Hyppää pääsisältöön

100 vuotta julkista palvelua: Toteutuuko julkinen palvelu suoratoiston kautta?

Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo istuu vihreällä sohvalla. Kuvassa teksti 100 vuotta julkista palvelua.
Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo istuu vihreällä sohvalla. Kuvassa teksti 100 vuotta julkista palvelua. Yle,ismo silvo

Julkisen palvelun on palveltava arvostavasti erilaisia mediatarpeita, ryhmiä ja yksilöitä. Samalla sen on tarjottava ihmisille yhteys toisiinsa sekä kulloiseenkin historialliseen hetkeen. Tämä on yhä monimutkaistuvampi yhtälö.

Suoratoistopalvelut ovat juurtuneet media-arkeen. Silti ne ovat melko tuore ilmiö, vain 5–10 vuotta vanha. Yle on siinä bisneksessä konkari 2006/07 lanseerattujen Elävän arkiston ja Yle Areenansa kanssa. Suurin osa EBU-yhtiöistä aloitti striimauspalvelut runsas viisi vuotta sitten.

Nyt suoratoistopalveluita kuluttavat viikoittain liki kaikki nuoremmat ikäluokat ja kolme neljästä yli viisikymppisistä. Tarjonta kasvaa kaiken aikaa.

Netti-TV on varmasti voimakkain yksittäinen mediatoimialan muutostekijä juuri nyt. Sinänsä tämä ei ole yllätys. Kansainvälisten sisällönomistajien suorasta asiakkuussuhteesta suomalaisiin puhuttiin Ylenkin strategiassa jo vuonna 2006.

Sisällöllinen vallankumous vai uusittu tarjotin?

Nettitelevisioiden päätarjonta on klassista: draamoja, elokuvia, dokumentteja, arkiston aarteita. Tarjontatapakin on aiemmasta tuttua annostelua: ohjelmistokausia, puolen tunnin tai tunnin kestoja. Podcast on ehkä enemmän muokannut audiota. Silti perinteinen radiokerronta toimii myös verkossa. Suoratoiston tulo ei ole ollut varsinaisesti sisällöllinen vallankumous.

Muutos on ollut ensisijassa määrällinen, ja median käyttösuhteen uudistaminen. Vasta suoratoistopalvelut ovat oikeasti lunastaneet vuosikymmeniä vanhan lupauksen katsojan ja kuuntelijan vapaudesta valita. Suoratoistopalvelut ovat myös runsaudessaan rikastuttaneet kerrottuja tarinoita ja tuoneet esiin niitäkin kertomuksia, joita aiemmin ei juurikaan ollut – vähemmistöjenkin ääniä. Ja samalla on syntynyt uudenlaista draamakerrontaan, johon ovat voineet samaistua globaalit osayleisöt.

Uutuuden aikaikkunansa jo ohittanut ja nopeasti arkipäiväistynyt striimausmedia seilaakin paraikaa strategisesti siniseltä ulapalta punaiselle veriselle merelle. Uudet suuretkin toimijat tarjoavat samankaltaisia ja toisiaan korvaavia sisältöjä. Näin alkanee ankara markkinaosuus- ja pudotustaisto.

Aika, paikka ja mediat

Perinteisen median – tai kuten ennen sanottiin, joukkotiedotusvälineiden – merkitys ja kiinnostavuus on perustunut siihen, että ne kytkevät itsensä historialliseen aikaan ja paikkaan. Sisällön julkaisemisen motivaatio on ollut, että ne ovat palvelleet sen hetkisiä yleisön ja yhteiskunnan tarpeita. Ohjelmakaaviot ovat tulkintoja siitä, mitä yleisöjen ja yhteisöjen emotionaaliset, tiedolliset tai moraaliset odotukset ja tarpeet juuri sillä kellonlyömällä ovat. Edelleen kanavatelevision ja -radion on järkevää pohtia sitä, mitä lauantain keski-iltaan tai sunnuntaiaamuun laitetaan. Se ei ole yhdentekevää.

Demokratian vahvistamista ihanteenaan pitäneet mediat ovat valinnoillaan myös tarjonneet näköalaa tulevaisuuteen. Ne eivät ainoastaan reagoi nykyhetket palveluodotuksiin, vaan viestivät julkiseen keskusteluun tulevaisuuden arvotavoitteitaan.

Julkisen palvelun hyväksyttävyys ja arvostus riippuu siitä, kuinka relevantti sen tarjonta on oman aikansa yhteiskunnallisten ja kulttuuristen tarpeiden kannalta, ja kuinka hyvin julkinen palvelu julkaisuvalinnoillaan viestii ymmärtävänsä ajan arvomaailmaa ja sen muutosta. Onnistumista arvioidaan päivittäin lehtien yleisönosastoilla ja suorassa palautteessa.

