Hyppää pääsisältöön

Kun Juha Riikosen mieli hajosi, synkät ajatukset veivät hänet suljetulle osastolle

– nyt hän säätelee tunteitaan liikunnalla ja yltää uskomattomiin urheilusuorituksiin

Triathlonisti Juha Riikonen joutui kokemaan syvät vedet jo nuorena: toispuolihalvauksen, koulukiusaamisen, vakavan masennuksen ja pitkän hoitojakson suljetulla osastolla. Tie elämänilon löytymiseen on ollut pitkä, ja siinä liikunnalla on ollut korvaamaton rooli. Nykyään urheilusuoritukset ovat teräsmiehelle paitsi ilon lähde, myös tapa purkaa tunteita ja hoitaa surullista mieltä.

Juha Riikonen, 35, muistaa hyvin ensimmäisen pidemmän pyörälenkkinsä. Mökille oli matkaa 40 kilometriä, eikä varustus ollut kummoinen. Kypärä puuttui, ja alla oli raskas maastopyörä. Vanhat collegehousut takertuivat ketjuihin monta kertaa.

– Pyöräily kesämökille on varmasti yksi hienoimmista onnistumisista, mitä olen liikunnan myötä kokenut. Tunsin olevani hyvä jossakin. Jos nyt haluaisin samanlaisen fiiliksen, pitäisi minun ajaa 600–700 kilometrin lenkki, Juha vertailee 14 vuoden takaista suoritusta nykyhetkeen.

Aikaisemmin Juha ajatteli, ettei liikunta ole häntä varten. Sikiöaikana koetun aivoverenkiertohäiriön seurauksena kehon vasemman puolen toimintaa on syntymästä asti rajoittanut lievä toispuolihalvaus.

Silti Juha oli liikkunut lapsuudessa jonkin verran.

Pienenä tykkäsin käydä uimassa paljon ja pyöräilin aina paikasta toiseen.

Lukioikäisenä liikunta oli vähäistä ja Juha vietti enemmän aikaa tietokonepelien seurassa. Yhtenä syksynä koulun aloitus ei sujunut hyvin ja mieli alkoi tummua masennuksen ja ahdistuksen takia.

Lopulta viiltely ja itsetuhoiset ajatukset veivät Juhan psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle, jossa hän oli eri pituisissa pätkissä yhteensä 1,5 vuotta.

Sairaalajaksojen jälkeen Juhan hoitoa jatkettiin terapiassa ja vointi parani hiljalleen.

Opiskeluun oli löytynyt uutta motivaatiota, sillä kovia kokeneelle nuorukaiselle oli herännyt halu auttaa muita samassa tilanteessa olevia ja haaveissa oli ura hoitoalalla.

Sairaalassa vietetty aika oli jättänyt jälkensä myös Juhan olemukseen. Psyykenlääkitys yhdessä huonojen elintapojen kanssa nostivat painoa.

Ajatus liikunnasta heräsi painonpudotuksen myötä.

Ostin kuntopyörän ja poljin sillä olohuoneessa samalla kun katsoin elokuvia. Paino alkoi tippua.

Samalla oli syttynyt myös pyöräilykipinä. Pian Juha suunnitteli jo pyöräreissua mökille, ja vanha maastopyörä rullasi Pirkanmaan maanteitä yhteensä tuhat kilometriä sinä kesänä.

– Jälkeenpäin ajoin maastopyörällä muutaman kerran ja totesin, että se oli ihan hirveä vekotin. Ajoasento oli tosi tyly. Mutta sillä mentiin, kun into oli kova.

Seuraavana kesänä Juha osti paremman pyörän ja osallistui sillä jo 134 kilometriseen Pirkan pyöräilyyn.

Liikunta toimi hyvänä vastapainona opiskelulle, sillä Juha oli päässyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi.

