Rahapelikoukku muuttaa viihteen velkahelvetiksi. Maija Korsu menetti miehensä ensin nettikasinoille, sitten kuolemalle. "Minusta tuntuu, että Jussi rakasti enemmän pelimaailmaa kuin minua."
Teksti: Eve Mantu
Grafiikat: Mikko Lehtola
Kun Maija Korsu tuli töistä tammikuisena iltapäivänä 2016, hänen kihlattunsa oli jo kotona.
Jussi istui olohuoneen ruskealla sohvalla ja oli jotenkin kummallinen. Vääntelehti.
Pyysi viereen istumaan. Meidän pitää jutella.
Maija säikähti, että nyt tulee ero. Kesällä pitäisi olla häät, mutta nytkö Jussi kertoo, että hänellä on toinen nainen?
Jussilla oli kuitenkin ihan toisenlaista kerrottavaa. Hän oli pelannut morsiameltaan salaa rahapelejä nettikasinoilla. Hän oli puolentoista vuoden aikana ottanut korkeakorkoisia pikavippejä 26 000 euron edestä ja hävinnyt kaiken.
Uutinen tuli täysin puun takaa. Yli kuusi vuotta yhteistä elämää, eikä Maija ollut aavistanutkaan!
– En koskaan nähnyt hänen pelaavan, se tapahtui alusta asti salassa, Maija Korsu kertoo.
On helppoa pelata toisen huomaamatta. Vaikka istuu sohvalla vieressä, ei välttämättä näe, mitä toinen läppärillään puuhaa.
Ja ainahan voi salamannopeasti piilottaa pelikasinon klikkaamalla ruudulle auki jonkun toisen välilehden. Näin Maija arvelee Jussinkin toimineen.
Joka viidennellä on peliongelmainen läheinen
Jokaisen riskipelaajan lähipiirissä on useita ihmisiä, joita pelaaminen suoraan koskettaa. Työkaverit, vanhemmat, puolisot, lapset, appivanhemmat, ystävät, sisarukset.
Tilastokeskus tutki STM:n toimeksiannosta suomalaisten rahapelaamista 2019. Joka viidennellä vastaajalla on peliongelmainen läheinen.
Jopa miljoonalla suomalaisella on siis huoli läheisen pelaamisesta.
Jussi vannoi ja vakuutti lopettaneensa. Hän onnistui hoitamaan velkansa pois ja kertoi kaikkein lähimmille omaisilleen sairastuneensa peliriippuvuuteen.
Maija mietti kuumeisesti tulevaisuutta.
Puolen vuoden päästä olisi tarkoitus tanssia kesähäitä, mutta uskaltaako sitä naida peliriippuvaisen miehen?
Viikon verran hän pohti asiaa monelta kantilta. Jussilla on ongelma, mutta velat kuitenkin saatiin hoidettua pois. Rakastan häntä, mutta voinko luottaa?
Maija päätti uskaltaa. Hän uskoi Jussin kunnostautuvan ja pääsevän riippuvuudestaan.
Jussi meni peliriippuvaisten vertaistukiryhmään, mutta itselleen Maija ei ymmärtänyt hakea tukea tai apua.
– Ajattelin, että se on Jussin sairaus. En ymmärtänyt, että olen itse läheisenä ihan yhtä rajussa tilanteessa, Maija Korsu pohtii nyt.
Cata Forsström tietää, mitä peliriippuvaisen läheisen mielessä liikkuu. Hän on kouluttanut viimeisten viiden vuoden aikana noin sata vapaaehtoista Pelirajat’on- vertaistukijoiksi. Vapaaehtoiset ovat joko toipuvia pelaajia tai pelaajien läheisiä.
– Sehän on shokki, se ensimmäinen kerta. Läheisellä on epätodellinen olo, ja hän toivoo heräävänsä painajaisesta. Luottamus on rikki, eikä hän halua nähdä pelaajaa silmissään. Samaan aikaan hänellä on kuitenkin valtava huoli rakkaasta ihmisestä.
