Hyppää pääsisältöön

Tytär kasvoi äitinsä alkoholismin varjossa, eikä ongelmasta puhuttu kotona – vasta terapia aikuisiässä auttoi selviytymään

Kuvituskuva, jossa äiti kallistaa pulloa ja lapsi istuu sängyllä
Kuvituskuva, jossa äiti kallistaa pulloa ja lapsi istuu sängyllä Kuva: Annukka Palmén-Väisänen Tilipäivä

Eve täyttää pian 40. Lähes koko hänen elämäänsä on varjostanut äidin alkoholismi. Jo alakouluikäisenä Eve tajusi, ettei hänen äitinsä käytös ollut tavallista. Lopulta hän hankki aikuisiällä ulkopuolista apua sairastuttuaan itsekin. Even äiti ei sen sijaan ole koskaan käynyt hoidossa.

Eve oli noin 10-vuotias, kun hänen käsityksensä äidistään muuttui ratkaisevasti.

– Mun kaksi tyttökaveria oli meillä kylässä. Me luettiin ääneen mun siskon kirjeitä, mitä ei tietenkään saisi tehdä. Sisko oli kirjoittanut kaverilleen kirjeen, jossa luki: “Tuu meille, jos äiti ei oo kännis.” Laitoin kirjeen äkkiä pois, eikä sitä luettu enempää.

Eve kasvoi länsisuomalaisessa pikkukaupungissa viisihenkisessä perheessä, johon kuului kaksi sisarusta, isä sekä äiti. Vanhemmat ovat naimisissa edelleen.

Äiti peitteli ja peittelee edelleen alkoholismiaan.

Äidin juominen ei liiemmin vaikuttanut alakouluikäisen Even kaverisuhteisiin. Hän kyläili kavereidensa luona ja kutsui kavereitaan vastavuoroisesti kotiinsa. Silloinkin kun hän luki siskonsa pysäyttävän lauseen, leikki jatkui, kun kirje pantiin piiloon.

Eve oli pitkään ollut tietoinen äitinsä juomisesta, mutta vasta siskon sanat nähtyään hän ymmärsi, ettei kaikki ollut kunnossa. Aikuistuttuaan Eve ymmärsi, että lause sai hänet häpeämään äitiään.

Äidin juomisesta ei puhuttu kotona

Äidin alkoholismi koetteli myös sisaruksia. Eveä muutamaa vuotta vanhempi isosisko reagoi voimakkaimmin, ja Eve arvelee, että sisko käsitteli kokemaansa vihan avulla.

Eve kuvailee olleensa itse pikemmin kiltti lapsi. Hän vietti paljon aikaa omassa huoneessaan, jossa hän tunsi olevansa turvassa juomiselta ja vanhempien riitelyltä. Myös pikkuveli koetti olla huomaamaton. Molemmat varoivat aiheuttamasta riitaa perheen sisällä.

– Isä elää symbioosissa äidin kanssa. He ovat niin liimautuneita toisiinsa, etteivät ole koskaan nähneet, miten äidin juominen on vaikuttanut meihin lapsiin.

Ärsyynnyin tosi herkästi siitä, kun äiti oli kännissä.

Perheessä pidettiin kulissit pystyssä, eikä ulkopuolisille puhuttu koskaan alkoholiongelmasta. Ongelmasta vaiettiin jopa perheen sisällä.

– Kotona ei ole koskaan puhuttu asiasta sanallakaan. Äiti peitteli ja peittelee edelleen alkoholismiaan. Hän esimerkiksi piilotteli viinapulloja. Jos kysyin, oliko hän juonut, vastaus oli aina “ei”, oli hän kuinka kännissä tahansa. Äiti ei myöskään ole koskaan ollut hoidossa eikä sitä omasta mielestään edes tarvitse.

Eve alkoi yläkouluikäisenä hävetä äitinsä juomista yhä enemmän ja tuntea myös vihaa.

– Ärsyynnyin tosi herkästi siitä, kun äiti oli kännissä. Koin, että äiti ärsytti mua tahallaan, ja menin siihen mukaan. Lopputuloksena molempia vitutti. Toistemme ärsyttäminen oli todella yleistä.

Ahdistus vei hoitoon

Muutama vuosi sitten Eve halusi avautua ystävälleen äitinsä alkoholismista. Hän ei ollut aiemmin kertonut kokemuksistaan ja tunteistaan kenellekään. Keskustelun jälkeen hän tajusi olevansa hyvin ahdistunut.

– Aina kun menin vanhempieni luo, palasin itkien. Itkin koko automatkan, kunnes tulin kotiin. Pidin itsekin kulissia yllä enkä halunnut puhua asiasta.

Eve hakeutui depressiohoitajan puheille terveyskeskuksen ja sai lopulta kaksi diagnoosia: ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko.

– Hoitaja sanoi, että mun pitää mennä psykoterapiaan. Kävinkin kolme vuotta säännöllisesti terapiassa paikallisella päihdeklinikalla.

Olen aina mennyt mun äidin tunnetilojen mukaan.

Päihderiippuvaisten läheiset saattavat myös kärsiä läheisriippuvuudesta. Eve pitää itseään tyypillisenä läheisriippuvaisena.

