Yle ohjelmavinkit ajalle 9.-15.11.2020.
Viikon draamakärkenä nähdään Ylen ja SVT:n yhteistuotanto, mysteeridraama White Wall, jossa ydinjätteiden loppusijoituspaikkaa louhiessa löydetään maan alta erikoinen valkoinen seinä. Draamaa tarjoaa myös norjalainen "happy noir" -sarja Elinkautinen, naisen asemaa 70-luvulla tarkasteleva saksalaissarja Zarah sekä Sydämen kutsumuksen sisarsarja Toivon orpokoti. Viikon päätteeksi nautitaan HBO:n hittisarja Silicon Valleyn finaalikauden avausjaksosta.
Some Deep Story -lyhytdokumenttisarjassa perehdytään velkaantumisen syihin ja seurauksiin kun taas Windsorien dynastia -dokumenttisarjassa kurkistetaan Britannian kuninkaallisen perheen elämään ja historiaan.
Ismo Alangon 60-vuotissyntymäpäivää juhlistetaan sekä suorana nähtävän konsertin että dokumenttien ja vanhojen keikkataltiointien merkeissä. Nenäpäivän kunniaksi nenät vaihtuvat punaisiksi useissa eri Ylen ohjelmissa: muun muassa Puoli seiskassa sekä YleX:n jo perinteisessä Naurumaratonissa. Viikko huipentuu perjantaina suoraan Nenäpäivä-lähetykseen. Katso täältä Ylen koko Nenäpäivä-ohjelmisto.
MAANANTAI 9.11.
Unilentäjän ääniraita - musiikillinen matka sisäavaruuteen - uusi audiosarja
Yle Areena 9.11. alkaen
Yle Radio 1 alkaen 28.12. klo 22.05, paitsi uudenvuoden yönä 1.1.2021 klo 00.05
Hellitä hetki ja hengitä syvään. Astu unilentäjän maailmaan ja anna musiikin kuljettaa unen lailla läpi ajan ja tilan. Tämä hetki on pyhitetty pysähtymiselle. Audiosarjan autenttiset äänitykset eri puolilta maailmaa ja teemoitettu musiikki luovat heijastuksenomaisia unikuvia, tarinoita jotka herättelevät kuulijan alitajuntaa. Lyhyt rentoutusharjoitus jokaisen osan alussa virittää kuulijan unilennolle.
Sarjan kuusi teemoitettua osaa ovat Luonto, Eläviä kuvia, Japani, Voyager, Pyhä ja Juuret. Kai Rantala on äänittänyt ohjelmassa kuultavia äänimaisemia mm. Japanissa pyhällä Kurama-vuorella, Kusatsun kuumissa lähteissä, Intiassa puja-seremoniassa, kalifornialaisen Ananda-yhteisön tilaisuudessa, suomalaisessa luonnossa, Balilla, Sveitsin alpeilla, Keralan viidakossa ja Kheopsin pyramidin käytävillä ja Kuninkaan kammiossa. Sarjan äänisuunnittelu on toteutettu 3D-äänitekniikalla, joka tulee parhaiten esiin kuulokekuuntelussa.
Some Deep Story - uusi kausi
Yle Areenassa nyt, Yle TV2 11.11. klo 20.45
(S5) Some Deep Story -lyhytdokumenttisarjan viidennellä tuotantokaudella perehdytään velkaantumisen syihin ja seurauksiin. Sarja on dokumentaristi Sami Kieksin käsialaa.
Jaksoissa tavataan mm. 28-vuotias Jaakko, joka ajautui mukaan alamaailman porukoihin. Kun luottotiedot oli menetetty eikä läheisiltä saanut enää lainaa, Jaakko alkoi rahoittaa päihteiden käyttöä rikoksilla. Hän jäi velkaa väärille ihmisille ja pelkäsi lopulta poistua asunnostaan. Peliriippuvuus-jaksossa 33-vuotiaan Maijan edesmennyt aviomies Jussi pelasi nettikasinolle koko omaisuutensa ja riisti lopulta henkensä. Jakson toinen päähenkilö Niko on toipuva peliriippuvainen, joka menetti peliriippuvuuden seurauksena lähes kaiken. Daniel, 28, vannoi lapsena, että hän ei koskaan velkaannu. Aikuisena hän halusi näyttää vanhemmille ja kavereille, että hänellä menee hyvin. Daniel osti tavaraa luottokortilla ja pikavipeillä. Velkaantua voi myös työtä tekemällä. Joni, 33, haaveili lapsesta saakka talojen rakentamisesta ja ryhtyi rakennusalan yrittäjäksi. Hän ehti olla yrittäjänä vajaat puoli vuotta, kunnes sairastui ja jäi työkyvyttömäksi. Työkyvyttömyyden jälkeen elämä jatkui normaalina mutta talot eivät menneet enää kaupaksi.
