18 kirjaa, kaksi viikkoa ja loputtoman pitkä viestittely Finlandia-ehdokkaista
Finlandia-palkinnot jaetaan suorassa televisiolähetyksessä 25. marraskuuta. Ohjelman juontajat Anna Tulusto ja Jani Halme valmistautuvat keskiviikkoiltaan lukemalla kaikki 18 ehdolla olevaa kirjaa. Mitä he viestittelivät toisilleen urakan aikana? Tällaisia ovat Annan ja Janin viestit kahden viikon ajalta.
Tulin hakemaan kirjat YLEn respasta. Kateissa ovat. Aloitan siis lukemisen kuuntelemalla.
Luen keittiönpöydän ääressä Hellstenin Raijaa ja kirjoitan muistiinpanoja. Käsin. Onnea matkaan Jani, kahden viikon päästä ollaan superviisaita! 🤓
Kiitos samoin! Termi jota hain on tietenkin ”digitaalinen lukuaikapalvelu”. Pidän niistä. 🤭
Aloitin Leena Malkin Mitä tiedämme terrorismista -teoksesta. Toimii mainiosti äänikirjanakin
Salaisuus. En kykene äänikirjoihin. Melkein aina ärsyttävästi luettu tai ajatus lähtee harhailemaan. Mutta näinhän ei saisi ajatella! (Ite luen kyllä mielelläni ääneen.)
Luin illalla Ritva Hellstenin Raijan loppuun. Jo alussa tuli tämä: ”Kuinka yksinäistä työtä se oli, sitä hän ei nuorena ollut aavistanut. Yksinäisyyteen pakottavaa, yksinäisyydestä täyttyvää. Se oli työtä, joka maksoi hänelle ihmissuhteita, mutta myös toi niitä; toi niistä parhaat.” Oih! Kirjailijat ❤
Tuo ajatushan voisi sopia monen tutkijan ja rekkakuskin suuhun 👍
Tuottaja E. Kulmala löysi kirjalaatikkoni!
Aloitin päivän Katri Kirkkopellon kirjalla Molli ja maan ääri. Liikuttava. Tuijotin välillä kaukaisuuteen ja luettuani haahuilin levottomasti. (Kirjan mukaan ne ovat matkakuumeen oireita.)
Luen Mustaa jäätä. Anne Vuori-Kemilän kirjassa Gulffi-niminen tyyppi toimittaa ruumisautolla asioita ja ruumis kulkee matkassa mukana. Millaisissa tunnelmissa siellä ollaan??
Terrorismitunnelmissa. Nykymuotoinen terrorismi alkoi vasta 1800-luvun loppupuolella, kun keltainen lehdistö syntyi. Niille julmuuksilla levitetty viesti kelpasi välitettäväksi. Ja kelpaa toki edelleen.
Ranskan vallankumous oli käänne. Ihmiset alkoivat epäillä, että noinkohan hallitsijoiden valta onkaan jumalilta peräisin. Tämä kiihdytti tavallisen kansan halukkuutta ottaa ohjat itselleen. Myös pommeilla.
Aivomme paisuvat ja mielemme jalostuvat tästä kaikesta sivistyksestä!
Terveisiä täältä fiktiosta. Sulla oli aiheena terrorismi, mulla yhteisön julmuus. Luin Vuori-Kemilän romaanin Mustaa jäätä. Se on aika synkkä kertomus yhteisön karsastamista ihmisistä, naisparista. Kirjassa on myös mustaa huumoria. Ollaan jossain 70-luvun tietämillä. Tuntuu hurjalta, miten vähän aikaa on siitä, kun yhteisöt olivat niin ahdasmielisiä. Kirjassa halutaan myös tulla kirjailijaksi. ”Poika oli utelias, mutta ehkä kirjailijoiden pitää.”
Ummistan hetkeksi silmäni. Tosin mulla lukeminen värittää uniakin.