Läheisriippuvuudella ei ole tieteellistä luokitusta, mutta sen piirteet tunnetaan hyvin. Riippuvainen joutuu ottamaan vastuuta läheisen ongelmista eikä tiedosta omia ongelmiaan. Hän saattaa tarvita ihmissuhdetta vain tunteakseen itsensä tarpeelliseksi.

– Mä oon riippuvainen muista ihmisistä. Esimerkiksi mun äidistä olen ollut tosi riippuvainen. Olen aina mennyt mun äidin tunnetilojen mukaan. Jos äiti on ollut huonolla tuulella, tarkkailen koko ajan, miten sen tunnetilat muuttuu ja mukaudun niihin.

Kuvituskuva, jossa lapsi lukee kirjettä.
Kuvituskuva, jossa lapsi lukee kirjettä. Kuva: Annukka Palmén-Väisänen Tilipäivä

Terapia oli siskon kirjeen jälkeen toinen käännekohta Even elämässä.

– Toipuminen läheisriippuvuudesta alkoi terapiassa, ja samalla mun suhtautuminen äitiin alkoi hiljalleen muuttua. Nyt olen hyväksynyt äidin sairauden.

Terapian aikana Eve kävi läpi niin kutsutun 12 askelen toipumisohjelman, jota hän pitää ratkaisevana tekijänä tervehtymisessään. Ohjelman juuret ovat yhdysvaltalaisessa AA-liikkeessä 1930-luvulla, ja sitä käytetään eri riippuvuuksien, kuten päihde- ja peliriippuvuuden ja myös läheisriippuvuuden hoidossa.

Ohjelmassa pyritään itsetutkiskelun avulla pääsemään riippuvuudesta eroon. Yksi askelista kehottaa hyvittämään ikävyydet niille, joita on loukannut.

– Äiti on tietenkin yksi heistä. Hyvitin tekoni kertomalla äidille, että olen puhunut monesti rumasti enkä ole tarkoittanut sitä. Pyysin siis anteeksi.

Keskustelu ja halu toipua edistävät hoitoa

Päihdeongelmaiselle on tarjolla monia hoitoja. Jotta hoito onnistuu, asiakkaan täytyy myös haluta toipua.

  • Psykososiaaliset hoidot, kuten terapia ja sosiaalityö, ovat alkoholiriippuvuuden hoidon perusta. Keskustelu päihdeongelmaisen ja hänen läheistensä kanssa tai vertaisten kesken on olennaista hoidossa.
  • Psykososiaalista hoitoa voidaan täydentää lääkehoidolla. Se voi ehkäistä retkahduksia ja vähentää juomista.
  • Alkoholiongelmia hoidetaan ja ehkäistään myös terveydenhuollossa esimerkiksi työterveystarkastuksen tai ajokorttitarkastuksen yhteydessä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan alkoholin liikakäyttö on Suomessa merkittävä terveysuhka ja alkoholin aiheuttamat kuolemat ovat olleet työikäisten suomalaisten keskeisimpiä kuolemansyitä 2000-luvulla.

THL:n Näin Suomi juo -tutkimuksen mukaan 13 prosentilla 15–79-vuotiaasta väestöstä, eli ainakin 564 000 suomalaisella, on kohonnut riski saada pitkäaikaisia terveyshaittoja alkoholin takia. He juovat valtaosan, 60 prosenttia, suomalaisten juomasta alkoholista.

Valonpilkahduksia ja vähemmän häpeää

Eve häpeää edelleen äitinsä alkoholismia, mutta tunne on selvästi lievempi kuin aiemmin. Hän myös pystyy puhumaan asiasta – ja puhuu siitä mielellään.

– Edelleenkin mua ärsyttää, jos äiti on kännissä. Mutten enää provosoidu, vaan tiedän, että sen ilkeät sanat on sairauden sanelemia ja sairauden takana on lämmin ja rakastava ihana äiti, josta näen silloin tällöin pieniä pilkahduksia.

Olen hyväksynyt äidin.

Häpeän, surun ja säälin rinnalle on tullut myös iloa.

– Kun näen niitä pilkahduksia, olen äärettömän iloinen. Ne kantavat monta päivää. Jos puhumme puhelimessa ja äiti on selvin päin, olen puhelun jälkeen tosi iloinen ja saatan monta päivää muistella, kuinka kiva se oli. Olen hyväksynyt äidin. Olen myös hyväksynyt itseni ja sen, että olen läheisriippuvainen.

Äiti ja Eve eivät edelleenkään puhu alkoholiongelmasta.

– Vähän avoimemmassa mielentilassa hän on saattanut puhua siitä, että juo. Kyllä hän varmasti sen tietää, muttei pysty sanomaan sitä ääneen.

Millaista elämä on alkoholistin näkökulmasta?

Ina Mikkolan Tilipäivä-podcastissa Christer kertoo, miten alkoholismi ja työura yhdistyivät hänen elämässään. Christer työskenteli rahoitusalan huipulla. Paineet olivat kovat, ja niin olivat huvitkin. Christer tarttui pulloon yhä useammin, ja hauskanpitona alkanut juominen lähti käsistä. Ura ei kuitenkaan kärsinyt – päinvastoin. Mikä tekee alkoholistista tehokkaan työntekijän?