Hyppää pääsisältöön

Pohjoismaisen loppukilpailun voitto Ruotsiin

Kuulokkeet.
Kuulokkeet. Kuva: YLE/Laila Kangas kuulokkeet

Shortdoxin pohjoismaisen loppukilpailun voitti Åsa Secher teoksellaan All by myself.

Tuomaristo kehui teoksen tarinan toimivuutta ja eheyttä. Ohjelma vie kuuntelijan päähenkilön huoneeseen, jossa paljastuu nuoren naisen haavoittuvuus, yksinäisyys, halu tulla rakastetuksi. Kolmessa minuutissa onnistutaan käsittelemään hyvin yksityisiä ja samanaikaisesti hyvin yleisiä teemoja. Äänimaailma on erittäin hallittu.

Tuomaristo jakoi myös yhden kunniamaininnan. Sen sai Christina B.Kjeldsen Tanskasta teoksellaan Antennemanden ( The Antenna Man).

Teoksessa radioamatööri, vanha mies kertoo elämänsä merkittävimmästä kokemuksesta jonka hän kuuli radioaalloilta: Tanskan antautumisen toisen maailmansodan aikana. Ohjelmassa miehen tarinaa käsitellään herkästi. Haastattelijan ja haastateltavan kohtaaminen saa yllättävän dramaattisen käänteen, kun mies kertoo tuosta historiallisesta tapahtumasta ja sen vaikutuksesta häneen.

Suomea kilpailussa edusti Nea Lundströmin dokumentti #huora ja Norjaa Sofia Haugenin ohjelma Belly.

Pohjoismainen loppukilpailu järjestettiin verkkotapahtumana 7.12.2020. Tuomaristoon kuuluivat Morten Narvedsen (Tanska), Kjetil Saugestad (Norja), David Rune (Ruotsi) ja Sampo Mäkelä (Suomi).

Vuoden 2021 Shortdox-kilpailu käynnistyy tammikuussa ja päättyy maaliskuun puolivälissä.

Jälleen etsinnässä (enintään) kolmeminuuttisia audioteoksia: dokumentteja, audiorunoja, äänikompositioita. Erityisenä painopisteenä autenttisuus ja dokumentaarisuus. Tarkempia ohjeita heti tammikuun alussa.

  • Sinustako vuoden 2021 voittaja? - Osallistu Shortdox-audiokilpailuun

    Audiotekijöiden lyhytdokkarikilpailu on täällä taas.

    Yhteispohjoismainen Shortdox-kilpailu tulee jälleen! Etsinnässä on omaperäisiä ääniseikkailuja, oivaltavia kuulokuvia, outoja audiohavaintoja maailmasta ja hienoja lyhytdokumentteja. Shortdox kannustaa audiotekijöitä seikkailemaan mielen maailmassa, korvien välissä.

  • Yle Shortdox 2020 – Radioesseet

    Audiopuheenvuoroja.

    Radioesseet tarjoavat perusteltuja persoonallisia näkemyksiä maailmasta. Ne ovat puheenvuoroja, joskus provosoivia pamfletteja. Usein esseet ovat muodoltaan monologeja yhdistettynä äänimaailmaan.

  • Yle Shortdox 2020 – Ääniteokset/-runot

    Puhe ja äänet yhdistyvät.

    Tarinan kertominen äänillä laittaa kuuntelijan assosiaation liikkeelle. Kyse ei ole musiikista vaan Ars Acusticasta, jossa voivat yhdistyvä puhe ja äänet. Joskus puhetta käsitellään äänenä, joskus viesti kerrotaan ilman sanoja.