Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki kehottaa miettimään, miten selviäisimme ilmastokaaoksen keskellä kymmenistä samaan aikaan raivoavista tappavista kulkutaudeista, kun yhdenkin kukistaminen on vaikeaa järjestäytyneessä yhteiskunnassa.
Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon saanut Risto Isomäki on työskennellyt koko elämänsä maailman köyhimpien ihmisten ja ympäristön hyväksi.
Hän on julkaissut yli 30 tieto- ja kaunokirjaa ja toiminut aktivistina 40 vuoden ajan. Elämäntyö ei ole tullut valmiiksi, vaikka palkinnolla nyt muistettiinkin.
– Nuorten ihmisten käynnistämät uudet kansanliikkeet ovat hyvä happotesti. Niin kauan kuin ymmärtää ainakin pinnallisesti tällaisten uusien kansanliikkeitten ideat ja mistä niissä on kysymys, kannattaa jatkaa yhteiskunnallista vaikuttamista. Siinä vaiheessa kun ei enää ymmärrä niitä, kannattaa vetäytyä äkkiä kuvioista.
Risto on kampanjoinut ilmasto- ja ympäristökysymysten puolesta Suomessa ja maailmalla, muun muassa Intiassa ja Afrikassa.
Yksi mieleen painuneista merkittävistä kansainvälisistä ponnistuksista oli parikymmentä vuotta kestänyt yhteistyö Kenian Green Belt Movementin kanssa.
Mukana oli kymmeniä tuhansia suomalaisia. Tuki auttoi Wanghari Maathaita saamaan Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2004. Kampanjasta kasvoi lopulta Trillion Tree Campaign, joka on edelleen voimissaan.
Kampanja on hyvä esimerkki lukuisien ihmisten yhteistyön voimasta.
– Kun suuri joukko yhdessä yrittää tehdä suuria asioita, sillä saattaa olla vuosien kuluessa paljon merkittävämpiä seurauksia, kuin kukaan aluksi olisi voinut kuvitellakaan, Risto toteaa.
Kansalaispalkalla aktiivisempi yhteiskunta?
Risto pitää 80- ja 90-lukua sekä 2000-luvun alkua suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tähän astisena huippuaikana. Tällä hetkellä tilanne on kirjailijan mielestä paljon heikompi.
– Suurin syy siihen on se, että 80-luvulla ihmisillä oli taloudellisesti paljon turvatumpi asema. Työtä sai, kun sitä meni hakemaan. Ei tarvinnut pelätä, ettei saa työpaikkaa nuorena ja syrjäytyy työelämästä kokonaan. Tällä hetkellä nuorten on paljon vaikeampi toimia samalla tavalla aktiivisesti, koska kilpailu työpaikoista on paljon kovempaa.
Risto on huolissaan nuoriin kohdistuvasta opintojen ja työelämän tulospaineesta.
– Tärväämme tällä tavoin paljon potentiaalia. Me menetämme todennäköisesti sitä kautta ison osan kaikesta siitä, mitä nuoret voisivat vähän ajan päästä tuottaa, jos saisivat riittävän kauan miettiä ja kehittää omaa juttuaan.
Ratkaisuna voisi Riston mielestä olla kansalaispalkka. Sen turvin yhteiskunnalliselle aktiivisuudelle olisi enemmän tilaa.
Entä millä mielellä koko ikänsä aktivistina elänyt Risto katselee nuoren polven toimintaa? Esimerkiksi Fridays For Future -liike on ravistellut ihmisiä ilmastokysymysten äärelle suurella massavoimalla.
– On ollut ihanaa, että tällainen uusi iso nuorten ilmastoaktivistien aalto on syntynyt. Sillä on ollut paljon vaikutusta.
Aktivismia kirjojen keinoin
Risto on aktivisti myös kirjailijana, sillä hänen parillekymmenelle kielelle käännetyissä kirjoissaan on keskeisenä aiheena ympäristökatastrofi.
Vuonna 2005 Finlandia-ehdokkaanakin ollut Sarasvatin hiekkaa käsitteli mannerjäätiköiden sulamista. Sen kirjoittaminen oli surutyötä.
– Olimme viivytelleet ilmastokriisin kanssa, ja sitten kaikki kolme mannerjäätikköä alkoivat sulaa ja kelluvat jäät Jäämerellä alkoivat huveta hurjalla vauhdilla. Ongelma oli kaatumassa päälle valtavan paljon nopeammin kuin osasimme odottaa. Vastatoimemme olivat auttamatta vaiheessa.
Nykyään kirjailija on paljon toiveikkaampi.
– Uskon, että kykenemme torjumaan tämän ongelman. Uusin Vedenpaisumuksen lapset -kirjani jatkaa kuitenkin Sarasvatin hiekkaa -kirjan tarinaa ja sisältää myös varoituksen. Se näyttää ilmaston lämpenemisen mahdollisia seurauksia.
Pandemia ei tullut yllätyksenä
Viime vuosina Risto on käsitellyt kirjoissaan ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvittavia keinoja ja viimeisimpänä Covid 19 -pandemiaa. Kirjailija ei yllättynyt pandemian roihahtamisesta. Taudin tuhovoima kuitenkin yllätti.
