Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Teeman elokuvafestivaali pääkuva

Aavikko on pyöreä: El Topon verinen tie ylpeyden, väkivallan ja itseinhon kautta valaistumiseen – ja takaisin alkuun

Kolme outoa hahmoa aavikolla. Kuva elokuvasta El Topo.
"Halusin luoda kuvan, jota ihminen ei voisi koskaan unohtaa sen kerran nähtyään." Alejandro Jodorowsky Kolme outoa hahmoa aavikolla. Kuva elokuvasta El Topo. Kuva: Producciones Panicas El Topo,Alejandro Jodorowsky,Teeman elokuvafestivaali

Alejandro Jodorowskyn El Topoa (1970) oli lähes mahdotonta nähdä reilun kolmen vuosikymmenen ajan. Mikään tuskin voisi vankistaa elokuvan kulttimainetta yhtä voimallisesti. Nyt symboliikalla, väkivallalla ja erotiikalla ladattu ”happowestern” nähdään ensimmäisen kerran Suomen televisiossa. Mutta voiko se edes olla maineensa veroinen, Antti Lähde kysyy.

”Luuletko, että minun väkeni kannattaa tulla elämään tänne”, aasilla ratsastava nainen kysyy mieheltä pienen preeriakaupungin laidalla.

Katsotaanpas.

Edellisten minuuttien aikana olemme nähneet, kuinka kaupungin pappi lietsoo hurmioituneen seurakunnan venäläiseen rulettiin, kuinka ”kunnialliset aviomiehet” silinterihatuissaan salakuljettavat prostituoituja salaisiin jazz-orgioihinsa ja kuinka hihamerkein varustettuja orjia polttomerkitään, pahoinpidellään ja teloitetaan kirkkaassa päivänvalossa asukkaiden suureksi riemuksi, Illuminatin Kaikkinäkevän silmän alla.

Sanoisin, ettei välttämättä kannata.

”Jatkan kaivamista”, buddhalaisen munkin kaapuun pukeutunut mies kuitenkin lupaa.

Mies on El Topo eli myyrä. Ja tunnelin kaivamista hän tahtoo jatkaa johdattaakseen naisen ja muut pelastajansa, insestin rampauttaman ja maanalaisiin luoliin hylätyn kansan, takaisin sivilisaation ja sivistyksen pariin.

Mies ja poika loittonevat hevosen selässä aavikolla. Kuva elokuvasta El Topo.
Mies ja poika loittonevat hevosen selässä aavikolla. Kuva elokuvasta El Topo. El Topo,Teeman elokuvafestivaali,Teeman elokuvafestivaali 2020
Halusin luoda kuvan, jota ihminen ei voisi koskaan unohtaa sen kerran nähtyään― Alejandro Jodorowsky

Alejandro Jodorowskyn elokuvassa El Topo (1970) päähenkilö kulkee pitkän taipaleen ylpeyden, väkivallan, petoksen ja itseinhon kautta uudelleensyntymään ja valaistumiseen. Mutta valonkaan löytäminen ei takaa myyrälle onnellista loppua.

”Myyrä kaivaa tunneleita maan alle ja etsii aurinkoa. Joskus myyrä päätyy maan pinnalle. Ja kun se näkee auringon, se sokaistuu.”

El Topo elää ja kuolee kahdesti. Mikään ei kuitenkaan muutu. Vaikka miten päin yrittää, kaikki päättyy aina verilöylyyn – ja takaisin alkupisteeseen.

Tarina on pyöreä ja ikuinen kuin aavikko, jolla El Topo elokuvan ensimmäisen puoliskon vaeltaa.

Mies mustissa ja alaston pikkupoika hiekka-aavikolla. Kuva elokuvasta El Topo.
Mies mustissa ja alaston pikkupoika hiekka-aavikolla. Kuva elokuvasta El Topo. Kuva: Producciones Panicas El Topo,Alejandro Jodorowsky,Teeman elokuvafestivaali,Teeman elokuvafestivaali 2020
Feministinen herätys johti 30-vuotiseen sotaan

El Topo on yksi elokuvahistorian vastustamattomimmista myyteistä. Kiitos Jodorowskyn ja managerilegenda Allen Kleinin 1970-luvun puolivälin välirikon, elokuvaa oli lähes mahdotonta nähdä reilun kolmen vuosikymmenen ajan. Mikään tuskin voisi vankistaa taideteoksen kulttimainetta yhtä voimallisesti.

Muun muassa The Beatlesia ja The Rolling Stonesia edustanut Klein oli satsannut Jodorowskyyn huomattavia summia John Lennonin ja Yoko Onon suostuttelemana.

Kun chileläisohjaaja ei ”feministiseen herätykseensä” vedoten suostunutkaan ohjaamaan elokuvasovitusta Pauline Réagen eroottisesta romaanista O:n tarina (Histoire d’O, 1954), Klein suivaantui ja hyllytti niin El Topon kuin sen seuraajan The Holy Mountainin (1973).

Ikuiselta haiskahtanut sota saatiin sovittua vasta vuosituhannen alussa, ja vihdoin vuonna 2007 elokuvat julkaistiin dvd-formaatissa.

Sen jälkeen pitikin enää ottaa selvää, onko El Topo – tuo kulttielokuvien kulttielokuva, yönäytösten ykkönen, niin Peter Gabrielia, David Lynchiä, Quentin Tarantinoa, Bob Dylania, Nicolas Winding Refniä, Terry Gilliamia, Marilyn Mansonia kuin kuka tietää Jaakko Kolmosta ja Veijo Vanamoakin innoittanut underground-herkku, ”happowestern” ja LSD-länkkäri vailla vertaa – likimainkaan meskaliininhöyryisen maineensa veroinen.

Kolme outoa hahmoa, yhdellä aseet. Kuva elokuvasta El Topo.
Kolme outoa hahmoa, yhdellä aseet. Kuva elokuvasta El Topo. El Topo,Alejandro Jodorowsky,Teeman elokuvafestivaali
Ei liene yllätys, että psykomagian kehittelijän elokuvissa on paljon kaikenlaista

Alejandro Jodorowsky (s. 1929) on työskennellyt Wikipedia-sivustonsa mukaan paitsi elokuvaohjaajana, myös ainakin kirjailijana, näytelmäkirjailijana, käsikirjoittajana, runoilijana, esseistinä, teatterijohtajana, tuottajana, näyttelijänä, leikkaajana, muusikkona, säveltäjänä, filosofina, nukettajana, miimikkona, psykologina, psykoanalyytikkona, maalarina, kuvanveistäjänä ja hengellisenä guruna.

Itse opin tuntemaan hänet teini-iässä monen muun tavoin sarjakuvakäsikirjoittajana, Jean ”Moebius” Giraud’n piirtämän ja taiteenlajin kiistattomiin klassikoihin luettavan scifi-sarjan Incal (1981–1989) luojana.

Kun otetaan huomioon, että kaiken tämän ohessa Jodorowsky on ehtinyt kehitellä myös oman terapiamuotonsa, psykologisia traumoja unien, teatterin, runouden ja shamanismin voimalla hoitavan psykomagian, ei liene yllätys, että hänen elokuvissaankin on paljon kaikenlaista.

Mystinen pappisseremonia menossa. Kuva elokuvasta El Topo.
Mystinen pappisseremonia menossa. Kuva elokuvasta El Topo. Kuva: Producciones Panicas El Topo,Teeman elokuvafestivaali,Teeman elokuvafestivaali 2020
On virhe yrittää olla liian täydellinen.― El Topo

Millainen elokuva El Topo sitten on? Sanalla sanoen: mieleenpainuva.

El Topossa ihastuttaa tekemisen vapaus. Se muistuttaa, että elokuvaan voi laittaa idean, toisen ja yhdeksännenkin, ja vain katsoa mitä tapahtuu. Ideat kipinöivät, elävät omaa elämäänsä. Jotain syntyy joka kerta, eikä elokuvan tarvitse tuntua joka katsomiskerralla samanlaiselta.

”On virhe yrittää olla liian täydellinen”, sanoo El Topokin – jota esittää tietysti Alejandro Jodorowsky itse.

Riippumatta siitä, nauttiiko El Topon katsomisesta, ”ymmärtääkö” siitä mitään tai pitääkö sitä ns. hyvänä elokuvana vai silkkana sekoiluna, sen audiovisuaalista ainutlaatuisuutta ja vaikuttavuutta on mahdotonta sivuuttaa.

”Halusin luoda kuvan, jota ihminen ei voisi koskaan unohtaa sen kerran nähtyään”, Jodorowsky on sanonut.

Siinä hän kyllä onnistui. Elokuva on etenkin valon ja värisävyjen puolesta uskomattoman kaunis – groteskeimpinakin hetkinään. En usko, että kovinkaan moni El Topon nähnyt on myöhemmin sekoittanut sitä mihinkään toiseen elokuvaan, ellei sitten Jodorowskyn.

El Topon kohdalla usein mainittu ”psykedelia” johtaa hiukan harhaan. Katsojaa ei altisteta Vesimiehen ajan ryöpsähtelevälle väri-ilottelulle, hyöriville kaleidoskooppinäkymille tai muillekaan aisteja sekoittaville huljutuksille. Kuvakieleltään (ja äänisuunnittelultaan) elokuva on kaikessa surrealistisuudessaankin melko minimalistinen ja hallittu – aavikon hiekkaa, taivaan sineä.

Ratsastaja kaukaisuudessa. Kuva elokuvasta El Topo.
Ratsastaja kaukaisuudessa. Kuva elokuvasta El Topo. Teeman elokuvafestivaali,El Topo
El Topo johdattaa kitukasvuista tynnyrikansaa kohti valoa

”Psykedeeliseksi” elokuvaksi El Topon juoni on varsin suoraviivainen. Elokuvan tapahtumat esitetään selkeästi, suht yksiselitteisesti ja pääosin kronologisessa järjestyksessä.

Mutta vaikka katsoja näkee, mitä tapahtuu, on tietenkin aivan eri asia ymmärtää, miksi tapahtuu.

Tekstiplanssit jakavat El Topon neljään osaan: Genesis, Profeetat, Psalmit ja Apokalypsi. Näistä kaksi ensimmäistä muodostavat elokuvan alun western-osion, kaksi jälkimmäistä puolestaan lopun ”fellinimäisen” puoliskon.

Western-osio näyttää, kuinka nahkaan sonnustautuneena jimmorrisonina hiekkadyyneillä ratsasteleva El Topo hylkää seitsemänvuotiaan nakupellepoikansa (ohjaajan poika Brontis) fransiskaanimunkeille ja lähtee kainaloonsa kaappaaman orjanaisen yllyttämänä tappamaan petollisin keinoin neljää autiomaassa asustavaa pistoolisankaria, koska paras ja kovin jätkä olla pitää.

Fellini-puoliskolla sama mies havahtuu vuosikymmeniä myöhemmin harmaahapsisena jumalankuvana stalagmiittiluolastosta, jossa asuvaa kitukasvuista tynnyrikansaa hän ryhtyy egostaan vapautuneena johdattamaan kohti valoisampaa huomista kunnianhimoisen tunnelihankkeen avulla. Sitä hän rahoittaa järjestämällä erilaisia slapstick- ja mimiikkanäytöksiä läheisen kaupungin haureuteen ja elostelulle taipuvaisille asukkaille ja myöhemmin muun muassa ikkunoita pesemällä ja hevosenlantaa keräämällä.

Sellainen on El Topo.

Naisen kielellä on kaksi pilleriä. Kuva elokuvasta El Topo.
Naisen kielellä on kaksi pilleriä. Kuva elokuvasta El Topo. Teeman elokuvafestivaali,El Topo,Teeman elokuvafestivaali 2020
Miehiin, naisiin, lapsiin, eläimiin, kiviin kohdistuvaa väkivaltaa sekä verta, verta verta...