Suoratoistomediat eivät nekään elä ajasta irrallaan. Niiden liiketoimintamalli perustuu kuitenkin ensisijassa datalla optimoituun yksilölliseen käyttökokemukseen, joka hävittää ajan ja paikan kokemuksen. Suoratoiston liiketoiminnan ydinyhtälö ei ole suhde ympäröivään kulttuuriin ja yhteiskuntaan tässä ja nyt, vaan yksilön omaan olemiseen, tunteisiin, kokemuksiin ja haluihin juuri nyt.

Tämä ei ole moralisointia. Tuossa yhtälössä ei ole mitään paheksuttavaa, vaan siihen vastaaminen on hyväksi myös ihmiselle. Voidaan perustellusti sanoa, että perinteinen media – julkinen palvelu erityisesti – ei aina ole tähän yksilöllisen olemisen odotukseen hyvin vastannut. Tai se on sitä jopa väheksynyt.

Yhteisyyden kaipuu

Suora yhteisyyden kokemus on ollut perinteisten kanavamedioiden valttikortti. Yhteisöllisyyden tarjoamisessa ne ovat olleet jopa hyviä. Samaa hetkeä elävää Suomen kansaa ei ennen 1920-30-luvun radiota ollut olemassakaan. Vasta Ylen pimpampulla kajahti samalla sekunnilla kaikissa kodeissa.

Yhteisöllisyyden kokemus pirstoutuneen mediakäyttäytymisen aikakaudella on kuitenkin katoamassa, tai ainakin selvästi supistunut.

Suoratoisto on fragmentoituneen ja globalisoituvan kulttuurin media. Se voi puhutella yhtä aikaa hyvinkin erilaisia käyttäjäryhmiä, jopa maapallon eri osissa. Kulttuurinen pirstoutuminen ei häviä, vaan on tulevaisuuden suomalaisenkin kulttuurin käyttö- ja uudistusvoima. Yle Areenakin on saavuttanut suositun ja arvostetun asemansa palvelemalla nimenomaan erilaisten yleisöjen erilaisia mediamotivaatioita samanaikaisesti. Runsastuvien erityisyleisöjen palveluna netti-TV on arvokas julkisen palvelun väline myös tulevaisuudessa.

Perinteinen media on striimauskilpailijoiden puristuksessa herännyt huomaamaan, miten arvokkaan osaamisen omistajia ne ovat liven ja läsnäolon tuottajina. Tapahtumallisuudesta haetaan kaikkialla uutta palvelu- ja kilpailuvoimaa. Suuret ja pienemmät tapahtumat ovat olleet julkisen palvelun kotikenttää kaiken aikaa. Tätä kotipeliä ei eriytyvien käyttäjäryhmien mediakentälläkään ole syytä hävitä.

Samaan aikaan havaitsemme, että isot suoratoistopalvelut myös lisäävät tapahtumallisuutta ja liveä tarjontaansa. Ne ovat jopa rakentamassa kaavioituja lineaarisia kanavia vod-palveluidensa rinnalle. Tämä lienee seuraavien vuosien trendi.

Julkinen palvelu suoratoistona?

Toteutuuko siis julkinen palvelu striimauspalvelun kautta? Ollakseen merkityksellinen, julkisen palvelun on yhtä aikaa vastattava erilaisiin mediakäytön motiiveihin, niin yksilöllisiin kuin yhteiskunnallisiin. Julkisen palvelun on osattava arvostavasti palvella erilaisia tarpeita, erilaisia ryhmiä ja ihmisiä, ja samaan aikaan tarjottava heille yhteys toisiinsa sekä tähän historialliseen hetkeen ja paikkaan. Tämä on yhä monimutkaistuvampi yhtälö.

Vastaus otsikon kysymykseen on selkeä: julkinen palvelu toteutuu vaikuttavasti suoratoistolla. Mutta ei koko laajuudessaan. Perinteisen kanavamedian julkaisusuhde on suoratoistoa voimakkaammin suuntautunut yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen hetkeen, sekä ympäröivään julkiseen tilaan. Se ilmaise tätä yhteyttä kaaviotaitossaan, päivittäisissä tarjontavalinnoissaan ja journalistisissa priorisoinneissaan, ottaa tietoisesti osaa yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen keskusteluun ja synnyttää sitä.

On nähtävissä, että kanava- ja suoratoistopalvelut tulevat kietoutumaan palvelukokemuksena yhä enemmän yhteen.

Käyttämällä taitavasti niin kanavamediaa kuin suoratoistoakin julkinen palvelu, joka tuntee suomalaiset yleisönsä, voi säilyttää sen monipuolisuuden ja suuruuden, jota sen tehtävä edellyttää

Ismo Silvo
Ylen julkisen palvelun johtaja

Kirjoittajasta

Julkisen palvelun yleisradiotoiminta täyttää pian sata vuotta.

Tässä näkökulmien sarjassa Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo pohtii julkisen palvelun tehtävää ja merkitystä ottaen näkökulmaa historiasta ja katsoen tulevaisuuteen.

Keskustelu sulkeutuu 18.1.2021.
Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua