Hyppää pääsisältöön

Selvä suunta kohti selittämätöntä

Radion kamarikuoron rauniot ovat aikaa sitten nurmettuneet, mutta niiltä noussut Helsingin kamarikuoro elää ja levyttää vahvemmin kuin koskaan. Alban julkaisemalla uutuuslevyllä kuoro esittää Antti Auvisen ja Sampo Haapamäen musiikkia, ja vaikka kumpikin säveltäjä tunnetaan vaativasta ja epälaulullisesta ilmaisusta, HKK saa hälyt, huudot ja huojunnat kuulostamaan musiikilta, jossa on suunta.

Choral works by Antti Auvinen and Sampo Haapamäki / Helsinki Chamber Choir
Choral works by Antti Auvinen and Sampo Haapamäki / Helsinki Chamber Choir Uudet levyt

Levyn seurattavuus perustuu toki suurelta osin säveltäjien ammattitaidolle. Sekä Haapamäki että Auvinen ovat nousevien uriensa siinä vaiheessa, jossa tinkimätön taide jo löytää luontevan ja taloudellisen ilmaisun. Levyn laajassa avausteoksessa Maailmamaa Sampo Haapamäki on delegoinut ilmaisulleen ominaiset sointi-ihmeet ja spektraaliharmoniat pääasiassa ääninauhalle, ja kuoro saa veisata hymnikollaaseja, hymistä bordunoita, ilakoida epävarmalla svengillä ja huutaa sekalaisia kansallistunteita ilmoille. Näillä eväillä HKK rakentaa väkeviä prosesseja, ja kuulija pysyy kohtalaisesti mukana teoksen kaaressa nationalististen kliseiden paljastamisesta kohti globaalin utopian luonnostelua. Aivan erityisellä antaumuksella kuoro kiroaa Yleisradion päätöksen lakkauttaa Radion kamarikuoro vuonna 2005.

Antti Auvisen kahdessa teoksessa käytetään vielä enemmän laajennettuja tekniikoita, mutta onneksi ne ovat vuosien mittaan muodostuneet HKK:lle äidinkieleksi. Huohotukset, tömistelyt, sihinät, äänteiden ja tavujen toistelut ja yleinen seikkailu sävelen ja hälyn rajalla sujuu riittävän tarkasti, että kuulija kokee tapahtumat musiikiksi, etenkin kun Auvinen punoo kokonaisuutta yhteen urkupisteillä ja tasaisilla äänikentillä. On, -ne, -ni -teoksen hyytävimmissä kohdissa on paljon samaa pakkomielteisten, arkkityyppisten ihmisääntelyiden käyttöä kuin Auvisen huikeassa pienoisoopperassa Autuus.

Levyn toinen Auvisen teos Obviously Foreign Infantry on ilmaisultaan aggressiivisempi, mutta siinäkin kuoron hälisevä siansaksa liukuu musiikiksi tarpeeksi usein ja tarpeeksi jännitteisesti, että kuulija jaksaa pysytellä kyydissä.

Mitään leppoisaa kuunneltavaa tämä levy ei ole, mutta jos selittämättömän äärelle pääseminen kiinnostaa, Nils Schweckendiekin johtama HKK tarjoaa hyvän, kotimaisen kyydin.

Sampo Haapamäki: Maailmamaa. Antti Auvinen: Obviously foreign infantry; On, -ne, -ni. - Helsingin kamarikuoro/Nils Schweckendiek. (Alba, ABCD 457)

Kuuntele Uudet levyt 17.11.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua