Hyppää pääsisältöön

Avulla on hintalappu – mutta mihin avustusjärjestöjen hallintokulut menevät?

Käsiä, joihin maalattu punainen sydän.
Käsiä, joihin maalattu punainen sydän. Kuva: Priscilla du Preez / Unsplash hyväntekeväisyys,sydän

Moni hyväntekeväisyysjärjestölle rahaa lahjoittava miettii, mihin rahat oikeasti päätyvät. Ammattimaisessa järjestötyössä hallinnontiin kuuluukin mennä rahaa.

Jos lahjoittaa Suomen Unicefille sata euroa, siitä menee 73 euroa suoraan lapsille ja 27 euroa keräyskuluihin hallintoon. Samanlaisissa luvuissa pyörii Pelastakaa Lapset ry:n talous: sadasta eurosta keskimäärin 75 euroa menee lasten ja lapsiperheiden tukemiseen, loput 25 euroa menevät hallintoon.

Luvuista saattaa herätä ajatus, että lahjoitetusta summasta ei saisi mennä hallintoon tai varainkeruun kuluihin senttiäkään. Hyväntekeväisyysrahoilla pitää tehdä vain hyvää!

Ammattimainen apu vaatii kuitenkin hyvää hallintoa ja siksi siihen liittyy myös kuluja. Näin varmistetaan avun tehokas perillemeno. Ja toki ammattilaisille tulee maksaa työstään palkka.

Järjestöt noudattavat rahankeräyslakia ja raportoivat julkisissa vuosikertomuksissaan ja tilinpäätöksissään, mihin raha kuluu.

– Hyväntekeväisyyden tulisi olla avunsaajalähtöistä, jotta voidaan varmistaa oikeanlaisen avun perille meno oikeaan paikkaan, summaa Pelastakaa lapset -järjestön viestinnän ja varainhankinnan johtaja Sanna Kuusisto.

Varojen kerääminen maksaa

Mutta mitä hallinto- ja keräyskulut oikeastaan tarkoittavat? Lista on monenlainen: tilavuokraa, kirjanpitoa, IT-järjestelmien ylläpitoa, rahankeräyksen tuottojen käsittelyä ja ohjaamista oikeille tahoille.

Myös varojen kerääminen maksaa. Järjestöt tekevät viestintä- ja mainoskampanjoita, jotta ihmiset saisivat tietää avun tarpeesta ja reagoisivat siihen.

Mari Mannisen kirjassa Hyvät aikeet (Atena 2020) listataan, että suomalaiset lahjoittavat rahaa eniten yleisten sairauksien parantamiseen ja toiseksi eniten kotimaisten lasten hyväksi. Kolmantena listalla on nuoret, neljäntenä vanhukset ja viidennellä sijalla on tasalukemissa nälänhätä, sotaveteraanit ja oman maan vähäosaiset.

Mikäli apua lahjoitetaan kehitysmaihin, se suunnataan yleensä katastrofeihin, sillä katastrofikuvaston näkeminen herättää ihmisten halun auttaa. Ennaltaehkäiseminen ja pitkäjänteinen työ ovat kuitenkin tehokkaampaa avunantamista kuin paikallinen katastrofiapu, vaikka toki katastrofiapuakin tarvitaan. Tällöin kuukausilahjoittajat ovat tärkeässä roolissa.

Uuden yksittäisen lahjoittajan hankkiminen on aina kalliimpaa kuin vanhan asiakkaan mukana pitäminen. Esimerkiksi Unicefin hallinto- ja keräyskulujen 27 eurosta 18 euroa käytetään uuden euron hankintaan, eli se on keräyskulua, ja 9 euroa käytetään hallintoon.

Kaikkein tehokkainta auttamista on muuttaa suuria rakenteita.

Pitkäaikaisia lahjoittajia kerätään esimerkiksi tehtävään koulutettujen ammattilaisfeissarien avulla.

– Feissaus on yksi tehokkaimmista tavoista hankkia säännöllisiä tukijoita. Puhumalla kasvokkain ihmisille pääsemme perustelemaan ihmiselle pitkäkestoisen avun tarvetta ja vastaamaan ihmisten mieltä askarruttaviin kysymyksiin kehitysavusta. Feissarin kanssa keskusteleminen voi herättää myös tunteita, mikä parhaimmillaan nostaa pintaan halun toimia ja auttaa, sanoo Unicefin varainhankinnan päällikkö Veera Videnius.

Kuukausilahjoittajien avustukset ovat myös siinä mielessä tehokkaampia kuin kertalahjoitukset, että ne tehdään yleensä tilisiirtoina. Tekstarilahjoituksissa pieni siivu rahasta menee operaattoreille ja mahdollisille mobiilipalveluijen välittäjille.

Rakenteiden muuttaminen on tehokkainta

Kaikkein tehokkainta auttamista on muuttaa suuria rakenteita. Pienillä pilottihankkeilla, kuten yksittäisen terveysaseman varustaminen lääkintätarvikkeilla on toki oma paikallinen merkityksensä, mutta laajempi muutos maan kaikkien lasten terveyteen saadaan aikaan esimerkiksi organisoimalla kansallinen rokotusohjelma. Tähän vaaditaan paljon asiantuntijatyötä, kuten tutkimusta ja tilastointia vaikkapa eri maiden tilanteista.

– Unicefista on tullut yhä enemmän asiantuntijajärjestö, vaikka meidät ehkä perinteisesti tunnetaan konkreettisesta avusta, kuten puhtaan veden, hätäapuravinnon ja rokotusten toimittamisesta lapsille, Videnius sanoo.

Vasta kun tiedetään, mihin apu oikeasti pitäisi kohdentaa, sillä voidaan saada paljon aikaiseksi.

– Jos halutaan vaikuttaa globaalisti siihen, että alle 5-vuotiaat säilyvät hengissä, pitää olla käytössä monipuolista tutkimustietoa, vahvat suhteet paikalliseen hallintoon ja kyky tehdä pitkäaikaista yhteistyötä. Nämä ovat Unicefin valttikortteja, Videnius sanoo.

Hän on kuitenkin samalla myös sitä mieltä, että kaiken avun ei tarvitse olla samanlaista.

– Ei kannata verrata omenoita ja päärynöitä keskenään. Auttamiseen on erilaisia tapoja, enkä halua kiistää, etteikö myös pienimuotoisempi apu ole tärkeää ja merkityksellistä, kun se palvelee asettuja tavoitteita.

Kuuntele podcast-jakso hyväntekeväisyydestä

Miksi haluamme lahjoittaa rahamme mieluummin kertalahjoituksina katastrofiapuun kuin ennaltaehkäisevään apuun? Miksi tuntuu mukavammalta antaa roponsa söpöille pandoille mieluummin kuin vaikkapa tuotantoeläinten hyväksi?

Toimittaja Julia Thurén juttelee toimittaja ja aktivisti Suvi Auvisen kanssa efektiivisestä altruismista ja siitä, mikä on riittävää auttamista.

– Auttamiseksi ei riitä, että maksaa kiltisti veronsa, Auvinen sanoo.

Kommentit