– Globaalissa etelässä tappavat kulkutaudit ovat aina olleet ihmisten pysyvänä riesana. Olen ihmetellyt sitä, että me olemme tällä onnistuneet hirveän pitkään väistämään ne. Pahimpana riesanamme on ollut influenssa, mutta senkin kohdalla olemme onnistuneet nitistämään todella vaaralliset tilanteet tehokkaasti.
Aluksi koronaviruskin kuulosti helpommalta hallittavalta. Kun selvisi, että virus leviää myös oireettomana, totuus paljastui.
– Sen kuultuani ymmärsin, että tästä tulee pahin pandemia, minkä ihmiskunta on nähnyt sataan vuoteen, eli sitten niin sanotun espanjantaudin.
Pandemian vakavuuden vähättelijät eivät saa Ristolta ymmärrystä.
– Itse olen sitä mieltä, että Maailman terveysjärjestö WHO on oikeassa sanoessaan, että tämä uusi koronavirus on kaikkein vakavin haaste, jonka se on toimintansa aikana kohdannut.
Rajoitusten hienot seuraukset
Koronarajoitukset ja niiden noudattaminen ovat Riston mukaan olleet merkittävimmässä asemassa pandemian hoidossa.
Hän näkeekin kuluvan vuoden rankkuudestaan huolimatta yhtenä ihmiskunnan suurimmista ja hienoimmista hetkistä, ja selitys siihen löytyy maailmanlaajuisesta yhteistyöstä virusta vastaan.
– Koskaan aikaisemmin ei ole tapahtunut mitään läheskään vastaavaa. Miljardit ihmiset ovat yhdessä onnistuneet kesyttämään näin nopeasti näin vaarallisen uuden taudinaiheuttajan niin, että sen aiheuttamat vahingot ovat kuitenkin olleet hirveän paljon vähäisempiä kuin ne olisivat voineet olla.
Riston mielestä on ollut harmillista, että rajoituksista on puhuttu lähinnä terveydenhuollon ylikuormittumisen estämisen näkökulmasta, vaikka sekin ilman muuta on olennaista.
Hän haluaa lisäksi kiinnittää huomion siihen, miten rajoitustoimet ovat vaikuttaneet viruksen mahdollisuuteen kehittyä aggressiivisemmaksi.
– Kun taudinaiheuttaja pystyy siirtymään hyvin nopeasti kantajasta toiseen, se tyypillisesti muuttuu tappavammaksi ja aggressiivisemmaksi. Kun etenemistä hidastetaan, se muuttuu miedommaksi. Olemme todennäköisesti onnistuneet muuttamaan virusta miljardien ihmisten yhteistyöllä ainakin väliaikaisesti useimmissa maissa paljon vähemmän vaaralliseksi, kuin mitä se oli.
Juuri nyt on erityisen olennaista muistaa asian kääntöpuoli.
– Jos me toimimme hölmösti, pystymme jalostamaan viruksen nopeasti myös takaisin tappavampaan suuntaan.
Pandemialla on Riston mielestä tärkeää opetettavaa ilmastokriisistä. Koronavuosi on osoittanut, miten nopeasti asiat voivat radikaalisti muuttua, ja miten suureksi ongelmaksi yksikin taudinaiheuttaja voi järjestäytyneessä yhteiskunnassa osoittautua.
Entä sitten, jos käsillä onkin totaalinen ilmastokaaos, jossa valtava joukko pakolaisvirtoja on liikkeellä ja yhteiskuntien infrastruktuuri ja tiedonvälitys eivät toimi kunnolla?
– Silloin kaikki vanhat kulkutaudit isorokkoa lukuunottamatta tekevät paluun, ja monet uudetkin taudinaiheuttajat voivat tehdä läpimurtonsa. Silloin meillä voi hyvin olla kymmeniä vakavia pandemioita hoidettavana yhtä aikaa. On selvää, ettemme halua joutua sellaiseen tilanteeseen.
Risto peräänkuuluttaakin väkeviä ilmastotoimia myös pandemiasyistä, ennen kuin on liian myöhäistä. Hän tuskittelee, että toimeen tarttumisen kanssa on vitkasteltu liian pitkään.
– Aiemmin meillä olisi ollut useampiakin keinoja, mutta nyt luulen, että meillä on enää yksi strategia, joka toimii riittävän nopeasti: globaali ruokavallankumous. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan maapinta-alaa. Sitä vapautuu, jos suuri osa ihmisistä siirtyy syömään ainakin kasvispainotteista ruokaa.
Risto uskoo, että motivaatiota muutokseen löytyy.
– Elintarviketeollisuuden katteet tulevat räjähtämään, jos pystytään myymään lihan sijasta kasviproteiinituotteita, koska niiden tuottamiseen tarvitaan niin paljon vähemmän tuotantopanoksia. On tietenkin olennaista, että maataloustuottajat saavat kevyemmällä ja pienemmällä työllä paremman tuoton.
Elintarviketeollisuudella on Riston mukaan suorat vaikutukset myös tulevaisuuden pandemiauhkiin. Hänen mielestään tärkein pandemioita maailmassa synnyttävä tekijä on juuri massiivinen teollinen eläintuotanto.
– Tällaisissa olosuhteissa virus pystyy siirtymään niin nopeasti isännästä toiseen, että sen evoluutio siirtyy turbovaihteelle. Jos suurisuuntainen eläintuotanto lopetetaan, pienenee pandemioiden uhka merkittävästi. Voi olla, ettei meidän tarvitsisi pelätä niitä enää ollenkaan.
