The Crash lopetti ja Teemu Brunila katosi julkisuudesta 11 vuotta sitten – Nyt hän kertoo, miksi on ollut hiljaa kaikki nämä vuodet

Keväällä 2007 Teemu Brunila jäi Hyde Parkin reunalle vilkuttamaan. Bändikaverit Samuli Haataja, Erkki Kaila ja Samuli Jokinen heiluttivat takaisin loittonevan taksin ikkunasta.

Brunila oli The Crashin laulaja-lauluntekijä. Yhtyeen neljäs studioalbumi Pony Ride oli ilmestynyt edellisenä syksynä, ja he olivat olleet Lontoossa esiintymässä Parlophone-levy-yhtiön edustajalle. Nyt odotettiin tietoa siitä, lähtisikö Parlophone levittämään Pony Ridea brittimarkkinoille.

Basisti Haataja, rumpali Kaila ja kosketinsoittaja Jokinen olivat palaamassa Suomeen. Brunila oli sopinut jäävänsä Lontooseen kirjoittamaan musiikkia.

Teemu Brunila, 43, muistelee yli kolmentoista vuoden takaista päivää Zoomin välityksellä kotoaan Turusta.

– Siinä kohtaa filmi muuttui hidastetuksi, ihan kuin kohtaus jostain Beatles-elokuvasta. Ne heiluttaa siellä, mä lähden kävelemään puiston halki ja alkaa satamaan. Totta kai.

Brunila kertoo astuneensa turistikauppaan ostamaan sateenvarjoa. Liikkeessä oli esillä Homer Simpson -paita, jossa Homer soittaa kitaraa ja teksti sanoo: “Never too old to rock”. Seuraavassa hetkessä manageri Brian Reza soitti ja sanoi, ettei Parlophone tarjoaisi sopimusta.

– Silloin tein päätöksen, että en enää halua jatkaa bändiuraa.

Kuva: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Teemu Brunila istuu tietokoneen ääressä, mutta katsoo ruudun yli johonkin kaukaisuuteen.

Merelle, hän selittää. Silmät väsyvät muuten. Kaikki tehdään korona-aikana videon välityksellä, ja Zoom-sessioita on pahimmillaan aamusta iltaan. Särkylääkkeitä kuluu.

Tällaista on Suomen kansainvälisesti ehkä menestyneimmän musiikintekijän arki.

Brunila sanoo, ettei antaisi tätä haastattelua, ellei YleX:n edeltäjällä Radiomafialla olisi hänelle erityistä merkitystä. Kanava soitti The Crashin varhaisen demon vuonna 1997, ennen kuin yhtyeellä oli vielä levytyssopimusta.

Brunila ei ole puhunut urastaan haastatteluissa 11 vuoteen, joten käsiteltävää riittää. (Pari viikkoa tämän haastattelun jälkeen Brunila puhui yhtäkkiä useammallekin medialle.)

Aloitetaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Vuonna 2009 The Crash lopetti toimintansa ja Teemu Brunila vetäytyi julkisuudesta.

The Crash oli yksi 2000-luvun tärkeimpiä suomalaisia yhtyeitä. Brunilan ja Samuli Haatajan rippileirillä perustama bändi julkaisi vuosina 1999–2007 neljä studioalbumia ja yhden kokoelman. Levyillä liikuttiin ennakkoluulottomasti brittipopista diskoon, funkiin ja souliin.

Hittikappaleet kuten Sugared, Lauren Caught My Eye, Star ja Still Alive soivat radiossa ja MTV Nordicilla, mikä oli tuolloin iso juttu. Enkelinkasvoisesta Teemu Brunilasta tuli popikoni ja vientitoivo. Hän oli oikeustieteitä lukenut musiikkinörtti, jonka tekemiset noteerattiin brittilehti Melody Makerissa ja MTV Europe Music Awardsissa.

The Crash kiersi Eurooppaa ahkerasti ja saavutti suosiota, johon suomalaisartisteista hyvin harvat ovat yltäneet. Mitään rahasampoa yhtyeestä ei silti tullut, varsinkaan muille jäsenille, joilla ei ollut tekijäkrediiteistä tulevia Teosto-tuloja. Ajan myötä keikkailu alkoi myös painaa.

Brunilan ja hänen vaimonsa, kuvataiteilija Sanna Brunilan, esikoinen syntyi vuonna 2007. Silloin muusikko tajusi, että jäisi kiertueen sijaan mieluummin kotiin. Lontoon showcase-keikalla – siellä Parlophonen edustajan edessä – tunne vain vahvistui.

– Huoneessa oli peilit, joista katsoin meitä koko keikan ajan. Sen sijaan, että siellä olisi ollut nälkäisen pantterin hyökkäystä edeltävä katse, niin siellä olikin… poron katse. Sellainen tyhjyys tuijotti takaisin.

