Vuonna 1988 syntynyt säveltäjä Sauli Zinovjev on nosteessa. Lukuisten orkesteritilausten kantaesitykset ovat esitelleet sointuisan kaunista, linjakasta ja herkkää musiikkia, jonka tekstuureissa riittää mielenkiintoa, välillä särmääkin. Zinovjevin tuoreen debyytti-EP:n teos Sospirando 2 "Folio" on elektroakustista kamarimusiikkia ja sikäli säveltäjälle uusi avaus, mutta hyveet ovat ennallaan ja persoonallisuus vahvasti esillä.
Zinovjev on rakentanut Sospirando 2:n harmonikalle, sellolle ja molempien muusikoiden operoimalle live-elektroniikalle. Levyllä sen esittävät teoksen tilaaja, haitaristi Harri Kuusijävi, ja sellisti Markus Hohti. Molemmilla on runsaasti kokemusta live-elektroniikasta, joten yhteistyö säveltäjän kanssa lienee ollut saumatonta. Teoksen live-elektroniikka on todellakin liveä: eläväistä, reagoivaa ja orgaanisessa yhteydessä soittimiin. Zinovjev säveltää rikkaita, kiehtovia liukumia selvistä perusharmonioista kohti hälyjä tai kelluvista sointikentistä kohti synkkiä biittejä, mutta heti kun liukuminen kyllästyttää, Zinovjev ymmärtää tehdä rajun leikkauksen vaikkapa hekumalliseen säröulvotukseen.
Kun Sospirando 2:n lopussa vähäisillä mollisävelillä tunnelmointi alkaa haiskahtaa Pärtiltä, akustinen karheus ja elektroniikan vieraannutus pitävät musiikin mielenkiintoisena ja vereslihaisena. Pinta saa inhimillisyyttä sellon karheudesta ja harmonikan näppäinäänten lätinästä silloinkin, kun elektroninen osuus on hempeänturvallista ambient-kaiuttelua. Levyllä teos soi paljon tanakammin kuin kuulemassani konserttitaltioinnissa, ja hyvä niin. Tuukka Tervon miksaus vahvistaa soitinten pienet mutta tärkeät lähihälyt niin, että ne pärjäävät elektroniikan tapahtumille.
Sauli Zinovjevin omakustanteisella debyyttilevyllä on mittaa vain reilu vartti mutta merkitystä enemmän. Se esittelee säveltäjän, joka säveltää sekä miellyttävää että kiinnostavaa musiikkia, kykenee hyödyntämään muusikoiden osaamista hyvässä yhteistyössä ja osaa saattaa musiikkinsa maailmaan laadukkaassa paketissa.
Sauli Zinovjev: Sospirando 2 "Folio". - Harri Kuusijärvi, harmonikka ja live-elektroniikka, Markus Hohti, sello ja live-elekrtoniikka, sekä Tuukka Tervo, äänitys ja miksaus. (Sz Publishing, SZB001)
Kuuntele Uudet levyt 1.12.2020, toimittajana Kare Eskola.