Hyppää pääsisältöön

Musiikkimatka Pariisiin – Seiji Ozawan perintö

Fondation Louis Vuitton konserttitalon sisäänkäynti.
Fondation Louis Vuitton konserttitalon sisäänkäynti. Kuva: Anu Jaantila / Yle Fondation Louis Vuitton

Tutkin kansainvälisen kesäkurssin osanottajalistaa: Sibelius-viulukilpailun voittajia, suurten kansainvälisten kilpailujen finalisteja, maailmaa kiertäviä huippusolisteja… mihin he enää tarvitsevat musiikkileiriä?

Tai kyseessä on tietysti oikeammin mestarikurssi, jollaisiin osallistuvat yleensä pisimmällä olevat opiskelijat. Mutta nämä Sveitsissä vuosittain kymmenen päivää viettävät Seiji Ozawan kansainvälisen musiikkiakatemian soittajat ovat kovan tason ammattilaisia, joille soittotunnit ovat taaksejäänyttä elämää. Mikä saa heidät tulemaan intensiiviseen harjoittelurääkkiin kesä toisensa jälkeen, kun kurssin ohjelmaan kuuluu ainoastaan yhden jousikvarteton yksi osa?

Tähän kysymykseen saadaan vastauksia Pariisissa, jossa akatemialaiset antavat joka kesä kurssin päätöskonsertit. Ja viimeisten vuosien aikana konserttisali on sijainnut upeassa amerikkalaisarkkitehti Frank Gehryn piirtämässä Louis Vuitton -säätiön taidekeskuksessa.

Fondation Louis Vuittonin rakennus ulkoa.
Huippuarkkitehti Frank Gehryn piirtämä Louis Vuitton -säätiön taidekeskus kohoaa laivan muotoisena Bois de Boulognen keskellä. Katon yli kaartuu viisitoista lasipurjetta. Fondation Louis Vuittonin rakennus ulkoa. Kuva: Anu Jaantila / Yle Fondation Louis Vuitton

Kaikki alkoi Belgiassa vuonna 2005, jossa ranskalainen pianisti Blanche d’Harcourt johti paikallista musiikkifestivaalia. Maailmankuulu japanilainen kapellimestari Seiji Ozawa oli juuri aloittanut Wienin valtionoopperan musiikillisena johtajana, ja hänet oli myös kutsuttu belgialaisen festivaaliorganisaation kunniajäseneksi. Festivaalia oli seuraamassa joukko sveitsiläisiä virkamiehiä, jotka kuulemaansa ihastuneina pyysivät d’Harcourtia ideoimaan jotakin vastaavaa Sveitsiin.

– Kysyin Seijiltä voisiko hän kenties olla jonkinlainen kummisetä tälle hankkeelle, ja hän vastasi myöntävästi, Blanche d’Harcourt kertoo.

– Hänellä oli heti idea mielessään, jotakin mitä hän oli jo aloittanut Japanissa, eli jousikvartettiakatemia. Innostuin välittömästi ja annoin hänelle suunnitteluun vapaat kädet.

Ranskalainen pianisti Blanche d'Harcourt.
Ranskalainen pianisti Blanche d'Harcourt on ollut Seiji Ozawan oikea käsi Akatemian toiminnassa alusta asti. Ranskalainen pianisti Blanche d'Harcourt. Kuva: Anu Jaantila / Yle pianistit

Kansainvälinen Seiji Ozawa -Akatemia aloitti kurssit kesällä 2005 ja Blanche d’Harcourtista tuli sen toiminnanjohtaja ja taiteellinen johtaja.

Seiji Ozawan eri puolilla maailmaa saaman laajan kokemuksen oivallus oli se, että muusikolle ei riitä, että tämä on oman soittimensa nero. Jos jousisoittaja haluaa todelliseksi mahdollisimman korkealle tähtääväksi taiteilijaksi, on käytävä läpi niin sanottu jousikvartettikokemus, ja jousikvartettorepertuaarin hallitseminen on solistillekin aivan ehdoton vaatimus.

– Täytyy osata kuunnella muita, täytyy olla joustava, täytyy löytää oma sointinsa ja sopeuttaa se kvartettiin, ja täytyy oppia ajattelemaan musiikista syvällisesti, d’Harcourt summaa.

Kurssin korkeasta tasosta johtuen ovet eivät avaudu massojen hakemuksille, vaan Blanche d’Harcourt työryhmineen kiertää kilpailuja ja konsertteja, keskustelee huippuopettajien kanssa, tutkii voittaja- ja finaalilistoja ja lopulta kutsuu nuoria taiteilijoita koesoittoon, joita järjestetään aina vuoden alussa Pariisissa, Kölnissä ja tarpeen vaatiessa Berliinissä.