– Ei kukaan meistä halunnut sitä enää siinä vaiheessa. Me oltiin niin paljon jo kierretty maailmaa ja nähty kaikkea hienoa.

Kaksi vuotta myöhemmin, Ruisrockissa kesällä 2009, The Crash nousi lavalle viimeisen kerran. Keikan jälkeen bändi tuli Brunilan kotiin saunomaan ja kilistelemään. Olo oli raukea, onnellinen ja hieman haikea.

Samalla Teemu Brunila päätti, ettei hän anna enää haastatteluja. Päätös piti paria poikkeusta lukuunottamatta tähän syksyyn saakka.

Se ei tuntunut missään. Se oli helvetin makea keikka, mutta mulla oli täysin tunnekuollut olo.― Teemu Brunila

Pain in the ass, Brunila kuvailee julkisuutta. Varsinkin Turun kaltaisessa “pienessä kaupungissa, jossa on liian vähän naamoja”.

– Oon pohjimmiltaan introvertti ja rauhaa rakastava ihminen. En nauti tuntemattomien kanssa kännissä jauhamisesta.

Jossain saksalaiskaupungissa 2000-luvun alussa Brunila muistaa sanoneensa bändikavereilleen, kuinka siistiä on, ettei kukaan tunnista. Samassa viereen ilmestyi pieni porukka supisemaan: “Ist das wirklich The Crash? Das ist The Crash, oder was?”

Pitkään Brunilaa pyydettiin haastatteluihin ja television viihdeohjelmiin. Hän vastasi kaikkeen kieltävästi. Kun kollegani pyysi Brunilalta puhelimitse haastattelua muutama vuosi sitten, Brunila vastasi: “Mua ei ole olemassa enää! Mä olen ikään kuin kuollut!”

Bändiaikoina hän antoi haastatteluja myydäkseen levyjä ja keikkoja, mutta mitä hän myisi nyt?

Brunila sanoo, että julkisuus teki hänestä “epäluuloisen ja kärttyisen ihmisen”. Hän kyseenalaisti jatkuvasti ihmisten motiiveja ja mietti, miksi he oikeasti haluavat olla hänen ystäviään.

– Mietin vaan, että vaikuttaako julkisuus siihen, miten ihmiset muhun suhtautuvat. Ja on ihan selvää, että se vaikuttaa.

Brunila kertoo muutaman vuoden takaisesta kohtaamisesta kaupan kassalla. Elettiin aikaa, jolloin Brunilan nimi oli jo unohtumassa, mutta kasvot soittivat vielä kelloja.

– Myyjä sanoi, että “hei, sä oot se, odota nyt, kuka se on…” Se kysyi vaimolta, että “eiks toi oo se? Sä oot se, se laulaja!” Sanoin, että “ei kun se on mun broidi, en se oo mä”, mutta myyjä jatkoi. “Ei kun mä tiedän, se on se bändi, odota nyt, nyt se tulee… Kent!”

– Mä sanoin, että "joo, no nyt sä kyllä arvasit oikein. Mä oon Joakim Berg. Tjena tjena! Hur är läget?"

Moni olisi tunnistusvirheestä pahoillaan, Teemu Brunila ei. Hän kuvailee siirtyneensä urallaan uuteen tekemisen vaiheeseen, ja saaneensa julkisuutta välttelemällä “fantastisen työrauhan”.

Brunila sanoo olevansa nyt zen. Paitsi, että yksi painajainen toistuu.

Promokuva. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Teemu Brunila näkee ahdistavia unia The Crashin paluukeikasta. Viimeksi se oli koulun jumppasalissa. Ensin yhtye ei löytänyt paikalle, sitten meni sähköt, joita yritettiin koulun pannuhuoneessa kytkeä takaisin päälle. Lopulta saatiin virta lamppuun ja kitaravahvistimeen.

Kun yhtye pääsi saliin, yleisössä oli neljä ihmistä. Lavalle oli tuotu nuotit.

– Mä olin, että ei vittu, en mä lue nuotteja! Heräsin hikisenä omaan huutooni. Ei tarvitse olla Jung nähdäkseen, mistä tämä kertoo, Brunila sanoo.

The Crashin jäähyväiskeikka Ruisrockissa vuonna 2009 jäi Brunilan mielestä yhtyeen parhaaksi. Siksi paluusta ei ole keskusteltu, vaikka pyyntöjä tulee jatkuvasti.

– Siitä ei voi mennä kuin alaspäin. Sen takia sovittiin, ettei esiinnytä. Ja mitä se olisi nyt, kun ei olla soitettu yhdessä pitkään aikaan? Hirveetä rämpimistä.