Some Deep Story -dokumenttisarjan uusi kausi tarjoaa neljä erilaista näkökulmaa velkaantumisen syihin ja seurauksiin. Suomalaisten velkaantumiseen tutustuminen oli dokumentaristi Sami Kieksille silmiä avaava kokemus. Yle Areena toistaiseksi

Puoli seitsemän
Yle TV1 ja Areena klo 18.30 Nenäpäivä 2020
Nenäpäivä-viikon ohjelmisto käynnistyy! Puoli seitsemän -ohjelman Nenäpäivä-viikko 9.-13.11. pitää sisällään yllätyksiä ja sydäntä lämmittäviä hetkiä, kun Mikko jakaa katsojien kanssa kokemuksiaan Nenäpäivän avustuskohteesta Keniasta ja viikon vieraiden kanssa keskustellaan onnen aiheista. Lue lisää koko Nenäpäivä-viikon ohjelmatarjonnasta »
Taivaallista menoa: Suremme kuolleita enkelilapsiamme
Yle Fem klo 18.30, Areenassa nyt
(Himlaliv: Sorgen efter våra avlidna änglabarn) Kätilöt, perheet ja sairaalapappi viettävät Vaasan keskussairaalassa hiljaisen hetken ennenaikaisesti kuolleiden lasten muistoksi. Siellä jokainen suree omalla tavallaan. Jotkut vanhemmat ovat kohdanneet surun hiljattain, toisten menetyksestä on jo aikaa. Ulkopuolisen on usein vaikeaa ymmärtää, miten paljon vanhemmat kaipaavat keskenmenossa tai synnytyksessä kuollutta lastaan. Siksi muistohetki ja keskustelutilaisuus saman kokeneiden kanssa on monelle erityisen tärkeä. Äidit Jonna Jantunen, Isa Muotio ja Piritta Pitkämäki-Ihatsu kertovat kokemastaan surusta. Kätilö Paula Mylläri ja sairaalapappi Rose-Maj Friman puolestaan puhuvat siitä, kuinka he kohtaavat saman surun työssään. Toimittaja: Hanna Klingenberg. Yle Areena toistaiseksi
TIISTAI 10.11.
Puhutaan seksistä - Ottarin elämä - uusi sarja
Yle Fem klo 18.30, Areenassa aamulla
(Tala om sex - Ottars liv, Ruotsi 2018) Elise Ottesen-Jensen, lempinimeltään Ottar, oli legendaarinen ruotsalainen seksuaalioikeusaktivisti, kirjailija ja feministi. Laki kielsi 1920- ja 1930-lukujen Ruotsissa puhumasta kansalle ehkäisystä, mutta Ottar kiersi silti maata ja kertoi niin maalais- kuin työläisnaisille ehkäisyvälineistä, lapsiluvun rajoittamisesta ja naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Hän oli myös yksi ehkäisyvälineitä markkinoivan RFSU-järjestön perustajista. Tarmokas Ottar mullisti lopulta Ruotsin perhepolitiikan, ja vähitellen hänestä tuli eräänlainen rakastettu maan äiti, jolla oli vastaus valmiina kaikkeen ja joka esiintyi usein radiossa ja televisiossa. Henkilökuvan Elise Ottesen-Jensenistä on ohjannut Astrid Ohlsén. Yle Areena toistaiseksi

Futsal, MM-karsinta Suomi-Serbia
Yle TV2 klo 18.50 ja Yle Areena
Futsalin MM-karsintaa pelataan marraskuussa. Suomen playoff-karsintaottelut eli jatkokarsinnat siirtyivät keväällä koronan takia, mutta marraskuussa Suomi kohtaa Serbian kahdesti. Yle Areena 9.12.2020 saakka
Akuutti: Kuinka erosta pääsee yli?
