Tee nopeasti ja helposti kokonainen pino joulukortteja ilahduttamaan monia tänä vuonna. Myrkyttömillä sormiväreillä pienimmätkin lapset voivat olla mukana askartelemassa. Tänä vuonna joulukortteja arvostetaan ehkä erityisen paljon.
Suojaa pöytä vahakankaalla ja käytä esiliinaa.
Tarvikkeet:
- kahta väriä korttikartonkia, käytin punaista ja harmaata
- sormivärejä, käytin vihreää, punaista, keltaista, sinistä ja valkoista
- musta ja punainen tussi
- liimaa
- sakset (ja mahdollisesti kuviosakset)
Sekoita värejä saadaksesi eri sävyjä, esimerkiksi ruskeaa.

Tee näin:
- Kääri hihat ylös, sekoita haluamasi väri ja pane vähän väriä lautaselle.
- Kokeile painaa sormi väriin ja koepaina ensin toiselle paperille.

- Paina haluamasi hahmo. Kahdesta ruskeasta painalluksesta tulee keho ja pää porolle. Kolmesta valkoisesta painalluksesta rivissä tulee lumiukko ja vihreällä painetusta kehästä tulee kranssi.
- Muista pestä kädet välillä ja varsinkin ennen kuin vaihdat värin toiseen.
- Anna korttien kuivua.

- Paina sitten punainen nenä porolle ja pienet punaiset marjat kranssiin tulitikulla tai siveltimen päällä. Anna kuivua.
- Piirrä yksityiskohdat kortteihin tussilla: porojen korvat, sarvet, silmät, jalat, kaula ja häntä sekä lumiukkojen silmät, napit, kädet ja nenä.
- Leikkaa painokuva niin, että kuvan ympärille jää vähän tilaa. Leikkaa reuna mahdollisesti kuviosaksilla.
- Vinkki: Onnistuaksesi kuviosaksilla ilman, että ne järsivät reunoja, sinun pitää leikata vähintään puolen sentin päästä reunasta.
- Liimaa leikattu painokuva uudelle kartongille.
- Piirrä kehys lähelle pienemmän kartongin reunaa.
- Liimaa rusetti kranssiin.
- Kirjoita tervehdys.
Lisää ohjelmasta
- Rakenna näppärä vaateteline pyörösauvoista ja puurimoista – malli on helppo purkaa osiin ja koota uudelleen
- Haluatko kokeilla rajojasi moottorisahan kanssa? Moottorisahataiteilija Ulla Haglund näyttää, miten pääset alkuun
- Taio vanhentuvista juustonkannikoista herkkua – tee Strömsön ruukkujuustoa ja vähennä ruokahävikkiä