– Liikunnan merkitys oli tosi iso, kun opiskeluinto ei ollut parhaimmillaan. Kovan treenin avulla pystyin purkamaan aggressioita, kun taas surullinen mieli vaati erilaisen harjoituksen.

Terapia jatkui monta vuotta ja Juha ehti miettiä sinä aikana paljon lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Olin parivuotias, kun isä kuoli.

Päällisin puolin kaikki oli hyvin, mutta tunnelma kotona oli sellainen, ettei äitini ehkä pystynyt vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla kaikkiin tarpeisiini.

– Jonkin verran oli myös koulukiusaamista, ja jossakin vaiheessa hoksasin lopullisesti, mitä toispuolihalvaus kohdallani tarkoittaa. Seurasin peilistä kävelyäni, sillä vasen jalkani voi repsottaa. Nämä kaikki olivat isoja asioita.

Juha koki, että liikunta tuki myös terapiaa. Pitkien rauhallisten pyörälenkkien aikana ehti ajatella paljon, ja aivot jäsensivät asioita oikeille paikoilleen.

Pyöräily alkoi jo sujua, kun Juha kuuli naapuriltaan triathlonista, jonka täysmatkalla uidaan ensin 3,8 kilometriä, pyöräillään perään 180 kilometriä ja juostaan lopuksi vielä maraton. Jos 226 kilometrin urakasta selviää aikarajojen puitteissa maaliin, voi kutsua itseään teräsmieheksi.

– Ajatus teräsmiehestä kuulosti tavoittelemisen arvoiselta, vaikka mikään laji ei siinä vaiheessa sujunut vielä kovin hyvin.

Jos treenaisin tunnollisesti, täysmatkan suorittaminen aikarajojen puitteissa voisi olla mahdollista.

Parin vuoden treenaamisen jälkeen Juha oli valmis yrittämään, tulisiko hänestä teräsmies. Käytännössä se vaatisi urakan suorittamista 16 tunnissa.

Uinti ja pyöräily sujuivat ennakko-odotuksia paremmin. Juoksussa kannustusta tuli Suomen parhailta triathlonisteiltä ja Juha sai ensimmäisen kosketuksen lajin yhteisöllisyydestä.

Lopullisesti laji valloitti Juhan sydämen maalisuoralla. Urheilukenttä oli jo tyhjentynyt muista kilpailijoista, mutta silti selostaja hehkutti täysillä, kun Juha ylitti maaliviivan viimeisenä. Aikaa oli kulunut hieman yli 14,5 tuntia.

Tuuletin maalisuoralla villisti, sillä olin nyt virallisesti teräsmies!

Kokemus oli niin voimakas, että Juha halusi ehdottomasti jatkaa lajin parissa. Suoritettuja täysmatkoja on kertynyt jo kymmenen.

Muutama vuosi sitten suoritus oli entistä raskaampi, kun Juha ei käyttänyt uinnissa kelluttavaa märkäpukua ja pyöräosuudelle hän oli valinnut kilpapyörän sijasta vanhan armeijan polkupyörän.

Vuosien varrella hän on oppinut hyödyntämään liikuntaa ennen kaikkea tunnetilojen hallinnassa.

Liikunta tarjoaa sekä onnistumisia että pettymyksiä. Ne pettymykset ovat tosi tärkeitä, sillä ilman niitä onnistumiset eivät tuntuisi enää miltään.

Myös terapia on jälleen mukana kuvioissa pienen tauon jälkeen.

– Liikunnan avulla ei päästä kiinni tunnetilojen syihin. Minulla oli edelleen asioita, joihin halusin saada parannusta ja aloitin terapian omalla kustannuksellani. Vaikka käynnit ovat hintavia, on se paras sijoitus, mitä olen oman hyvinvointini eteen tehnyt.

Kuvat: Tero Kyllönen
Arkistokuvat: Juha Riikosen kotialbumi
Video: Jouko Tapper

Juha kertoo elämästään Akuutin jaksossa Liikuttava muutos

Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!