Yle TV1 klo 20.00,Areenassa nyt
Eroaminen on ristiriitainen elämänvaihe, ja se näkyy myös tilastoissa: se nostaa kuolemanriskiä ja lisää psyykenlääkkeiden käyttöä. Toisaalta jopa 90 prosenttia eronneista kokee, että tyytyväisyys elämään kasvaa eron myötä.
Ylöjärveläisen raudoittajan Pete Riskun pitkä suhde päättyi alle vuosi sitten. Keskitalvi oli henkisesti raskainta aikaa, ja Peten päässä liikkui paljon pelkoja ja kysymyksiä. Pahimman erokriisin aikana hän haki keskusteluapua esimerkiksi Miessakkien eroryhmästä. Joskus eropäätös syntyy yhteisymmärryksessä, kun suhde ei enää tyydytä kumpaakaan osapuolta. Näin kävi teatteriohjaaja - kirjailija Hanna Rytille. Hän on purkanut eroa kirjoittamalla ja uskoo ymmärtävänsä sitä kautta eron syitä paremmin.
"Eroon johtaneiden askeleiden ymmärtäminen on edellytys sille, että pääsee yli", sanoo parisuhdekouluttaja ja kirjailija Marianna Stolbow. Erokriisien selättämiseksi Stolbow kehottaa tuntemaan kaikki eroon liittyvät tunteet. Stolbowin viimeinen neuvo on se, minkä parissa Hanna ja Pete ovat molemmat tahoillaan työskennelleet. Jäljellä on vielä loppuelämä, miten siitä tekisi mahdollisimman hyvän? Toimittaja Kaisa Alenius. Yle Areena toistaiseksi
Historia: Windsorien dynastia - uusi dokumenttisarja
Yle Teema klo 21.00, Areenassa kaikki jaksot kerralla
(The Windsors: A Royal Dynasty, Britannia 2020) Windsorien dynastia -sarja perehtyy Britannian kuninkaallisen perheen Windsorin tapahtumarikkaaseen elämään. Runsas arkistomateriaali ja asiantuntijahaastattelut luovat kuvan perheestä, jota ovat kohdanneet niin suuret menetykset kuin menestyksetkin. Ensimmäisessä jaksossa Kuningas Yrjö V:n kuoltua prinssi Edvard joutuu valitsemaan kruunun ja rakkauden välillä. 6 jaksoa. Yle Areena 8.5.2021 saakka

Bayoneta - Viimeinen isku (12)
Yle TV2 klo 22.25, Areenassa aamulla
(Meksiko-Suomi 2018) Entinen ammattilaisnyrkkeilijä Meksikosta pakenee menneisyyttään maailman toisella laidalla, talvisessa Suomen Turussa. Pääosissa: Luis Gerardo Méndez, Laura Birn, Joonas Saartamo. Ohjaus: Kyzza Terrazas. Yle Areena 9.12.2020 saakka
KESKIVIIKKO 11.11.
Prisma: Pitkän elämän salaisuudet
Yle TV1 klo 19.00, Areenassa nyt
(Staying Younger for Longer, Australia 2019) 1/2. Australiassa huipputason solututkimusta tekevä työryhmä tutkii vanhenemisen mekanismia ja sen hidastamista. Onko pitkä ja terve elämä mahdollista, ja mitä tiedämme asiasta tänään? Ensimmäisessä Keho-jaksossa pohditaan, voiko vanhenemista todella hidastaa ja saada ihmiskeho säilymään nuorena pidempään? Toisessa jaksossa ovat käsittelyssä aivot. Neurotiede tutkii, kuinka aivosolujen aktiivista toimintakykyä voitaisiin jatkaa pitkälle vanhuuteen. Onko se ylipäätään mahdollista - ja onko onnistumista näköpiirissä? Yle Areena 30.11.2021 saakka
Zarah - uusi sarja
Yle Teema tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 20.00. Kaikki jaksot Areenassa 11.11.
