Hyppää pääsisältöön

Pikku Kakkosen joulukuun tärpit

Porokuiskaajan arvoitus: tontut
Porokuiskaajan arvoitus: tontut Kuva: Yle / Veli-Martti Koivunen Pikku Kakkonen,Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus,joulukalenteri

Pikku Kakkosen studio on verhoutunut uuteen lavasteeseen. Iltalähetyksien lavasteessa leikitellään 1.12. alkaen geometrialla, epäsymmetrisellä asettelulla ja suositaan käsin muotoilua.

Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus
Perinteisesti joulukuun aloittaa joulukalenteri. Porokuiskaajan arvoitus kertoo tyttötonttu Pirpanasta, joka lähtee Korvatunturilta selvittämään kadulta löytyneen koiran tapausta ja tutustuu Väinöön, hyväsydämiseen joulukoristeiden tekijään. Korvatunturin arvaamaton Ylitonttu sekä hömelö keksijätonttu Sherlokkinen aiheuttavat sankareille omanlaistaan päänvaivaa. Alussa pieniltä tuntuvat ongelmat paisuvat lopulta uhkaamaan koko joulun toteutumista. Mutta kuka on porokuiskaaja ja hänen salaperäinen medaljonkinsa? 24-osaisen sarjan pääosissa nähdään Kreeta Salminen ja Ville Majamaa sekä keskeisissä sivurooleissa veteraanitähdet Pirkka-Pekka Petelius, Vesa Vierikko ja Vesa-Matti Loiri. Joulukalenteri on uusinta vuodelta 2014.

Ryhmä Hau
Ryhmä Haun uudella, kuudennella kaudella pentupoppoo rientää jälleen vahtitorniin Riku-pojan luokse. Koirista tulee pelastuspartio, joka rientää hätää kärsivien kansalaisten avuksi. Mahtavien Mahtipentujen supersankariseikkailuja seurataan useissa jaksoissa, joista ensimmäinen on kauden yhdeksäs jakso. Silloin tavataan taas Mahtipentujen vastustaja Herkko ja yllättäen kattikoplakin saa supervoimat. Yle TV2:ssa ja Areenassa 6.12. alkaen.

Joulupukin Kuuma linja
Jouluaaton jännitystä lieventää tänäkin jouluna tuttuun tapaan itse Joulupukki, joka vastailee lasten soittoihin aamukahdeksasta lähelle puolta päivää. Puhelinnumero on tuttu 020 697 855.
Jouluisia kuvaterveisiä voi lähettää etukäteen osoitteeseen joulupukin.kuumalinja@yle.fi ja 1.12. alkaen lyhyitä tekstiterveisiä tv-ruutuihin yle.fi/joulupukinkuumalinja -sivuston kautta tonttujen välitettäväksi.
Lisätietoa Joulupukin Kuumasta linjasta.

Pidennetyt lasten aamut
Koska joululomalla on enemmän vapaa-aikaa, on aikaa myös katsoa enemmän lastenohjelmia! 14.12. - 6.1. lastenohjelmia nähdään Yle TV2 -kanavalla klo 6.50 alkaen aina klo 10 saakka. Pidennetyissä aamuissa nähdään tuttuja ja toivottuja lastenohjelmia sekä aivan uusia animaatioita.
Lisätietoa Ylen lasten joulusta.

Pikku Kakkosen audiot
Pikku Kakkosen audioissa on monta uutta ja vanhaa sarjaa kuunneltavana. Soiva syli on vauvamuskari perheen pienimmille, Väritysäänikirjaa kuunnellessa voi samalla värittää värikuvia ja tutut klassikot, 100 lastenlaulua ja Pikku Kakkosen Satuaarteet, tuovat lämpöä talven viileisiin iltoihin. Sattuman sadut ovat isän ja pojan, Villen ja Aapelin, yhdessä keksimiä satuja, jotka yllättävät niin kuulijat kuin itse kertojatkin. Salasaaren tarinoissa tutustutaan Salasaaren eriskummallisiin asukkaisiin, joita tapaa Yle TV2:ssa aina sunnuntaiaamuisin. Joulukiireiden keskellä on parasta köllötellä hetki ja kokeilla Nallen rentoutustaitoja. Tietoisuustaitojen harjoittelu yhdessä lapsen kanssa rauhoittaa sekä lasta että aikuista.
Kaikki Ylen lasten audiot

Onneli, Anneli ja nukutuskello
Onneli ja Anneli, parhaat ystävykset, lähtevät kesäloman viettoon maaseudulle. He matkaavat maatilalle Vappusniemeen maagisten ystäviensä Tingelstiinan ja Tangelstiinan keksijäveljen, Vekotiituksen, luokse. Perillä tytöille selviää, että hajamielinen Vekotiitus on unohtanut avata postejaan ja maatilaa uhkaa Oskari Oikotien kaavailema moottoritie. Tiedossa on ikimuistoinen ja jännittävä kesä! Onneli, Anneli ja nukutuskello on Saara Cantellin ohjaama ja Zodiak Finland Oy:n tuottama kuusiosainen lasten tv-sarja, joka on versioitu saman nimisestä elokuvasta. Sarjan on käsikirjoittanut Sami Keski-Vähälä ja se perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan. Rooleissa nähdään mm. Celina Fallström, Olga Ritvanen, Elina Knihtilä, Kiti Kokkonen ja Ville Myllyrinne. Yle TV2:ssa ja Areenassa 26.12. alkaen.

Sankarikoulu
Sankarikoulussa tapaamme ryhmän oppilaita, joilla on aivan erityisiä kykyjä. Sari Naps, Veikka Vekotin, Lotta Liitäjä ja Keke Kupla ovat opettaja Välkyn luokalla ja kaikilla heistä on oma erityistaitonsa. Lotta Liitäjä osaa lentää, Sari Napsilla on erityisvoimat ja teleporttaustaito, Veikka Vekotin keksii hienoja laitteita ja Keke Kupla osaa tehdä kuplista voimakenttiä. Luokan hamsterilla, Pörhämälläkin on omat erityiskykynsä: huima nopeus ja hurja ruokahalu. Sankarikoulussa opetellaan paitsi käyttämään omia kykyjä, myös ratkaisemaan ongelmia tieteen avulla ja auttamaan muita. Yle TV2:ssa 30.12. ja Areenassa jo 14.12. alkaen.

Nostoja joulukuun katalogisarjoista:
Pikku Kakkonen julkaisee lähes viikottain sarjoja Areenaan niin sanottuina katalogeina eli useita jaksoja kerrallaan katsottavaksi. Useimmiten katalogijulkaisuilla on 3 kk Areena-julkaisuaika.

to 3.12. alkaen

Petran poppoo, 26 jaksoa

ma 7.12. alkaen

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, 26 jaksoa


Hupsu Pikku Pupunen, 52 jaksoa

Puuharit, 52 jaksoa

Tilkkupeiton tarinoita, 26 jaksoa

su 13.12. alkaen

Metkat mesiläiset, 26 jaksoa

la 19.12. alkaen

Dinotassut, 25 jaksoa

PS. Pikku Kakkosen jouluohjelmia löytyy kootusti muun muassa täältä.