Toki alun ja lopun väliseen kahteen tuntiin mahtuu paljon muutakin: teologian perusopintojen verran uskonnollista pohdintaa, filosofista pähkäilyä, freudilaista ja jungilaista vääntöä, itämaisia viisauksia sekä kuormalavallinen yksi- tai moniselitteisemmin aukeavaa symboliikka-esineistöä korkokengistä kananmuniin, sormuksista kaktusviikunoihin, leijonista perhoshaaveihin ja himmeleistä hunajakennoihin – mitä kampetta hiekka-aavikolta nyt tavallisesti löytyykään.

Eikä sovi unohtaa haavoja, stigmoja, ruoskimista, alastomuutta, seksiä, raiskauksia, hirtettyjä, ammuttuja ja viilleltyjä ruumiita, niin miehiin, naisiin, lapsiin, eläimiin kuin kiviin kohdistuvaa väkivaltaa sekä verta, verta, verta.

Jodorowskya on moitittu muun muassa edellä mainituista asioista, eikä El Topo näin viidenkymmenen vuoden perspektiivillä aivan joka osaltaan yksiselitteisen kosherilta ja ei-eksploitatiiviselta vaikutakaan.

Elokuvan mainetta eivät auta Jodorowskyn viidenkymmenen vuoden takaiset ja yhä taajaan siteeratut haastattelulausunnot siitä, kuinka elokuvassa nähtävä raiskauskohtaus olisi ”aito” ja kuinka kaikki elokuvassa nähdyt kuolleet eläimet olisi oikeasti tapettu kuvauksissa. (Jodorowsky on myöhemmin sanonut lausuntojensa olleen mainospuhetta, jonka tarkoitus oli shokeerata ja tehdä elokuvaa tunnetuksi.)

Mitä asiasta haluaakin ajatella, ainakaan Jodorowskyä ei voi syyttää siitä, että hän olisi pihtaillut sen suhteen, missä määrin työvälineitä antaa katsojalle taideteoksensa tulkitsemiseen.

Aavikon outoja tyyppejä, ase, kädetön mies. Kuva elokuvasta El Topo.
Aavikon outoja tyyppejä, ase, kädetön mies. Kuva elokuvasta El Topo. Kuva: Producciones Panicas El Topo,Teeman elokuvafestivaali,Teeman elokuvafestivaali 2020
Hunajalla vuorattuja alastomia naisia, ristiinnaulittu kana, murhattu rabbi, jättiläisvagina…

Alejandro Jodorowsky syntyi Chilessä vuonna 1929. Hänen juutalaiset vanhempansa olivat muuttaneet maahan Venäjältä, nykyiseltä Ukrainan alueelta.

Kirjallisuudesta, runoudesta, psykologiasta, filosofiasta ja anarkismista innoittunut nuorukainen muutti 1960-luvun alussa Ranskaan, jossa hän oli perustamassa Mouvement panique -nimistä performanssitaiteen kollektiivia vastaiskuna surrealistisen taiteen kaupallistumiselle.

Mouvement panique tähtäsi kaaokseen ja shokeeraamiseen. Ryhmä kieltäytyi ottamaan itseään vakavasti ja pyrki tekemään naurunalaiseksi ne, jotka niin yrittivät tehdä. (Tämä on hyvä pitää mielessä, jos erehtyy julistamaan kovaäänisesti tulkintojaan Jodorowskyn elokuvista!)

Kun lukee kuvausta Mouvement paniquen nelituntisesta esityksestä Pariisin ”vapaan ilmaisun festivaaleilla” vuonna 1965, voisi kuvitella lukevansa El Topon tarpeistonhoitajan muistilistaa seuraavan päivän kuvauksia varten: hunajalla vuorattuja alastomia naisia, ristiinnaulittu kana, murhattu rabbi, jättiläisvagina…

Ranskasta Jodorowsky muutti Meksikoon, jossa hän ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa. ”Paniikkiliikkeeseen” kuuluneen Fernando Arrabalin näytelmään perustuva Fando y Lis (1968) kuvaa myyttistä kaupunkia etsivän miehen ja naisen lohdutonta tarpomista postapokalyptisissä maisemissa. Surrealistisia asioita tapahtuu, alastomuutta ja väkivaltaa löytyy.