Suomi oli 1900-luvun alussa oikea terrorismihautomo! Autonomiassa ei kiinnostuttu venäläisiä vastaan punotuista juonia. Helsinki oli tuolloin ”kaikkien Venäjällä toimivien vallankumousjärjestöjen kanta-asema” Paikallisten suosiollisella avustuksella meillä pidettiin tärkeitä kokouksia, painettiin kirjallisuutta, tehtiin pankkiryöstöjä, rakennettiin pommeja ja säilytettiin aseita. Terrori kohdistui siis Tsaariin.
Ehdotin eilen illalla 17-vuotiaalle, että luettais YHDESSÄ Tatua ja Patua, ne ovat hänen yksiä lapsuuden suosikeistaan. Ei suostunut. Meni bänditreeneihin. Luin yksin. En muistanut, että Outolan poikien meno on niin vauhdikasta kuin junamatkakirjassa Kovaa menoa kiskoilla.
Nyt mie luen töröstä. Mitä sie? (Huomaatko, yritän käyttää kaakkoismurretta?)
Kaakkoismurteita ei käytetä koskaan liikaa! Ehkä hyppään seuraavaksi Marko Tikan & Seija-Leena Nevalan kirjaan Kielletyt leikit. Ajattele että tavallaan ihan äsken eli 1939 tanssiminen oli maassamme rikos. 15 000 suomalaista on saanut rangaistuksen tanssimisesta ja ihmisiä kuoli tanssiratsioissa.
Mistä kirjasta on Törö?
Otus opuksesta, Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan kirja. Ihana! Se on käännetty myös ruotsiksi ja käännöksen nimi on super: Zoologipoesi. Upea kuvitus on Erika Kallasmaan.
Tanssikirja sopii hyvin perjantaihin
Otus opuksesta luin sulhasia syövistä rukoilijasirkkanaaraista. Se voi syödä koiraan parittelun aikana ja koiras vain jatkaa vaikka naaras olisi syönyt siltä pään. Kalliokiitäjästä on hieno runo, jossa “siipien sirppi leikkaa taivaan” eikä se “koskaan enää kosketa maata”. Linnulla on vain yksi jalka eikä se koskaan kävele.
Tuohan voisi olla tietokirjapuolella! Minä hyppäsin itselleni tuntemattoman historiavaiheen pariin. Kielletyt leikit käsittelee sitä kun joulukuussa 1939 tanssimisesta tuli Suomessa rikos. Taustalla oli valtaapitävien moraalikäsitys.
Tanssin kieltämisen historia pitäisi olla valtio-opin opiskelijoille pakollinen teos. Nyt Timo Sarpanevan elämän ja tekojen pariin.
Kun Sarpaneva aloitti uransa 1950-luvun alussa ei lasia mielletty veistosmateriaalina. Lasista tehtiin vain käyttöesineitä. On varmasti ollut huimaa tehdä ensimmäisenä jotain, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin olemassaolonsa.
Lontoossa on muuten pilvenpiirtäjä, joka on saanut muotonsa Lansetti -teoksesta
Miten nuo aina mokaavat raha-asiansa? Sarpaneva tapasi kuninkaalisia, Andy Warhol oli hänen kaverinsa, Iittala ja Rosenlew tekivät hänellä miljoonia. Samaan aikaan verot jäivät vuosia maksamatta, eikä perheellä riittänyt rahaa edes ruokaan
Kirjoitit Sarpanevan rahavaikeuksista. Ritva Hellstenin Raija kuvaa myös kirjailijan köyhyyttä, se on hetkittäin tosi kouriintuntuvaa. Surumielinen, mutta kuulas kirja. Meidän lukemat kirjat alkavat keskustella keskenään!
Olen siirtynyt Tommi Kinnusen romaaniin. Ensin vetäisen juoksulenkin, tuntuu että pitää riuhtoa kehoa - ei siis vain aivoja.
Hyvältä kuulostaa! Täällä Urho Kekkonen tuli auttamaan Sarpanevan viimeistelyssä
Olipas kaunis kirja. Marjatta Sarpaneva tehnyt monipuolisen ja myönteisen arkisen kirjan miehestään, itsestään, heistä ja laajasta tuotannosta. Ei mikään suurmiesmonumentti. Jatkoon!