Nyt mä en kuullut, mitä sä kysyit. Haloo? Ootko sä vielä siellä? Ai et ole. Jaaha. Mä painan “leave”...― Teemu Brunila

The Crashin basistin Samuli Haatajan mielestä yhtye sai uralleen pisteen, jollaisesta jäsenet haaveilivatkin.

– Jos olenkin joskus yrittänyt kutitella Teemua ja Erkkiä [Kaila, rumpali], että pitäiskö vähän soitella, niin he on nopeasti todenneet, että ei. Olen siihen yhtynyt. Meillä on valtavan hienot muistot, olisi sääli lähteä niitä suttaamaan.

Erityisopettajana Varsinais-Suomessa työskentelevä Haataja sanoo, että Brunila oli bändiaikoina ensin biisintekijä, soittaja sekä laulaja, ja vasta sitten esiintyjä.

– Vuosien varrella Teemusta kypsyi hyvä esiintyjä, mutta pohjimmiltaan se on aina mennyt taide edellä. Esiintyminen on ollut asia, joka on kuulunut pakettiin.

Kerran Teemu Brunila on jäähyväisten jälkeen noussut lavalle. Se oli Ruisrockissa kesällä 2019.

Brunila on ollut tekemässä monia JVG:n isoimmista hiteistä ja laulanut bändille useamman kertosäkeen. Virallisesti hänen nimeään ei esittäjissä ole mainittu. (Brunila selittää luvanneensa itselleen nuorena, ettei koskaan laulaisi suomeksi.)

Voisi kuvitella, että kokemus oli euforinen: esiintyä kymmenen vuoden tauon jälkeen kymmentuhatpäiselle yleisölle kesän isoimman festarin pääpäivän päälavalla, Suomen suosituimman bändin rinnalla.

Totuus oli jotain ihan muuta.

– Se ei tuntunut missään. Se oli helvetin makea keikka, mutta mulla oli täysin tunnekuollut olo.

Vaan onhan Teemu Brunilan bändi noussut lavoille vuoden 2009 jälkeenkin. Gorillaz-henkisen animaatioyhtyeen Studio Killersin jäsenet pysyvät piilossa, mutta solisti Chubby Cherry kuulostaa erehdyttävästi Brunilalta.

Bändi esiintyi kesällä 2014 Ruisrockissa ja Ilosaaressa. Kosketinsoittaja Goldie Foxx ja dj Dyna Mink olivat lavalla, solisti Chubby Cherryn ääni tuli nauhalta. Ilta-Sanomissa kirjoitettiin yleisössä suikkaroineesta tutun näköisestä huppupäästä.

Olisiko Brunilalla hetki aikaa puhua Studio Killersistä?

– Nyt mä en kuullut, mitä sä kysyit. Haloo? Ootko sä vielä siellä? Ai et ole. Jaaha. Mä painan “leave”...

Okei, siirrytään eteenpäin.

Teemu on hyvä ihmisten kanssa, mutta onhan siinä myös se erakkoluonne.― Jukka Immonen

The Crashin viimeisinä vuosina Teemu Brunila alkoi kirjoittaa musiikkia myös muille. Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä ilmestyi syksyllä 2007 ja palkittiin seuraavan vuoden Emma-gaalassa vuoden biisinä. Hän kirjoitti myös Anna Abreulle, Katri Ylanderille ja Pete Parkkoselle.

Näihin aikoihin Brunila tutustui Vartiaisen silloiseen puolisoon ja tuottajaan Jukka Immoseen. Kaksikko ystävystyi ja perusti myöhemmin Fried Publishing -musiikkikustantamon sekä sitä seuranneen Nordic Music Partnersin.

Jukka Immonen ei ihmettele Brunilan menestystä. Tuottaja kuvailee ystäväänsä puhelimessa empaattiseksi, luotettavaksi ja perhekeskeiseksi.

– Teemu on hyvä ihmisten kanssa, mutta onhan siinä myös se erakkoluonne.

Tekijänä Brunila on Immosen mukaan lahjakas, peräänantamaton ja älykäs. Muusikko, joka lukee runoutta sekä proosaa ja osaa keskustella kuvataiteesta.

Studiossa Brunila ottaa hommat äärimmäisen vakavasti ja pyrkii aina tekemään parasta mahdollista. “Alfakirjoittajan läsnäoloa”, Immonen kuvailee.

– Jos haluaa saada laulujaan Kylielle ja Jason Derulolle, täytyy ajaa aika monesta mutkasta päätymättä ojaan. En ole ikinä nähnyt Teemussa lannistumisen merkkejä, vaikka vuosien varrelle mahtuu paljon muutakin kuin onnistumisia. Teemu osaa myös tartuttaa muihin sellaisen kollektiivisen we can do this -asenteen.

