Traditio tulee sanasta tradere, antaa eteenpäin. Kuinka suhtautua traditioon on pysyvä kysymys myös audion tekijöille kuten Suvi Tuuli Katajalle saadessaan tilauksen Huhtamäki-remakesta, joka tänään julkaistaan Areenassa nimellä Harri ja minä.
Perinne ei saa kahlita tekemistä, ettei lajista tule museo, jossa yritetään pitää elossa jo kauan sitten muumioituneita tekemisen tapoja ja tottumuksia. Taiteilijan ei ole kuitenkaan mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä. Traditio vaikuttaa tekemisiimme ja tulkintoihimme halusimme tai emme.
Harri ja minä -radioesseessä tutkin, kuinka suhtautua perinteeseen avoimena kysymyksenä idealisoimisen tai mitätöimisen sijaan. Se on myös taiteilijan näkemys, eräänlainen muotokuva Harri Huhtamäestä, Radioateljeen pitkäaikaisesta tuottajasta ja taitelijasta sekä hänen tuotannostaan.

Radioesseeni on yritys ymmärtää featurea, sen rajoja, jotka elävät jatkuvassa muutoksessa eri aikojen ja uusien tekijöiden myötä. Harri Huhtamäki on ollut aikanaan yksi näistä audion uusista tekijöistä. Kun lähdin tutkimaan Huhtamäen esseitä, pyrkimykseni ei ollut arvioida, mikä on hyvää ja mikä on huonoa audiota. Halusin päästä featuren tekemisen juurille ja hahmottaa lajiin liittyvää liikettä, koko ajan muovautuvaa perinnettä. Huhtamäen featuret eivät avautuneet minulle helposti, ne aiheuttivat minussa jopa uhoa. Tuntui, että puhumme audion tekijöinä aivan eri kieliä.
Hiljalleen eri aikojen ja aikalaisten välinen dialogi alkoi kuitenkin löytyä.
Teksti: Suvi Tuuli Kataja
Suvi Tuuli Kataja on moneen kertaan palkittu audion ammattilainen ja pääkaupunkiseudulle Kuopiosta kotiutunut nuoren ikäpolven muusikko, joka tarkastelee radiota samalla haastaen että lempeästi. Kataja nauttii nykyaudion kollektiivisesta sykkeestä, virheiden tuomista yllättävistä käänteistä ja loputtomien mahdollisuuksien tutkimisesta ääniavaruudessa.
Tekijätiedot
Ohjaus, käsikirjoitus ja äänisuunnittelu: Suvi Tuuli Kataja/Aapa Productions
Äänessä: tuottaja Harri Huhtamäki, journalisti Olli Seuri, tutkija Aleksi Järvelä, elokuvaohjaaja Hannaleena Hauru, dramaturgi Elli Salo, tuottaja Pekka Ruohoranta ja tuottaja Peter Leonhard Braun
Musiikki: Suvi Tuuli Kataja ja Jussi Liukkonen/Artlab
Julkaisutuottaja: Tehilah Auramo/Skog Studio
Tilaaja: Juha-Pekka Hotinen/Yle Radiogalleria
Teoskuva: Liisa Hietanen, kuva kuvassa: Ilmari Fabritius
Esseessä kuullaan otteita Harri Huhtamäen teoksista:
Bob, Davy, Janne ja minä
Calewalayana
Kolme kertaa Prévert
Kysymysten puutarha
Katedraalin katto vuotaa