Suomen ensimmäinen MM-voitto jääkiekossa vuonna 1995 oli kauan odotettu ja ihana – olut virtasi, jääkiekosta tuli suurta viihdettä ja suomalaiset oppivat voittamaan

Kun Suomi voitti ensimmäisen lätkäkultansa, ihmiset ryntäsivät kaduille ja toreille. Riemukas kansankarnevaali oli lähtölaukaus sekä jääkiekkokulttuurin ammattimaistumiselle että uudenlaiselle kaupallisuudelle. Voiton varmistuttua jääkiekkoilija Raimo Summanen päätti lopettaa uransa. Nyt 25 vuotta myöhemmin hän pitää häviämistä elämän kannalta olennaisempana kuin voittamista.

Miesten jääkiekkomaajoukkue oli jahdannut maailmanmestaruutta 56 vuotta ennen kuin tärppäsi. Ensimmäinen MM-kulta varmistui Tukholmassa 7. toukokuuta 1995. Suomi voitti finaalissa Ruotsin 4–1.

Loppuottelun kolme maalia saivat suomalaiset laulamaan Ville Peltosen nimeä. Mutta oli joukkueessa tietysti monia muitakin, yhteensä 23 pelaajaa. Yksi tärkeä lenkki oli kokenut ammattilainen Raimo Summanen.

Voiton varmistuttua 33-vuotias Summanen seisoi jäällä hikisenä ja päätti lopettaa pelaajauransa. Hän muisteli takavuosien pelejä ulkona pakkasessa ja tajusi, miten kaukana siitä Tukholman mahtava Globen-halli oli.

– Se rullasi mielessä, että nuorena pelatessa oli kauhean kylmä mutta nyt olen kuin oopperaestradilla. Ehkä se kuvasi myös jääkiekon kehitystä.

Jääkiekon suosio kasvoi ja lajista tuli kiinteä osa yleistä viihde- ja kulutuskulttuuria. Yksi esimerkki on maajoukkueen pääsponsorin Hartwallin lanseeraama erikoiskaljakori, jonka 24 pullossa on kussakin erilainen etiketti – yksi kullekin maailmanmestarille ja heidän päävalmentajalleen.

Ruotsin urheilumenestystä on usein selitetty voittamisen kulttuurilla. Vuoden 1995 mestaruuden jälkeen Suomen lätkäjoukkue on ollut usein MM-kisojen mitalipeleissä ja voittanut kultaakin kaksi kertaa. Innokkaimpien tarkkailijoiden silmissä menestys on ollut merkki siitä, että Suomeenkin on vihdoin kehittynyt pokaaleja tuottava kulttuuri.

Liikuntasosiologian professorin Hannu Itkosen mielestä voittamisen kulttuuri on olemassaoleva asia, mutta siitä puhutaan usein pinnallisesti. Esimerkiksi Ruotsin urheilulla on ollut kautta vuosien enemmän resursseja käytössään. Voiton todennäköisyys kasvaa, kun puitteet harjoitella, kilpailla ja valmentaa ovat kunnossa ja lajin parissa on riittävän paljon ammattimaisesti toimivia ihmisiä.

Suomessa jääkiekko oli iso laji jo ennen maailmanmestaruutta, mutta varsinkin sen jälkeen. Tuli paljon uusia harrastajia, ja jäähalleja rakennettiin kiihtyvällä tahdilla. 1990-luvun alussa Suomessa oli seitsemänkymmentä jäähallia ja kymmenen vuotta myöhemmin jo yli kaksisataa.

Raimo Summasen mukaan hyvätkään olosuhteet eivät takaa menestystä. Lopputulos on aina epävarma ja oikeastaan epäolennainenkin. Hän katsoo voittamisen edellytyksiä urheilijan näkökulmasta.

– Voittamisen kulttuuri on sitä, että laitat itsesi likoon. Se on kaiken siemen.

Summaselle tosiurheilija on läpi elämänsä sielultaan urheilija. Kilpaurheilun idea ei löydy pokaaleista tai patsaista, vaan tekemisen hengestä, joka ei katoa summerin soidessa.

Minua ei ole koskaan tyrmätty. Olen aina noussut jaloilleni.― Muhammad Ali

Summasen mukaan urheilija yrittää viimeiseen asti. Hän ei luovuta kuin korkeintaan pieneksi hetkeksi. Kuten mestarinyrkkeilijä Muhammad Alin kerrotaan sanoneen: Minua ei ole koskaan tyrmätty. Olen aina noussut jaloilleni.

Lisäksi häviö opettaa enemmän kuin voitto, Summanen ajattelee. Tappio näyttää, mitä voisi tehdä paremmin. Häviö myös yhdistää kaikkia, jotka urheilevat. Voiton kokee aika harva.

Summasen mielestä urheilun paras anti elämään on kyky hävitä ilman häpeää. Jokainen epäonnistuu ja kohtaa vaikeuksia, mutta olennaista on, mitä tapahtuu sen jälkeen.

– Kun olet polvillasi, mutta sinulla on viimeiseen asti yritys nousta, niin silloin ollaan pitkällä, Summanen sanoo.

Muokattu 9.2.2021: vaihdettu pääkuva ja muokattu otsikkoa ja ingressiä.
Muokattu 30.5.2022: ingressiä tiivistetty.