(Zarah – Wilde Jahre, S1, Saksa 2017) Kansainvälinen naisasialiikehdintä lähti nousuun lännessä 1960-luvulla ja sen laineet saavuttivat myös jaetun Saksan länsipuoliskon. Naisten vapautuminen oli sielläkin totta - muodin, populaarikulttuurin ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden alalla - mutta politiikassa, rahan maailmassa ja tiedonvälityksessä valtikka pysyi tiukasti miesten käsissä.
Hampurissa vuonna 1973 itsevarma naisasianainen, Zarah Wolf, palkataan päätoimittajan sijaiseksi laajalevikkiseen aikakauslehteen nimeltä Relevant. Meriittiä ja katu-uskottavuutta häneltä ei puutu, vaan onko niistä iloa miesvaltaisessa toimituksessa? Myös Zarahin oma väki, kiivaat feministit, ihmettelevät hänen päätöstään hakeutua journalistiikan pariin. Kääntääkö hän nyt kelkkansa yhteiselle aatteelle?
Vaikka naisen palkkaaminen johtajan paikalle vaikuttaa puhtaasti kosmeettiselta tempulta, Zarah aikoo kääntää tilanteen voitokseen. Saako Relevantin viljelemä seksismi kyytiä vai hyytyykö ronskiotteinen nainen työyhteisön ja median tarkkaan nokkimisjärjestykseen? Saako hän taistella yksin koko taistelun – ja onko se vaivan arvoista?
Pääosissa: Claudia Eisinger (Zarah Wolf), Torben Liebrecht (Hans-Peter Kerckow), Svenja Jung (Jenny Olsen), Uwe Preuss (Frederik Olsen). Yle Areena 60 päivää

Kino: Celeste Garcían ihmeellinen matka
Yle Teema klo 22.00, Areenassa aamulla
(El viaje extraordinario de Celeste Garcia, Kuuba, Saksa 2018) Havannassa asuva leskeksi jäänyt Celeste työskentelee planetaariossa oppaana. Kun kuubalaisia alkaa salaperäisesti kadota, uutisissa kerrotaan heidän olleen oikeasti avaruusolentoja jotka nyt toivottavat isäntiään tervetulleiksi omaan maailmaansa. Celeste löytääkin naapurinsa jättämän kutsun. Ohjaus: Arturo Infante. Pääosa: Maria Isabel Diaz Lago. Yle Areena 9.1.2021 saakka
Jalkapallon harjoitusottelu Ranska-Suomi
Yle Puhe klo 22.00 ja Yle Areena
Keväältä siirtynyt harjoitusottelu pelataan Pariisissa Stade de France -stadionilla. Nations Leaguen viimeisiin peleihin ja ensi kesälle siirtyneeseen EM-lopputurnaukseen valmistautuva Huuhkajat kohtaa hallitsevan maailmanmestarin Ranskan. Lähetyksen selostaa Jarmo Lehtinen.
TORSTAI 12.11.
YleX:n Naurumaraton - suora lähetys
YleX ja Yle Areena (audio sekä video) 12.11. klo 06.00 - 14.11. klo 00.00
Yle TV2 12.11. klo 22.15–23.45, 13.11. klo 16.00–17.00, 13.11. klo 18.00–19.00 ja mahdollisesti vielä klo 21.00–22.00
Nenäpäivä 2020
Kultainen Venla -voittaja palaa YleX Aamujen Vikin ja Köpin johdolla hurjempana kuin koskaan! Riittääkö YleX:n Aamujen Vikin ja Köpin kunto täyspitkällä 42 tunnin Naurumaratonilla, jonka on tarkoitus naurattaa kuulijoita ja kerätä samalla Nenäpäivän ennätyspottia maailman lapsille. Hyytyykö hymy, säilyykö supliikkikyky ja kuinka monta kertaa tänä vuonna sambataan? Ota tästä kaikesta selvää ja lähde mukaan Naurumaratonille! Viime vuonna Naurumaraton onnistui keräämään 176 000 euroa maailman lasten hyväksi ja tänä vuonna aiotaan pistää vielä paremmaksi! Lue lisää »

Koripallo, naisten EM-karsinta
12.11. Yle TV2 klo 18.55 ja Yle Areena: Ukraina-Suomi
14.11. Yle TV2 ja Yle Areena: Suomi-Portugali
Naisten koripallomaajoukkue Susiladies jatkaa EM-karsintoja kohtaamalla torstaina 12.11. Ukrainan ja lauantaina 14.11. Portugalin. Ottelut pelataan Portugalin Odivelasissa karsintakuplassa varotoimenpiteenä koronaviruspandemian vuoksi. ”Kupla” muodostuu yhdestä karsintalohkosta, jonka ottelut pelataan yhdessä paikassa ja joukkueet eristetään turvalliseen ympäristöön karsintojen pelipaikkakunnalla. Ottelut selostaa Antti-Jussi Sipilä, asiantuntijana on Jussi Laakso ja studioemäntänä Inka Henelius.
