Vankila voi olla ensikertalaiselle järkyttävä kokemus, jonka aikana oman teon seuraukset konkretisoituvat. Mutta kun vankilaan joutuminen alkaa tuntua enemmän kotoisalta kuin rangaistukselta, on rikollisen elämän viimeistään loputtava. Joskus jo vankila-aika voi olla portti muutokseen.
Suomessa kuolee henkirikoksen uhreina vuosittain arviolta noin sata ihmistä. Rikoksia ja niiden yrityksiä on kuitenkin paljon enemmän – Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan pelkästään vuoden 2020 tammi-syyskuussa toteutettiin 376 800 rikoslakirikosta.
Moni ajattelee, että tällaisiin tekoihin syyllistyvät ihmiset ovat jollain perustavalla tavalla erilaisia kuin me muut, tavalliset ihmiset.
Näin ei kuitenkaan ole – joukossa on niin perheellisiä, perheettömiä, työssäkäyviä, työttömiä, nuoria ja vanhoja. Mutta kaikkia heitä rikoksistaan tuomittuja yhdistää yksi asia – nimittäin vankilatuomio.
Moni saattaa myös ajatella, että vankila on tuomituille ikäänkuin lopullinen paikka jonne päädytään, kun rikollinen elämä on kestänyt liian kauan.
Mutta se voi olla myös paikka, jossa elämä saa uuden suunnan.
Havahtuminen omiin tekoihin voi olla järkytys
Usein väkivalta on osa päihdehuuruista, jo lapsuudesta tuttua elämää. Myös hyväksikäytön kokemukset, hoitamatta jääneet traumat ja oppimisvaikeudet ovat monien vankien keskuudessa enemmän kuin yleisiä.
Elämä väkivallan tai sen uhan alla on useimmille tuttua, koska kaikki arjessa perustuu päihteiden kautta syntyneisiin sidoksiin ja vallankäyttöön. Huomattavalla osalla henkirikoksiin syyllistyneistä on aiempia rikostuomioita.
Heille vankila voi olla tuttu, turvallinen paikka, jossa voi pitää päihteiden ongelmakäytöstä taukoa, levätä ja laittaa itsensä kuntoon.
Väkivalta- tai henkirikokseen voi päätyä kuitenkin myös aivan toisenlaisista lähtökohdista; elämässä on ehkä ollut paljonkin tavoitteita, on opiskeltu ja saatu ammatti. Elämää rytmittävät läheiset, työ ja perhe.
Jokin vie silti elämää väärään suuntaan ja kohti tilannetta, josta ulospääsyyn ei löydy muuta mahdollisuutta kuin väkivalta. Havahtuminen vankilassa omaan tekoon ja sen seuraamuksiin voi olla suuri järkytys.
Havahtuminen vankilassa omaan tekoon ja sen seuraamuksiin voi olla suuri järkytys.
Motiiveja väkivalta- ja henkirikoksiin on lukuisia, mutta niistä saatu vankeusrangaistus tarkoittaa silti aina ehdotonta vapauden menetystä. Ja vaikka vankila onkin suljettu, pakkojen määrittämä laitos, voi siellä avautua myös portti muutokseen.
Kun normaali elämä ei riitä
35-vuotias Jussi (nimi muutettu), suoritti muutama vuosi sitten huumekauppaan liittyvästä väkivaltarikoksesta saadun vankeusrangaistuksen.
Jussin lapsuus oli tavanomainen eikä siihen liittynyt päihteitä.
– Lapsuuteni oli hyvä; sain harrastaa ja ympärillä oli rakastavat vanhemmat. Nuorempana olin ihan hyvässä työssä autokaupassa ja sain hyvää palkkaa. Mutta jotenkin koin koko ajan, että sellainen normaali elämä ei riitä minulle, Jussi kuvailee.
Jotenkin koin koko ajan, että sellainen normaali elämä ei riitä minulle.
