Kun Tommi Liimatan uusin radio-ohjelma käynnistyi kesällä 2020, moni kuulija esitti saman kysymyksen: mikä on tämä "suuri serkkuteoria”, josta koko sarja kertoo? Päätimme kysyä asiaa ohjelman käsikirjoittaja-esiintyjä Tommi Liimatalta, jota aikataulullisista syistä haastatteli nuori lupaava toimittaja nimeltään Tommi Liimatta.
HAASTATTELIJA TOMMI LIIMATTA:
No niin, teemme tätä haastattelua täällä Tommi Liimatan aivoissa, missä on suoraan sanottuna hieman ahdas tunnelma. Ennen kuin pääsemme asiaan, on pakko kysyä, mikä tuolla tyvitumakkeen vasemmalla puolella oikein sykki.
HAASTATELTAVA TOMMI LIIMATTA:
Ai mikä? Antaa sen sykkiä, kaikki supistelu on elämän merkki. Eikä solun – tai kokonaisen elimenkään – tarvitse toimiakseen tuntea koko organismia, jonka osa se on. Riittää, että se toteuttaa luontumustaan mahdollisimman suoraviivaisesti. Sillä tavoin kokonaisuuden osa palvelee parhaiten isäntää. Kaikki yksilön sooloilu johtaa epäterveeseen liikakasvuun, kuten syöpään. Tai vapausrangaistukseen.
HAASTATTELIJA TOMMI LIIMATTA:
Nyt teit sen taas. Aloit väistellä. Saman ajatuksellisen kiemurtelun takia olet meidän tähän jamaan hoitanut. Piti vain vastata yksinkertaiseen kysymykseen, ”mikä on suuri serkkuteoria”, mutta ei, sinä lähdit sivuraiteelle.
HAASTATELTAVA TOMMI LIIMATTA:
Ethän sinä itsekään oitis päässyt asiaan, vaan kyselit – koska "oli pakko" – sykinnästä täällä aivomassan ahtaudessa. Serkkuteoria tarkoittaa sitä informaation jakamisen muotoa, jota kouluikäiset serkukset harjoittivat serkkukylässä. Iltaöisin, kun olisi pitänyt jo nukkua. Mutta kun vanhemmat itse seurustelivat siellä keittiössä tai olohuoneessa, ei pimeässä makuuhuoneessa harjoitettu tirskunta alapääjutuille heitä haitannut. Eri paikkakunnilla asuvat serkukset kertoivat toisilleen vitsejä ja sutkauksia, joita olivat omissa kuvioissaan kuulleet. Näitä juttuja ei painettu vitsikirjoihin eikä lehtiin, niitä ei kuultu radiossa eikä televisiossa. Ja jutut pääsivät leviämään, kun vierailun päätteeksi kumpikin serkus kertoi uudet vitsit omille kavereilleen. Serkkukyläily oli siis entisajan internet. Tämä on suuri serkkuteoria. Oletko nyt tyytyväinen?
HAASTATTELIJA TOMMI LIIMATTA:
Kyllä, muotoilit asian paremmin kuin olisin itsekään osannut. Mutta yksi asia vielä tarkkaavaisen kuulijan mielenkiinnon herättää: mikä on tämän radio-ohjelman suhde juuri esittelemääsi ilmiöön?
HAASTATELTAVA TOMMI LIIMATTA:
Minä olen ammatiltani silloittaja eli kontekstoija. Liimaan käsitteitä ja ilmiöitä yhteen, ja katson mitä siitä syntyy. Aina tästä yhteenpanosta jotain syntyy, koska ideoiden maailma ei tunnusta vierautta. Paljas idea on maaton, koditonkin, kunnes sille löytyy käyttötarkoitus. Suuri serkkuteoria radiosarjan otsikkona tahtoo sanoa, että viesti välittyy korvasta korvaan esteidenkin yli. Mikään ei ole liian pieni asia kerrottavaksi, kun asia sommitellaan sellaiselle alustalle, josta se saa ponnistusvoimaa. Voisin essehtiä yhden radiojakson vaikkapa Maija-toffeesta ja surkutella sen katoamista makeismarkkinoilta joskus 1985. Maija-toffee ei ole yksityisasia, koska se oli massatuote. Minä en ole yksin näine tuntemuksineni. Herättelen jo ehkä unohtuneita kollektiivimuistoja ja asetan niitä yhteyksiin.
HAASTATTELIJA TOMMI LIIMATTA:
Kiitos, Tommi Liimatta. –– Tuota, miten täältä pääsee ulos?
HAASTATELTAVA TOMMI LIIMATTA:
Psykoosin kautta, ystävä.
Tömmi Liimatan Suuren serkkuteorian uudet jaksot kuunneltavana Areenassa 18.11.2020.
Yle Puheella ohjelma kuullaan keskiviikkoisin klo 15