Mukaan pääsee 24 onnekasta, jotka ovat valmiita siirtämään arvokkaita festivaaliesiintymisiä syrjään ja raivaamaan kesäaikatauluunsa tyhjää.

– Alussa meidän oli selitettävä nuorille hakijoille miksi piti soittaa vain kvarteton yhtä osaa, vaikka heillä oli jo ura hyvässä vauhdissa, mutta ensimmäisen kesän jälkeen he halusivatkin tulla joka vuosi takaisin.

Mestarikurssin taso on ollut alusta lähtien hyvin korkea.

– Jotkut hakivat mukaan Seiji Ozawan takia, hän oli niin suuri nimi, ja ennen sairastumistaan hän tuli aina kuuntelemaan koesoittojen viimeistä kierrosta. Hänellä oli erittäin tarkka vaisto ymmärtää hakijan motiivi – nähtiinkö kurssi vain hyvänä ponnahduslautana omalle uralle? Joskus ihan hävetti, kun Seiji saattoi sanoa jollekin suurelle lahjakkuudelle ”ei”. Hän toivoi, että ihmiset hakisivat mukaan oikeista syistä, ja joskus hänen mielestään jollakin oli liian suuri pää eikä lainkaan sopeutumiskykyä, joten miksi sellaisen soittajan pitäisi tulla kurssille. Tarkoitus kuitenkin on muuttaa soittajan näkemystä musiikista vajaan kahden viikon aikana. Me yritämme järjestää olosuhteet, joissa voi pelkästään keskittyä musiikkiin. Myöskin asetelma, jossa seniorit auttavat nuorempiaan, on hyvin hedelmällinen, Blanche d’Harcourt toteaa.

Vuonna 2018 Ozawa-Akatemiassa oli ensi kertaa mukana suomalaisia, Roozemanin sisarukset eli sellisti Jonathan ja viulisti Rebecca.

Sellisti Jonathan Roozeman professori Sadao Haradan opissa.
Kurssin puuhamies professori Sadao Harada ehtii tuoleja lavalla siirrellessään vaihtaa muutaman sanan Jonathan Roozemanin kanssa. Sellisti Jonathan Roozeman professori Sadao Haradan opissa. Kuva: Anu Jaantila / Yle Jonathan Roozeman,Sadao Harada

Jonathanin olivat Akatemian kykyjenetsijät löytäneet sekä Tshaikovski- että New Yorkissa pidetyn kansainvälisen Naumburg-kilpailun finalistilistoilta – kumpaankin Jonathan osallistui 17-vuotiaana.

Pikkusisko Rebecca oli mukana nuorten lahjakkuuksien kiintiössä, sillä joka vuosi joukossa on myös tulevaisuuden lupauksia, joilla on vielä koulu tai opinnot kesken. Vaikka Rebecca on jo kiertänyt maailmaa solistina ja saavuttanut kilpailumenestystä, kurssi oli silti elämys.

Viulisti Rebecca Roozeman kamarimusiikkiharjoitukisissa.
Rebecca Roozeman on aiemmin osallistunut ulkomaisille kamarimusiikkikursseille mm. Vuoristo-Karabahissa. Ozawa-Akatemia on vaativuudessaan omaa luokkaansa. Viulisti Rebecca Roozeman kamarimusiikkiharjoitukisissa. Kuva: Anu Jaantila / Yle viulistit

– Oli mahtavaa päästä työstämään intensiivisesti upeita kvartettoja legendaaristen opettajien johdolla. Opetus oli hyvin henkilökohtaista ja asioihin paneuduttiin kunnolla, ja kun ympärillä oli muita innostuneita muusikoita ja päästiin vielä konsertoimaan Sveitsissä, Ranskassa ja lopulta Japanissa, kokemus oli ainutlaatuinen, hän muistelee.

Kesäisen intensiiviperiodin peruskivet ovat Seiji Ozawan valitsemat huippupedagogit, joilla on takanaan sekä urat solisteina että kamarimuusikkoina ja jotka opettavat edelleen musiikkikorkeakouluissa eri puolilla maailmaa.

Joka kesä amerikkalainen viulutaiteilija Pamela Frank ja japanilaiset alttoviulutaiteilija Nobuko Imai ja sellotaiteilija Sadao Harada palaavat Sveitsiin pureutuakseen jousikvartettojen ytimeen ja lisätäkseen soittoprosessin kautta opiskelijoiden ymmärrystä musiikista.