Jussin juominen alkoi jo nuorena päiväkausia jatkuneena ryypppäämisenä väkivaltaisessa ja miehisessä porukassa. Aikuistumisen myötä Jussin elämä eteni silti melko tavanomaisesti – työnteko ja perheen perustaminen tuntuivat Jussista helpoilta ja luontevilta ratkaisuilta.
Juominen oli silti edelleen humalahakuista ja huumekauppaan kytkeytynyt kaveripiiri tärkeä osa nuoren miehen elämää.
Koska sekä työt että palkka riittivät hyvin perheen elättämiseen, ei tilanne vaikuttanut Jussista mitenkään poikkeavalta tai huolestuttavalta.
Monen päihdeongelmaisen onkin vaikea tunnistaa ja myöntää ongelmaansa.
– Ei minulla mielestäni ollut päihdeongelmaa, olinhan perheellinen ja kävin töissä, Jussi muistelee huvittuneena Portti muutokseen -audiodokumentissa.
Itsetuntoa voi olla helppo nostaa tekemällä asioita lain rajojen ulkopuolella. Väkivalta voi arjen sääntöjen ja rutiinien keskellä tuntua ainoalta mahdolliselta tavalta kokea oma elämä merkitykselliseksi ja jännittäväksi. Silloin vankeustuomio on se hinta, joka teoista pitää maksaa.
Hyvät lähtökohdat elämälleen lapsena saanut Jussi löysi jo nuorena huumeiden ympärille muodostuneesta alakulttuurista itselleen elämäntavan, jossa väkivalta ja vankeustuomiot ovat osa kovaa, korostuneen vaihdoehdotonta maailmaa.
Tavanomaisempaa elämää elävät ihmiset näyttäytyvät tuosta maailmasta katsottuna helposti sekä heikoilta että etuoikeutetuilta, jotka eivät voi ymmärtää kamppailujen sävyttämää elämää.
Vankilassa tiili puree, mutta myös muutos voi alkaa siellä
Ensikertalaiselle vankilaan tulo on yleensä järkytys. Aluksi niin vartijat kuin muut vangit voivat tuntua oudoilta ja jopa pelottavilta.
Ajan kuluessa toisten vankien kanssa voi kuitenkin löytää jopa enemmän yhteistä kuin muurin ulkopuolella turvallista arkeaan elävien ihmisten kanssa.
Vankila-ajalla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Mitä tiukemmin tiili puree, sitä vahvemmin alistuminen kohtaloon, katkeruus ja näköalattomuus alkavat määrittää myös tulevaisuutta.
Mitä tiukemmin tiili puree, sitä vahvemmin alistuminen kohtaloon, katkeruus ja näköalattomuus alkavat määrittää myös tulevaisuutta.
Muutoksen mahdollisuuteen omassa elämässä voi olla entistä vaikeampaa luottaa, ja nuorempana se ei välttämättä edes houkuttele.
Rikollista elämäntapaa ja identiteettiä koskeva muutos voi käynnistyä vasta sitten, kun se koetaan välttämättömäksi.
Jussi on ollut vankilassa jo aiemmin huumekaupasta saadun tuomion vuoksi, joten muutama vuosi sitten loppuun suoritettu tuomio ei suinkaan ollut ensimmäinen.
Jussi heräsi miettimään omaa tilannettaan ja tulevaisuuttaan havaittuaan, että tuli “vankilaan kuin kotiinsa”. Ulkomaailman jääminen muurien taakse ja sellin oven sulkeminen ei ahdistanut, vaan tuntui jopa pelottavan luontevalta.
– Aloin ihmetellä, miten tässä näin on päässyt käymään. Kun sitten mietin tilannettani, tajusin, etten todellakaan halua tottua tähän enkä halua tulla vankilaan enää uudelleen, muistelee Jussi.
Mikä auttaa muutoksessa?
Nyt Jussi tukee muita vankilasta vapautuvia muutoksessa.