Vuonna 2010 Brunila päätyi musiikkivientiyhdistys Musexin (nykyinen Music Finland) kautta Lontooseen työskentelemään Rob Davisin kanssa. Davis oli toinen Kylie Minoguen Can’t Get You Out of My Head -kappaleen kirjoittajista.

– Robin manageri Brian Reza tuli esittäytymään ja sanoi, että “sä olet maailmanluokan biisintekijä, sun kannattaa oikeasti miettiä, mitä teet elämälläsi”.

Reza näyttää olleen oikeassa. 2010-luvulla Brunila on päässyt tekemään musiikkia maailmanluokan yhtyeille ja artisteille, kuten JLS:lle, Trey Songzille, Flo Ridalle, David Guettalle, Robin Schulzille, JP Cooperille ja viimeksi Jason Derulolle sekä Kylie Minoguelle.

Derulon Take You Dancing on kirjoitushetkellä maailman radiolistan sijalla 11. Minoguen tuore albumi Disco, jolla Brunila on tekijänä kolmessa kappaleessa (sekä deluxe-version neljännessä), puolestaan kisaa kärkipaikasta Iso-Britannian albumilistalla.

Brunilalla menee kovempaa kuin koskaan. Ei ihme, ettei bändihommiin palaaminen juuri houkuta.

Kuva: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Musiikkiala on täynnä ikäsyrjintää, Brunila sanoo, ja siksi rautaa täytyy takoa nyt, kun se on kuuma. Kymmenen vuoden päästä tämä kaikki voi olla ohi.

Se vähäinen aika, mitä töistä jää, menee perheen kanssa olemiseen ja nukkumiseen. Brunila ei juuri näe kavereita eikä harrasta – ellei leukojen vetämistä lasketa. Jos arkeen tulisi mitään ylimääräistä, korttitalo alkaisi ehkä romahtaa.

Vaan ei haittaa. Työ on intensiivistä ja paineistettua, mutta myös motivoivaa. Brunila saa koko ajan parempia työtarjouksia ja kokee olevansa osa laajaa ammattimaisten musiikintekijöiden yhteisöä. Sormi on popmusiikin kaulavaltimolla, eikä sitä malta nostaa minkään vuoksi.

Ja mikä ihana vapaus biisintekijällä on! Hän voi tehdä yhtenä päivänä funkia, toisena death metallia. Brunila sanoo säälineensä välillä The Crashin faneja, jotka joutuivat seuraamaan hänen musiikillisia impulssejaan.

– Oli soulia, homodiskoa ja brittipoppia, hirveä sillisalaatti, koska haluttiin haastaa ja uudistua. Nyt huomaan, että hyvä bändi on sellainen, että keksit pizzan, mihin ei voi kyllästyä. AC/DC tekee samaa biisiä koko ajan, mutta se vaan toimii. Me ei ehkä sen päälle koskaan ymmärretty.

Brunila korostaa moneen otteeseen omaa sisäistä maailmaansa. Sinne hän pakenee musiikkia tehdessään.

Sen merkitys on korostunut eritoten nyt, kun koko maailma tuntuu palavan.

Oltiin huolissamme ja surullisia. Sitten ruvettiin tekemään diskoa.― Teemu Brunila

Maaliskuussa tuli äkkilähtö. 48 tunnissa Teemu Brunila buukkasi itselleen ja perheelleen lennot, hoiti managerinsa kanssa akuutit käytännön asiat ja pakeni Los Angelesista, jossa he olivat viimeiset kaksi ja puoli vuotta asuneet.

Brunila on iloinen paluusta Turkuun. Arki musiikintekijänä ja musiikkikustantamo Nordic Music Partnersin pyörittäjänä sujui Los Angelesissa hyvin, mutta eristyksiin länsirannikolle ei haluaisi jäädä. Kaupunki on kallis, ja maan terveydenhuolto toimii huonosti.

Suunnitelmat muuttuivat lennosta. Kylie Minoguen oli tarkoitus tulla maaliskuun lopussa Los Angelesiin tekemään viidettätoista studioalbumiaan, mutta Brunila järjestikin aussipopparille tietokoneet, mikrofonit ja muut vehkeet ja äänitti tätä etänä.

Disco-albumin tekeminen oli outoa. Joka päivä alkoi tilannekatsauksella: miten menee Englannissa, Australiassa, Yhdysvalloissa, Suomessa.

Tehdessä oli melkein syyllinen olo. Saako olla näin kivaa, kun maailmassa tapahtuu hirveyksiä? (Brunila sanoo miettivänsä ilmastonmuutosta “ihan koko ajan” ja kiittävänsä pandemiaa siitä, että ihmiset lentelevät nyt vähemmän.)

– Oltiin huolissamme ja surullisia. Sitten ruvettiin tekemään diskoa.