Hyppää pääsisältöön

Marjo muutti pienen lapsensa kanssa keskelle korpea ja opetteli metsästämään: ”Elämä kaupungissa ei ole minua varten”

Kuusamon pohjoisosissa, keskellä metsää seisoo 50-luvun rintamamiestalo. Viisi vuotta sitten vanha talo heräsi vuosikymmenien unesta. Hiljainen piha keskellä korpea täyttyi kirkkaista äänistä, ja pirttiin asteli talon näkövinkkelistä kaksi hyvin nuorta ihmistä. Talolla oli uusi emäntä – ja elämä.

Marjo Kämäräinen päiväunilla autiotuvassa.
Marjolle eräily merkitsee rentoutumista, ei suoritusta. Marjo Kämäräinen päiväunilla autiotuvassa. Kuva: Tiia Kallunki Eränkävijät

Nuoren äidin valinta: mahdollisimman syvälle korpeen

Nuorena Marjo Kämäräinen lähti Kuusamosta opiskelemaan isompaan kaupunkiin, mutta tiesi jo lähtiessään palaavansa takaisin.

– Tiesin, ettei elämä kaupungissa ole minua varten. Kun Pinja sitten syntyi, olin varma siitä, että haluan asua metsän lähellä. Halusin lapseni kasvavan vapaasti luonnon keskellä.

Marjolla oli kolme kriteeriä tulevalle kodille: kotiportailta pitää päästä suoraan metsään haulikon kanssa. Naapurit eivät saa kuulla, jos huutaa omalla pihallaan. Ja se kolmas?

– Pitää pystyä hakemaan posti vaikka alasti ilman, että kukaan häiriintyy!

Marjo Kämäräinen sorsien iltalennolla.
Luonnonläheinen elämäntapa ja oma rauha vaikuttivat asuinpaikan valintaan. Marjo Kämäräinen sorsien iltalennolla. Kuva: Jani Honkakoski Eränkävijät

Ystävä löysi myynti-ilmoituksen sopivan kuuloisesta talosta. Kun Marjo saapui talon pihaan joulukuisena päivänä, itse rakennus kiinnosti häntä vähiten.

– Talon pihalla oli valtava lumikeko. Kiipesin sen päälle ja näin, miten auringonlasku värjäsi Riisitunturin huiput. Toiseen suuntaan avautui näkymä Kitkajärvelle. Olin myyty ja sanoin, että jos talo ei ole ihan mätä, niin tämä on minun paikkani.

Marjo Kämäräinen Rino-koiransa kanssa pilkillä Kitkalla.
Marjo Kämäräinen Rino-koiransa kanssa pilkillä Kitkalla. Kuva: Antti Koramo Eränkävijät

Aivan helpolla ei vanha talo uutta emäntäänsä päästä. Tilaa on kahdelle ihmiselle vähän liikaakin, ja se aiheuttaa Marjolle omantunnontuskia. Hän pyrkii muilla valinnoillaan paikkaamaan haittaa, jonka tekee ympäristölle asumismuodollaan.

– Sähkönkulutukseni on minimissä, talo lämpenee puulla. Polttopuiksi ostan vain jatkuvan kasvatuksen metsästä hakattua puuta tai hakkuujätettä.

Moni on ihmetellyt, miten Marjo jaksaa asua pienen lapsen kanssa keskellä ei-mitään. Hän itse pohtii, miten jaksaisikaan vilkkaan lapsen kanssa kaupungissa neljän seinän sisällä.

Luonnossa Pinja saa juosta, ihmetellä ja tutkia asioita ja heittäytyä selälleen mättääseen kun siltä tuntuu. Siellä häntä ei tarvitse komentaa tai toppuutella, vaan hän saa toteuttaa itseään.

Eläimen tappamista seuraa tunnemyrsky

Teini-iässä Marjo alkoi kyseenalaistaa lihansyöntiä. Ei eläintensuojelusyistä, vaan ymmärrettyään, miten lihan kulutuksen kasvu länsimaissa aiheuttaa nälänhätää köyhissä valtioissa, kun viljan viljelysmaat uhrataan lihakarjan rehun viljelyyn.

Nykyään Marjoa mietityttää myös lihansyönnin eettisyys. Eläimen kuolema ei ole kynnyskysymys, sen elämä on. Palattuaan Kuusamoon hän päätti, että voisi alkaa syömään lihaa – vapaana kasvanutta ja itse metsästettyä.

Ei eläimen tappaminen silti koskaan pikkujuttu ole. Riistalaukaus saa joka kerta sykkeen kohoamaan, eikä suurilta tunteilta voi välttyä.

Päässä pyörii pikakelaus tapahtumasta: olihan lajintunnistus varma ja laukaus harkittu? Sitten tulee riemu, että on voinut hankkia ruokansa tällä tavalla. Lopussa mielen valtaa äärimmäinen kunnioitus saaliseläintä kohtaan.

Ensimmäisen vesilintunsa ammuttuaan Marjo ymmärsi, ettei saalis päädy lautaselle asti aivan itsestään. Olisi kyettävä myös nylkemään ja suolistamaan.

– Saalis toisessa ja puhelin toisessa kädessä googletin “Kuinka suolistan linnun”. Apu löytyi Youtube-videosta.

Työ luonnon mukaan

Metsähallituksessa projektipäällikkönä toimivan Marjon työnkuvaan kuuluu kansallispuistojen imagon virkistäminen ja kestävän kansainvälisen matkailun kehittäminen.

Elämäntavan ei tarvitse joustaa työn vuoksi: työn tekeminen sujuu etänä, paitsi silloin kun käydään tutustumassa maastoon jossakin Suomen kansallispuistoista. Mielekkään työn vuoksi Marjo on tavoitettavissa työasioissa vaikka vuorokauden ympäri.

Halutessani voin lähteä ruokatunnilla metsään katselemaan koiran kanssa lintuja. Puhelin on taskussa ja vastaan siihen, paitsi jos oikein jännittävä lintutilanne sattuu kohdalle.

Työ ja arki täyttyy metsässä kulkemisesta. Silti Marjo viettää lomansakin luonnossa. Silloin puhelimeen tai sähköpostiin ei vastata.

– Talvella suuntaan yksin pohjoiseen ja teen pitkän hiihtovaelluksen tuntureilla koiran kanssa. Minulla on myös tavoitteena kiertää kaikki Suomen kansallispuistot. Kesällä lomaillessa valitsen yhden tai kaksi, joissa käyn. Puolet on jo käytynä!

Marjo Kämäräinen Korouomalla.
Marjo Kämäräinen asuu keskellä luontoa ja on sinnikkäästi tehnyt elämästään itsensä näköistä. Marjo Kämäräinen Korouomalla. Kuva: Antti Koramo Eränkävijät

Loman jälkeen talo saa emäntänsä takaisin. Kitkan rannalla kaikuu äidin ja lapsen kirkas vuoropuhelu, eikä kukaan muu kuin talo näe, missä asussa postilaatikolla käydään.