Valmius käynnistää omaa elämää ja identiteettiä koskeva muutos syntyy aina oman mielen sisällä. Sitä voi kuitenkin edistää jakamalla ajatuksia ja tuntemuksia toisten, muutoksen mahdollisuuteen uskovien ihmisten kanssa.
Silloin voi huomata kyllästyneensä jatkuviin kamppailuihin ja alkaa miettiä, onko rankan elämän kiintiö tullut täyteen ja olisiko elämään mahdollista löytää muuta sisältöä.
Samalla pitää olla valmis luopumaan rikollisen minuuden perustasta. Se voi olla yllättävän vaikeaa – luottamus omaan itseen ja muutoksen onnistumiseen ovat varsinkin muutoksen alussa matalalla.
Vastakkaisuus ja epäluottamus vankien ja vartijoiden välillä voi estää muutoksen käynnistämistä. On helpompaa ylläpitää tuttua rikollisen identiteettiä niiden ihmisten kanssa, joihin voi samaistua.
Parhaimmillaan vankilan työntekijöistä voi kuitenkin löytyä joku luottamusta herättävä ihminen, jolta vanki saa muutoksen pohtimiseen tukea. Luotettava työntekijä kuuntelee aidon kiinnostuneesti ajatuskulkuja, jotka saattavat olla myös sekavia.
Joskus toivon syntymiseen voi riittäää esimerkiksi jo se, että vankilan keittiössä työskennellessään vanki huomaa kokin suhtautuvan itseensä ihmisenä.
Joskus toivon syntymiseen voi riittäää esimerkiksi jo se, että vankilan keittiössä työskennellessään vanki huomaa kokin suhtautuvan itseensä ihmisenä.
Ja kun muutoksen mahdollisuus alkaa vähitellen konkretisoitua vangille, hänen tulisi saada siihen tukea ja keinoja sekä jo vankilassa ollessaan kuin myös vapautumisen jälkeen, esimerkiksi terapian tai vertaistuen avulla.
Kaikista kriittisin vaihe
Vankilasta vapautuminen on sekä iloinen että kriittinen vaihe. Työn ja asunnon saaminen näyttelevät vapautumisessa isoa roolia, mutta niiden lisäksi muutos vaatii paljon muutakin.
Mistä löytää sisältöä elämään ja miten jaksaa normaalia arkea, jossa aika ja energia eivät täytykään enää päihteistä tai rikoksista?
Jussin kohdalla muutos sai vapautumisen lähestyessä konkreettista sisältöä, kun vankilan työntekijä kertoi hänelle mahdollisuudesta päästä kokemusasiantuntijakoulutukseen.
Koulutuksen jälkeen hän voisi tukea muita vapautuvia vankeja muutoksessa.
Kokemusasiantuntijakoulutus viritti Jussiin toivoa ja lupaili, että omat päihdemaailmasta saadut kokemukset ja virheet eivät olleet turhia tai aikaisempi, päihdekeskeinen elämä ei ollut kulunut täysin hukkaan.
Myös vapaudessa odottava perhe lisäsi miehen motivaatiota ponnistella irti rikollisesta elämäntavasta.
Rikollista minäkuvaa muuttamassa
Miesten kohdalla rikollinen elämäntapa ja itsetunto vaativat oman vahvuuden jatkuvaa todistamista muille, jotka jakavat saman arvopohjan.
Rikoksistakin puhutaan avoimesti ja kaunistelematta, jolloin syntyy usein myös vahva veljeyden tunne. Vallitseviin arvoihin, yhteiskuntaan ja viranomaisiin suhtaudutaan sen sijaan kielteisesti tai vähintäänkin epäluuloisesti.
Naisten osa on usein alisteisempi, koska monilla naisilla päihdeongelmiin ja rikollisuuteen liittyy usein vahvaa häpeää ja syyllisyyttä esimerkiksi huostaanoton kautta menetetyistä lapsista.
Epäonnistuminen äitinä, jääminen opintojen ja työelämän ulkopuolelle voi toisaalta sitoa myös naisen tiukasti rikolliseen elämäntapaan, päihdekeskeiseen yhteisöön ja identiteettiin.