Viulisti Maarit Kyllönen, alttoviulisti Nobuko Imai ja Sadao Harada.
Viulisti Maarit Kyllönen tuli kuuntelemaan lastensa konserttia. Alttoviulisti Nobuko Imai on Vermeer- ja Michelangelo-kvartettien jäsen ja Tokion kansainvälisen alttoviulukilpailun perustaja. Hän opettaa Amsterdamissa, Kronberg-Akatemiassa Saksassa, Madridissa, Tokiossa ja Beijingissä. Viulisti Maarit Kyllönen, alttoviulisti Nobuko Imai ja Sadao Harada. Kuva: Anu Jaantila / Yle Sadao Harada

– Jokaisella soittajalla on erilainen tausta, erilaiset perinteet ja erilainen kulttuuri, mutta musiikillinen kieli on kuitenkin aina sama, sanoo Harada, joka vuonna 1969 perusti kollegoidensa kanssa yli 30 vuotta toimineen Tokyo-kvartetin ja opettaa nykyään Trossingenin musiikkikorkeakoulussa Saksassa, Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa ja Ueno Gakuen -yliopistossa Japanissa.

– Se, mihin jousikvartettojen soittamisessa pyritään nuorten ihmisten kanssa on kommunikaatio, joka on musiikissa tärkein asia. Tänä päivänä kommunikaatio on todellinen ongelma, kun on kaikenlaisia välineitä, IPhoneja ja muita, jotka eivät pysty kommunikoimaan ihmisten kanssa. Jousikvartetot ovat parhaita yhteyden harjoittamiseen, koska ne luovat perustan, ja säveltäjät ovat yleensä laittaneet niihin paljon energiaa. Niiden soittaminen on sitä tärkeintä musiikin tekemistä, halusi sitten orkesterimuusikoksi tai solistiksi, Harada sanoo.

Hän haluaa antaa soittajille ymmärryksen siitä, miten musiikissa luodaan perustukset aivan samoin kuin taloa rakennettaessa, ja se vaatii kurinalaisuutta.

– Moni solisti pystyy kyllä soittamaan instrumenttiaan taitavasti, ja vuosi vuodelta he soittavat nopeammin ja vikkelämmin sormin, mutta joskus jää musiikin ydin puuttumaan, kuten myös emootiot – surullisuus, ilo tai kärsimys, ihmisluonteelle tyypilliset asiat.

Sellisti Sadao Harada istuu konserttisalin katsomossa nuotit kädessä.
Sadao Harada seuraa harjoituksia. Sellisti Sadao Harada istuu konserttisalin katsomossa nuotit kädessä. Kuva: Anu Jaantila / Yle Sadao Harada

Soittajat tulevat hyvin eri puolilta maailmaa. Millä keinoin kahdessa viikossa löydetään yhteinen jousikvartettoihanne? kysyn Sadao Haradalta.

– Ehkä parikymmentä vuotta sitten eroja oli kuultavissa enemmän, mutta nyt kaikki on enemmän globaalia. Musiikkikasvatus on samanlaisempaa eri maissa ja opettajatkin voivat olla samoja. Valitettavasti monissa maissa on hukattu oma perinne ja oma tyyli, joita saattoi aiemmin kuulla, mutta nyt kaikkialla kuulostetaan melko samanlaisilta enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Sadao Harada muistelee viidenkymmenen vuoden takaista konserttia New Yorkin Carnegie Hallissa, jossa soitti Leningradin Filharmonikot.

– Se oli kulttuurishokki. Jo se miten he saapuivat lavalle ja miten kurinalaisesti he soittivat, jousenkäyttö oli aivan yhtenäistä, ja miten erilainen oli heidän sointinsa. Harmillista ettei sellaista enää kuule missään.

Koska opiskelijat edustavat monia kansallisuuksia, on selvää että he myös tekevät asioita eri tavoilla, ja opettajat tietävät kuinka paljon tarvitaan kärsivällisyyttä ja turhautumista ennen kuin päästään toimivaan kompromissiin. Sadao Harada ylistää Seiji Ozawan kykyä tunnistaa nuorten solistien sekä orkesterisoittajien ongelmat.

– Jotkut solistit eivät pysty kuulemaan orkesterin osuutta, koska he keskittyvät vain omaan osuuteensa. Tarkoitus ei tietenkään ole, että tulevaisuudessa kaikki soittaisivat vain jousikvartettoja, mutta niiden avulla rakennetaan hieno perusta.

Moni kurssin soittajakonkari, kuten myös Jonathan Roozeman, halusi kvartettikurssille uudestaan kesällä 2019.