Toivon orpokoti - uusi sarja
Yle TV1 ja Areena arkisin klo 17.10
(When Hope Calls, S1, Kanada 2019) Uusi lämminhenkinen kanadalaissarja on Sydämen kutsumus -sarjan sisarsarja, jonka päähenkilöt ensiesiteltiin kauden aloitusjaksoissa Orpojen joulu. Sarjassa eletään 1900-luvun alkua. Lillian ja Grace ovat kaksi rohkeaa nuorta naista, jotka ovat kääntäneet kovat elämänkokemuksensa haluksi tehdä hyvää ja perustaneet orpokodin. He ovat itsekin orpoja ja vaikka he ovat sisaruksia, heidät erotettiin pienenä toisistaan moneksi vuodeksi. Aikuiseksi vartuttuaan hyvään perheeseen adoptoitu isosisko Lillian etsi orpokodissa varttuneen Gracen käsiinsä ja muutti oman kasvattiperheensä talon orpolasten kodiksi, ettei mikään toinen orvoksi jäänyt sisaruspari joutuisi eroon toisistaan.
Brookfieldin pikkukaupunki on itsetietoinen ja vaikka siellä asuu myös hyviä ihmisiä, osa kaupunkilaisista katsoo karsaasti uuden orpokodin kasvatteja. Yhteenottoja asukkaiden ja tulijoiden välillä saattaa olla luvassa, ja ennakkoluulojen poistamiseksi
tarvitaan joukko arjen pieniä ihmeitä. Kanadassa kun ollaan, seudun turvallisuudesta huolehtii nuori ratsupoliisi Gabriel. Paikallinen leskeksi jäänyt karjankasvattaja Tess kantaa kaunaa Lillianin kasvattiperheelle, mikä heijastuu myös hänen eläinlääkäripoikaansa Chuckiin. Kuinka orpokodin väen ja lasten elämä lähtee sujumaan uusissa ympyröissä? Pääosissa: Morgan Kohan, Jocelyn Hudon, Ryan-James Hatanaka, Greg Hovanessian, Wendy Crewson, Hanneke Talbot, Jefferson Brown. Yle Areena 30 päivää
Lue lisää »

Itse asiassa kuultuna: Anneli Jäätteenmäki
Yle TV1 klo 19.00, Areenassa aamulla
Sillanrakentaja vai koston enkeli? Ensimmäinen naispääministerimme muistelee uransa käännekohtia. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala. Yle Areena toistaiseksi
Kino Klassikko: Harakiri (16)
Yle Teema klo 21.00, Areenassa aamulla
(Seppuku, Japani 1962) Japanilaisten klassikkoelokuvien sarjan käynnistävä, Cannesissa palkittu historiallinen samuraitarina. Isännättömäksi jäänyt maata kiertävä samurai joutuu maksamaan katkeran hinnan kunniastaan. Ohjaus: Masaki Kobayashi. Uusinta. Yle Areena 31.12.2020 saakka
Yle Live: Ismo Alanko 40/60
Yle Areena koko konsertti suorana lähetyksenä klo 21.00–22.30, Yle TV2 klo 21.00–22.00 Ismo Alanko 60 vuotta
40 vuotta musiikkia tehnyt Ismo Alanko täyttää 60 vuotta. Lauluntekijä konsertoi syntymäpäivänään suorassa lähetyksessä Helsingin Tavastia-klubilta ja juhlii ilman paikalla olevaa yleisöä, suoraan kotikatsomoon. Konsertti nähdään kokonaisuudessaan myös Yle Teemalla 15.11. klo 13.00 ja jouluna. Lue lisää Ismo Alanko 60 vuotta -kokonaisuudesta »
PERJANTAI 13.11.
