Hyppää pääsisältöön


Kaarin Taipaleelle kaupungit ovat kulttuurin korkeimpia saavutuksia

eikä niitä pitäisi myydä kaupunkilaisten päätäntävallan ulottumattomiin

Arkkitehti ja kaupunkitutkija Kaarin Taipale on kaupunkien kestävän kehityksen puolestapuhuja. Kestävää kehitykseen kuuluu ekologisten näkökohtien lisäksi myös julkiset tilat ja kaupunkilaisten päätäntävalta.

Arkkitehti ja kaupunkitutkija Kaarin Taipale vietti lapsuutensa Ylistarossa Pohjanmaalla. Perhe asui vanhassa pappilassa, jonka puutarhat ja lasiveranta painoivat nuoren Kaarinin mieleen unohtumattomia muistikuvia.

Lapsen leikkimiseen pihapiiri tarjosi loppumattomia vaihtoehtoja.

Luonto tosin asetti leikkimiselle puitteensa: Vieressä virtaava Kyrönjoki tarjosi joka kevät valtaisan luonnonnäytelmän, kun jäät lähtivät joesta rytinällä. Muuhunkin aikaan vuodesta virta oli vaarallisen voimakas.

– Myöhemmin minulle on tullut hyvin tärkeäksi ajatus, että ulkotila on yhtä tärkeää kuin sisätila. Ylistarossa meillä oli kaksi erilaista puutarhaa talon eri puolilla. Niiden tarkoitukset olivat erilaiset, ja niissä toimittiin eri tavoin.

Talouspiha omenapuineen oli suljettu ja toinen puutarha oli tarkoitettu enemmän vapaa-aikaan.

– Siellä oli sulkapallokenttä ja syreenimaja. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että puistot ja muu rakennettu vihreä ympäristö ovat kulttuurimme korkeimpia saavutuksia.

Pappilassa elämää rytmittivät kirkkovuoden tapahtumat ja muut seurakuntaelämään liittyvät tilaisuudet.

– Paikallinen kappalainen suoritti meidän suuressa salissamme vihkitoimituksia ja kastetilaisuuksia.

Kaarin Taipaleen äidin puolen suku tunnetaan lukuisista papeistaan. Hänen isoäitinsä isoisä Nils Gustav Malmberg oli ollut pappina tuossa samassa paikassa omana aikanaan.

Pappilan läheisyydessä ei asunut leikkikavereita, ja Kaarin Taipale arvelee, että muut lapset jossakin määrin vierastivat pappisperheen tyttären viljelemää kirjakieltä, jota hänen kotonaan puhuttiin.

– Olen varmasti ollut omituinen, pikkuvanha ilmestys, nauraa Taipale.

1960-luvun vaihteessa perhe muutti äidin vanhaan kotikaupunkiin, Helsinkiin.

– Äiti halusi silloin välttämättä ostaa minulle kirkkaanpunaisen talvitakin. Hän paljasti minulle myöhemmin, että siellä syvällä Pohjanmaalla olisi ollut täysin sopimatonta, että papin tyttärellä tai ylipäätään pappilan väellä olisi ollut kirkkaita värejä. Punainen nyt varsinkin oli syntinen väri.

Äiti oli kuitenkin ajatellut, että lapsien tulee saada käyttää kirkkaita värejä, ja osti punaisen takin heti perheen saavuttua vapaamielisempään Helsinkiin.

Elämäntyö arkkitehtuurin ja kaupunkien parissa

Kaarin Taipale opiskeli arkkitehdiksi Zürichissä ja työskenteli Suomeen palattuaan aluksi seitsemän vuoden ajan suuressa arkkitehtitoimistossa. Sitten hän haki Fullbright-stipendiä opiskellakseen rakennussuojelua Yhdysvalloissa. Hän pääsikin stipendin avulla Columbia Universityyn, New Yorkiin, jossa hän opiskeli postmodernin arkkitehtuurin tunnetun edustajan Robert Sternin johdolla.

Suomessa hänestä tuli ensin Arkkitehti-lehden päätoimittaja, sitten Helsingin rakennusvalvontaviraston virastopäällikkö ja myöhemmin kaupunkitutkija ja kaupunkipoliitikko. Kaarin Taipaleen väitöskirja käsitteli sitä, miten julkisen omaisuuden yksityistäminen siirtää päätöksentekovaltaa kansalaisilta ja kaupunkilaisilta ylikansallisille yrityksille.

Kaarin Taipale havahtui yksityistämisen ongelmiin 2000-luvun vaihteessa työskennellessään kansainvälisen kaupunkien kestävän kehityksen verkoston ICLEI:n puheenjohtajana.

– Vesilaitoksia ja energialaitoksia alettiin silloin yksityistää. Samoin joukkoliikennettä ja jätteenkeräystä. Nyt ulkomainokset ovat jo monikansallisten yritysten hallinnassa. Tänä päivänä myös terveydenhuoltoa ollaan yksityistämässä. Nämä ovat globaalit markkinat, ja ne ovat kansainvälisille yrityksille hyvin tuottoisia.

Kaupunkielämän kannalta kriittisten palveluiden yksityistäminen on kansainvälisille yrityksille tuottoisaa. Jos palvelu alkaa tuottaa yritykselle tappiota, yhteiskunnan on kiiruhdettava hätiin. Veden on kuljettava vesijohdossa ja jätteiden on päädyttävä kaatopaikalle. Yritykselle se tarkoittaa riskitöntä bisnestä. Riskejä ei ole, mutta voitot voivat olla huomattavia.

Kaupunkeja ei pitäisi kehittää vain turismin ehdoilla

Taipale näkee ongelmana myös matkailun liian suuren roolin kaupunkien kehittämisessä. Konkreettinen esimerkki on Venetsia, jossa suuret risteilyalukset hallitsevat historiallisen kaupungin merijulkisivua.

– Venetsialaiset ovat aivan hermostuneita näihin valtaviin risteilijöihin. Ruotsinlaivat ovat pikku veneitä niiden rinnalla. Nämä luksushotellit ajavat siellä rantoja myöten ja sireenit puhkuen.

Taipaleen mielestä turismi ohjaa liikaa kaupunkien kehittämistä myös Suomessa. Matkailun lisääminen on kaupunkien strategoissa kärkisijoilla.

– Suositut turistikaupungit ovat jo huomanneet, ettei matkailu ole yksinomaan myönteinen asia. Jos asukkaat alkavat väistyä turistien tieltä, kaupungista tulee pelkkä kulissi.

Toki matkailu on mukavaa myös Taipaleen mielestä. Kaupunkien kehittämisessä sille on vain saatava oikeat mittasuhteet, ja matkailua tulisi tehdä kestävän kehityksen puitteissa. Venetsia kuuluu Taipaleen suosikkikaupunkeihin, mutta koronarajoitusten hellitettyä hän matkustaisi mielellään myös esimerkiksi Lissaboniin.

– Lissabonin vanha kaupunki on kahden rinteen välissä. Siellä on hyvin tiheät suoraviivaiset korttelit, jotka päättyvät ennen jokea valtavaan Praça do Comércio -aukioon. Siellä ollessani aina tajuan sen, miten suuri siirtomaavalta Portugali on ollut. Sieltä ovat laivat lähteneet kaikkiin suuntiin, ympäri maailman. Pidän siitä, miten eri mittakaavat kohtaavat tuossa paikassa. Vanha kaupunkikulttuuri näyttää siellä hienoimpia puoliaan.