Kampanja on kerännyt puolessa vuodessa eri-ikäisten, eri puolilla Suomea asuvien ihmisten puhetta yli 3 000 tunnin edestä. Nyt tarvitaan kuitenkin vielä roimasti lisää, jotta saamme pidettyä suomen kielen mukana teknologisessa kehityksessä!
Lahjoita puhetta -kampanja on ollut käynnissä kesäkuusta lähtien ja siinä kerätään puhuttua suomen kieltä, jotta tekoäly ja puheentunnistuspalvelut ymmärtäisivät tulevaisuudessa paremmin suomea ja meidän kaikkien arki olisi helpompaa.
Nyt puhetta on koossa yli 3 000 tuntia eli 180 000 minuuttia. Se on jo hyvä määrä ihmisten vapaaehtoisesti lahjoittamaa arkipuhetta, mutta lisää tarvitaan, jotta saamme tulevaisuudessa laadukkaita palveluita omalla ja rikkaalla suomen kielellämme!
Hankkeen tavoitteena on saada kasaan huikeat 10 000 tuntia puhetta. Se on kova tavoite, ja jo puolellakin siitä päästään maailmanlaajuisesti vertailtuna pitkälle.
Aalto-yliopiston professorin Mikko Kurimon mukaan yli 5 000 tunnin aineisto olisi kansainvälisestikin merkittävä ja riittävän laaja toimivien puheentunnistuspalveluiden kehittämiseen. Samalla se veisi suomalaista tutkimusta ja teknologiaosaamista eteenpäin ja herättäisi todennäköisesti laajuudellaan myös kansainvälistä huomiota. Lue lisää tästä!
Nyt on aika lähteä mukaan puheenlahjoitukseen, jotta saamme pidettyä suomen kielen mukana teknologisessa kehityksessä!
Minimissään tarvitaan siis vielä 2 000 tuntia, jotta kokoon saadaan riittävästi aineistoa toimivien puheentunnistussovellusten kehittämiseen. Tämä tarkoittaisi, että jos yksi prosentti kaikista suomalaisista lahjoittaisi puhetta 2 minuutin ajan, 2 000 tuntia olisi täynnä ja koossa olisi tarvittavat yli 5 000 tuntia. Ja jos mukaan saadaan isompi joukko suomalaisia, voidaan päästä jo lähemmäs 10 000 tunnin kokonaispottia!
Kun dataa eli puhekielen aineistoa kertyy tarpeeksi, suomi ei jää teknologisessa kehityksessä isojen kielten jalkoihin.
Puhetta tarvitaan kaikenlaisilta ja -ikäisiltä puhujilta ympäri Suomea – myös niiltä, joille suomi ei ole äidinkieli. Ja tietenkin myös ulkosuomalaiset voivat osallistua keräykseen!
Kielitieteilijä Mietta Lennes Helsingin yliopistosta muistuttaa, että toimivassa puheentunnistuksessa ei ole kyse vain sanastosta. Puheen sävelkulku, rytmi ja painotukset voivat muuttaa merkityksen aivan toiseksi.
– Kun koneita ohjataan puheella, niiden täytyy mukautua puhujan äänenpainoihin, oli tämä sitten turkulainen, savolainen, maahanmuuttaja, lapsi, vanhus, terve, sairas, kiireinen tai pitkästynyt, Lennes sanoo.
Näin voit lahjoittaa puhettasi
Lahjoita puhettasi tästä! Et tarvitse valmistautumista. Voit lahjoittaa minuutin tai puhua vaikka puoli päivää. Apunasi ovat eri aihealueet, joista voit valita mieleisesi. Ja jos juttua riittää, voit palata puhumaan uudestaan myöhemminkin! Puheenlahjoittaminen on helppoa ja hauskaa. Tarvitset vain puhelimen, tabletin tai tietokoneen, jossa on nettiyhteys ja mikrofoni. Voit lahjoittaa puhetta joko selaimessa tai sovelluskaupoista ladattavien sovelluksien kautta, iOSille tästä ja Androidille tästä.
Jos olet epävarma siitä, miten puhetta lahjoitetaan, löydät täältä selkeät ohjeet.
Haasta työntekijäsi, yhteistyökumppanisi ja asiakkaasi mukaan!
Laaja suomenkielinen puhepankki on yrityksille merkittävä apu omien palveluiden kehittämisessä. Jos koet, että yrityksellesi saattaisi olla laajasta puhepankista hyötyä omien palveluiden kehittämisessä, kannattaa ottaa osaa yrityshaasteeseemme, jossa kannustamme yrityksiä antamaan työntekijöilleen mahdollisuuden lahjoittaa puhetta työajalla. Lisätietoja aukeaa alla olevasta plussasta.
Näin osallistut Lahjoita puhetta -kampanjan yrityshaasteeseen!
- Mieti yrityksellesi oma tunniste. Se voi olla esimerkiksi #yrityksennimipuhuu
- Viesti yrityksesi sisällä asiasta hyvin ja muistuta osallistujia lisäämään teidän oma tunniste metatietoihin.
- Tunnistetta kysytään kohdassa “Osallistutko yrityshaasteeseen”. Tämä metatietokenttä ei ole heti alussa, vaan tulee eteen tehtäviä tehtäessä (kuva kentästä alla).
- Puheenlahjoituskone löytyy osoitteesta lahjoitapuhetta.fi. Se on saatavana myös iOSille ja Androidille sovelluskaupasta.
- Lahjoituskone ohjaa osallistujaa puhumaan eri teemojen kautta. Puhetta voi lahjoittaa yhden minuutin tai vaikka 20, ja määrä riippuu kustakin puhujasta ja hänen sisäisestä Runebergistaan. Voitte kuitenkin ohjeistaa työntekijöillenne, kuinka kauan he saavat käyttää aikaa puheenlahjoitukseen.
Medialukutaitopaketit kouluihin
Jos olet opettaja, olemme koonneet puheenlahjoituskoneeseen myös mediataitopaketit 4.-6. luokille, 8.-9. luokille sekä lukioihin. Paketit on suunniteltu yhteistyössä opettajien kanssa ja ne löytyvät osoitteesta lahjoitapuhetta.fi
Jaa somessa #lahjoitapuhetta ja haasta ystäväsi ja tuttavasi mukaan!
Voit edistää riittävään keräyspottiin pääsemistä myös jakamalla puhumisen ilosanomaa haastamalla perheenjäsenesi ja ystäväsi mukaan. Sosiaalisessa mediassa käytä #lahjoitapuhetta
Lahjoita muutama minuutti puhettasi, niin arkea helpottavat palvelut ymmärtävät tulevaisuudessa meitä kaikkia juniorista senioriin ja stadilaisesta savolaiseen! Opetetaan yhdessä tekoäly puhumaan suomea!