Yle Radio Suomen Nenäpäivä-lähetys
Yle Radio Suomi klo 6.00-18.00 ja Yle Areena Nenäpäivä 2020
Radio Suomi laittaa nenät päähän suorana ja läsnä 12 tunnin ajan aamusta iltaan. Lähetyksessä vierailemme eripuolilla Suomea Nenäjoukkojen matkassa leikkimielisesti kisaillen. Studiossa piipahtavat suomalaiset artistit sekä puhumme hieman kehitysmaa-asiaa. Puikoissa tutut äänet Olga Ketonen, Sanna Pirkkalainen, Jyrki Hakanen, Marko Miettinen, Linda Vettanen, Paula Jokimies ja Olli Haapakangas.
Yle Puheen Aamu Nenäpäivä-tunnelmissa
Yle Puhe klo 7.00-10.00 Nenäpäivä 2020
Puheen Aamu haastaa kuulijat hyväntekeväisyyteen. Nenäpäivänä 13.11. Puheen Aamun Anna Cadia, Juhani Kenttämaa ja Alina Kulo hassuttelevat maailman lasten hyväksi. Potin kasvaessa Annan, Juhanin ja Alinan livebändi Savua Vetten Päällä esiintyy. Luvassa myös NYRMYT-tietovisaa ja onni onnettomuudessa tarinoita.
Född i Farstun 2020
Suora lähetys Yle Fem klo 18.00-19.00, jatkuu Yle Areenassa Nenäpäivä 2020
Född i Farstun on improvisoitu ja vuorovaikutteinen sitcom Nenäpäivän suoran lähetyksen muodossa maailman lasten auttamiseksi. Rooleissa Simon Karlsson ja Märta Westerlund Yle X3M:iltä seuranaan koko joukko tuttuja kasvoja suomenruotsalaisesta teatterimaailmasta. Oliver Kivi toimii gameshown isäntänä ja Malin Enkvist raportoi kulisseista.
Nenäpäivä – koko ilta suoraa lähetystä
Yle TV1 ja Areena klo 19.00–20.30 ja klo 21.00–23.30 Nenäpäivä 2020
Perjantai 13. päivä on onnenpäivä, kun Nenäpäivä viihdyttää kotikatsomoissa ja kutsuu kaikki mukaan auttamaan maailman lapsia. Luvassa tuttuun tapaan ilta täynnä parasta musiikkia, koskettavia tositarinoita maailmalta ja iloisia yllätyksiä!
Nenäpäivä tarjoaa unohtumattomia tähtihetkiä, kun suorassa lähetyksessä lavalle nousevat muun muassa Erin, Elastinen, ABREU, Samuli Edelmann, Ressu Redford, Sara Siipola, Pete Parkkonen, Diandra, Konsta Hietanen ja Neljä Ruusua. Liikuttumista on luvassa, kun Mikko Kekäläisen seurassa tutustutaan elämään ja ihmisiin kenialaisessa kylässä. Nenäpäivän tunnelmaa on lisäksi nostamassa joukko tunnettuja Neniä, mukana muun muassa Minna Kivelä, Jarkko Tamminen, Mari Perankoski, Jukka Puotila, Joonas Nordman, Juha Laitila sekä lukuisat muut tunnetut näyttelijät. Juontajina Viivi Pumpanen ja JP Rantanen – sekä tietenkin Janne Kataja, jonka kanssa jännitetään keräyspotin kertymistä! Tempaudu mukaan illan tunnelmaan ja ole mukana lisäämässä onnea maailmaan!
Yle Live: Twisted Sister Las Vegasissa
Yle Teema klo 23.50, Areenassa aamulla
"We are Twisted Fucking Sister." Maineikas amerikkalainen heavybändi päätti värikkään 40-vuotisen uransa vuonna 2016 melkein vakiokokoonpanossaan. Vuotta aiemmin, maaliskuussa 2015 bändin rumpali AJ Pero oli menehtynyt sydänkohtaukseen. Toukokuussa 2015 pidettiin AJ:n muistoksi konsertti Las Vegasissa. Rummuissa oli Mike Portnoy. Konserttibiisien rinnalla vokalisti Dee Snider ja muut kertovat bändin tarinan ja muistelevat rennosti menneitä. Yle Areena 12.12.2020 saakka
LAUANTAI 14.11.