Osa läheisistä lamaantuu, osalle iskee päälle kylmänviileä rationaalisuus.
– On täysin ymmärrettävää hyökätä sammuttamaan sitä ilmeisintä tulipaloa, eli, että hommataan jostakin ne rahat, joilla kuitataan velat, ja ajatellaan, että se oli sillä selvä, Cata Forsström sanoo.
– On kuitenkin huono idea lähteä ratkaisemaan pelivelkaongelmaa vain rahalla.
Moni läheinen tekee sen virheen, että käyttää kaikki voimavaransa ja neuvokkuutensa siihen että yrittää saada pelaajan avun piiriin, vaikka väkisin.
– Läheinen laatii mielestään hienon suunnitelman: Houkuttelen pelaajan autoon, laitan lapsilukot kiinni ja ajan hänet väkipakolla avun piiriin. Kaikki ratkeaa, kunhan vain saan hänet sinne.
Ymmärrettävää, mutta näin se ei onnistu.
Läheisen on ajateltava itseään ja haettava apua itselleen. Tämä tuntuu ristiriitaiselta, sillä läheisen kokemus on, että pelaaja on pulassa ja häntä on autettava. Ei silloin koe voivansa ajatella itseään, vaikka juuri niin kannattaisi tehdä.
Maija ja Jussi menivät naimisiin kesällä 2016.
Tuore aviopari piti raha-asiansa erillään, eli kummallakin oli omat tilit ja omat rahat.
Maija ei näin ollen tiennyt, että Jussin rahaliikenne alkoi jo häiden jälkeisenä syksynä kuhista pahaenteisesti.
Kului vuosi.
Eräänä päivänä elokuussa 2017 Maija tuli töistä ja löysi eteisen lattialta kirjeen pikavippiyhtiöltä. Jussille oli myönnetty 5000 euron laina.
Maija näytti kirjettä Jussille, joka kirkkain silmin kuittasi, että se ei merkitse mitään, sen voi heittää roskikseen.
Maijan kiukku nousi: "Nyt mulle valehdellaan!" Hän näytti paperia uudelleen Jussille. "Tässä on sinun nimesi! Paperi ei valehtele!"
Puoliso katsoi takaisin lasittunein silmin, mistä Maija ymmärsi, että tivaaminen ei auta. Hänen on maltettava odottaa, kunnes Jussi on valmis kertomaan totuuden.
–Hirveä tilanne, mutta ihan klassikko, Cata Forsström kommentoi kirjejupakkaa.
Monet toipuneet pelaajat ovat kertoneet juosseensa aina postilaatikolle, jotta ehtisivät siivota sieltä pois karhukirjeet.
– Olemme hyviä ohittamaan varoittavat merkit, vaikka tunnistammekin oudot vivahteet meille tutun ihmisen käyttäytymisessä. Me sivuutamme merkit, koska haluamme uskoa.
Silmien ummistaminen on yksi mahdollistamisen muoto, sanoo Cata Forsström.
– On hirveä ristiriita rakastaa ihmistä, joka koko ajan valehtelee.
Cata Forsström neuvoo, että vaikka pariskunnalla olisi omat rahat ja tilit, on hyvä olla kartalla kummankin asioista. Yhdessähän siitä yhteisestä taloudesta kuitenkin vastataan.
– Jos toisella on tili tyhjä, eikä hän pysty maksamaan omaa osuuttaan lainasta tai vuokrasta, mitä teet? Jostakin se raha täytyy ottaa.
Maija jaksoi odottaa tunnustusta kaksi kuukautta.
Sitten ahdistus kasvoi liian suureksi, ja hän istutti Jussin siihen samaan ruskeaan sohvaan, jossa oli ennenkin puitu vaikeita asioita.
Maija antoi tulla. "En kestä enää, tämä asia kalvaa niin että pää räjähtää. Sinun on pakko lakata valehtelemasta."
Jussi tunnusti pelanneensa jo vuoden verran entisen päälle. Kun pariskunta ynnäsi pelivelkoja, summa nousi 84 000 euroon.
Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin myydä Jussin omistama asunto, joka oli annettu vuokralle.
Maija ei edelleenkään ymmärtänyt hakea itselleen apua.
– Luulin, että minun täytyy jaksaa vaimona tukea. Jälkikäteen mietin, että olisin voinut monessa kohtaa hakea apua, esimerkiksi mennä tukiryhmään. En kuitenkaan tajunnut missä jamassa olin.
Myös läheinen ikään kuin sairastuu, vaikkei hänen oireilulleen ole diagnoosia, huomauttaa Cata Forsström. Työssään Sosped-säätiön kohtaamis- ja läheistyön asiantuntijana hän tarjoaa tukea pelaajille ja heidän läheisilleen.
Säätiön vertaistukitoiminnassa on vuosittain mukana yli 600 ongelmapelaaja ja pari sataa pelaajien läheistä.
Joiltakin on mennyt kodit ja säästöt. Tuho voi olla käsittämätön.
Cata Forsström tietää, millaisten jännitteiden keskellä jotkut ongelmapelaajien omaiset elävät.
– Puoliso voi menettää toisen takia luottotietonsa. Vaatii paljon työtä kun yrittää rakastaa ja tukea, samalla kun toinen on pelannut yhteisissä nimissä velkaa.
On todella haitallinen harhaluulo, että kunhan riippuvainen vain löytää rakkauden, hurjastelu loppuu. Rakkaus ei paranna kaikkea.
Kun pelaaminen on äitynyt riippuvuudeksi, se tavallaan parkkeeraa ihmisen moraalin, arvojen ja ajatusten päälle. Pelaaja ei valehtele ja sotke raha-asioistaan ilkeyttään tai tyhmyyttään, tai satuttaakseen läheisiään.
Riippuvuuden alla on yhä se sama tuttu ihminen, joka ei ilman peliriippuvuutta ikinä toimisi niin kuin toimii, eikä toimi tulevaisuudessakaan, jos vain toipuu.
– Meillä on paljon pariskuntia, jotka on selvinneet, ja jotka toimivat vertaistuen vapaaehtoisina, Cata Forsström kertoo.
Vuonna 2016 Suomessa pelattiin maailman neljänneksi eniten rahapelejä henkilöä kohden.
Veikkauksen pelikate, eli pelaajien tappiot, oli vuonna 2019 noin 1,7 miljardia euroa. Eniten pelaava 2,5 % pelaajista kulutti puolet rahapelaamisen kokonaiskulutuksesta.
On ironista, että vaikka Suomessa pelataan paljon, peliongelmiin ei oikein osata suhtautua, Cata Forsström sanoo.
– Rahapelaaminen on osa meidän "hookoon sininen ja lauantaisauna" -kulttuuria, jotakin tuikitavallista. Mutta jos jollekin kehittyy pelaamisesta ongelma, se on meidän mielestämme tosi ihmeellistä, että ohhoh, enpä ole osannut tuollaista kuvitellakaan.
Vielä vähemmän ymmärretään läheisten tuskaa ja häpeää, sanoo Cata Forsström, joka tunnustaa olevansa läheisten puolestapuhujana eräänlainen suffragetti.
Hän ylistää vertaistukitoimintaa, koska häpeä sulaa avoimuudessa.
– Vertaisten joukossa saa hyväksyviä nyökkäyksiä, ja aina joku sanoo, että “ihan kuin meillä, meille tapahtui just noin."
Jussi selvisi veloistaan asuntokaupan ansiosta tammikuussa 2018. Asioita setviessään Maija ja Jussi kävivät repiviä ja syväluotaavia keskusteluja.
Jussi selitti, ettei tunnista itseään pelaavasta Jussista. Aivan kuin joku toinen kuittaisi ne lainahakemukset ja pelaisi. "Se on kuin menisi pimeälle puolelle", hän kuvaili.
Jussi kertoi olleensa jossakin vaiheessa niin epätoivoinen, että oli harkinnut itsemurhaa.