– Ensimmäisen kesän jälkeen olo oli ehkä hieman ristiriitainen, mutta silti halusin kokea saman prosessin uudestaan. Paikka oli upea, ja musiikkiin sai keskittyä aamusta iltaan ilman häiriöitä ulkomaailmasta, se oli uniikkia. Ja jousikvartetot ovat hyvin puhdas sävellysmuoto. Varsinkin toisena kesänä pääsimme hyvään flowhun ja halusimme soittaa yhä paremmin. Ja kun soittokaverit tulevat tutummiksi, keskinäinen soittokin paranee, Jonathan kertoo.

Osallistujat tuntevat edelleen tarvitsevansa korkeatasoista opiskelua, ja Akatemia on varsinainen hikipaja, jossa odotukset ovat todella korkealla.

– Seiji on moneen kertaan todennut, kuinka paljon hän itse oppii joka kerta ja kuinka paljon vuorovaikutus nuorten muusikoiden kanssa on muuttanut jopa hänen johtamistyyliään, kertoo Blanche d’Harcourt.

– Täällä kaikki oppivat toisiltaan, se on tärkeä osa Akatemian henkeä.

Kahden viikon yhteinen musisointi myös tekee ryhmistä perheen, eikä kilpailulle ole minkäänlaista sijaa. Sellopedagogi Sadao Harada on itse vuosien varrella antanut valtavasti nuorille soittajille. Mitä he vuorostaan antavat hänelle?

– Joskus saan puhdasta energiaa, koska olen jo tulossa vanhaksi. He antavat valtavasti inspiraatiota aina kesän alusta loppuun asti. Tosin joinain kesinä olen mielestäni antanut hirveän paljon, mutta silti mitään ei tapahtunut, ja sellainen oli väsyttävä kesä. Jotkut muuttuvat ihmisinä paljonkin, ja siitä saan energiaa ja intoa. Nuorten kanssa työskennellessä saa kokea mahtavia onnen tunteita; nautin siitä suunnattomasti!

Jousikvartettisoitto on oma lajinsa, ja Ozawa-Akatemian opettajien oma vuosikymmenten kvartettikokemus erottaa heidät muista instrumenttiopettajista.

Seiji Ozawa -Akatemian kamarimusiikkiharjoitukset konserttilavalla.
Seiji Ozawa -Akatemian kamarimusiikkiharjoitukset konserttilavalla. Kuva: Anu Jaantila / Yle kamarimusiikki

– Heistä näki heti, että tämä on heidän erikoisalansa. He huomasivat ongelmat nopeasti ja ratkaisivat asiat ymmärrettävässä muodossa ja osasivat hahmottaa toivotun yhtenäisen balanssin, Jonathan Roozeman sanoo.

Pikkusisko Rebecca toi kokemuksiaan kotimaahan oman jousikvartettinsa harjoitteluun.

– Oli ainutlaatuista nähdä, miten pitkään yksityiskohtia voi työstää. Sellaiseen ei yleensä normaaliharjoittelussa ole mahdollisuutta.

Louis Vuittonin säätiön konserttisalissa Pariisin Jardin d’Acclimatation -huvipuiston vieressä valmistaudutaan päiväkonserttiin, jossa kuullaan kvartettien muodostaman kamariorkesterin ohjelmisto: Beethovenin Cavatina jousikvartetosta op. 130 ja Arnold Schönbergin Verklärte Nacht, jota varten on palkattu ulkopuolinen kontrabassonsoittaja.

Iltakonsertissa orkesteriteosten lisäksi kvartetit esittävät kurssilla hiotut jousikvartettojen osat säveltäjäniminä Debussy, Schumann, Brahms, Tshaikovski ja Beethoven - sekä kolme osaa Dohnányin Serenadista jousitriolle.

Kamariorkesteria johtaa Seiji Ozawan opettajakuntaan kutsuma japanilainen kapellimestari Kazuki Yamada. Historian hehkua lisää, että Yamada voitti Becanconin kansainvälisen kapellimestarikilpailun vuonna 2014, tasan 50 vuotta myöhemmin kuin oppi-isänsä Ozawa itse.

Kurssilla Yamadan päätyö on loppukonsertin harjoittaminen ja johtaminen, mutta silti hän käy joka päivä kuuntelemassa kvartetteja työajan ulkopuolella, kuten muutkin opettajat. Kurssin aikana ei kukaan laske työtunteja ja taksoja, ja se on osa Akatemian henkeä; kaikki ovat täysin omistautuneet nuorten soittajien opettamiselle.