Kekäläinen Keniassa
Yle TV1 klo 13.30, Areenassa aamulla Nenäpäivä 2020
Mikko Kekäläinen matkusti Nenäpäivän seurassa Kenian maaseudulle tutustumaan Waata-yhteisön omintakeiseen elämään. Waatat kamppailevat saadakseen riittävästi vettä ja ravintoa seudulla, jossa ilmastonmuutoksen aiheuttamat kuivuusjaksot vaikeuttavat ihmisten tapaa elää. Matkallaan Kekäläinen tutustui työhön, jota avustusjärjestö Fida tekee tukeakseen yhteisön selviytymistä. Katso niin näet, miten Waatat ottivat Kekäläisen vastaan, ja millaisia ajatuksia matka herätti. Yle Areena toistaiseksi
TEEMALAUANTAI: Ismo Alanko 60 vuotta
Yle Teema klo 20.00 alkaen

Ismo Alanko: Ihminen, mutta mikä se on?
Yle Teema klo 20.01, Areenassa nyt
Rocklegenda näyttää, miten tekee biisejä jollaisia "kukaan muu ei pistä tulemaan" ja kertoo, miten laulut saivat alkunsa jo lapsuudessa. Tarina ympäristöään ihmettelevästä lauluntekijästä ja esiintyjän uusiutumisesta. Yle Areena toistaiseksi
Yle Live: Sielun Veljet
Yle Teema klo 21.03, Areenassa nyt
Kuumana kesäpäivänä Provinssirockissa 1986 Sielun Veljet -bändi esittää mm. kappaleet Kuka teki huorin, Säkenöivä voima ja Kansallispäivä. Uusinta. Yle Areena toistaiseksi
Ismo Alanko: Kun Suomi putos puusta
Yle Teema klo 21.33, Areenassa aamulla
Ismo Alangon Helsingin Juhlaviikoille säveltämä tilaustyö: "Valheita ja onnenpekkoja", visio modernista reissumiehestä, lauluja vapaan pudotuksen aikakaudelta. Konserttitaltiointi Vanhalta Ylioppilastalolta 2.9.1990. Yle Areena toistaiseksi
Konsertissa: Hassisen kone
Yle Teema klo 22.20, Areenassa aamulla
Kooste ohjelmista Tuubi (1981) ja Iltatähti (1982). Ismo Alanko ja yhtye esittävät kappaleet Odotat, Tuomiopäivä tulee, Vapaus versoo verestä ja raudasta, Oikeus on voittanut taas, Julkinen eläin ja Levottomat jalat. Uusinta. Yle Areena toistaiseksi
SUNNUNTAI 15.11.
Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho (7)
Yle TV2 klo 10.00, Areenassa aamulla
(Astérix: Le domaine des dieux, Ranska 2014) Animatioelokuvassa Julius Caesar turvautuu juonikkuuteen gallialaiskylän tuhoamiseksi ja alkaa rakennuttaa lähistölle isoa asuntoaluetta kauppakeskuksineen, pakottaakseen kapinalliset gallialaiset joko omaksumaan roomalaiskulttuurin tai painumaan muualle. Yle Areena 29.11.2020 saakka
Jalkapallon Nations League: Bulgaria - Suomi
Yle Puhe klo 18.45 ja Wales-Suomi 18.11. klo 21.30 ja Yle Areena
Jalkapallon Uefan Nations League huipentuu Huuhkajien osalta kahteen vierasotteluun ensin Bulgariaa ja sen jälkeen lohkovoitosta Suomen kanssa kamppailevaa Walesia vastaan. Panoksena lohkovoitossa on nousu Nation Leaguen A-liigaan samaan kastiin Euroopan aivan huippumaiden kanssa. Lisäksi lohkovoittajalle on mahdollisesti luvassa karsintapaikka tuleviin jalkapallon MM-kisoihin. Jatkuuko Glen Kamaran ja Teemu Pukin johdattamien Huuhkajien liito vieraskentillä aina lohkovoittoon saakka?
Bulgaria-Suomi 15.11. alkaen klo 18.45 ja Wales-Suomi 18.11. alkaen klo 21.30, molemmat suorana Yle Puheessa. Selostajana Jarmo Lehtinen.