Tämä tieto säikäytti Maijan, niin kuin varmasti jokaisen vastaavassa tilanteessa. Hän alkoi näytellä helppoa ja huoletonta vaimoa. Ei koskaan ärissyt tai nalkuttanut, ettei vaan kasaisi Jussin päälle paineita.
Päällisin puolin seuraavat kaksi vuotta olivat kivoja vuosia. Jussi oli lopettanut pelaamisen ja samalla myös alkoholin nauttimisen. Pariskunta sai kicksejä avantouinnista. Jussi myös urheili tavallista enemmän.
Maija oli kuitenkin ihmeen väsynyt, eikä ymmärtänyt mistä väsymys kumpusi. Kaikkihan oli niin hyvin, vihdoinkin!
Vasta myöhemmin hän tajusi, etteivät ne kaksi vuotta niin kivoja olleetkaan, sillä teeskentely on kuluttavaa. Maija esitti iloista roolia, koska ei halunnut olla ikävä vaimo, jota tarvitsee paeta pelimaailmaan.
– Voi kunpa Maija olisi saanut näiden kahden vuoden aikana tukea läheisenä olemiseen, Cata Forsström huokaa.
– OIisipa joku ymmärtänyt selittää, mitä läheisessä tapahtuu ja millaiset voimat häneen vaikuttavat.
Vaimon kuuluu meidän kulttuurissamme olla ylpeä miehestään, joka sinnittelee pelaamatta tai juomatta. Mutta miltä tuntuu olla tsemppari, joka varoo omien mielialojensa ilmaisua, ettei toinen vaan pakene pelimaailmaan, tai vielä pahempaa?
Jotkut nukkuvat verkkopankkitunnukset tyynynsä alla, ettei kumppani pääse yöllä pelaamaan, Cata Forsström kertoo. Silloin hän haastaa läheisen miettimään: Onko tuo sinun mielestäsi tavallista vai epätavallista? Kuuluuko noin sinun mielestä olla? Miten toivoisit, että asia olisi? Mitä pitäisi tapahtua, että näin ei olisi?
Cata Forsström esittää tiukan kysymyksen: Kenen tehtävä on estää pelaajaa pelaamasta? Onko se terapeutin, tukiryhmän, läheisen vai terveydenhuollon ammattilaisen tehtävä – vaiko sittenkin pelaajan itsensä?
Kiitos vertaistuen ja ammattiavun, yksin ei kenenkään kuitenkaan tarvitse selvitä.
Jussi oli jälleen sohvalla vääntelehtimässä, kun Maija tuli töistä eräänä tammikuisena päivänä 2020.
Jussi kertoi pelanneensa 34 000 euroa parissa kuukaudessa. Kaikki voimat valahtivat Maijan kehosta. Tämä on liikaa.
Jussi vannoi lopettavansa, mutta Maija ei enää jaksanut uskoa.
– Minusta oli alkanut tuntua siltä, että Jussi rakastaa enemmän sitä pelimaailmaa kuin minua.
Työpaikallakin alettiin ihmetellä Jussin käytöstä. Kun esimies kyseli Jussin jaksamisesta, Jussi murtui, kertoi pelaamisestaan ja sai kahden viikon sairausloman.
Jussi jäi kotiin tuijottamaan urheilukanavaa, kun Maija meni aamuisin töihin.
Urheilukanavan mainoskatkoilla tulee jatkuvasti kasinomainoksia. "Eikö sinua pelota", Maija kysyi Jussilta. "Pelottaa", tämä vastasi.
Työpaikalla Maija hiihteli kuin zombie tai ihmisen riekale, jaksamisensa äärirajoilla. Hän ei kyennyt työpäivien aikana juuri muuta ajattelemaan, kuin paljonko Jussi tänään häviäisi nettikasinolla.
Kun Jussi sitten kertoi pelanneensa koko tammikuun, Maija ei tuntenut enää mitään.
– Vaikka minua olisi neuloilla pistelty, en olisi varmaan tuntenut sitäkään, hän kuvailee.
Keskiviikkona maaliskuun 4. päivänä Maija tuli kotiin töistä.