Japanissa Yamada on suuri tähti. Kahden japanilaisen sinfoniaorkesterin lisäksi hän johtaa Monte-Carlon filharmonista orkesteria, opiskeluaikanaan perustamaansa Yokohama Sinfoniettaa, Tokion filharmonista kuoroa ja toimii Birminghamin sinfoniaorkesterin vakituisena vierailevana kapellimestarina.

Japanilainen kapellimestari Kazuki Yamada harjoituttaa jousiorkesteria.
Japanilainen kapellimestari Kazuki Yamada harjoituttaa jousiorkesteria. Kuva: Anu Jaantila / Yle Kazuki Yamada

Viidentoista vuoden aikana Ozawa-Akatemia on kulkenut jännittävän matkan Sveitsin Alpeilta alas Geneveen.

– Toimimme aluksi pienessä vuoristokylässä Veveyn yläpuolella, ja parin vuoden kuluttua Seiji halusi siirtää meidät Berliiniin. Pääsimme kuitenkin konsertoimaan Geneven Victoria-saliin, johon hän ihastui. Kaupungin virkamiehet epäilivät, ettei kukaan tulisi jousikvartettikonserttiin, mutta pelko oli turha, joten vietimme kauniissa järvimaisemassa monta kesää, Blanche d’Harcourt muistelee.

Sitten tuli aika, jolloin kurssipaikan kiinteistöä alettiin myydä ja Ozawa-Akatemia päätti siirtyä muualle.

– Konserttisalin johtaja ja kylän pormestari kuitenkin kielsivät meitä lähtemästä ja tarjosivat meille uudeksi paikaksi oikeata linnaa, jossa voisimme pitää kurssin ja konsertteja, ja vielä ilmaiseksi!

Siitä lähtien Akatemia on toiminut Rollen linnassa. Kymmenen päivän ohjelmaan kuuluvat myös soittokeikat lähiympäristössä ja vierailut laitoksissa kuten kehitysvammaisten hoitokodeissa ja psykiatrisissa sairaaloissa. Opiskelijoita on koskettanut, että monelle kuulijalle vierailu on ollut elämän ensimmäinen konserttikokemus.

Kurssin kaksi viimeistä päivää vietetään Pariisissa, jossa ennen Louis Vuitton -säätiön valmistumista 2014 soitettiin isossa Champs Elysée -teatterissa. Vuitton-keskuksen valttina on, että yleisö tietää että kaikki siellä tapahtuva on laadultaan huippuluokkaa. Siitä pitävät huolen säätiön johtaja Bernard Arnault, joka on suuri musiikin ystävä, sekä hänen puolisonsa pianisti Hélène Mercier.

Vuoden 2018 kesä on hieman aiemmista poikkeava, koska kurssiin kuuluu myös vierailu Japaniin, Ozawan kotimaahan. Sairastuttuaan kurkkutorven syöpään vuonna 2010 Ozawa on edelleen tullut vuosittain Eurooppaan, mutta ainoastaan johtamaan kvartettikurssiaan.

Juhlapukuihin pukeutuneita jousisoittajia seisoo aplodien johdosta konserttilavalla
Jousikvarteteista saadaan 24 soittajan kokoinen kamariorkesteri, jonka sointi on läpikuultavan hienostunut mutta ytimekäs. Juhlapukuihin pukeutuneita jousisoittajia seisoo aplodien johdosta konserttilavalla Kuva: Anu Jaantila / Yle jousiorkesteri

Koska lääkäri ei enää päästänyt häntä matkustamaan, hän innostui kutsumaan soittajat Japaniin omalle festivaalilleen Matsumotoon. Matka oli loistava tilaisuus nuorille muusikoille tavata oppi-isänsä, josta kaikki alkoi.

– Seiji on edelleen mukana kaikessa ja lähettää minulle sähköpostia joka päivä, enkä tee yhtään päätöstä kysymättä hänen neuvoaan, Blanche d’Harcourt sanoo.

Pariisin-päivän konsertit Louis Vuitton -taidekeskuksessa ovat intensiivisiä ja tulkinnat syvällä sanojen ulottumattomissa. Soittajat tekevät upeaa työtä. Ozawa itse pitää rankan työrupeaman jälkeen kuultavaa lopputulosta aina täydellisenä ihmeenä: myös orkesteri soi kuin jousikvartetti, mutta hieman isompana.

Lähdemme konsertista Pariisin lämpimään yöhön virkistyneinä mutta sanattomina. Minkäänlaiseen analyysiin ei ole tarvetta, kun musiikki koskettaa. Pieni pettymyskin unohtuu pian: odotusten vastaisesti konserttisalin ovella ei nimittäin jaettukaan yleisölle ilmaisia käsilaukkuja...