Kuis hurisee? Vetäisin eilen Anja Portinin lastenromaanin Radio Popov. Kirjassa on viittauksia lastenkirjaklassikoihin ja niin se liittää itsensä suureen tarinaan hylätyistä, karanneista ja yksin elävistä lapsista niin kuin vaikka Peppi tai Fedja-setä. Olen ollut aina Fedja-setä -fani ja lukenut sitä myös venäjäksi.
Lukeminen aiheuttaa fiktion ja faktan sekoittumista. Radio Popovin henkilö on muuttunut mielessäni Ylen Draaman päälliköksi elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Jarmo Lampelaksi. Tai toisinpäin.
Totta!
Eilen pidin vapaaillan. Pelasin Amongus -peliä. Pitää yrittää pysyä kärryillä mitä ne nuoret tekee 👍
Hyvässä vaiheessa nyt Juha Taskisen Jää hyvin, Saimaannorppa. Saimaan alueen asukkina itselleni jo ennakkoon tärkeä kirja
Vapaa-ajan verkkokalastusta norppavesillä on vaikea ymmärtää. Yhden ja saman huvilanomistajan verkkoihin on kuollut jo useampi saimaannorppa. Viimeksi hän nosti verkostaan kuusi ahventa ja yhden kuutin
Mulle tulee ehkä samanlainen tukka kuin sulla.
Sähköiskublondeilla on kaikkein mukavinta!
Anni Kytömäen Margarita tuntuu Isolta Romaanilta. Toisen maailmansodan loppuvuodet ja 1950-luvun alku. Avohakkuut, naisia lähes pakotetaan hankkimaan lapsia. Päähenkilön toinen nimi on Margarita - simpukka, uhanalainen. Ja on polio! Se vie ihmisiä keuhkokoneisiin ja saa heidät väistelmään toisiaan kaduilla...
Jää hyvin saimaannorppa oli valtavan kaunis teos. Se on erokirja. Taskinen on tehnyt mykistävän ja 40 vuotta pitkän uran norppasuojelun parissa. Onkohan Luonto-Finlandiaa? Taskiselle kuuluisi. Itkettää, lähinnä kiitollisuudesta
Illalla viimeisenä luin norppakirjan herättämiä ajatuksiasi ja aamulla ensimmäisenä näin sut puhumassa digimaailman ihmeistä
Olen ollut aika synkissä maailmoissa. Niistä hetken kuluttua. Ensin kahvia
👍👍👍👍👍
Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa oli rankka. Romaani on elokuvallinenkin, vaellustarina. On vuosi 1945, viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle Suomeen, kulkevat halki poltetun Lapin. “Maailma on rakennettu niin kummalliseksi, että toisella rannalla kaikki säilyy ja toinen puoli tuhotaan kokonaan”. Tulin surulliseksi kun luin kirjaa, mutta on siellä lämpöäkin.
Taitaa olla semmoinen vuosi, että tietokirjojen teemat terrorismista uhanalaisiin eläimiin ovat kaunokirjallisuuden maisemia valoisempia 🤭
Mulla on aktiivisuusranneke, jonka näytölle ilmestyy pieni vihreä tyyppi tuulettamaan, kun päivän 10 000 askelmaa on kuljettu. Olisi kivaa, jos se tuulettaisi aina luetun sadan sivun jälkeen.
Hyvä idea! Mullistava idea! Quantified self mutta kirjoissa. Slushiin!
Tulin Parikkalan Aseman baariin fiilistelemään seuraavaa. Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys on käsittämätön seikkailukirja. Ja vielä tietokirja. Myyttistä liitonarkkua on etsitty läpi vuosisatoja. On Raamatusta löydettyjä salaviestejä, syndikaatti, lontoolaisia rahoittajia ja kansainvälinen mediakohu. Maailmanuskonnot, Temppelivuori, Mooseksen sauva, kuningas Salomonin miekka. Kaiken keskellä Valter Juvelius, suomalainen maanmittari. Timo R. Stewart on löytänyt aarteen. Kirjan ydin on ajattelun historian kehittymisessä. Vain vähän aikaa sitten tiede, uskonto, salatieteet ja arkeologia olivat lähes yhtä ja samaa.