Jussi ei ollut kotona, mutta olohuoneen pöydällä olivat Jussin kännykkä, läppäri ja avaimet. Kaikki, mitä ihminen ottaa mukaansa kotoaan lähtiessään.
Lipaston päällä oli lappu: "Kiitos kaikesta."
Illalla tulivat poliisit.
Miksi Jussi päätti tappaa itsensä juuri tuona päivänä? Maija arvelee syyksi sen, että Jussilla oli määrä illalla alkaa peliriippuvaisten tukiryhmä.
– Luulen, että hän päätti, että sinne en enää mene. Jussin peli oli pelattu, ihan joka tasolla.
Jussi teki kaikkinensa pelivelkaa noin 180 000 euroa. Viimeisen muutaman kuukauden mittaisen luisun aikana pikavippejä ehti kertyä jopa 50 000 euroa.
Osan veloistaan Jussi kuittasi vielä eläessään sijoitusasunnon myynnillä, osan veloista hoiti lähipiiri.
Kuoleman jälkeen velkaa mm. pikavippiyhtiöille oli jäljellä 65 000. Tämä jäi yhtiöiden tappioksi, sillä Jussilla ja Maijalla ei ollut yhteistä omaisuutta.
– Jussilta jäi kännykkä ja vaatteita, ei muuta, Maija kertoo.
Maija Korsu ei pysty käsittämään, miten on mahdollista saada noin paljon lainaa.
– Mielestäni holtiton velkaantuminen mahdollistetaan tällä tavalla. Ei Jussi itseään sen takia tappanut, että hänellä oli paljon velkaa, vaan siksi, ettei hän pystynyt hallitsemaan itseään.
Jussin kuolemasta on kulunut kahdeksan kuukautta. Maijan elämä on tasaantunut ja olo rauhallinen. Työ, ystävät ja tavalliset "makaronilaatikkomaanantait" kannattelevat. Maija onkin oivaltanut, että arki on kaikkein parasta lääkettä.
– Tavallisen arjen tärkeyden ymmärtää vasta kun elämä menee rikki.
Maijalla on jo voimia analysoida tapahtunutta, ja hän on pohtinut sitä, miksi Jussi ja monet muut koukuttuvat pelaamiseen. Ovatko he kykenemättömiä käsittelemään hankalia tunteita? Tuleeko pelimaailmasta heille piilopaikka, jonne pääsee pakoon tyytymättömyyttä ja muita negatiivisia tunteita?
Kun Maija nykyisin näkee mainoksia, joissa tarjotaan pikavippejä ja hehkutetaan pelikasinoita, hän ajattelee, että siinä sitä saalistetaan seuraavia uhreja. Hän ei pidä rahapelaamista harmittomana viihteenä, koska on nähnyt sen vievän mieheltään omaisuuden, mielenterveyden ja lopulta hengen.
Maija Korsu on sitä mieltä, että rahapeliriippuvuus nähdään liian marginaalisena ongelmana, esimerkiksi alkoholiriippuvuuteen verrattuna. Pelaamisesta on kuitenkin, esimerkiksi juuri nettikasinoiden myötä, tullut aivan liian helppoa.
Pelikoneet kulkevat nykyisin kännykässä aina mukana.
– Olin kaupan jonossa, ja kuuntelin, miten pari nuorta kundia jutteli nettipelaamisesta. Toinen kertoi hävinneensä pahasti. Minä vaan mietin, että voi pojat, teillä on vielä pitkä matka kuljettavana.
Ensiapua peliriippuvaisen läheiselle
Peluurin auttava puhelin palvelee arkisin klo 12-18 numerossa 0800 100 101.
Kriisipuhelin tarjoaa apua 24/7 numerossa 09 2525 0111.
Alla olevassa lyhytdokumentissa Maija kertoo elämästään peliriippuvaisen Jussin kanssa.
Tarinansa kertoo myös 32-vuotias toipuva peliriippuvainen Niko, joka menetti rahapelien seurauksena lähes kaiken. Nikolle kertyi pelivelkaa yhteensä yli 70 000 euroa.