Rikoksistakin puhutaan avoimesti ja kaunistelematta, jolloin syntyy usein myös vahva veljeyden tunne.
Sukupuolesta huolimatta vaikeus luopua väkivaltaisesta ja päihdekeskeisestä elämäntavasta johtuu usein sosiaalisten siteiden merkityksestä rikollisessa elämäntavassa ja identiteetissä.
Rikollisuudesta irtautumisen lähtökohta on oma halu ottaa etäisyyttä ja sanoutua kokonaan irti näköalattomaksi koetusta, pitkään vaihtoehdottomalta tuntuvasta elämäntavasta.
Rikollisen identiteetin muutoksen tukemisessa lähtökohtana on päihderiippuvuuksien hoito ja korvaavien sosiaalisten sidosten löytyminen.
Entisten rikollisten vertaistuki ja muut ihmissuhteet helpottavat tätä muutosta, avaavat vaihtoehtoisia näköaloja ja auttavat kiinnittymään yhteiskuntaan vapautumisen jälkeen.
Vankiloissa pyritäänkin löytämään yhä enemmän mahdollisuuksia yhteistyöhön vertaistukihenkilöiden sekä perheen ja muun lähipiirin kanssa.
Rikostaustaiset kokemusasiantuntijat ovat korvaamattomia, koska he oivaltavat omakohtaisesti niin identiteettityön haastavuuden kuin sen kautta avautuvat mahdollisuudet.
He osaavat tukea kohtalontovereitaan vertaisina, mikä on havaittu toimivaksi keinoksi myös vapautuvia vankeja uuteen alkuun auttavissa järjestöissä ja palveluissa.
Sittenkin enemmän samaa kuin erilaista
Vaikka kokemusasiantuntijakoulutus toi Jussille paljon voimaa muutokseen, ei sen läpikäyminen ollut hänelle pelkästään helppo prosessi.
Jussi kertoo kohdanneensa jo koulutuksen aikana rikosmaailmasta tuttujen ihmisten pilkkaa, uhkailuja ja houkutteluja.
Myös elämä itsessään tarjoaa toisinaan tarpeeksi haastetta entiselle rikolliselle.
Jussi sanoo, että vielä vuosia vankilasta vapautumisen jälkeen on oltava jatkuvasti tarkkana, ettei jokin vanhasta maailmasta muistuttava impulssi tai viattomalta vaikuttava hetken yllyke lähde viemään väärään suuntaan.
On oltava jatkuvasti tarkkana, ettei jokin viattomalta vaikuttava hetken yllyke lähde viemään väärään suuntaan.
Tärkeää on myös oppia sietämään uutta elämäntapaa, joka on aiempaan verrattuna usein rauhallisempaa ja tavallista arkea. Pitää myös oppia kohtaamaan ja käsittelemään vaikeita tunteita kuten vihaa, pelkoa tai arvottomuutta.
Itsetunto voi olla vapautumisen jälkeen pitkään hauras, mutta toisaalta pienetkin onnistumiset uusissa haasteissa vahvistavat sitä.
Päihteettömästä ja rikoksista vapaasta elämästä voi olla ylpeä ja saavutuksista voi iloita aidosti. Onnistumiset puolestaan vahvistavat muutosta ja uutta identiteettiä.
Lopulta vaikeinta voi olla palauttaa ihmisten luottamus ja kokea pääsevänsä yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi. Oma identiteettikin voi tuntua vielä pitkään jotenkin perustavalla tavalla erilaiselta ja poikkeavalta, ikään kuin otsassa lukisi ikuisesti ”rikoksesta tuomittu”.
Uusien kuvioiden ja uusiin ihmisiin tutustumisen myötä voi vähitellen yllätyksekseen huomata, että väkivalta- tai henkirikoksesta ja vankeuskokemuksista huolimatta itsessä on enemmän samaa kuin erilaista, enemmän tavallista kuin poikkeavaa.
Teksti: Outi Hietala