Palasin just 568-sivuiselta tripiltä. Huh! Luettuna siis nyt Heikki Kännön Runoilija. Joku kutsui tätä sivistysviihteeksi. Nyt mulla on kuusi A4-arkkia käsinkirjoitettuja muistiinpanoja Faust-myytistä, teosofiasta, kansallissosialismin noususta, Nietzschestä, Rudolf Steinerista ja fiktiivisestä runoilija Aurelian Bennistä. Ja kärpäsentoukista.
Sivistysviihde!
Joo! Kriitikko Vesa Rantama muuten sanoi F-ehdokkaita käsittelevässä keskustelussa, että Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys -kirjan stoori voisi olla Heikki Kännön romaani!
Nyt pitää hiukan prosessoida. Kaikkea. Unessa.
Olen kuule viimeisen kirjan parissa. Jussi Pullinen jäsentää hienosti sosiaalista mediaa ja sitä mitä meille oikein kävi kun some saapui elämäämme. Ei demonisoida, vaan sanotetaan näkymätön näkyväksi.
Apua! Mulla on vielä yksi kokonaan lukematta enkä ole avautunut kahdesta muusta! 😞
Pullinen puhuu netin alun lopusta. Yhteisöjen tilalle kaupallisuutta, harrastelijoiden paikalle suuryritykset. Harva käy netissä enää muualla kuin yhdysvaltalaisten suuryritysten palveluissa. Mediassa on muuten aina käynyt noin. Amatöörien rajamaat muuttuvat kaupallisiksi ja kontrolloiduksi. Lehdet, radio, televisio… Mitäköhän käy kirjoille?
Uskon kirjoihin! Ja siihen, että nuoretkin lukevat, varsinkin jos on siirienorantoja. Hotkin aamulla Siiri Enorannan Kesämyrskyn. Painostava, jotenkin kiihottava jännite kaikessa. “Penelope ja Josh olivat valehdelleet niin kauan kuin olivat osanneet puhua.” Huh! Nyt Heiman. Isäni sanoi: “Luet nopeammin kuin Usain Bolt juoksee”. Toivottavasti ruotsiksikin. (Ei sit mitään paavoväyrynenlukeedostojevskiä -juttuja.)
Kävin välillä tosi kaukana menneisyydessä. Meri Luttisen Myrskynsilmä sijoittuu kuvitteelliseen muinais-Suomeen. ”Tietiät” (joo, kirjoitetaan noin), taikavoimia ja luonnonlääkintää. Mutta myös moderni ote: päähenkilö on tyttö, mutta tyttöyttä ei erityisesti korosteta.
Luen Ann-Luise Bertellin Heimania. Tunnen rajallisuuteni, koska ruotsi. Mutta on tämä hieno, kahdeksan vuosikymmentä sukutarinaa. Elämä, jota painaa valhe. Mies, jonka pitää olla vahva. Suomalaisessa kirjallisuudessa on kuvattu paljon sodan jälkiä, suomenruotsalaisessa vähemmän.
Kaunoja lukiessa jäi vaivaamaan, että vaikka historian tunteminen on tärkeää, ehdokaskirjojen kautta ei päästä nykyhetkeen, siihen mitä on tässä ja nyt? Tai tulevaan? Kirjailijat osaavat myös sen!
Mietitkö kuka voittaa? Olen sekoamassa, kun yritän mielessäni tehdä diktaattoreista luonneanalyysejä. Että koska se on ehkä tällainen, se varmaan valitsee tän, eiku tän, eiku tän..
Huhuu?
Finlandia 2020 - lukemisen juhlaa keskiviikkona 25.11. klo 19.00 Yle TV1 ja Yle Areena
Erno Kulmala
Yle