Hyppää pääsisältöön

Yhdistynyt kuningaskunta – tositapahtumiin perustuva elokuva kansainvälisestä rakkaudesta

Brittiläinen elokuva kertoo prinssin ja konttoristin rakkaustarinan.
Brittiläinen elokuva kertoo Ruth Williamsin (Rosamund Pike) ja prinssi Seretse Khaman (David Oyelowo) rakkaustarinan. Brittiläinen elokuva kertoo prinssin ja konttoristin rakkaustarinan. Kuva: Pathe UK Yle TV1,Yhdistynyt kuningaskunta

TV1 tiistaina 15.12.2020 klo 22.00 - 23.50, Areenassa

Siskonsa maanittelema Ruth (Rosamund Pike) lähtee vastahakoisena juhlimaan. Savuisessa, jazz-musiikin täyttämässä huoneessa hän huomaa salskean lakiopiskelijan, Seretse Khaman (David Oyelowo).

Kipinät lentelevät, kun toisiinsa tutustuneet nuoret juttelevat, tanssivat ja rakastuvat. Heidän suhteensa ei kuitenkaan ole ongelmaton.

1940-luvun Lontoossa tummaihoisen miehen ja valkoihoisen naisen romanssi herättää pahennusta. Seretseä painaa lisäksi raskas vastuu. Nuorukainen on brittiläiseen imperiumiin kuuluvan Betšuanamaan kruununprinssi.

Asiat mutkistuvat, kun hallitsijan velvollisuudet kutsuvat Seretseä. Vanhempien ja valtioiden vastustuksesta huolimatta nuoret, prinssi ja brittiläinen konttoristi, päättävät kuunnella sydäntään ja menevät naimisiin. Avioliitto johtaa kansainväliseen selkkaukseen, ja se liitetään kamppailuun afrikkalaisvaltion luonnonvaroista.

Tosipohjainen, romanttinen draamaelokuva Yhdistynyt kuningaskunta (12) kertoo Botswanan ensimmäisen presidentin Seretse Khaman ja hänen vaimonsa Ruth Williams Khaman tarinan. Betšuanamaa itsenäistyi nimellä Botswana vuonna 1966, ja sen johtoon nousi itsenäisyysliikkeen keskushahmo ja päällikkösuvun perillinen Seretse Khama.

Elokuvan muissa rooleissa näyttelevät Jack Davenport, Tom Felton, Laura Carmichael, Jack Lowden ja Nicholas Lyndhurst.

A United Kingdom. Ohjaus: Amma Asante. Käsikirjoitus: Guy Hibbert. Tuotanto: Iso-Britannia, 2016.

  • Jouluiset gospelin sävelet kaikuvat Riemulauluissa su 12.12. klo 10

    Haastateltavana lastenlääkäri Leena Kaartinen.

    Joulukuun Riemulauluissa teemana on Tienraivaaja. Saarnakeskustelussa haastatellaan lastenlääkäri Leena Kaartista, joka on tehnyt merkittävää auttamistyötä Afganistanissa. Lahden Gospelkuoro tunnelmoi Marjaana Turusen johdolla. Laulusolistina esiintyy Laura Autio. Lotilan koulun musiikkiluokkien Laulupuu-kuoron herkät lauluesitykset tuovat herkkää adventin tunnelmaa. Riemulaulujen juontajina toimivat Elina Vaittinen ja Riku Suokas.

  • Hoosianna kajahtaa televisiossa ja radiossa ensimmäisenä adventtina 28.11.

    Ensimmäinen adventti kutsuu laulamaan Hoosiannaa.

    Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 28.11. klo 10 lähetetään Hoosianna-jumalanpalvelukset suorana sekä televisiossa että radiossa. Televisiojumalanpalvelus tulee Pyhän Pietarin kirkosta Siuntiosta ja radiojumalanpalvelus on perheiden Hoosianna-kirkko, joka lähetetään Lohjalta Pyhän Laurin kirkosta.