Elinkautinen - uusi sarja
Yle Fem klo 21.00, kaikki jaksot Areenassa 14.11.
(Livstid, Norja 2020) 1/8. Terävä ja peloton tutkinnanjohtaja Victoria Woll selvittää rikospoliisissa B-ryhmä -nimisen tiiminsä kanssa murhia. Samaan aikaan nähdään, kuinka 20 vuotta myöhemmin Victoria on aivan toisenlaisessa ja vielä vaarallisemmassa ympäristössä - vankilassa. Kuinka hän sinne on päätynyt? Norjalainen happy noir -poliisisarja. Tuotanto: NRK. 8 jaksoa. Yle Areena 13.11.2021 saakka
White Wall (12) - uusi sarja
Yle TV1 klo 21.30, kaikki jaksot Areenassa 13.11.
Jaksojen 1-3 aloitusaika klo 21.30, jaksosta 4 eteenpäin klo 21.05. Jakso 4 esitetään 13.12., itsenäisyyspäivänä ei jaksoa.
Maailman suurinta ydinjätteiden loppusijoituspaikkaa viimeistellään vanhalla kaivoksella. Miljardeja maksanut projekti Pohjois-Ruotsissa on jo vuosia myöhässä, ja paine saada ydinjätteen hautaaminen nopeasti käyntiin on valtava.
Panostustöiden yhteydessä tapahtuu kuitenkin ennakoimaton räjähdys 700 metriä maan pinnan alla. Useita työntekijöitä kuolee ja päägeologi Helen (Vera Vitali) loukkaantuu vakavasti. Projektin johtaja Lars (Aksel Hennie) alkaa selvittää, mikä onnettomuuden aiheutti.
Tutkiessaan onnettomuuspaikkaa Lars löytää keskeltä peruskalliota palasen valkoista seinää. Se ei muistuta mitään tavallista mineraalia, eikä sen olemassaololle ole loogista selitystä. Lars kieltäytyy uskomasta, että kyse olisi mistään selittämättömästä ja päättää salata koko löydöksen, kunnes saa selville, mikä tämä valkoinen seinä todella on. Siksi Lars joutuu valehtelemaan onnettomuuden syystä projektin turvallisuuspäällikölle Atelle (Eero Milonoff) ja projektin omistavalle suuryhtiö ECSO:lle.
Seinä alkaa vaikuttaa omalaatuisella tavalla ihmisiin, jotka pääsevät sen lähelle, mutta Lars ei voi lopettaa. Hänen on pakko saada selville, mikä seinän salaisuus on. Olivat riskit kuinka suuria tahansa.
Sarja on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. Yle Areena 12.11.2025 saakka.
Lue lisää uutuussarjasta »
Silicon Valley - 6. ja viimeinen kausi
Yle TV2 klo 23.55, Areenassa kukin jakso edeltävänä lauantaina
(S6, Yhdysvallat 2019) Nuoret nörtit matkalla maineeseen - ja lopultakin ollaan lihapatojen ääressä! HBO:n draamakomediasarjan loppuhuipennus, kuudes ja viimeinen kausi koittaa. Richard, Big Head, Gilfoyle ja Dines, kaverukset, joilla on ihanteita ja moraalista selkärankaa, ovat päässeet Piilaakson raskaaseen sarjaan. Matkalla on ollut mutkia, mutta periaatteista ei tingitä - nämä pojat ovat IT-maailman outolintu.
Nyt Pied Piper on lähempänä unelmaa kuin koskaan. Yritys on laajennut lupaavasti ja rahoittajiakin löytyy. Pomon pallilla keikkuva Richard huomaa todeksi vanhan viisauden: pienet rahat, pienet huolet - suuret rahat, suuret huolet. Hänen kauttaan virtaa ulos ja sisään valtavat määrät rahaa, joka ei aina ole sieltä puhtaimmasta päästä. Moraali korkealla ja kilpi kirkkaana! Mutta toisaalta, keneltä se nyt on pois jos ote hetkeksi herpaantuu? Kauan se kesti vaan kyllä se kannatti - vai kannattiko? Kun tyypit näkevät unelmansa käyvän toteen on tilinteon aika. Oliko menestys tavoittelemisen arvoinen? Entä mihin tästä jatketaan? Areenassa 30 vrk per jakso.