Kengännauhabudjetilla kuvattu mustavalkoelokuva otettiin Acapulcon elokuvajuhlilla vastaan intohimoisesti – eli mellakoiden ja kiviä heitellen.

Meksiko ei ollut vielä valmis Jodorowskylle, eikä maailma ole ollut aina sen jälkeenkään. Siinä määrin kivikkoinen Jodorowskyn ura elokuvaohjaajana on El Topon, The Holy Mountainin ja Kleinin julistaman 30-vuotisen sodan jälkeen ollut.

Mies seisoo aavikkolammessa hattu päässä. Kuva elokuvasta El Topo.
Mies seisoo aavikkolammessa hattu päässä. Kuva elokuvasta El Topo. Kuva: Producciones Panicas El Topo,Alejandro Jodorowsky,Teeman elokuvafestivaali,Teeman elokuvafestivaali 2020
Täydellisyys on katoamista.
Häviän vaikka voittaisinkin.
― El Topo

Parhaiten muistetaan Jodorowskyn suuruudenhullu Dyyni-projekti, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa – ja vuosia myöhemmin vastentahtoisen David Lynchin käsiin.

Frank Herbertin tieteisromaanin elokuvasovituksesta piti tulla kymmenen tunnin mittainen eepos, jonka näyttelijöiksi oli sovittu muun muassa Orson Welles, Mick Jagger, Amanda Lear ja Salvador Dalí – 100 000 dollarin tuntipalkalla. Myös Moebius, kuvataiteilija H.R. Giger ja Pink Floyd oli kiinnitetty projektiin. (Vuonna 2013 Frank Pavich ohjasi aiheesta dokumenttielokuvan Jodorowsky’s Dune.)

El Topolle Jodorowsky on yrittänyt tehdä jatko-osaa 1990-luvulta lähtien. Hän puhui asiasta toiveikkaasti vielä vuonna 2016 Cannesin elokuvajuhlilla, mutta uskokoon ken jaksaa. El Topon poikien, Cainin ja Abelin edesottamuksia, on päästy kuitenkin seuraamaan kahden José Ladrönnin piirtämän ja Jodorowskyn käsikirjoittaman The Sons of El Topo -sarjakuvaromaanin verran.

2010-luvulla Jodorowsky on ohjannut kaksi omaelämäkerrallista elokuvaa, erinomaisen lapsuuskuvauksen Elämän tanssi (La dansa de la Realidad, 2013) ja nuoresta runoilija-Alejandrosta kertovan Poesia Sin Fin (2016). Sarjaan pitäisi tulla vielä kolme elokuvaa lisää, mutta helmikuussa Jodorowsky täyttää jo 92 vuotta.

Toisaalta chileläinen on useassa haastattelussa paljastanut aikovansa elää 120-vuotiaaksi, joten aikaa on. Vaikka vielä yhdelle 30-vuotiselle sodalle.

Artikkelin kirjoittaja Antti Lähde aikoo ottaa El Topo -elokuvan upeiden onelinerien joukosta käyttöönsä ainakin nämä kolme: ”Täydellisyys on katoamista.” ”Häviän vaikka voittaisinkin.” ”Löydämme heidät kulkemalla spiraalimaisesti.”

El Topo

Alejandro Jodorowskyn eriskummallinen psykedeelinen western. Kuuluisa mutta vähän nähty surrealistinen kulttiteos esitetään nyt Suomessa ensi kertaa televisiossa, tai melkein muutenkaan. Myyttinen matka – mutta minne? Pääosassa ohjaaja itse. (Meksiko 1970)
Teeman elokuvafestivaalilla torstaina 26.11.2020 klo 23.10
Areenassa 25.11. alkaen 3 kuukautta

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri