiossa.
Teatteriohjaaja Eino Saari. Eino Saari, profiilikuva studiossa. Kuva: Harri Hinkka, Yle Flinkkilä & Kellomäki,Eino Saari (teatteriohjaaja)

Eino on pohtinut sitä, millä tavalla meistä jokainen voisi olla nuorille tukena heidän kasvukamppailuissaan niin, etteivät he jäisi niin yksin myllerrystensä kanssa.

Etenkin tämän päivän pärjäämispuhe ja varhaiseen itsenäistymiseen kannustaminen tuntuu hurjalta.

– Murrosiässä monella nuorella on halu osoittaa olevansa itsenäinen ja pärjäävä. Vanhempia ja kasvuympäristön muita aikuisia työnnetään kauemmaksi, mutta samaan aikaan nuoret ovat vielä ihan pikkulapsia. Myös opiskelu- ja työmarkkinat ovat tosi epävarmoja tällä hetkellä. Voisiko sen matkan voisi jotenkin kasvaa yhdessä?

Flinkkilä & Kellomäki Yle TV1 lauantaina 7.11. kello 17.10 ja sunnuntaina 8.11. kello 9.05 sekä Yle Areena.